Paiseista eroon?

myy

Mulla tulee silloin tällöin nivustaipeisiin ja välillä muuallekkin paiseita.Osan olen puhkaissut ja tyhjentänyt ja osa on parantunut itsestään.Hygieniasta huolehdin joten siitä ei voi olla kiinni.Miten näistä pääsee kokonaan eroon? Kiusallisia ja kipeitäkin ovat.

50

52063

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mimmu

      Osaatko sanoa, että milloinka noi paiseet ilmestyvät ihoon? Onko ihosi kuiva vai rasvainen ja/tai kutiavatko ne vai millasia ne ovat?

      • Myy

        mitään tiettyä kaavaa,joskus saattaa olla kuukausia väliä ja joskus ei ehdi edes parantua kun jo uutta pukkaa.Onkohan kellään muulla samanmoista vaivaa,alan olla epätoivoinen..

      • Myy

        mulla on,ei erityisemmin kuiva eikä rasvainen.Enkä oo huomannu mitään erityistä kaavaa paiseiden ilmestymiseen.Joskus voi olla kuukausia ettei oo ollenkaan ja joskus taas ei entinen ehdi parantua kun jo uutta pukkaa.Onkohan kellään muulla moista vaivaa,alan olla jo epätoivoinen..

      • Anonyymi

    • myös

      Nivustaipeisiin, rintoihin, aikaisemmin myös korvantaustoihin, niskaan. Muutaman kerran kysynyt lääkäriltä mutta en ole mitään apua saanut. Minulla useimmiten kuukautisten alkamisaikaan, joskus muulloinkin. Ihohuokoseni tahtovat tukkeentua, en tiedä onko jonkin laista allergista reaktiota. Josku enemmän jos syön suklaata, ei aina. Joskus epäilin että inverttisokeri olisi ollut "syyllinen" koska sellaiset suklaat joissa se luki aiheuttivat paiseita.

    • kohtalotoveri

      Mulla sama ongelma. Ensimmäinen paise ilmestyi nivusiin pari vuotta sitten jolloin se tyhjennettiin. Sitten oli pitkään rauhallista kunnes nyt taas niitä puskee ihan urakalla. Ja vielä kummallekin puolelle yhtäaikaa! Mistään huonosta hygieniasta se ei johdu, eikä liity kuukautiskiertoonkaan. Just pari viikkoa sitten sain kirurgin veitsestä ja lääkäri sanoi että ne näyttäis olevan jotain kystan tapaisia, hieno nimi vaivalle oli hidradeniitti (muistaakseni)..krooninen riesa, valitettavasti..Ja olo on todella viehättävä, kun on tollasia kriittisillä paikoilla :/

      • Myy

        oo mitään tehokasta lääkettä???

    • Pihkapoika

      En osaa neuvoa, miten pysyvästi pääset niistä eroon, mutta paiseen hoidossa, mutta paneppas paiseeseen runsaasti kuusenpihkavoidetta ja sidos päälle. Pihka vetää märän ulos ja hoitaa haavauman. Vanha kansanviisaus muuten ja toimii!

      • humu

        minulla myös on paiseita suurin osa vatsassa ja ne ovat kipeitä mutta en ole tohtinut mennä lääkäriin.Kerran olen käynyt puhkasuttamassa yhden kun se tuli kasvoihin kysyin kyllä että mistä ne tulevat mutta lääkäri vastasi teeä niitä ruukaa joskus tulla.Ne ovat tosi kiusallisia.

      • dominante
        humu kirjoitti:

        Moi!
        Mulla on tosi kipeä paise sisäreidessä. Ollu nyt pari päivää ja paisuu vaan. Käveleminen alkaa olla tuskaa ja pojan kevätjuhlat perjantaina.
        Jännä homma että minulle tulee aina tuohon samaan paikkaan tuo paise. Myös korvanlehden takana oli aiemmin vastaava, mutta puhkaisin sen itse ja menin tk:seen jossa se puhdistettiin "kauhalla" ja desinfioitiin, siihen paikkaan ei enää ole tullut paisetta. Reitenikin saa yleensä olla rauhassa. Lueskelin eräältä foorumilta asiasta ja mielipide oli että hikoilu edesauttaa paiseiden syntymistä. Hormoonituotannon vaihtelu muuttaa muuten myös hien koostumusta ja tietynlainen hiki voi tehdä jopa HAAVAUMIA joten kannattaa hieman liioitellakin hygieniaansa varsinkin menkkojen aikaan sekä kesällä.
        Yritin tälläkin kertaa puhkaista tuon 10 cm paiseen itse mutta herra paise ei ollut halukas yhteystyöhön. Välineenä minulla on polttamalla desinfioitu neula.
        Jotkut ovat käyttäneet hyvällä menestyksellä reseptillä saatavia aknelääkkeitä, jotka ainakin pakaroihin tulevissa paiseissa toimivat. miksei sitten naamassa, en tiedä.

    • Asa

      Varsinkin kainaloihin tulevat paiseet saattavat olla hidradenitis. On tosi kiva nimi vaivalle. Nytkin yritti tulla; mahtavaa olla töissä kun t-paidan kainalokohta on ruskeana vuotavasta paiseesta. Mutta vinkkinä muillekin, minä olen selättänyt vaivan jo kahdesti tämän kevään puolella. Tällä palstalla kuukausia sitten joku australialaismies kehotti ostamaan sioille tarkoitettua puhdasta c-vitamiinia. Tuosta sain idean ja rupesin juomaan enemmän appelsiini tuoremehua. Se tepsi. Heti kun huomasin, että nyt alkaa patti kasvaa kainaloon, join sinä ja kahtena perättäisenä pnä litran c-vitaminoitua appelsiinimehua ja tulos: heti seuraavana yönä paise oli laskenut siedettävälle tasolle ja nyt kaksi päivää jälkeenpäin siitä on muisto vain. Suhtkoht edullinen hoitomuoto. Sama tapahtui joskus maaliskuulla. Näillä kerroilla en edes tarvinnut kipulääkettä.

      • tepsukka

        Terse!

        Juuh, sairauden nimihän on hidradeniitti ja olen kärsinyt siitä noin pari vuotta. Mulle tuli tosi syviä ja isoja paiseita ainoastaan nivusalueelle, joten ne piti aina aukasta keskussairaalassa, humautuksessa tai sitten ihan leikkaussalissa nukutuksessa. Ja melkein joka kerta niistä löytyi bakteeri johon antibioottikuuri. Ja kaikki antibiootithan ei tehoa kaikkiin bakteereihin :(

        Nyt on molemmat nivustaipeet viime joulukuussa aukastu melkein kokonaan ympäri, kaikki talirauhaset poistettu, tikkejä ja hakasia oli noin 70 kipaletta... Ja nainenkun olen, niin toinen häpyhuuli siirtyi paikaltaan, ja nyt elokuussa tehtiin plastiikkakirurgin toimesta ihonsiirto reidestä, taasen haavaa noin 60 senttiä, joka ei kuitenkaan korjannut tilannetta. Nyt noin kerran kuukaudessa aukeaa toiseen nivuseen verta vuotava reikä sekä toinen häpyhuuli "kadonnut" kokonaan. Edessä taas uusi plastiikka-leikkaus, "reiän" ja häpärin korjaamiseksi, toivottavasti nyt viimein onnistuis. On nimittäin "alapäätä" leikelty nyt kahden vuoden aikana noin 15 kertaa, joten tuskat ja kivut ollu aikamoiset.

        Kuulemma ikuinen vaiva ainakin minulla. Ja ne paiseet aiheuttaa ainakin tupakka varmasti, lääkäri kertoi, että kaikki ketä hän on hoitanut, ovat tupakoitsijoita. Ja kaikki lääkärit ei edes suostu tekemään rauhasten poistoa, ellei lopeta tupakointia. Elikkäs lopetushan tässä ois nyt sitten edessä.

        Mut koetan oottaa leikkausta positiivisella mielellä, vaikka kyllähän tässä on vitsitkin vähissä, kun meinaa työpaikkakin mennä noitten paiseitten takia, saitsua ollu n. 17 kk kahen vuoden aikana, kun koko ajan leikelty...

      • mää vaan
        tepsukka kirjoitti:

        Mulla todettiin tuo samainen vaiva kolmisen kuukautta sitten, mutta oireista olen kärsinyt niin kauan kuin muistan. Leikkauksessakin olen asian takia ollut kerran ja sehän auttoi - puolisen vuotta - paiseet tulivat takaisin. Lopulta hakeuduin ihotautilääkärille, joka valaisi että taudin nimi on hidradeniitti ja että se johtuu hormoneista. Eli tauti on saanut alkunsa, kun menkatkin ovat saaneet... Leikkaukset eivät kuulemma auta, eikä niitä edes tehdä, ellei paiseet ole todella isoja (eihän kukaan hormoneitaan voi pois leikata). Hoitona käytetään kuulemma tetrasykliinejä (ei raskauden aikana) ja roacutania (toimii huonommin - isommat sivuoireet), joten olenkin nyt kuuden kuukauden antibioottikuurilla jonka jälkeen antibioottia jatketaan...Myöskin suositeltiin nivus- ja kainaloalueiden pesua happamilla pesuliuoksilla (saa apteekista), että tuo normaali pH palautuu ko alueille.

      • zsabi
        tepsukka kirjoitti:

        Terse!

        Juuh, sairauden nimihän on hidradeniitti ja olen kärsinyt siitä noin pari vuotta. Mulle tuli tosi syviä ja isoja paiseita ainoastaan nivusalueelle, joten ne piti aina aukasta keskussairaalassa, humautuksessa tai sitten ihan leikkaussalissa nukutuksessa. Ja melkein joka kerta niistä löytyi bakteeri johon antibioottikuuri. Ja kaikki antibiootithan ei tehoa kaikkiin bakteereihin :(

        Nyt on molemmat nivustaipeet viime joulukuussa aukastu melkein kokonaan ympäri, kaikki talirauhaset poistettu, tikkejä ja hakasia oli noin 70 kipaletta... Ja nainenkun olen, niin toinen häpyhuuli siirtyi paikaltaan, ja nyt elokuussa tehtiin plastiikkakirurgin toimesta ihonsiirto reidestä, taasen haavaa noin 60 senttiä, joka ei kuitenkaan korjannut tilannetta. Nyt noin kerran kuukaudessa aukeaa toiseen nivuseen verta vuotava reikä sekä toinen häpyhuuli "kadonnut" kokonaan. Edessä taas uusi plastiikka-leikkaus, "reiän" ja häpärin korjaamiseksi, toivottavasti nyt viimein onnistuis. On nimittäin "alapäätä" leikelty nyt kahden vuoden aikana noin 15 kertaa, joten tuskat ja kivut ollu aikamoiset.

        Kuulemma ikuinen vaiva ainakin minulla. Ja ne paiseet aiheuttaa ainakin tupakka varmasti, lääkäri kertoi, että kaikki ketä hän on hoitanut, ovat tupakoitsijoita. Ja kaikki lääkärit ei edes suostu tekemään rauhasten poistoa, ellei lopeta tupakointia. Elikkäs lopetushan tässä ois nyt sitten edessä.

        Mut koetan oottaa leikkausta positiivisella mielellä, vaikka kyllähän tässä on vitsitkin vähissä, kun meinaa työpaikkakin mennä noitten paiseitten takia, saitsua ollu n. 17 kk kahen vuoden aikana, kun koko ajan leikelty...

        NIIN MINULLEKIN SANOTTIIN, ETTÄ VAIN TUPAKOITSIJAT SAIRASTUVAT TÄHÄN HIDRADENIITTIIN. MUTTA ITSE EN OLE KOSKAAN TUPAKOINUT...........

    • zsabi

      olen sairastanut hidradeniittia vuoden 1999 alusta. ensin sitä hoidettiin yli puoli vuotta niin, ettei tiedetty mikä sairaus on. minulle se teki 10 cm:n syvyyteen rintaan pesäkkeen ja aiheutti tulehduksen jossa tulehdusarvot oli yli 300. leikattiin kaksi kertaa ja olin pitkään tiputuksessa sairaalassa. tässä vaiheessa sain diagnoosin. söin antibiotteja yli 2 vuotta. sain useita antibiotti allergioita siinä mukana. sen jälkeen on tullut useita pieniä tulehduspesäkkeitä ja olen mennyt lääkärille ja kertonut miten sitä pitää hoitaa ja ovat hoitaneet juuri siten. ja on sitten rauhoittunut. mutta vuonna 2005 se meni niin pahaksi, että osa rinnasta jouduttiin leikkaamaan pois. sen jälkeen on pysynyt rauhallisena. ei ole kovin yleinen sairaus, koska yhden yliopistollisen sairaalan alueella on noin. 5 ihmistä sairastunut tähän.

      • kokemuksia!

        Siis mä oon täällä nyt ihan kauhuissani lukenut näitä....Mulla ei ole todettu mitään tautia kun ei ne terveyskeskuksessa halua tutkia.
        Mutta näitä nivuspaiseita siis olen yrittänyt käydä näyttämässä muutamaan otteeseen mutta aina vaan akneksi sanovat ja kertovat että se on loppuikä näiden kanssa elettävä =(
        Ei suostu lähettämään ihotautilääkärille.
        Viimeksi tetracykliini kuuria pukkasi 6kk mutten koe siitä olevan apua.
        Tuntuu että alushousuja ei voi käyttää ollenkaan, lääkärissä kehoittivat siirtymään ainoastaan valkoisiin puuvillaisiin ja saumattomiin.
        Ja sanoivat että alapesussa ei saisi mitään pesuainetta käyttää (!) mutta en voi kyllä sitä noudattaa, siis onhan naisen pakko pestä paikat!
        Lisäksi bikinirajojen ajelu tulisi kuulema unohtaa. Noh, eipä niitä enään päälle voi muutenkaan laittaa kun on noita jälkiä ja arpia ja paiseita yläreisissä =(

        Olen nyt koettanut itsehoitona ottaa vitmiineja ja kalanmaksaölyyjä mutta ei ainakaan vielä ole ollut apua.

        Tämä vaiva alkoi ihan yhtäkkiä muutama vuosi sitten ja Aluksi näytti karvatupen tulehdukselta mutta sitten jatkui vaan ja levisi reisiin.
        Kainalot aina olleet arat,jos joku esim kutittaa tai tökkää niin se on samantien patti seuraavana päivänä, tai paidan saumat kainaloissa on liian tiukat niin sama juttu.
        Nyt on kainalot rauhoittunut eikä oo jäänyt jälkiäkään, mutta nää on nivusissa tosi pahat, sattuu kävellessä ja verta vuotaa kumallakin puolella.
        Tää on tehnyt kyllä tosiaan gutaa naiselliselle itsetunnolle kun ryhdyin ihmis suhteeseen ja mietin millä he**etillä selitän että tää ei ole mikään tauti kun alapää alkaa näyttää siltä että siellä olis pommi räjäytetty =((
        Ei oo naurun asia, mä olen 25 vee.
        Kaikki kotikonstit olis tervetulleita!!!

      • zsabi
        kokemuksia! kirjoitti:

        USEIN TÄMÄN SAIRAUDEN LÄÄKÄRIT SEKOITTAVAT AKNEEN. KÄVIN TOISESTA VAIVASTA, TOISESSA SAIRAALASSA, ERI PAIKKAKUNNALLA. JA NIIN MYÖS SIELLÄ.
        KANNATTAA, KYSYÄ YKSITYISELTÄ PUOLELTA KIRURGIN APUA TAI OTTAA YHTEYS ALUEESI YLILÄÄKÄRIIN TAI KYSYÄ NEUVOA POTILASASIAMIEHELTÄ, MITEN SAISI OIKEAN HOIDON.
        VERTA VUOTAVINA.... TÄYTYIS JO TEHDÄ JOTAIN.

      • apuideoita
        zsabi kirjoitti:

        Hei,
        minulla tuo sama tauti, eskaloitunut viimeisen kahden vuoden aikana. Leikattu korvaa, kättä, jalkaa, naamaa ja nivusia. Tällä hetkellä sairas tulehdus edelleen nivusissa.

        Vähän aikaa sitten aloitin Ditrim Dublo nimisen antibiootin syönnin. Tämä on jeesannut paikallisen antibiootin kanssa, ei ainakaan ole levinnyt.

        Tea Tree Oil on myös hyvä apu (auttoi gerbiilin syöpääkin), sitä käytän välillä ettei koko ajan tulisi käytettyä antibioottia.

        Tupakanpoltto kannattaa lopettaa, painoa pudottaa ja maitotuotteita välttää.

        Isotretinoin kuurilla olen ollut melko pitkänaikaa ja minulla ei ole pahemmin auttanut, mutta lääkärin mukaan on vielä liian aikaista sanoa.

        Kuitenkin kannattaa ehdottomasti leikkauttaa ajoissa, koska muuten pateista tulee yhdistyneitä paiseita, karbunkkeleita ja sitten poistaminen on paljon vaikeampaa, kun etäpesäkkeitä on muodostunut niin paljon.

        Ja leikkauksessa pyytäkää aina, että laittaa 'varjoainetta' paiseeseen, jotta kaikki ontelot tulee poistettua.

        Ja ihotautilääkärin sanoma, että ei kannata leikata ei pidä paikkansa. Oikein pahasti tulehtuneet pitää mielestäni leikata, koska tulehdus ei ikinä lopu ja ne vaan leviävät.

        Muuten sellaisesta on ollut myös apua, pidän paisuneessa paiseessa päällä aina sideharsoa, niitä saa tarrallisiakin mitkä on nopea ja helppo laittaa. Ja sitten kun on ihan kunnolla rauhottunut olen ilman harsoa muutamia päiviä. Tämä auttaa kipuun, kun pattien päällä on suojaa (karvoihin vaan tarttuu inhasti).

        Pikkuhousuja en ole pitänyt kahteen vuoteen, muuten kun farkkujen kanssa ja silloin tuo sideharso on tosi hyvä.

        Tauti on kuitenkin krooninen ja jokaisella auttaa erilaiset asiat, kannattaa vaan alkaa yksitellen kokeilemaan erilaisia hoitomuotoja.

        Epätoivoon ei kuitenkaan vaivuta!!! Positiivinen ajattelu ja stressin poistaminen helpottavat asiaa. Tämä tauti masentaa helposti jolloin joutuu usein kierteeseen, stressi aiheuttaa paiseita ja paiseet stressiä:)

        Uskokaa, että voitatte sen niin ainakin se helpottaa!

      • apuideoita
        apuideoita kirjoitti:

        Ja tuosta ditrim dublosta vielä sen verran, että se on joku tosi vanha antibiootti, mitä hyvin harvoin enää käytetään.

        Olen ravannut kymmenet ihotautilääkärit ja lopulta löysin lääkärin joka on hoitanut tällaisia tapauksia paljon ja sanoi, että tämä lääke on yleensä auttanut kaikissa tapauksissa. Mahdollista kuitenkin on, että lääkkeelle on allerginen.

        Kannattaa yrittää, on edullinenkin!

    • kattti

      Mulla oli kainalossa paise, poistettiin leikkaamalla pari viikkoa sitten, nyt on poissa ! :)

    • paisettapaiseenperaa

      Ei vide... Aika karua tekstiä täällä, ja mä luulin että mulla menee jotenkin huonosti.. 3 kk sitten oli nivustaipeessa paise, ja sen poistamisen aiheuttamaa kipua en tule koskaan unohtamaan. Nyt on kainalossa vieläkin isompi, kivulias paise, joka poistetaan huomenna. Pelottaa se mieletön kipu :(. Ja mun kipukynnys on korkea kuitenkin. Toivotaan että mulla on onnea ja näitä ei enää lisää tulisi :((

    • Tiina__

      Hei onko kellään tietoa voiko hormooni kierukka aiheuttaa paiseita nivusiin.

    • tepsutin

      Minulla myös n. kaksi vuotta sitten tullut näitä outoja paiseita ja jopa reikä! Jossa nyt arpikuoppa...
      Ovat kipeitä ja arkoja ja erittävät...
      Tällä hetkellä yksi paise tulossa.. taidan kokeilla tuota appelsiinimehua!
      Join sitä vähä aika sitten paljonkin ja lopetin n. viikko sitten ja heti paise... nyt on kyllä myös menkat että taitavat todella olla hormoonijohdannaisia...

      Tiina_ hormooni kierukka voisi toimia? :o eikös se "poista" hormoonit periaatteessa??

    • ärsyttää123456

      itellä on kans ollu takapuolessa niitä ainakin mun mielestä paiseta ja täänä ilmesty nilkkaa jonka ite aukasin neulalla ja laskin ne paskat pois siintä ja koitin puhdistaa definsiointi aineella , takapuolen kannikoista tosin on vaikea itse ruveta niitä "aukaisemaan" en sitten tiedä olisiko mitään mahd lääkitystä olemassa , välillä todela kipeitä ettei voi kunnolla edes istua ja minullaon on ollut joo jopa reikiä jossa on arpikuoppa reisien takaosissa. ilmeisesti tullut takapuolesta "alasp"päin tuo kun on reisien taka osissa , kohta ei voi shortseissakaan olla :( !
      tv17v poika

      • kannattaa koklata

        Kannattaa ihan ensimmäiseksi kokeilla suihkusaippuan vaihtoa (oisko ph 4,5). Lääkäri neuvoi kokeilemaan ja on minulla ainakin hillinnyt alapään ja rinnanalusten paiseiden tuloa.

    • potti sotti

      Ekat paiseet tuli naamaan joten sain siihen Ruoccutania (todella vahva lääke). Myöhemmin paiseita alko tulla kainaloon ja nivusiin. Kainaloista leikattu, muualta aukastu ja tyhjennetty. Itse olen noita myös hoitanut pihkasalva hauteella. Välillä tilanne menee kuitenkin siihen että on pakko hakea Kefexin kuuri. Mulla on myös pieniä paiseita joille ei tehdä mitään niskassa ja korvassa. Olleet sielä jo vuosia. Mulla on muutenkin huono iho. Selitys oli lääkärillä että tali ei pääse poistumaan ihohuokosten kautta ja siinä on ongelman ydin. Toi Omega -mustaherukka-kapselit on auttanut mua ainakin kesäisin. Talvella apu on jostain syystä heikompi. Tuote on testattu raskaana olevilla, joten pitäis olla turvallinen. Pitää muuten kokeilla tota c-vitamiini juttuakin.

    • Paiseystäväiseni

      Itselle tulee myöskin kauhean kokoisia aina välillä. Puhkottu on. Eipä juuri auta. Ja antibioottia syöty kuin karkkia. Tänään sen sitten keksein. Vedinmpä siihen sitten mobilaattia. Ei ole auki tms. niin ei kirvellyt. Itselleni tulee siis nivusiin. Vedin koko nivuseen kyseistä raskaa ja kipu väheni puoleen. Paiseen päälle varovasti vain ohuen kerroksen. Jos aukeaa niin voi kirvellä aikalailla, mutta ympärillekin laittaminen mielestäni auttoi.

    • Apua tarvitseva

      Osaako joku kertoa miten noiden paiseiden jäljet saisi pois? Itselleni on tullut kyseisiä paiseita ja nyt todella mustat ja syvät jäljet jäänyt niihin kohtiin missä paiseet olivat ja haluaisin jäljet pois näkyvistä?

      • Anonyymi

        Kysy yksityiseltä lääkäriasemalta laserhiontaa tai jos heillä on joku parempikin konsti.

    • Paiseprinsessa

      Hei!
      Voimia kaikille paiseiden kanssa taistelijoille.
      Sain ensimmäisen paiseeni 14-vuotiaana. Paiseeksi en sitä vielä silloin ymmärtänyt. Omat paiseeni sijoittuvat nivusiin. Se oli pieni ja hävisi itsestään. Muistan silloin olleeni aivan kauhuissani koko paiseen olemassa olosta. Sitten olikin muutama vuosi rauhallista. Täyttäessäni 18-vuotta alkoi paiseystäväisiäni ilmenemään säännöllisin väliajoin ja hiipien tilanne menikin pahemmaksi. 19-vuotiaana koko homma olikin sitten levinnyt käsiin aivan täysin. Paise siellä, paise täällä ja usein kaksi paisetta kerralla. Tätä jatkuikin sitten yli 2 vuotta.
      Lääkäriltä lääkärille. En edes tiedä kuinka monella lääkärillä olen käynyt. Tilanne kun meni niin pahaksi, että minulla ei ns. paiseetonta aikaa ollut juuri lainkaan. Koulunkäyntini/töissäkäyntini on kärsinyt pahasti kun en pysty golf pallojen kokoisten paiseideni takia välillä kävelemään kunnolla muutamaan päivään, saati istumaan.

      Lääkärit pyörittelivät silmiään. Eivät tienneet mikä vaivaa. Pätivät jotain ja määräsivät aina kefeksiinit. Usein myös puhkottiin paiseita. Lopputuloksena se, että olen syönyt varmaan 20 kuuria kefeksiiniä. Nyt löydettiinkin sitten sille resistentti bakteerikanta viljelystä. Ensimmäinen viljelykin paiseesta tosin saatiin aikaiseksi ottaa vasta 1,5 vuotta ensimmäisen paiseen puhkeamisen jälkeen. Rehellisesti sanottuna hoito jota tässä asiassa olen saanut, on mielestäni ollut erittäin huolimatonta ja huonoa. Olen nuori nainen ja voinette vain kuvitella mitä tämä on itsetunnolleni tehnyt.

      No paistaa se aurinko risukasaankin. Jälleen kerran puhkesi viime kuussa paise. Oikeen mehevä ja kunnollinen. Päätin sitten mennä taas terveyskeskukseen hakemaan perinteisen antibiootti kuurini ja kärsimään paiseen avauksen. Paikalla oli uusi lääkäri ja minä olin henkisesti aivan loppu. Jo ennen terveyskeskukseen menoa itkin putkeen kaksi päivää, kun en enää muuta voinut. Yritin sitten siellä terveyskeskuksessa pidätellä itkuani, kunnes nuori lääkäri sanoi rehellisesti että hänellä ei ole riittävää tietoa tästä vaivasta ja että hän kirjoittaa lähetteen dermatologille. Siinä se itku sitten pääsi taas. Kaksi vuotta pyysin lähetettä ja apua sitä saamatta ja aivan yhtäkkiä joku lupautui sen lähetteen minulle kirjoittamaan. Elämäni onnellisimpia hetkiä, vaikka se surkealta kuulostaakin.

      Kävin ihotautien poliklinikalla ja alan nyt syömään Isotretinoin actavis lääkekuuria. Sain sitten oikeen diagnoosinkin. Sairaus on nimeltään hidradenitis suppurativa, eli selkokielellä hikirauhastulehdus. Mainitsemaani kuuria on nuoren naisen vaikea saada, koska se aiheuttaa sikiövaurioita. Raskaaksi ei siis saa missään nimessä tulla. Muutenkin on todella vahva lääke ja mahdollisia haittavaikutuksia on paljon. Kuitenkin monella tuo lääke on vienyt vaivan pois vuosiksi. Ja sitä omalle kohdalleni todellakin toivon, sillä kaikki asiani ovat tämän sairauden takia menneet pitkin mäntyä. Tästä ja siitä millaista kohtelua olen pahimmillaan tämän vaivan takia joutunut kestämään, voisin kirjoittaa loputtomiin. Sitä en kuitenkaan tee. :)

      Lopuksi haluaisin vielä mainita lukeneeni useiden saman tai samankaltaisen sairauden kanssa kamppailevien ihmisten tarinoita täältä netistä. Tippa tulee linssiin, kun lukee että joku on tämän sairauden kanssa elänyt jopa 10-20 vuotta. Kyllä se vain väärältä tuntuu. Toivon, että hekin vielä löytäisivät jonkun avun vaivaansa. Kyllähän näitä hikirauhasia käsittääkseni pahimmassa tapauksessa leikataankin pois.

      Voin tuosta lääkityksestä yrittää vielä myöhemmin kirjoitella. Myös niistä pelätyistä ja puhutuista haittavaikutuksista, sekä lopuksi siitä oliko lääkkeestä ylipäätään apua. Itse olen siinä pisteessä nuorena ihmisenä tämän sairauden kanssa, että olen valmis kokeilemaan mitä ratkaisua tahansa. En tiedä lukeeko tätä kukaan, mutta toivon että tästä on jollekin apua. Ainakin vertaistukea, jos ei muuta.

      Tsemppiä kaikille! :)

      • Marian

        Olis kiva kuulla onko tuo Isotretinoin actavis auttanut sinua?

    • nainen22v.

      Kiva että tää keskusteluketju ei oo ihan kuopattu ja näin tuore kommentti täällä. Tsemppiä sulle paiseprinsessa! Oma paiseongelma saa ihan eri mittasuhteet kun lukee sun jutun (mulla ei oo ollut noin rankkaa). Haluaisin tässä vähän jakaa mun paisetarinani :)

      Mua ärsyttää se, että paiseisiin liitetään huono hygienia. Näin ei ole! Nuori, perusterve ja päivittäishygieniastaan huolehtiva ihminen voi saada paiseen ihan tosta vaan. Itselleni ilmestyi kaksi paisetta kumpaankiin kankkuseen noin kuukausi sitten. Ensin luulin niitä vain kivuliaiksi hikinäpyiksi (kesällä tuli paljon pyöräiltyä kuumalla ilmalla) jotka itsestään paranisivat. BOOM! pari päivää ja paiseet olikin jo kolikon kokoisia ihonalaisia paiseita, tosi kivuliaita, ja niistä vuoti märkää. Siinä vaiheessa jo istuminen/käveleminen sattui ja menin lääkäriin. Lääkäri otti heti bakteeriviljelyn yhdestä paiseesta (Paiseprinsessa, ihan älytöntä että sulla ei otettu sitä heti!) ja määräsi kefeksiniä. Toiselle paiseelle varattiin parin päivän päähän puhakaisuaika(ei ollut kypsä) ja toisen lääkäri sai puristamalla tyhjennettyä.

      No, näiden parin päivän aikana kummastakin tuli vielä eritettä ja isompi paise puhkesi täysin (tuli vihreää hyytelöä sieltä). Koin koko paisehomman todella ikäväksi ja ällöttäväksi, siis susta tulee sellaista vihreetä p'skaa! No, kun lääkäriaika tuli niin lääkäri vielä vähän leikkasi sitä isompaa paisetta auki, toinen olkikin jo ihan ok. Ja heti samana päivänä selviää, että paiseiden aiheuttaja oli mrsa-bakteeri (antibiooteille resistentti stafylokki) joka saatiin selville bakteeriviljelyssä. No, eihän siihen se kefeksin pure, vaihtoi antibiootin ditrim duploon.

      Mrsa-bakteeri on tarina erikseen, olen käynyt lukuisissa bakteeriviljelytesteissä ja nyt odotan kovasti häätöhoitoa (todettiin mrsa myös nivusista). Häätöhoito sen takia, että olen terveydenhuollon alalla. Onneksi häätöhoito useimmiten tappaa ton mrsa-kannan, ja mulla se alkaa ens viikolla. Nyt kaksi päivää sitten ilmestyi uusi paise, en tiedä saanko omin keinoin pois vai pitääkö mennä puhkomaan sekin... Tämäkin paise tuli _totaalisen_ tyhjästä. Tämä koko juttu on ollut kirjaimellisesti pain in the ass. Toivottovasti kun saan mrsan pois niin ei tulis enää paiseita. Arvetkin on aika inhottava juttu mikä noista paiseista jää muistoks.

      Voimia kaikille paiseiden kanssa painiville!

    • Ullis

      Heips. Paiseisiin auttaa kotikonstina yksinkertaisesti pudistus aina suihkun jälkeen Vademecumilla ja sen jälkeen aamuin illoin Basibactia. Tällä saan paiseet häipymään. Tsemppiä!

    • paistaa se

      15-vuotta nivuspaiseiden kanssa, eikä mitään apua 9 terveyskeskuslääkäriä, 2 yksityistä ja lopuksi sain lähetteen keskussairaalaan, jossa erikoistuvat lääkärit eivät saaneet kirjoittaa edes Tetramysiciä. No se kuuri ei auttanut, mutta pienensi aluksi paiseiden kokoa. Kävin siellä 3 vuotta. Seuraavaa hoitoa - hiuksia lähdettävä - ei innostanut, joten en saanut edes seuraavaa aikaa.
      Nyt olen kärsinyt jatkuvista nivuspaiseista. 8 viikkoa nivusissa oleva vuotava kraateri ei ole kiva ja ne pienemmät päälle.
      Aamulla kun menee vessaan ja se mädän, hien ja virtsan haju alkaa oksettaa ja oksennankin joka aamu.
      Kaksi hyvää vaihetta oli - toinen kun lopetin Eila- laktoosittomat tuotteet, Mutta 4 viikon onnellisuusjakson jälkeen tuli taas paiseita. Voi johtua siitä, että käytän edelleen maitotuotteita, juustoja ja joskus laktoositonta raejuustoa.
      Toinen kiva vaihe oli kun söin 50 mg D-vitamiinia ja C- vitamiinia purutabletteina. SItrus hedelmien syönti (mandariini menee) aiheuttaa minulle silmien turvotusta.
      Runsas C- vitamiini auttoi. Nyt kun se jäi vähemmälle, paiseet kukkii.

      En ole pystynyt noudattamaan maitoproteiinitonta ruokavaliota. Mutta luulen että siitä olisi apua. Samoin uskon C-vitamiiniin.

      C-vitamiini auttoi myös psoriin. 200 g tuoreita marjoja päivässä ja ei tarvinnut rasvata.

      Näin minulla.

    • Hiippa6

      Onko jollakin kokemusta että paiseet yhdistettäisiin Crohnin tautiin? Todella rankkoja aikoja, vuosiakin, takana jo kohta 20. Eikä apua vaan löydy....

    • Parantunut

      Hei kaikki paiseista kärsivät,
      Kokemuksesta voin kertoa että suklaa on paiseita aiheuttava herkku. Eli suklaa-allergia kyseessä.
      Lopetin suklaan syönnin n. 10v sitten ja ei paiseita sen jälkeen paitsi yksi kun yksi lounasravintola oli valmistanut suklaakastiketta lihalle. Keksin tämän yhteyden sattumalta. Miettikää onko syöty suklaata ja toivottavasti tästä on apua.

      • Karbunkle

        En syyttäisi suklaata, vaan liikaa sokeria ja liikaa leivänsyöntiä. Molemmat olivat
        "paheitani" aiemmin, ja paiseista kärsin vähintäänkin vuosittain. Pientä muhkuraa voi tulla nykyäänkin jos syö päivän aikana kokonaisen perhepizzan.

    • Surulliseksi

      Teidän tarinanne särkyttävät sydämeni, vaikka itse en kärsi samanlaisesta vaivasta. Minun pikkuvelini kuitenkin kärsii jo puoli toista vuotta kyseisestä vaivasta ja olen todella huollissaan hänen puolesta. Tekisi mieli itkeä, mutta itku ei kyllä paljon auta. Pelottaa se ajatus että tämä voi olla pysyvä ja voi jatkua kymmensiä vuosia. Mitä tuskaa jouduttekaan kestämään on aivan surullista.
      Onko täällä kuitenkin ketään joka olisi selvinnyt näistä paiseista ja elämä palannut taas entiseen? Jotain toivoa kaipaisin veljelleni, hän on kohta 19v ja tutustunut yhteen kivaan naiseen, mutta paiseet saattavat asettaa kovia esteitä.

    • tammosta

      Heinäkuun alussa tuli elämäni ensimmäinen paise alavatsaan, 10 päivän antibiootti kuuri ja suikuttelut sun muut jutut, Ajattelin, että olin onnekas, luettuani tätä ketjua. Viime torstaina toisessa nivusessa pieni kutiseva patti, perjantaina 39 asteen kuume, lauantaita vasten yöllä heräsin kipuun, kun käänsin kylkeä: pieni patti oli kananmunan kokoinen, aamulla se puhkesi, valahti kohden häpyhuulta ja lopun tiedättekin. Olimme lomalla serkkuni luona ja pääsin pikaisesti lääkäriin jolta sain antibioottikuurin. Matka itäosasta toiselle reunalle rakasta maatamme on yllättävän pitkä. (Väliltä löytyy monta kloritella pestyä inva vessaa.) Nyt olen syönyt 3½ päivää antibioottia eikä tilanne ole ainakaan parempi, koko häpy on turvoksissa ja särky aivan järkyttävää. Lisäksi vaikuttaa siltä, että aikaisempi paise vatsassa antaa merkkejä tulehtumisesta, siihen kävin hakemassa sitä kuusenpihkasalvaa. Suihkuttelen, puristelen, puhdistan, teen kaikkeni, mutta minusta vaikuttaa siltä, että ainoa mitä siitä enää erittyy on kudosneste: erite ei haise miltään eikä ole väriltään mitenkään erityistä, mutta tätä tavaraa erittyy sitten sitäkin enemmän. Mielenkiinnolla odotan menkkojen alkamista tähän samaan saumaan miettien mihin tämän kaiken sitten imeytän.

    • Kokemuksiaasiasta

      Kilpirauhasen vajaatoiminta tai immuniteetti puutos?

    • Cubicorn

      Itselläni oli nivusissa vuosikausia paiseita.Oikeastaan ei ollut hetkeä jolloin ei olisi ollut paisetta joko puhkeamassa tai parantumassa.
      Sain puoli vuotta sitten emätintulehduksen kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla antibioottikuurit.Sekä ohjeen että pitää olla mahdollisimman paljon ilman pikkuhousuja.Tulehdukset paranivat ja samoin paiseet.Eli mahdollisimman paljon ilmakylpyä alapäälle.
      Nyt on mennyt puoli vuotta ilman ensimmäistäkään paisetta.Eli alapään "tuuletus" on auttanut.

      • Elämänsuru

        Minulla ensimmäinen paise ilmestyi 5 vuotta sitten. Välissä oli ehkä n.2 vuotta jolloin niitä oli harvemmin, mutta nyt niitä tulee kuin saavista kaatamalla. Alan olla jo todella epätoivoinen tämän asian kanssa. Elämänilo on karannu jonnekin todella kauas. En jaksa enää vaihdella sidoksia, suihkutellasuihkutellasuihkutella, kävellä ku mikäkin sumopainija ettei paiseisiin osu kävellessä mikään, kun sattuu niin kamalasti. Sidoksissa ihoteippiä, joka repii lopulta ihon rikki ja sitten ei niitäkään enää voi käyttää, jolloin pitää laittaa paranevaan paisehaavaan rasvaa ja läntätä vanulappu päälle, housut jalkaan ja toivoa, että se suoja pysyy siinä päällä. Ja se kipu, kun paise kasvaa ennen puhkeamistaan. Saati se kipu, kun suihkuttelee juuri puhjennutta reikää sisäreidessä. Tälleen 25 vuotiaalle naiselle ei mikään maailman mukavin probleema. Eipähän tartte edes miettiä mitään intiimiä kanssakäymistä kenenkään kanssa, kun ei kotoakaan pääse pois tämän kanssa. Joka päivä kysyn itseltäni, että miksi just minä???

    • Anonyymi

      Joo, paise päänahassa...sama kohta jossa on/oli kestopatti. Lieneekö neurofibromatoosi, paikallinen, joita on leikattu useita päänahasta, ja nyt tulehtunut?!!

      Syön nyt manukahunajaa, paikallisesti myös siihen vai esim. kookosöljyä? puhkaisenko vai en, siinä vaalea märkäpää paiseen keskellä.

      N-77

    • Anonyymi

      Moikka!
      Kauan sitten aloitettu ketju. Törmäsin tähän kun etsin pihkavoiteesta kokemuksia. Eli mulla on juurikin tuo hidradenitis suppurativa( liittykää fb-ryhmään, sieltä saa paljon vinkkejä). Nyt paise kainalossa ja joo, puhkon niitä itse. Pihkavoidetta laitoin päälle, katsotaan toimiiko. Oon syönyt ihotautilääkärin määräämääTetralysalia pari kuuria ja sillä on paiseet pysyneet poissa pitkään. Yhteys taitaa olla kilpirauhasen kanssa, jonkun asiantuntijan mukaan. Eli tämäkin on autoimmuunisairaus. Tsemppiä kaikille!

    • Anonyymi

      Minulla on murrosiästä lähtien tullut paiseita nivusiin, joskus myös vatsaan. Välillä voi mennä parikin vuotta, ettei ole mitään. Sitten taas putkahtaa paise johonkin.
      Tällä hetkellä on nivusessa ehkä noin kananmunan kokoinen möykky. Ei vielä läheskään kypsä. Sittenhän se helpottaa, kun paise tulee tiensä päähän ja aukeaa. Mutta nyt on kyllä melkoisen hankala olo.
      Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastan, eli tuo tätä kommenttiani edeltävä voi pitää paikkansa, että autoimmuunisairauksilla on jokin yhdistävä tekijä.

    • Anonyymi

      ihonalainen tulehdus eli paiseet aiheuttaa paljon kipua, tulehdus ja märkää. Kyllä elämä muuttuu ja todennäköisesti nukkuminen vaikeutuu. Voi tulla mihin tahansa, tulehtuu pahemmin jos ei aukaista ajoissa.

      Eikä kotikonstein esim jos neulalla jos pystyy reijän tekemään tule välttämättä se neste ja mätä pois pienestä reijästä ( neulan voi tulella sterilisoida)

      Isompaa viiltoa harva pystyisi ilman paikallispuudusta tekemään tai antaa toisen tehdä kivun takia ehjään ihoon, ja vielä puhdistaakin pitäisi.

      • Anonyymi

        Ihonalaiskudoksen tulehdus se oikea nimi, piti kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Kaikista paras keino paiseisiin on lopettaa sokerin käyttö. Tepsii!

    • Anonyymi

      Multa yksi leikattiin pari vuotta sitten. Puoli vuotta sitten lopetin hiilarit; ei paiseita sinä aikana, paitsi viikko pari sitten NELJÄ yhtäaikaa. Olin tehnyt lihapullia joihin laitoin paljon paprikamaustetta, sipulijauhetta ja kanelia, olikohan siitä. Mulla on ehkäisykapseli joten kuukautisia ei ole, muuttah! Molempien koronarokotteiden jälkeen alkoi piitkät kuukautiset, jotain kolme viikkoa, nyt on taas menossa ja samaan aikaan ne paiseetkin tuli. Yksi on nytkin paha kannikoiden välissä, pitää asetella lihat kun istahtaa, ja jos meen lääkäriin, laittavat taas leikkaukseen eikä nyt oikein ehdi olee sairaslomalla. Upeeta kerrontaa tässä viestiketjussa, oon nauranu vedet silmissä tätä äärettömän surullista aihetta. Alapää kuin pommin jäljiltä voi H------tti. Alan vetää C-vitamiinia. Maitotuotteista en haluis luopua mutta kai sitäkin täytyy kokeilla jossain vaiheessa. Mitään ei saa syödä. Tupakoin, tiedä sitten, Eipä tunnu kukaan muukaan tietävän. Tsemppiä kaikille!!

    • Anonyymi

      Moi!
      Täällä nainen 30 vuotta. Urheilen paljon ja syön terveellisesti. Noin kuukausi sitten alkoi ensimmäinen paise poskeen ja kasvoi 3 kertaiseksi ulospäin. Sain antibioottia. Samaan aikaan alkoi atooppinen taive ihottuma käsissä ja kaulassa. Nyt menossa 3 paise kuukauden sisään samassa kohdassa poskea 😅 Miten kannattaisi edetä eteenpäin? Onko joku lääke mistä olette saaneet apua eritysesti.
      Olen käynyt lääkärissä, mutta en koko ajan jaksaisi antibioottia syödä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1723
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1421
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1204
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1106
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      869
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      835
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      197
      790
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      97
      759
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe