Olen tässä mietiskellyt, että miksi varsinkin vanhemmat ihmiset jaksavat katsoa kieroon meitä äitejä, jotka jaksamme touhuta kaikkea muutakin kuin vauvaeloa maan ja taivaan välillä
äitiyslomallamme?
Itse tunnen oloni reippaaksi ja olenkin ajatellut suorittaa kouluni loppuun nyt kun minusta tuntuu, että aikaa on... Se ei tietenkään saa olla pois lapselta, mutta omasta mielestäni pystyn yhdistämään koulun ja lapsen kanssa seurustelun.
Miksi minun kuitenkin täytyy potea syyllisyyttä siitä, että käyn vauvani kanssa koulua ja rustailen kotona opinnäytetyötä aina kun neitokainen nukkuu? Varsinkaan anopeille sun muille en ole viitsinyt kovasti edes mainostaa, että käyn koulussakin, koska tiedän heidän suhtautumisensa kyllä varsin hyvin. Kommentit ovat kyllä sitä luokkaa välillä, että välillä syyllisyys "ylireippaudesta" tulee uniinkin... Näen usein unta, että olen jättänyt vauvani yksin kotiin ja lähtenyt itse johonkin. Asia, jota en koskaan tekisi.
Minulla on siis käynyt hyvä tuuri, koska jaksan hyvin, vauva on ns. "helppo" ja koulussa ollaan ymmärtäväisiä minun suhteeni, saan mm. ottaa lapsen silloin tällöin mukaani tunneille ja kursseja voin osaksi suorittaa kotioloissa. Minusta tuntuu, että tulisin hulluksi, jos olisin kahdestaan vauvan kanssa jatkuvasti vain kahdestaan... Ymmärrän kyllä että kaikki eivät jaksa puuhastella kovasti, vauvojakin on niin erilaisia.
Löytyykö kohtalotovereita, muitakin äitejä, jotka jaksavat?
äitiyslomallamme?
Itse tunnen oloni reippaaksi ja olenkin ajatellut suorittaa kouluni loppuun nyt kun minusta tuntuu, että aikaa on... Se ei tietenkään saa olla pois lapselta, mutta omasta mielestäni pystyn yhdistämään koulun ja lapsen kanssa seurustelun.
Miksi minun kuitenkin täytyy potea syyllisyyttä siitä, että käyn vauvani kanssa koulua ja rustailen kotona opinnäytetyötä aina kun neitokainen nukkuu? Varsinkaan anopeille sun muille en ole viitsinyt kovasti edes mainostaa, että käyn koulussakin, koska tiedän heidän suhtautumisensa kyllä varsin hyvin. Kommentit ovat kyllä sitä luokkaa välillä, että välillä syyllisyys "ylireippaudesta" tulee uniinkin... Näen usein unta, että olen jättänyt vauvani yksin kotiin ja lähtenyt itse johonkin. Asia, jota en koskaan tekisi.
Minulla on siis käynyt hyvä tuuri, koska jaksan hyvin, vauva on ns. "helppo" ja koulussa ollaan ymmärtäväisiä minun suhteeni, saan mm. ottaa lapsen silloin tällöin mukaani tunneille ja kursseja voin osaksi suorittaa kotioloissa. Minusta tuntuu, että tulisin hulluksi, jos olisin kahdestaan vauvan kanssa jatkuvasti vain kahdestaan... Ymmärrän kyllä että kaikki eivät jaksa puuhastella kovasti, vauvojakin on niin erilaisia.
Löytyykö kohtalotovereita, muitakin äitejä, jotka jaksavat?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tervehdys!
Mulla on 1,5kk neitokainen ja kulutan aikaani myös muuhun, kuin vauvan hoitamiseen. Suoritan amk:ssa erikoistumisopintoja, jotka saan valmiiksi marraskuussa ja aion hakea uusiin erikoistumisopintoihin tässä kuussa; alkanevat tammikuussa, jos vain niihin pääsen. Harrastan myös vapaaehtoistyötä ja sen pariin palaan säännöllisemmin viimeistään marraskuussa. =) Kaikki nämä vievät kuukaudessa aikaani yhteensä parisenkymmentä tuntia ja nämä tunnit neitokainen vahvistaa suhdettaan ihanaan isukkiinsa, jonka kanssa neiti on ollut hyvää pataa jo ensimmäisistä elintunneistaan asti. =D
En todellakaan pode huonoa omaatuntoa siitä, että otan aikaa itselleni ja miehenikin on sitä mieltä, että minun on hyvä käydä välillä tuulettumassa, vaikka sitten näin opiskelujen merkeissä. Olen myös huomannut itsessäni piirteen, joka tuntuu todella ihanalta.. Aina kun on tuulettumassa, tavalla tai toisella, parin tunnin päästä huomaan automaattisesti vilkaisevani kelloa tai kännykkää, kun on niin vietävän ikävä pikkuista sylinyttyrää. Kotona sitten tulee halittua ja syliteltyä ihan urakalla, kun äipänkin täytyy saada tankata läheisyyttä!! =D
Sitten kun neiti on vähän isompi (syö kiinteää evästä jne.), otan hänet mukaan opiskeluhommiini. Ja tietenkin niin, että typyn ehdoilla mennään.. =)
.. miksi ihmeessä ylenkatsotaan?? Ei mahdu minun päähäni, syy tosin voi olla se että sellaista ei ole lähipiirissäni ollut. Aikoinaan kun esikoinen syntyi suoritin tenttien loput kurssit sen aikaisessa koulussa, välillä vaunut matkassa.. Ja kun sitten aikoinaan olin hoitovapaalla toisen jälkeen, kirjoitin itseni etälukiosta ylioppilaaksi. Nyt kun kolmas syntyi niin koulutan itseäni työnantajan kautta samalla kun olen hoitovapaalla. Eikä kukaan ylenkatso?? Kun eikö se ole ihan normaalia että ihminen haluaa elämäänsä muutakin kuin imetystä ja vaipanvaihtoa! :D