..ei ole vamma eikä sairaus. Joku tuolla alempana pohti, että miksi jotkut ovat ujoja ja jotkut eivät. Ujous on synnynnäinen temperamenttipiirre, ei siis kasvatuksen tulos. Yleensä kun puhutaan, että joku on temperamenttinen sillä käsitetään tyypin olevan räiskyvä ja rohkea, kuitenkin me kaikki olemme temperamenttisia, joku omaa räiskyvän temperamentin joku taas hitaasti lämpiävän ja ujon.
Kehottaisin kaikkia ujoja lukemaan Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan "Temperamentti", hän on oikea ujojen puolestapuhuja ja paljon tutkinut temperamentin vaikutusta elämään, ujoissa hän on todennut paljon hyviä ominaisuuksia joten ujoudenkin voi kääntää voitokseen eikä jäädä uhriksi. Lukekaa; löydätte kirjasta itsenne ja opitte ehkä ymmärtämään itseänne paremmin.
Aikakin tekee oman osansa ujouden häviämiseen kun aikuistuu niin rohkaistuu muutenkin ja oppii hyväksymään itsensä ja aikuisella on enemmän elämänkokemusta ja keinoja selviytyä kuin nuorella.
Kehottaisin kaikkia ujoja lukemaan Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan "Temperamentti", hän on oikea ujojen puolestapuhuja ja paljon tutkinut temperamentin vaikutusta elämään, ujoissa hän on todennut paljon hyviä ominaisuuksia joten ujoudenkin voi kääntää voitokseen eikä jäädä uhriksi. Lukekaa; löydätte kirjasta itsenne ja opitte ehkä ymmärtämään itseänne paremmin.
Aikakin tekee oman osansa ujouden häviämiseen kun aikuistuu niin rohkaistuu muutenkin ja oppii hyväksymään itsensä ja aikuisella on enemmän elämänkokemusta ja keinoja selviytyä kuin nuorella.
Vastaukset 4
Vanhimmat
> Ujous on synnynnäinen temperamenttipiirre, ei siis kasvatuksen tulos.
Mihin tämä väite perustuu? Perusteluja ja lähteitä ei ole kielletty esittämästä.
No joo, en todellakaan haluaisi olla mikään ekstrovertti ihminen, eli siinä mielessä olen sinut epäsosiaalisuuteni kanssa, mutta olisin kyllä onnellinen, jos olisin "vain ujo".
...nyt vaikkapa tuo mainitsemani kirja jos kaipaat perusteluja.
Kyllä mä ainakin tulin ujoksi ja araksi koulukiusaamisen takia. Viimeistään yläasteella mut oli lannistettu. Nuorempana oli iloinen ja aina menossa jossain. Kavereita riitti silloin.
Minä olin lapsena täysin vailla mitään ujoutta. Se tuli vasta luullakseni alkoi kun ensin alaasteella opettajat pahoinpiteli henkisesti ja alistivat minua "erillaisena" . Lopulta luulen myös että vaikeat olot kotona ja vanhempien avioerot ovat lyöneet leimaa minuun ja en ole ollut enää niin huoleton ja elämäniloinen ehkä aina joskus oikeassa seurassa. mutta tullut vaan sellaiseksi ettei usko itseensä ja ajattelee liikaa omaa käyttäytymistään. en tiedä ihan sama, pitää luottaa että tällä on jotain tarkotusta. Kyllä mä oon saanut asioita ujoudesta huolimatta.