pelottaa

Hei! Mulla on ollut kuvotusta noin kolmisen viikkoa, ja pari päivää sitten tein positiivisen raskaustestin. Se oli iloinen yllätys. Nyt olen tietysti pohjattoman huolestunut kaikista asioista, ensimmäistä kertaa raskaana kuin olen. Minulla ei esimerkiksi ole muistissa milloin viimeiset kuukautiset oli...muistelisin että heinäkuussa, mutta päivistä ei minkään valtakunnan hajua. Lisäksi olen juonut siideriä kolme pulloa kolmisen viikoa sitten. Jos olin jo silloin raskaana (kuvotusta oli jo silloin vähän ja väsymystä), niin olenko voinut vaurioittaa vauvaa jotenkin? Neuvola-aika on vasta kymmenen päivän päästä ja mietin näitä asioita päässäni suunnattoman huolestuneena. Tuntuu niin tyhmältä kun en voi tietää kuinka pitkällä olen. Miksi en jo silloin epäillyt että olisin raskaana? Kokemuksen puutetta, kai. Miten tässä voisi rauhoittua? Osaako kukaan lohduttaa?
4605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuskinpa sellainen kolme pulloa siideriä nyt mitään vahingoittaa. Eri asia olisi jos joisit joka ilta sen kolme pulloa. Huoletta vaan ja onnellista odotusta!

Äänestä

Ihan rauhassa vaan :) Ne sinun nauttimat kolme siideriä eivät ole vaurioittaneet vauvaa, luutavasti sikiö on silloin ollut vielä ilman istukkaa jonka kautta myöhemmin esim. alkoholi kulkeutuu. Sikiön ikä kyllä saadaan selville sitten ultrassa viimeistään, jos et kuukautisten alkamis päivää muista. Yritä rentoutua vain, kyllä kaikki selviää :) laitampa tähän yhen likin josta löytyy moooonta linkkiä eri tietopaketeihin joista voi olla hyötyä.

http://www.makupalat.fi/perhe1.htm

Äänestä

Moiks! Älä ole ollenkaan huolestunut, kaikki menee varmasti hyvin. Oikein paljon onnea odotukseen:) Muistan kyllä itsekin kun huhtikuussa plussasin et kaikenmaailman asiat pyöri mielessä. Nyt tiedän kuitenkin että vaavi on ihan terve ja muutenkin kaikki ok. Joulukuuta kovasti vain odottelen:)

Äänestä

Tein aiemmin kaksi testiä jotka näyttivät negatiivista. Eilen testasin ja positiivinenhan sieltä tuli :) Tänään kävin neuvolassa vielä varmistamassa asian :) Menkat olivat pillereiden lopettamisen jälkeen epäsäännölliset, joten en sen perusteella osannut arvata olevani raskaana. Minäkin toissaviikolla join siideriä ja tupakoinkin eiliseen asti.. Huonoa omatuntoa poden :( Täytyy vain toivoa, että pienokaiselle ei ole ollut haittaa tietämättömyydestäni. Nyt yritän totutella ajatukseen, että huhti-toukokuussa olen äiti :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toope kirjoitti:

Hei! Mulla on ollut kuvotusta noin kolmisen viikkoa, ja pari päivää sitten tein positiivisen raskaustestin. Se oli iloinen yllätys. Nyt olen tietysti pohjattoman huolestunut kaikista asioista, ensimmäistä kertaa raskaana kuin olen. Minulla ei esimerkiksi ole muistissa milloin viimeiset kuukautiset oli...muistelisin että heinäkuussa, mutta päivistä ei minkään valtakunnan hajua. Lisäksi olen juonut siideriä kolme pulloa kolmisen viikoa sitten. Jos olin jo silloin raskaana (kuvotusta oli jo silloin vähän ja väsymystä), niin olenko voinut vaurioittaa vauvaa jotenkin? Neuvola-aika on vasta kymmenen päivän päästä ja mietin näitä asioita päässäni suunnattoman huolestuneena. Tuntuu niin tyhmältä kun en voi tietää kuinka pitkällä olen. Miksi en jo silloin epäillyt että olisin raskaana? Kokemuksen puutetta, kai. Miten tässä voisi rauhoittua? Osaako kukaan lohduttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu