Te joilla on lähipiirissä alkoholisti, miten oikein jaksatte sairauden kanssa? Oma äitini on alkoholisoitunut. Hän käy vielä töissä ja selviäkin jaksoja on, mutta alkoholiongelma pahenee koko ajan.
En oikein tiedä mitä hänen kanssaan tulisi tehdä. Isäni ei puutu asiaan, kai hän jotenkin häpeää vaimoaan. Äitini ei suostu mihinkään hoitoihin ja ei tietystikkään myönnä ongelmaansa. Eihän ketään voi hoitoon pakottaa, enkä jaksaisi riidellä asiasta aina kun olen käymässä.
Pitäisikö minun siis vaan katsoa vierestä kun hän tuhoaa itsensä ja vaipuu syvemmälle kierteeseen? Olen aivan neuvoton ja masentunut kun en pysty häntä mitenkään auttamaan. Taas tänä aamuna tarkistelin monta tyhjää pulloa oli kaappiin ilmestynyt lisää. Tuntuu että joudun vahtimaan häntä, vaikka minulla on omakin elämäni elettävänä. Minulla on lisäksi todettu vasta vähän aikaan sitten sairaus ja tuntuu että nämä asiat vievät kaikki voimani.
Vaikeinta on kun jos esimerkiksi riitelen äitini kanssa tunnen syyllisyyttä siitä että hän alkaa taas juomaan..Eli jos on meneillään juuri selvä kausi ja sitten riitelemme jostain koen että retkahdus tapahtuu juuri riitamme takia. Luultavasti syytän myös osaksi itseäni hänen alkoholismistaan.
Tiedän että on olemassa tukiryhmiä myös alkoholistien läheisille, mutta kaipaisin nyt teidän neuvojanne ihan näin keskustelupalstan kautta. En ole vielä valmis menemään tukiryhmään keskustelemaan asiasta.
Voimia kaikille jotka kamppailevat samojen ongelmien kanssa.
En oikein tiedä mitä hänen kanssaan tulisi tehdä. Isäni ei puutu asiaan, kai hän jotenkin häpeää vaimoaan. Äitini ei suostu mihinkään hoitoihin ja ei tietystikkään myönnä ongelmaansa. Eihän ketään voi hoitoon pakottaa, enkä jaksaisi riidellä asiasta aina kun olen käymässä.
Pitäisikö minun siis vaan katsoa vierestä kun hän tuhoaa itsensä ja vaipuu syvemmälle kierteeseen? Olen aivan neuvoton ja masentunut kun en pysty häntä mitenkään auttamaan. Taas tänä aamuna tarkistelin monta tyhjää pulloa oli kaappiin ilmestynyt lisää. Tuntuu että joudun vahtimaan häntä, vaikka minulla on omakin elämäni elettävänä. Minulla on lisäksi todettu vasta vähän aikaan sitten sairaus ja tuntuu että nämä asiat vievät kaikki voimani.
Vaikeinta on kun jos esimerkiksi riitelen äitini kanssa tunnen syyllisyyttä siitä että hän alkaa taas juomaan..Eli jos on meneillään juuri selvä kausi ja sitten riitelemme jostain koen että retkahdus tapahtuu juuri riitamme takia. Luultavasti syytän myös osaksi itseäni hänen alkoholismistaan.
Tiedän että on olemassa tukiryhmiä myös alkoholistien läheisille, mutta kaipaisin nyt teidän neuvojanne ihan näin keskustelupalstan kautta. En ole vielä valmis menemään tukiryhmään keskustelemaan asiasta.
Voimia kaikille jotka kamppailevat samojen ongelmien kanssa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
En jaksanut läheiseni alkoholiongelmaa, öisiä visiittejä, selittelyjä, lupauksia.
Minä lähdin, muutin toiselle puolelle suomea.
Elämäni on parempaa kuin koskaan aiemmin. Ainoa synkistelyn aihe on kun lähetin suruadressin em. läheisen hautajaisiin tässä vuosi sitten. Sekään ei oikeastaan enää sureta - hänhän päätti kuitenkin itse miten elämänsä eli - kuten minäkin.
Ihmisellä on oikeus sekä tuhota itsensä että pelastaa itsensä. Lähimmäiseni valitsi ensimmäisen; minä valitsin jälkimmäisen.
On jo aikoja sitten todettu tutkimuksinkin, että alkoholisti sairastuttaa lähiympäristönsä.
Lähimmäiset syyllistävät itseään, surevat, pelkäävät, ahdistuvat, häpeävät.
Sinä et äitiäsi saa pulloon tarttumaan, alkoholisti juo vain sen takia, että saa pään sekaisin. Siihen ei tarvita riitaa.
Et voi tehdä asialle mitään muuta kuin sanoa, että olet alkoholisti ja jos aiot asialle tehdä jotain, olen tukenasi. Tai selvän päivän tullessa, voi sanoa että kiva kun et ole kännissä. Kunpa ymmärtäisit, että hän itse valitsee elämäntapansa.
..sehän se ongelma on. apua ja tukea olen saanut al-anonista joka on live-tukiryhmä. jollet jaksa sitä kokeilla niiin kokeile nettiryhmää osoitteessa:
http://www.al-anon.fi/
http://health.groups.yahoo.com/group/el-anon/
Moi!
Mulla kanssa äiti on täysi alkoholisti. Ollut koko mun elämän.
Alkuun häpesin ja salailin, nyt en enää jaksa. Olen aikuinen enkä tarvitse enää äitiä, joten en pidä yhteyksiäkään. Eikä minun lapsieni tarvitse katsoa samanlaista elämää kuin mitä itse olen kokenut.
Vielä välillä tunnen syyllisyyttä. Tiedän olevani syytön, mutta minkäs sille luonteelleen voi. Alkoholisti on haka syyllistämään!
Näin aikuisella iälläni myös isäni on alkoholisoitunut. Joskus mietin olenko minä seuraava?
En pidä yhteyksiä, pois silmistä pois mielestä.
Vielä kun pääsisin eroon tästä katkeruudesta!!!!
kuollut?
Sulla on vaan YKSI ÄITI ja yksi isä.
Oletko sitten onnellinen, kun heistä on henki pois? Miksi syyllistät etkä yritä auttaa? Oletko itse täydellinen?
Jokaisella alkoholistilla on syy juoda. Mieti itse mikä se voisi olla!
Älä sitten käy haudalla poraamalla, kun heistä aika jättää. Äläkä vingu perintöjä, jos heidät hylkäät.
alkoholistia ei saa raittiiksi kukaan muu kuin holisti itse ja syitä juomiseen on miljoonia ja lisää tulee joka päivä.
En varmaankaan ole onnellinen kun ovat kuolleet, miksi olisin? Oli aika typerä kysymys. Kysy sitä myös itseltäsi!
Tiedän että vanhempiani on vain yksi, mutta miten se muuttaa tilannetta. On aika turha sun alkaa syyllistää mua jos mä en enää halua olla heidän kanssaan tekemisissä, koska tuskin tiedät taustoistani!?
En ole itse täydellinen, mutta en jaksa myöskään enää yrittää auttaa. Olen jo yli kolmekymppinen ja tähän mennessä olen yrittänyt auttaa ja luottaa monesti ja pettynyt vielä useammin. En ole myöskään yli-ihminen, joka jaksaa rajattomasti. Et voi vaatia myöskään sitä. Minulle pitää jäädä voimia myös jaksaa itse, onhan minulla kaksi pientä lasta.
Äläkä tule tänne perinnöistä puhumaan ilman todellista tietoa. Ensinäkään en ole niin materialisti että raha näyttelisi suurinta osaa elämästäni. Onko se perintö sulle tärkeintä? Mulle olisi riittänyt pelkät vanhemmat ilman viinaa kuin joku perintö! Se olisi ollut mun elämässä tärkeämpää ja olisi vieläkin. Entäs sulla? Onkos kokemusta?
Alkoholismi on vaikea tunne-elämän sairaus, joka hoitamattomana johtaa aina ennenaikaiseen kuolemaan. Varmoja hoitokeinoja ei tunneta kuin yksi ja se on se, että ollaan päivä kerrallaan ilman alkoholia. Tämä ei tavallisesti onnistu alkoholistilta muuten kuin toisten alkoholistien tuella.
Jos äitisi ei myönnä sairauttaan eikä halua siihen hoitoa, on aika vähän tehtävissä. Valitettavasti. Läheistä hieman lohduttaa se tieto, että hän ei ole alkoholismia aiheuttanut eikä siksi myöskään voi sitä parantaa, eipä edes sen vaikutuksia lieventää.
Joskus alkoholistin läheisten käyttäytymisen ja ajattelutavan muutos voi kuitenkin saada myös alkoholistin havahtumaan. Tärkeää on, että läheiset eivät taloudellisesti auttamalla, alkoholistin asioita ja velvollisuuksia hoitamalla, selittelemällä, salailemalla tms. tee alkoholistille juomista helpoksi. Alkoholisti tarvitsee juomisensa mahdollistajaksi yleensä useita ihmisiä (avulias työtoveri, trokari, rahanlainaaja, pitkämielinen isännöitsijä jne:). Jos nämä mahdollistajat lakkaamat pelaamasta tätä peliä, alkoholisti tulee nopeammin tosiasioiden eteen.
Alkoholistien läheiset tarvitsevat usein apua toipuakseen itse siitä, miten juovan alkoholistin sairaus on vaikuttanut heihin. Minä olen saanut apua alkoholistien läheisten vertaistukiryhmästä. Al-Anon -ryhmiä toimii useilla eri paikkakunnilla ja myös sähköisessä muodossa Internetissä.
Jos alkoholisti ei itse halua raittiutta, ei siinä auta mikään eikä kukaan. Pitäisikö lapsen maksaa viinat ja käydä siivoamassa juopottelun jäljet, viedä vielä pölleissä olevan mummun luo lapsensakin, jotta hän ei tuntisi itseään hylätyksi. Juoppo on itse valinnut elämäntapansa ja jos hänelle on apua tarjottu, eikä hän sitä ota vastaan, niin tehtävä on mahdoton. Moni lapsi itkee haudalla, ikävää ja omaa voimattomuutta, mutta syyllisyyttä ei tarvitse tuntea. Usein juopolle on helpotus päästä pois.
oli mukava huomata, että joukossa on myös heitä jotka ymmärtävät eikä heti tuomitse toisen toimintatapaa. Kiitos siitä!
Ja tavallaanhan se äiti hylkäsi minut eikä päinvastoin. Olen antanut vaihtoehdoksi että joko viina tai minä perheineni. Hän on valintansa tehnyt ja sen kanssa minun on elettävä.
Onneksi elämässämme on muita tärkeitä suhteita, ei se biologisuus aina kaikkea ratkaise!
On ihanaa kun voi todeta ettei ole ainoa ongelmineen. Toisaalta tuntuu masentavalta että meitä joiden läheinen juo on niin paljon. Toivon että jaksan jotenkin tukea äitiäni, sillä vaikka hän juo on hän minulle rakas, eikä esimerkiksi koskaan ole aggressiivinen tai hauku minua. Harmi vain ettei tulevat lapseni tule koskaan viettämään öitä mummon luona tai kokemaan sitä onnea minkä minä sain kokea mummolassa pienenä. Isovanhemmat voisivat antaa lapsille niin paljon.