Mulla on ollut jo monta vuotta traakkipuu ja se on kasvanut noin metrin mittaiseksi. Se on varmaan joskus leikattu ja sitten siitä on haarautunut neljä vartta. Nyt nämä varret alkavat kuitenkin olla todella pitkiä, ja vähän kiemuraisia, kun ovat aina valonsuuntaan kasvaneet, vaikka kasvia kääntänyt olenkin. Ajattelin, että voisiko sitä taas leikata? Ja mistä kohtaa? Ja onko vuodenajalla merkitystä kun on sisäkasvi? Kaikki vinkit otetaan vastaan. Kitos. :)
Voiko katkaista??
Tinja
2205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi, mutta se todennäköisesti kuolee.
Omat kokemukseni traakkipuun katsaisusta ovat sekä ja että. Parisen vuotta sitten suutuin omiin ruipeloihini ja panin ne surutta poikki. Vahvimmat yksilöt kasvoivat sekä kannostaan, kannon osistaan että vihreistä latvaversoistaan. Minulla oli kasveja pois jaettavaksi.
Tämän operaation tein joskus tammi-helmikuussa.
Nyt parisen viikkoa sitten lyhensin yhtä näistä silloin uudelleen ruukutetuista. Se ei käynyt saamaan juuria ollenkaan. Parissa viikossa mätäni. Nyt yritän multaan laittamista ilman juuria.
Joten suositteleisin odottamista.