Kotona ei mene huipusti. Kaksi teini-ikäistä (toinen varhaismurkku ja toinen omaan murrosikäänsä jumittunut) tuntuvat raastavan äidin hengiltä. Isä ei osaa ottaa roolia kasvattajana. Kun äiti käskee, kersat huutaa, kun äiti ei enää käskeä, isä motkottaa (äidille siis).
Itse en asu enää kotona. Tapaan äitiäni melko usein, ja aika aina vain useammin äiti vaikuttaa väsyneeltä ja kärttyisältä. (Ei kuitenkaan onneksi joka kerta.) Minun kanssani hän noista asioista välillä puhuu, ei kai ole ketään muuta jolle kehtaisi puhua (minä kun tunnen tilanteen muutenkin). Haluaisin auttaa, mutten osaa.
Kotona käydessäni saatan huomatta, että äiti on kireä kuin viulunkieli. Pienestäkin erimielisyydestä nuorin sisareni saa oikein mahtavan esimurkun kiukkukohtauksen... minun kohdallani äiti suhtautui niihin jotenkin kärsivällisemmin, nyt se tuntuu menevän vain molemminpuoliseksi nokittamiseksi. Ymmärrän, että tilanne vie äidiltä mehut (veisi minultakin), mutta mietin väkisinkin, mihin suuntaan äitini ja nuorimman sisaren välit kehittyvät. Keneen sisko nojaa tiukan paikan tullen, jos näillä kahdella ei ole toisilleen kohta mitään kaunista sanottavaa? Ei hän tule yksin tai huomiotta jäämään, kyllä äiti niin kovasti välittää, mutta luottamukselliset naisten väliset keskustelut ja rentouttavat aamuyöhön sijoitetut lautapelisessiot taitavat jäädä väliin?
Äitini saattaa kuulostaa tässä tekstissä huonolta äidiltä. Hän on aivan helkkarin kaukana siitä! Erinäisten ongelmien kautta tilanne on vain kärjistynyt niin kuumaksi, että eihän sellaista hullukaan kestä. Kukaan muu sen katon alla ei ota vastuuta mistään, edes omista tekemisistään. Isä sanoo siskolle pahasti, sisko purkaa sen äitiin. Sisko sanoo isälle pahasti, isä purkaa sen äitiin. Siskot taistelevat keskenään, ja jälkipaskan saa äiti niskaansa.
Rehellisyyden nimissä olen itsekin itsekkäänä olentona uupunut tilanteeseen. En jaksaisi nähdä äitini nieleskelevän, kun hän kertoo kuulumisia. En haluaisi, että hän kertoo huonoista päivistä minulle... totta kai hänellä täytyy olla kuuntelija, ja se on vähintä mitä voin tehdä sen jälkeen miten monesti hän kuunteli minua, mutta nämä asiat jäävät sen jälkeen painamaan minun hartioitani.
Ja sitten asiaan: Mitä teen?
Itse en asu enää kotona. Tapaan äitiäni melko usein, ja aika aina vain useammin äiti vaikuttaa väsyneeltä ja kärttyisältä. (Ei kuitenkaan onneksi joka kerta.) Minun kanssani hän noista asioista välillä puhuu, ei kai ole ketään muuta jolle kehtaisi puhua (minä kun tunnen tilanteen muutenkin). Haluaisin auttaa, mutten osaa.
Kotona käydessäni saatan huomatta, että äiti on kireä kuin viulunkieli. Pienestäkin erimielisyydestä nuorin sisareni saa oikein mahtavan esimurkun kiukkukohtauksen... minun kohdallani äiti suhtautui niihin jotenkin kärsivällisemmin, nyt se tuntuu menevän vain molemminpuoliseksi nokittamiseksi. Ymmärrän, että tilanne vie äidiltä mehut (veisi minultakin), mutta mietin väkisinkin, mihin suuntaan äitini ja nuorimman sisaren välit kehittyvät. Keneen sisko nojaa tiukan paikan tullen, jos näillä kahdella ei ole toisilleen kohta mitään kaunista sanottavaa? Ei hän tule yksin tai huomiotta jäämään, kyllä äiti niin kovasti välittää, mutta luottamukselliset naisten väliset keskustelut ja rentouttavat aamuyöhön sijoitetut lautapelisessiot taitavat jäädä väliin?
Äitini saattaa kuulostaa tässä tekstissä huonolta äidiltä. Hän on aivan helkkarin kaukana siitä! Erinäisten ongelmien kautta tilanne on vain kärjistynyt niin kuumaksi, että eihän sellaista hullukaan kestä. Kukaan muu sen katon alla ei ota vastuuta mistään, edes omista tekemisistään. Isä sanoo siskolle pahasti, sisko purkaa sen äitiin. Sisko sanoo isälle pahasti, isä purkaa sen äitiin. Siskot taistelevat keskenään, ja jälkipaskan saa äiti niskaansa.
Rehellisyyden nimissä olen itsekin itsekkäänä olentona uupunut tilanteeseen. En jaksaisi nähdä äitini nieleskelevän, kun hän kertoo kuulumisia. En haluaisi, että hän kertoo huonoista päivistä minulle... totta kai hänellä täytyy olla kuuntelija, ja se on vähintä mitä voin tehdä sen jälkeen miten monesti hän kuunteli minua, mutta nämä asiat jäävät sen jälkeen painamaan minun hartioitani.
Ja sitten asiaan: Mitä teen?
Vastaukset 10
Vanhimmat
elät omaa elämääsi.Piste.
Toki elän. Enkä vietä öitäni valvoen ja tätä asiaa murehtien. Mutta mitä se "oma elämä" sitten olisi, jos siihen ei kuuluisi rakkaista välittäminen? Haluaisin auttaa, haluaisin tietää onko tuo ohimenevää, pitäisikö huolestua (tai no sen tein jo hieman), kannattaisiko ehkä vihjaista pienestä ulkopuolisesta avusta...? Isäni ei kyllä ainakaan ajatusta hyväksyisi ja voihan se olla että minäkin ylireagoin.
Minä kun en ole neljää lasta kasvattanut, en voi tietää onko tuollainen ajoittainen nonstop-ärtymys ja rasittuneisuus asiaan kuuluvaa vai vakavaa?
Äiti voi mennä perheneuvolaan vaikka yksin tai sinä yhdessä äitisi kanssa. Uupumukseen saa apua sieltä. Eikä isän tai sisaren tarvitse asiasta/käynnistä edes tietää. Paras tietty jos isä ja äiti menisivät yhdessä (ja sikokin & koko porukka). Puhelinnumerot löytyvät luettelosta.
Onko äiti joskus ottanut irtiottoja, mennyt viikonlopuksi kylpylään pariksi yöksi tms?
Parasta tietenkin olisi, että isä ottaisi vanhemman ja kasvattajan vastuun. Mutta kukaan ei taida enää vanhemmiten muuttua.
Älä kuitenkaan sure itseäsi uuvuksiin, elä omaa elämääsi. Murrosikäisillä on tapana kasvaa joskus isoiksi.
Vinkkisi oli hyvä, kiitos!
Niinhän sitä luullaan, että murrosikä menee ohi, mutta tällä vanhemmalla neidillä on nyt viides vuosi meneillään eikä loppua näy =) Ja sitä vain mietin, että jos välit menee tuossa vaiheessa liian kireälle, niitä voi olla vaikea myöhemmin korjata. Mutta kuulostelen tilannetta, ja kun äiti seuraavan kerran vollottaa olkapäätäni vasten niin katson, jos olisi aihetta vihjaista tuosta perheneuvolasta.
Hei
Oletpas sinä herttainen lapsi, kun ajattelet äitisi jaksamista. Äitisi tilanne on kovin tuttu minulle. Välillä itsekin olen täysin loppu murkkujen vaatimuksiin. Silloin auttaa muutaman päivän irti otto koti ympyröistä. Kylmästi vaan lähtee ja jättää ukon ja penskat kotia melskaamaan. Voisiko äitisi tulla välillä vaikka sinun luoksesi. Hemmottelisit kasvohoidolla ym. Teillä tuntuu olevan hyvä suhde.
Hyvä idea tuokin. Voipi olla, että meidän kuitenkin kannattaisi lähteä vaikka mökille, koska minä kun asun tässä parin sadan metrin päässä niin ihan varmasti puhelin alkaisi laulaa heti kun tanssikuljetukset ja ruoanlaitto menisi iskällä ristiin =)
Mutta juu... mökille viikonlopuksi. Pitääpä valita kalenterista joku sopiva viikonloppu mahdollisimman lähiaikoina. Kiitos ideasta!
Hei!
mun mielestä sun pitäis huutaa joskus pää punaisena siskolles, että koittais vähän ajatella äitiään ja mitä se tekee sen eteen, ja olla edes hetken aikaa kiitollinen. Tai siis tämän minä tekisin jos olisin jonkun isosisko.
Itse olen nuorin ja vanhempani erosivat kun olin 9-vuotias, kummatkin isosiskoni olivat siinä vaiheessa jo muuttaneet pois kotoa, eli jäin äidin kanssa kahdestaan. ja meidän tilanne oli siis aikalailla päinvastainen kuin sinun siskollasi. olin kyllä aika kauhea teini-iässä, huusin päin naamaa äidille ja joskus vieläkin sitä teen puhelimessa jos hermo menee (äitini on samanlainen ja siskonikin ovat myöntäneet että äiti on paljon pahempi kuin silloin kun he olivat kotona, ja heitä oli kuitenkin kaksi tukemassa toisiaan), MUTTA jotain edes nykyään ymmärrän tehdä. osaan halata ja pyytää anteeksi äidiltäni. osaan myöntää olevani väärässä, mitä hän ei tee.
halaamisen ja keskustelemisen jalon taidon olen oppinut toiselta isosiskoltani joka on aina tukenani, vaikka asuu 200 km.n päässä. jonkun pitää näyttää murrosikäiselle ketä kunnioitetaan ja kuka on se äiti, mutta harvoin murrosikäinen kuuntelee omaa vanhempaansa. ehkä sun kannattaisi yrittää, ensin hyvällä, tarvittaessa pahalla. minulla se ainakin auttoi. ja olin kyllä tosi epäkunnioittava äitiäni kohtaan.
ja kylpyläreissu tai muu on kyllä myös hyvä, mutta asioiden kyllä pitäisi muuttua myös pysyvämmin kuin karkaamalla saa aikaiseksi.
hyvää jatkoa ja toivottavasti tilanne paranee!
Isommalle olen saarnannutkin, mutta yritän pitää sen kohtuuden rajoissa, niin että minullakin pysyy jotain "valtaa". Jos joka päivä nalkutan, niin viikon päästä se menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Nuoremmalle yritän vielä olla ihan vaan sisko. Hän ei tällä hetkellä pysty puhumaan äidille mistään, tai siis ei halua. Äidissä ei ole mitään vikaa, neiti vain on sitä mieltä että "äiti on ihan mäntti". Minulle aina soittelee kun joku asia askarruttaa. Esimerkiksi kun tissit alkoi reppanalla kasvaa (11v.!), niin hän oli ihan ihmeissään mutta ei saanut äidin kuullen suutaan auki. Kyllä minä hänellekin huomauttelen käytöksesta, ja yritän valittamisen sijaan kysellä "miksi" ja "mikä tänään harmittaa", mutta yritän pitää välit hyvinä, ettei hän tunne jäävänsä yksin.
Itselleni isoveli oli murrosiässä iso tuki, hän oli "aikuinen", joka ei aina arvostellut. Yritän olla samaa omille pikkusiskoille. Ei sillä, että äiti aina arvostelisi (ei todellakaan), mutta siltähän se murkkuna tuntui.
Yksi mahdollinen tapa antaa äidillesi pieni hengähdystauko, olisi, että pyytäisit hänet vaikka viikonlopuksi kylään luoksesi. Niin, ja tietysti hänen pitäisi tulla luoksesi yksin.
Toinen vaihtoehto on, että pyytäisin molemmat siskosi viikonlopuksi teille. Saisivat vanhempanne selvitellä välejään kaksistaan (kuulostaa nimittäin siltä, että heidän välillään ei kaikki ole ihan kunnossa).
Isompi pikkusisko ei taatusti meidän nurkkiin halua, mutta voisinhan lähettää vanhemmat mökille viikonlopuksi ja mennä itse siskojen seuraksi.
Itse asiassa äidillä on kohta nimpparit, jos saisi iskän puhuttua järjestämään heille vaikka kylpyläviikonlopun... sitten äiti olisi niin otettu isän järjestelyistä, että... hmm... pitääpä alkaa juonia =) En tosiaan aio pistää näppejäni heidän väleihinsä, mutta muutama pikku vinkki tai aputarjous ei liene satuta ketään?
TAI sitten voitais sisarusparven kanssa hommata äidille rentoutumisviikonloppu jonnekin kylpylään, ja puhua isälle jo etukäteen, että se olis sellainen "tyttöjen juttu", että äiti saisi sitten ottaa jonkun oman kaverinsa mukaan. Vaikka hän ei kavereilleen ehkä tästä tilanteesta uskalla puhua, olisipa sitten ainakin muuta mietittävää pariksi päivää.
Kiitos, kiitos... täältä tulee sellaisia hyviä ideoita, jotka saa omatkin aivot laukkaamaan. Kuitenkin edelleen itse ongelma on ratkaisematta. Mutta niin kuin joku tuolla ylempänä sanoi, murrosiällä on tapana mennä ohi... jos nyt vain jonkun aikaa voisi helpottaa tilannetta silloin tällöin, niin kai minä silloin olisin kantanut korteni kekoon.