kohta 2-vuotias pikkukoira (pommi rodultaan) ei suostu lähtemään lenkille. Se pyörii mielellään omassa pihapiirissä, mutta seuraavaan kortteliin se ei suostu menemään. Kun otetaan suunta poispäin pihasta, niin se alkaa jarruttaa. Talvella se vaan istuu ja vaikka liukuu narun jatkona, mutta ei kävele. Ei auta namit eikä komennot. Joskus risun kanssa hätistelemällä se saadaan kävelemään 5-10 m. kerrallaan kunnes taas alkaa jarrutus. Häntä on enimmäkseen alhaalla. Ainut, joka voi auttaa, jos edessä menee toinen koira tarpeeksi lähellä, niin sillon se vetää täysillä sinne suuntaan.
Jos lopulta ollaan päästy matkaan ihan raa´alla vetämisellä, niin joka risteyksestä se on kääntymässä kotia päin. Kun retken puoliväli on ohitettu tai ilmansuunta on kotiinpäin, niin kävely alkaa sujumaan ihan kivasti, eikä se vedäkään koko aikaa ja häntäkin nousee jo puoliväliin.
Joskus se saattaa lähteä suhteellisen suosiolla kauppaan, mutta silloinkin vastustaa vimmatusti, jos poiketaan reitiltä.
Tarpeita ei voi tehdä kävelylenkillä, kun pitää vaan keskittyä kääntymään kotiin päin koko ajan. Kotipihassa sitten voi käydä vessassa.
Tämmönen se on ollut pennusta asti ja sama pätee jos ajetaan metsään; ei halua pois autolta. Jos se viedään kauemmas ja päästetään irti, niin se juoksee autolle takasin, tai jää puoliväliin meidän ja auton välille odottamaan.
ei suostu kävelemään
10
7291
Vastaukset
- nyt....
pakotus ja risulla hätistelyt ensimmäiseksi pois! onko koiralle joskus tapahtunut jotain kun kerran noin arka lenkkeilyn suhteen on? mkä koiralle on mieluista? nami, joku leikki? yhdistä se lenkkeilyyn. jos nyt tosiaan näyttää siltä ettei koiraa saa mihinkään niin ajattele positiivista puolta: eipä tarvi pakkoliikkua....vitsi
- spetsi
ilman pakotusta kävely sitten loppuu.
Kuten jo aiemmin mainitsin, nami ei tehoa ja se on aina ollut tämmönen, ei jonkun tietyn tapahtuman jälkeen.
Toi leikin yhdistäminen voisi olla yksi juttu, mutta vaikea toteuttaa kaupungissa, kun narussa on vähän onnetonta leikkiä.
Mä menisin mielellään sen kanssa lenkeille, vaikka vesisateella tai pakkasella, mutta pihassa seisominen on vähän tylsää.
- Miia
Oletko kysynyt toisilta saman rodun harrastajilta, ovatko heidän koiransa innokkaita lenkkeilijöitä? Voi nimittäin kuulua myös rodun ominaisuuksiin tuo jarruttelu ja kova hinku takaisin kodin lämpöön. Oma koirani kuuluu rotuun, jonka kanssa ei juuri reippaita kävelyitä harrasteta... Olen maanitellut, komentanut ja tehnyt vaikka mitä, mutta koira makaa pitkällään maassa kunnes annan periksi ja käännymme kotia kohti ja arkuudesta ei siis ole kyse... Niin, ja vapaana mökillä tämä samainen koira liikkuu vaikka kuinka paljon! Käytös on koirani rodussa erittäin yleistä, tuosta sinun koirasi rodusta ja sen liikunnallisuudesta en tarkemmin tiedä :)
- SannaSs
Opeta koiralle pikku hiljaa ensin sama, tuttu ja turvallinen reitti. Tee vaikka niin että kävelet koira sylissäsi reitin puoliväliin (koira näkee mihin mennään ja sylissäsi on turvallista) ja sitten kävelet koiran kanssa kotiin.
Koira haistaa jälkenne takaisinpäin mentäessä ja yhtäkkiä onkin turvallinen olo. - /// ///
Seuraava skenario ei välttämättä sovi koiraasi. Ehkä se on vain niin arka, ja tarvitsee rohkaisua, tai rauhallisemman ulkoiluympäristön? Minkään rodun kautta ei kannata vetää johtopäätöksiä koiran liikuntakyvyistä tai -haluista. Koirat ovat siinä suhteessa yksilöitä, ja on pitkälti kiinni omistajasta kuinka atleettisen koirastaan kasvattaa.
No tietysti jos vinttikoira ei juokse, tai bulldoggi on metsällä setteriä ketterämpi on syytä ihmetykseen.
Se skenario:
Tekeekö koirasi ihan samoin, jos lenkille on lähdössä koko sen lauma? Koirathan ovat laumaeläimiä, ja yrittävät pitää laumansa kasassa. Tästä johtuu esim. niin yleinen eroahdistus (riehuminen, ja haukkuminen yksin jätettäessä). Jos koiraa ei ole opetettu luottamaan muuhun laumaan, se pelkää yksin jäädessään, että toiset eivät koskaan palaa.
Omalla koirallani sama asia liittyy juuri lenkille lähtemiseen.
Meitä on kaksihenkinen perhe. Jos koiran kanssa lähtee lenkille niin, että olemme molemmat olleet jo kotona esim. tunnin ennen lenkille lähtöä, ei mitään ongelmaa ole. Jos taas toinen tulee juuri töistä yms. kotiin, kun toinen on lähdössä koiraa ulkoiluttamaan, ei siitä meinaa tulla mitään. Koira tulee kyllä ulos, mutta haluaa heti takaisin, koska sen lauma (joka juuri oli taas kokonaan koossa) on taas hajoamassa. Se selvästi pelkää, että juuri kotiin palannut ei siellä enää koiran palatessa lenkiltä ole. Saapujan koiraan kohdistunut huomioimattomuus, tai koiran kanssa oleilu (vaikka 10min ja sitten sille lenkille) ei ole auttanut.
Muuten koiramme ei kärsi eroahdistuksesta, vain näissä tilanteissa. - Chihun omistaja
Meidän koira ei halua lähteä pitemmälle lenkille vaan tekee saman kuin teidän koira iskee jarrut päälle tai käy istumaan.
Teemme pieniä lenkkejä ja ne onnistuu hyvin. Sitten hän lähtee pidemmälle kun meitä ihmisiä on enemmän mutta ei silloin jos olen kahdestaan hänen kans.
Aika erikoista. Joskus otan syliin ja vien hiukan kauemmaksi,mutta sitten tulee kiire takaisin päin. - Suski
... miellyttävä kokemus, eli ei huutamista, ei risulla hätistelyä. Muuten koira oppii (ellei ole oppinut jo) että kun mennään ulos, se tietää risulla hätistelyä ja ikävää kiskomista. Ei varmasti opi nauttimaan ulkoilusta.
Meillä on vähän yli vuoden ikäinen lhasa apso joka tuli kaksihenkiseen perheeseemme n. 7kk iässä. Se ei ollut koskaan ollut kaupungissa, pelkäsi valtavasti mennä ulos, eikä kävellyt pihasta mihinkään. Tehtiin niin, että alettiin vain kantamaan se tiettyyn risteykseen ja sanottiin että nyt mennään kotiin päin, ja koira käveli itse aina risteyksestä kotiin. Tätä jatkettiin useamman kuukauden ajan 3 kertaa päivässä (koira piti AINA kantaa pihasta). Vähitellen kannettiin kauemmas, välillä koitettiin käveleekö ja jos ei kävellyt niin syliin vain ja jatkettiin matkaa. Aina hieman kauemmaksi kotoa, mutta samaa reittiä. Koiralle tehtiin näin selväksi, että lenkki tehdään. Vähitellen koira oppi kävelemään itse pihasta. Vaivaahan siitä oli, samoin kuin siitä että koira ei uskaltanut mennä ulko-ovesta sisälle muuta kuin kantamalla (yritä siinä nyt avata avaimilla alaovea ja kantaa koiraa sisälle) mutta lopputuloksena oli se, että koira oppi lenkkeilemään. Aamulenkeistä se ei tykkää, mutta päivällä ja illalla käydään pitkät lenkit ja koira on ihan innoissaan. Varsinkin jos olemme koko lauma koossa. Uskon, että kärsivällisyydellä ja ajan kanssa myös sinun koirasi oppii kävelemään, mutta voit varautua monen kuukauden työhön ja sen pitää olla säännöllistä. Siis kun kerran päätät että nyt opetellaan lenkkeilemään, niin sen täytyy tapahtua joka päivä, ei vain silloin tällöin. Hermoja se kysyy mutta palkitsee lopulta :). Tsemppiä!- spetsi
en mäkään usko, että rotu olisi semmonen, joka ei kävele, tai jos onkin, niin pitäähän koiralle voida kuitenkin opettaa juttuja.
Sillä ei tunnu olevan vaikutusta, onko meitä lenkillä yksi vai koko perhe, aina jarrutetaan.
Nyt sitä on säännöllisesti yritetty kohta 1½ vuotta 2-3 kertaa päivässä ja koira taatusti tietää mikä on homman nimi, kun otetaan suunta pois pihasta; kierretään lenkki ja tullaan takaisin.
Ollaan yritetty sitäkin, että mennään vähän matkan päähän puistoon leikkimään ja siitä se tykkää kovasti, muttei se silti halua mennä edes siihen suuntaan. Vasta kun puisto on 20 metrin päässä, niin se innostuu.
Ei sitä risua tai huutamista ole mukana kun joskus, mutta jos ei kisko narusta, niin sitten ollaan tasan tarkkaan pihassa.
Ollaan sitä kokeiltu kantaakin ja kyllähän se sylissä istuu tyytyväisenä, mutta heti kun sen laskee maahan, niin naru on tiukalla ja nenä kohti kotia.
- xxx
Koirasi kanssa. Meidän koira jos tekee joskus noin, niin puhuttelen sitä ja vähän nykäisen niin loppu matkan kävelee nätisti. Sano sille että äläpä nyt höpötä, ja nyt mennään ja lähdet vetämään. Pitäisi totella jos pitää sinua pomona.
- AnonyymiUUSI
Ihania tapauksia täällä ja hyviä neuvoja! Meillä on Havannan koiran oloinen (en tosiaan tiedä kuuluuko iso kirjain) koira, joka suostuu kävelemään vain minun kanssani. Ei kummankaan muun perheenjäsenen kanssa, jotka lenkittävät ihan samalla tavalla eli antavat haistella rauhassa. Näin ollen tämäkin tehtävä on minun suoritettava aina. Koira suostuu vain noin 20-30m kulkemaan näiden kahden muun kanssa. Tekee kakit ja takaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne272360Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv572238Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.641753Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k651738Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1941697Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel821632- 1131500
- 1051252
Martina haluaa tasoisensa miehen
Seiskassa juttu minkälaisen miehen Martina haluaa. Kumppanin pitää tuoda hänen herkkyytensä ja vahvuutensa esiin sekä ol2401067Voi ei! Katja Ståhl joutui sairaalaan - Syynä tämä vitsaus - Koskettava päivitys sairaalasängystä
Pikaista paranemista, Katja! Katja Ståhl on kertonut somessa joutuneensa sisään sairaalaan. Lue lisää: https://www.suom21935