Iskä juo

Heippa,

Olen aina käyttänyt reippaasti alkoholia. Viime aikoina tilanne on kuitenkin alkanut lähtemään käsistä. Ennen urheilulliset harrastukset ovat auttaneet pitämään minut erossa "yliliiallisesta" juomisesta.
Perheeseemme syntyi ensimmäinen lapsemme kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen olen joutunut totuttelemaan siihen, että viikonloppuisin ja töitten jälkeen en pääsekään harrastusteni pariin vaan joudun seuraamaan sohvalta käsin lapseni leikkejä ja raivokohtauksia, jotka välillä käyvät pahasti hermoille. Helpoin tie ulos siitä tuntuu olevan juominen. Lapsen huuto ei tunnu niin pahalta jos on kännissä. Jos sitten on krapulassa niin on pakko ottaa vähän, että jotenkin kestäisi. Eli tarkoittaa sitä, että viikonloppuisin ennen aamiaista täytyy otta pari bisseä.
Homma ei ole vielä lähtenyt käsistä mutta suunta on selvä. Pidän viikossa päivän tai kaksi täysin raitista päivää todistaakseni itselleni, että pystyn siihen.

Onko kellään vastaavia kokemuksia? Mikä avuksi?
7809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ihmeessä OMAN lapsen leikkien ja "raivokohtausten" seuraaminen on niin rankkaa, että ne käyvät hermoille ja pitää paeta juomaan????
Anteeksi, mutta kaikille Luoja sitten lapsia antaakin.
Monta seikkaa olen urani aikana syyksi juomiseen keksinyt, mutta ei ikinä omia lapsia.
Päinvastoin, he ovat syitä miksi en pulloon tartu.
Silloin kun nuorimmaiseni nukkui täältä pois suruuni kyllä join. Mutta nykyään ajattelen, että hän sieltä toisten enkeleiden joukosta katselee paljon mieluummin selvää iskeä.

Iloitse lapsestasi. Kun hänen ymmärryksensä lisääntyy hänkin tykkää ja arvostaa raitista iskeä, jonka kanssa on kiva leikkiä.

Näin ainakin minä ajattelen.

Äänestä
  • Tottakai rakastan lastani ja ymmärrän kuinka onnellinen olen siitä, että olen hänet saanut.

    Ei vaan jaksa, kun on tottunut siihen, että saa tehdä mitä haluaa.

    Äänestä

  • Juoppo haluaa viinaa ja kaikki esteenä olevat asiat ovat raivostuttavia.
    Näin se vain on.

    Äänestä

Pikkulapset käyttäytyvät omista lähtökohdistaan. Se että Sinulle on vaikea kestää lapsen raivareita ja huutoa johtuu pitkäaikaisesta alkoholin säännöllisestä käytöstä. Siitä puolesta omaan 35 vuoden kokemuksen.
Pitkäaikaisen käytön seurauksena hermosto kaiken kaikkiaan on pikkuhiljaa herkistynyt ja kiristynyt, jopa kuulo herkistyy. Ohessa stressinsieto-ärsytyskynnys madaltuu vuosi vuodelta, ja alkaa vaikuttamaan moneen muuhunkin, kuin lapsen huudon kestoon.
Todista itsellesi omaavasi selkärangan, ja vaikka väkisin pidät tipattoman kuukauden ilman bisseäkään. Pari ensimmäistä viikkoa olet ajoittain kuin tulisilla hiilillä, ja lapsesi joutuu ajoittain ihmettelemään, että mitä se iskä raivoaa? Siitä se pikkuhiljaa helpottaa, ja takuuvarmasti huomaat, miten hermot alkavat rauhottumaan ja vointi ja jaksaminen paranevat, eikä se lapsen huuto tunnu korvia raastavalta. Kykenetkö, löytyykö selkärankaa?

Äänestä

"Homma ei ole vielä lähtenyt käsistä mutta suunta on selvä. Pidän viikossa päivän tai kaksi täysin raitista päivää todistaakseni itselleni, että pystyn siihen."

Näin tein minäkin. Myöhemmin jouduin vain huomaamaan, että olin kusettanut itseäni. Pakkoraittius ei jäänyt pysyväiseksi ja juomamäärä alkoi hiljalleen kohota.

Äänestä

PROVO!

Kuinka moni meni halpaan?

Äänestä

Lapsen tulo perheeseen on iso muutos. Kannattaa tehdä työnjako perheessä niin, että molemmilla vanhemmilla on selvästi omaa vapaata aikaa. Tämän ajan käytätte kumpikin omiin harrastuksiinne, sinä vaikkapa urheiluun, jota harrastit ennen lapsen syntymää.
Lapselle ei ole mitään iloa siitä, että iskä tai äiskä kiukkuisena tai tympääntyneenä (jopa päissään tai krapulassa) yrittää esittää hyvää vanhempaa hampaat irvessä.
Tältä palstalta löytyy kosolti kokemusta alkoholista ja myös siitä, miten voi olla sitä ilman. Lapsen äidille voit kertoa, että jos sinun alkoholin käyttösi alkaa ottaa häntä päähän, löytyy kohtalotovereita Al-Anonista. Minua Al-Anon on auttanut ja siellä käyminen on antanut voimia myös äitinä olemiseen meidän lapsille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Heippa,

Olen aina käyttänyt reippaasti alkoholia. Viime aikoina tilanne on kuitenkin alkanut lähtemään käsistä. Ennen urheilulliset harrastukset ovat auttaneet pitämään minut erossa "yliliiallisesta" juomisesta.
Perheeseemme syntyi ensimmäinen lapsemme kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen olen joutunut totuttelemaan siihen, että viikonloppuisin ja töitten jälkeen en pääsekään harrastusteni pariin vaan joudun seuraamaan sohvalta käsin lapseni leikkejä ja raivokohtauksia, jotka välillä käyvät pahasti hermoille. Helpoin tie ulos siitä tuntuu olevan juominen. Lapsen huuto ei tunnu niin pahalta jos on kännissä. Jos sitten on krapulassa niin on pakko ottaa vähän, että jotenkin kestäisi. Eli tarkoittaa sitä, että viikonloppuisin ennen aamiaista täytyy otta pari bisseä.
Homma ei ole vielä lähtenyt käsistä mutta suunta on selvä. Pidän viikossa päivän tai kaksi täysin raitista päivää todistaakseni itselleni, että pystyn siihen.

Onko kellään vastaavia kokemuksia? Mikä avuksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu