En käsitä minkä takia mennään täällä Suomessa vielä lukioon aikaansa tuhlaamaan kun yliopistoon pääsee Suomessa ilman lukiota?
Lukiossa menettää 3-4 vuotta ja mitä arvoa on lukion todistuksella eli ylioppilaskirjoituksilla? Ainakin yliopistoon pääsee ilman lukiota.
Lukiossa menettää 3-4 vuotta ja mitä arvoa on lukion todistuksella eli ylioppilaskirjoituksilla? Ainakin yliopistoon pääsee ilman lukiota.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Siis yliopistoihin mennään käytännössä kahdella tavalla sisään (jos niitä pari erikoistapausta ei lasketa ja joissa pääsee Suomessa vain muutama henkilö sisään).
1. Lukiopohjalta
2. käyt amiksen, jatkat AMK:hon(ent. opisto) ja jatkat siitä yliopistoon.
En tiedä yhtään ainutta henkilöä joka olisi päässyt yliopisto-opiskelijaksi ilman näitä kahta tapaa.
ja korvat auki!
Ei Suomen yliopiston vaatimuksina ole joko ammattikoulu tai lukio.
Tyhmää on minusta ne neljä vuotta tuhlata lukiossa. Mitä sä sillä lukion aikana saavutat?
Miks pitäis muka käydä amiksen jälkeen vielä AMK:ssa? Eikös ne amiksen paperit riitä varsin hyvin.
Lukio kestää oletusarvoisesti kolme vuotta ja on yleissivistävä koulu. Kaikkea ei voi eikä tarvitse mitata rahalla tai jollain epämääräisellä "hyödyllä". Yleissivistys on pop!
Itse valitsin peruskoulun jälkeen lukion enkä ole katunut valintaani hetkeäkään. Lukiossa sain yleissivistystä ja minulle selkeni, mitä haluan todella opiskella.
Ei kaikkea tosiaankaan tarvitse ajatella "hyödyllä". Biologian kurssi, jolla käsiteltiin mm. risteytymistä ja perinnöllisyyttä, oli mielestäni tavattoman mielenkiintoinen, vaikkei ko. asioiden opiskelusta ole tähän mennessä ollut minulla mitään varsinaista hyötyä.
Mielestäni on myös tyhmää ajatella, että lukiossa menisi jotenkin aika "hukkaan"...jokainen käyttäköön elämänsä kuten parhaaksi näkee! Yhtä hyvinhän joku korkeasti koulutettu voi hämmästellä duunaria, joka "tuhlaa elämänsä" työntekijätasolla raatamiseen, kun yhtä hyvin voisi opiskella ja sivistää itseään! Tuo nyt oli kärjistystä, mutta toivottavasti pointtini tuli selväksi.
Yleissivistys on ajan tuhlausta. Tämä kertonee jotain ajastamme.
Yläasteelta yliopistoon..?
Huh, kohta täällä pyörii pikku simpansseja mekastamassa ettei töitä saa tehtyä.
Just oli muistaakseni Hesarissa juttu 20-vuotiaasta maisterista, joka oli skipannut lukion kokonaan; yläasteen loppuvuosina opiskellut (jotain tietokonejuttuja) avoimessa yliopistossa ja luovinut sieltä ilmeisesti väylän kautta sisään.
Hassua :) Varmaasn tunsi itsensä vähän lapseksi laitoksen pari-kolmekymppisten seassa.
Nämä ovat friikkejä. Väittelihän himanenkin 20 vuotiaana. No, nyt se on stanfordissa, oxfordissa ja muissa mielenkiintoisissa paikoissa hämmentämässä kahviaan. Tällaiset superlahjakkuudet ovat usein varhaiskypsiä, jotka sulautuvat hyvin yliopiston väkeen.