Eli pariskunta yhdessä haluaa lasta ja ovat onnellisia kun raskaustesti näyttää plussaa. Tulevaisuutta suunnitellaan ja ensimmäisiä lastenvaatteita hankitaan. Rakenneultrassa selviää että jotain on vialla ja jatkotutkimukset todistavat vauvan olevan vammainen.
Mies ei missään tapauksessa halua vammaista lasta ja yrittää taivutella naista aborttiin. Raskaus on kuitenkin jo liki puolessa välissä ja vauvan liikkeet ovat jo alkaneet tuntua. Nainen ei halua aborttia.
Mies jättää naisen eikä mielestään ole elatusvelvollinen. Hän ei ole koskaan halunnut vammaista lasta, ekiä hänen tarvitse maksaa lapsesta jota hän ei halua. Lapsen mahdollisesta vammasta ei oltu keskusteltu aiemmin.
Onko isä mielestänne tässä tapauksessa elatusvelvollinen? Siis moraalisella tasolla...
Mies ei missään tapauksessa halua vammaista lasta ja yrittää taivutella naista aborttiin. Raskaus on kuitenkin jo liki puolessa välissä ja vauvan liikkeet ovat jo alkaneet tuntua. Nainen ei halua aborttia.
Mies jättää naisen eikä mielestään ole elatusvelvollinen. Hän ei ole koskaan halunnut vammaista lasta, ekiä hänen tarvitse maksaa lapsesta jota hän ei halua. Lapsen mahdollisesta vammasta ei oltu keskusteltu aiemmin.
Onko isä mielestänne tässä tapauksessa elatusvelvollinen? Siis moraalisella tasolla...
Vastaukset 71
Vanhimmat
Juuri tuohon ylös kirjoitin syyn, miksi abortteja yleensä tehdään.
Lapsen terveyden takia ei juuri ollenkaan. Joten ajatuksesi on melko hypoteettinen.
Ja kuten varmaan tiedät, joissain tapauksissa lapsen vamma selviää jo raskauden aikana ja silloin vanhemmat joutuvat miettimään mitä tehdä. Rohkenen epäillä että muissakin perheissä saattavat vanhempien näkemykset riidellä keskenään (usein varmaan päästään sovussa yhteisymmärrykseen)...
Olen lukenut, että muistaakseni noin yksi kahdestakymmenestä lapsesta syntyy jotenkin kehitysvammaisena. Laitoksissa on vammaisia, kaduillakin niitä näkyy, siis tottakai vammaisia syntyy. Pointti kai aloittajankin kirjoituksessa oli, että lasta ei abortoida, eli miten sinun kirjoituksesi siitä miksi lapsia abortoidaan liittyi tähän asiaan? Tämän lapsen kohdalla ei vammaisuus ollut syy aborttiin... Ei ole kovin hypoteettista, sillä vammaisina syntyy 5 prosenttia lapsista, kovin todellista minusta.
Abortteja tehdään PÄÄASIASSA siksi, että ei ole käytetty mitään ehkäisyä.
Ei siksi, että laspi on vammainen, tai sillä epäillään vammaa.
Riski saada vammainen lapsi moninkertaistuu iän myötä. Se ei selvinnyt tekstistäsi. Ja siltikin se on pieni.
Sanot että vammaisina SYNTYY 5% mutta montako prosenttia vammaisia sikiöitä abortoidaan??? Se ei nyt olekaan sama asia.
N. 2750 vammaista (55 000/5%)lasta syntyy vuosittain, joihin eräs syy on äidin iästä johtuva. Suurin osa kuitenkin sellaisia vammautumisia, joista ei voi raskauden aikana vielä tietää... Äidin iästä johtuvat ovat ennakoitavissa, kaiketi. Ainakin iän mukaan näitä seulontoja tehdään. Abortteja tehdään yli 11 000 vuosittain.
Revi siitä, mikä olikaan pointtisi?
ja helppo selvittää. Lukuja en tiedä kuinka monta selviää ennen synnytyksistä, mutta jostain lehdestä luin että puolet tiedossa olevista downeista abortoidaan. Eli kai tästä asiasta muutamassa perheessä keskustellaan.
Ja ihan aluperäiseen aiheeseen, se oli kysymys jonka kai piti kartoittaa mielipiteitä. Eli onko isällä moraalinen elatusvelvollisuus edellämainitusa tilanteessa. Niin, ja minun mielestäni on tietenkin!
Se minkä takia abortteja pääasiassa tehdään, ei liity mitenkään alkuperäiseen aiheeseen.
On hyvin hypoteettista miettiä, miksi joku haluaa vammaisen lapsen ja joku terveen, kun suurin osa aborttiin päätyvistä raskauksista on ehkäisemättömyyden tulosta.
Huomattavasti aiheellisempaa olisi pohtia, millä saadaan abortin ehkäisynä käyttö loppumaan.
"Eli onko isällä moraalinen elatusvelvollisuus edellämainitusa tilanteessa."
Eikö isällä ole aina elatusvelvollisuus? Kerro tolanne, jossa sitä EI OLE, niin voidaan jatkaa keskustelua.
Nämä eivät täällä ETIEDÄ; että isällä on AINA elatusvelvollisuus, moraalinen ja juridinen.
Siitä syystä paukapäät eivät tajua, että kysymys on hypotettinen eli kuvitteellinen. Miksi pitäisi keskustella kuvitellusta tilanteesta?
olisiko ollut "isän vastuu" kohdasta löytyy vahvan mielipide että isällä EI OLE mooraalista vastuuta lapsesta jota ei halua. Tässä siis pohditaan näkemyksiä missä tilanteessa elatusmaksut on oikeutettuja ja missä ei. Jokainen kyllä tietää että isällä on aina juridinen vastuu lapsestaan!
Jos ei tämä aihe kiinnosta, niin siirry johonkin muuhun aiheeseen tai aloita oma keskustelu.
terv. äiti jonka kahden kaverin on todettu 1,5 vuoden sisällä odottavan vammaista lasta. Toinen teki abortin, toinen ei. Molemmissa perheissä asioita keskusteltiin pitkään.
Niin, eikä kaveripiiriini/sukuuni kuulu ketään joka olisi huolimattomuuden tms takia aborttiin päätynyt (tai ei ole ainakaan ole minulle mainostanut asiaa).
Ja jos oikein muistan, ei tämäkään esimerkki ollut hypoteettinen vaan ihan tositarina.
Oli siis tuolle pilvilinnalle, joka kertoi, että yleisin syy lapsien abortointiin on sosiaaliset syyt, eikä lapsen vammaisuus...
Siis taisi mennä sinulta ohi ja lujaa, kuten pilvilinnalta, sillä aloittaja ei vieläkään puhunut abortoivansa vammaista lastaan.
Siis edelleen; pilvilinnan aiemmalla tekstillä ei ollut mitään tekemistä aloittajan viestin kanssa, sillä pilvilinna kuvitteli aloittajan ilmeisesti abortoivan lapsensa, koska se on vammainen. Ja pilvilinnan mielestä se olisi ollut tekosyy, sillä lapsia abortoidaan enimmäkseen sosiaalisin syin, mikä olisi automattisestikin tarkoittanut, että aloittaja valehtelee ja syy, jos hän olisi menossa aborttiin, olisi tietenkin sosiaalinen, ei vammaisuus.
Pilvilinna ei ollut ymmärtänyt, että vammaisia lapsia syntyy. Kaikki eivät automaattisesti halua abortoida heitä, eivätkä myöskään etsi vammaisuudesta tekosyytä aborttiin.
Anteeksi aiempi viesti sai vähän raivoihinsa, joten nyt viilataan pilkkua: Down saattaa olla yleisin yksittäinen kromosomi poikkeavuudesta johtuva kehitysvammaisuuden syy. Kuitenkin epäilen, että aivovauriot ovat yleisempi syy kehitysvammaisuuteen kuin kromosomipoikkeavuudet.
Yleisin vammaisuus lie aistivammat, kuten kehitysvammojakin on monia eri tasoja, niissäkin on aivan lievästä silmien karsastuksesta täyselliseen kuurouteen. Varmasti puolet ihmisistä kärsii jonkinlaisesta vammasta joka hetki.
Itselläni nyt asennevamma, mutta tiedostan sen olevan eri asia kuin kehitysvamma, jota esimerkiksi Down edustaa.
Aloittajaa ei tainnut nyt kuitenkaan kiinnostaa, miten abortin käyttö ehkäisynä saataisiin loppumaan...
Etkö vieläkään ymmärtänyt, että vammaisia syntyy, kaikki eivät halua niitä abortoida, kaikkia vammoja ei kyllä tiedetäkään etukäteen. Jos sadasta lapsesta viisi on vammaisia, niin ei hypoteettista, vaan aika konkreettista on niissä monissa perheissä pohtiminen olisimmeko halunneet terveen vai vammaisen lapsen.
oli se, että miksi miehellä ei olisi elatusvastuuta, moraalista tai moraalitonta, vammiseenKIN lapsensä nähden.
Selitäpä se.
Ei ole hajuakaan miksi ei olisi... Aivan selvä, että on vastuussa lapsensa elatuksesta joko vapaaehtoisesti tai pakotettuna.
lapsen vammaisuus/elatusvastuu -juttua muihin vastuukeskusteluihin tarjota, sanottiin heti ettei kuulu tähän aiheeseen.
Kun nyt tein oman aloituksen aiheesta, toivon sen kuuluvan edes tähän. Eli jos nyt keskityttäisiin vammainen lapsi -abortti -elatusvastuu -teemoihin ja jätettäisiin muut abortin syyt pois. Niistä löytyy varmasti muitakin keskusteluja.
Niin ja mikä sitten on hypoteettista ja mikä konkreettista. Vaikka asia ei ole kovin yleinen, ei se silti tee siitä hypoteettista, ainakaan kun puhutaan ihmishengestä (ihminen siitä vammaisestakin sikiöstä tulee, jos se päätetään pitää). Eli aborteissa on kysymys yksittäisistä ihmisistä, mieheistä ja naisista ja heidän ratkaisuistaan. He voivat päätyä pitämään lapsen tai sitten ei. Olen silti sitä mieltä, että jokainen syntyvä ihminen on "koko maailma" ja arvokas jo itsessään. Samalla lailla yksittäinen abortti voi olla tekijälleen suuri askel, joko hyvään tai pahaan.
Kirjoitin jo ennekin miksi asia on mielestäni kuvitteellinen. Isällä ei ole mitään erityisoikeutta olla elättämättä vammaista lastaan.
Aloittajan kysymys onko moraalista oikeutta olla elättämättä ei voida edes kysyä, sillä sellaista ei ole olemassa kuin moraalinen abortti!!!!
Joko meni jakeluun?
On vain ehkäisyttä jättämisen seurauksena tehtyjä abortteja, lähes 70% ja loput 30% pitävät sisällään kaiken muun, kuten raiskaukset, ehkäisyn pettämisen, sikiö sairas/vammainen (joka sekin useimmiten aiheuttaa keskenmenon) ja vieläpä senkin, että joku sanoo käyttäneensä jotain ehkäisyä, vaikka ei todellisuudessa käyttänytkään.
Sehän edellyttäisi että miehellä olisi oikeus moraaliseen aborttiin! Vasta sen jälkeen voimme keskustella onko hänellä se millaisissa tapauksissa! Mikä tässä nyt niin vaikea on ymmärtää.
Tilanne on kuvitteellinen, eikä muuksi muutu.
Keskustelu on siis vailla mitään totuusarvoa. Hypoteettinen.
Eikös tämä tarina ollut tosi, eikä olettamuksia?
Juurihan sanoit, ettet tiedä, missä tapauksissa olisi isällä oikeus ns.juridiseen aborttiin, jota voidaan myös moraalisena aborttina pitää.
Se siinä oli olettamus, että isällä olisi johonkin vedoten oikeus olla elättämättä lastaan. Eikä se muuta tarvitsekaan kun se torpedoi koko ajatuksen. Mahdollisuutta vetäytyä ei ole. Piste.
Sori, ei mennyt vieläkään jakeluun. Miten siis liittyi tähän keskusteluun, että paljonko on sosiaalisin syin tehtyjä abortteja?
Se jos isä kuvittelee, ettei hänellä ole velvollisuutta elättää lastaan, ei tee koko asiasta kuviteltua, siis siitä, että vammainen lapsi on tulossa. Sellainen isä siis oikeasti on olemassa ja tämä lapsi on ilm. syntymässä, eihän silloin ole kuvitteellinen? Se on itsestään selvyys, että isällä ei ole syytä olla elättämättä lastaan ja laki hänet siihen velvoittaakin. Mutta se onko moraalisesti oikein laittaa tälläinen isä maksamaan, on kaiketikin se mihin kysyttiin mielipidettä?
Moraalinen tai moraaliton abortti on jokaisen oma valinta, hankilökohtaisesti jollekin jolla ei ole muuta vaihtoehtoa, abortti voi olla hyvinkin moraalinen ratkaisu. Moraali on jokaisen yksityinen asia, jokainen päätös perustuu jokaisen yksityisiin valintoihin. Kukaan ei tiedä minkälaista moraalia tämä aloittajan lapsen isä noudattaa, hänelle abortti on ilmeisen oikea valinta. Kun taas kirjoittajalle ei, se ei sovi hänen moraaliinsa.
Minun moraalini sanoisi, etten olisi itse valmis tekemään vammaista lasta, jos sen saisin etukäteen tietää. Minusta ei siis ole moraalitonta abortoida vammaista lasta ja siksi ymmärrän aloittajan kysymyksenkin; voiko sellaista joka ei lasta halua velvoittaa lapsen pitämään/elättämään? Laki velvoittaa, mutta onko moraalisesti oikein tehdä toiselle ihmiselle yksilö tasolla se?
Kuitenkin jos saisin joskus vammaisen lapsen ja ukko lähtisi sen takia, niin en itse edes miettisi tälläisiä, vaan laittaisin ihan kostoksi ukon maksamaan itsensä kipeäksi, en antaisi päästä meistä eroon, niin että me vain häivyttäisiin elämästään. Minä en siis edes miettisi tälläistä, siksi minusta tuntuu, että aloittaja on turhan kiltti ihminen...
mutta en enää edes ymmärrä mistä on kysymys.
Mielestäni tarinasta tekee todellisen se ttä näin on tapahtunut (ei itselleni, mutta läheiselle ystävälleni). Itse olen, kuten siis ystävänikin, sitä mieltä että isällä on velvollisuus (siis moraalinenkin) elättää lastaan kun on sen alunperin halunnut.
Isä ja yllättävän moni lähipiiristämme on kuitenkin toista mieltä. Heidän mielestään jos mies haluaa abortin jostain pätevästä syystä (kuten ei-toivottu raskaus tai lapsen vamma) ja nainen siitä huolimatta tekee lapsen, ei miehellä ole elatusvelvollisuutta (siis moraalista). Tässä tapauksessa vaikka lapsi oli alunperin haluttu, lapsen vamma (ja siis pätevä syy aborttiin) tuli tietoon vasta myöhemmin. Koska abortti oli yhä mahdollinen, mutta äiti ei siihen suostunut, on hän yksin vastuussa lapsestaan.
Eli tähän asiaan halusin mielipiteitä. En siihen mistä syistä suurin osa aborteista tehdään.
Etten tiedä yhtään syytä, miksi isä voisi jättää elatusmaksunsa maksamatta.
mitä ajoin takaa, kiitos siitä!
Kysymyksessä on siis ystäväni ja hänen tilanteensa. Hän on kyllä varmasti elatusmaksuja peräämässä (mikä on mielestäni aivan oikein). Koska olemme lähipiiristä kuulleet niin paljon perusteluja sille miksi isä ei olisi velvollinen elättämään ei-toivottua lasta, halusin kuulla muitakin mielipiteitä.
tottahan on, että naista ei voida pakottaa pitämään ennalta vammaiseksi todettua lasta (jos vamma siis huomataan ajoissa). Jos tämä tilanne olisi ollut toisinpäin, olisi ystäväni voinut tehdä abotin miehen vastusteluista huolimatta. Ja koska aborttiin oli tällainen "pätevä" syy, harva olisi häntä sen vuoksi tuominnutkaan.
Kuitenkin miehensä on vastaavassa tilanteessa elatusvelvollinen (juridisesti), ja hänen toimintaansa voidaan pitää jopa raukkamaisena.
Eli näin ollen asia ei ole aivan yksinkertainen, vaikka vahvasti mielipiteeni takana seisonkin.
Tuomitsemisesta... Harva tuomitsee naista joka tekee abortin vammaisuuden takia. Ja jostain syystä on myös vähemmän tuomittavaa hylätä lapsensa jos se on vammainen. Siksi se isäkin saa myötätuntoa osakseen. Työskentelen kehitysvammalaitoksessa ja siellä näkee paljon hylättyjä lapsia, vanhemmat eivät ole missään tekemisissä ja sitä ymmärretään. Mutta jos kyseessä olisi terve lapsi suhtautuminen hylkäämiseen olisi toinen. toisaalta syytkinhylkäämiseen olisivat toiset...
näen kaikki ihmiset samanarvoisina, enkä haluaolla määräämässä kenellä on oikeus elää jne. Siksi omalla kohdallani aborttiin vaadittaisiin paljon "raskaammat" syyt.
Mutta ymmärrän ettei kaikilla ole samaa elämänkatsomusta ja onhan arki vammaisen lapsen kanssa vaativampaa kuin terveen. Tietysti voi olla antoisampaakin, mutta jotenkin siis tajuan omaan jaksamiseen liittyvän epävarmuuden. Ja joidenkin kohdalla se päätyy sitten aborttiin tai jopa lapsen hylkäämiseen.
Ystäväni järkytys tilanteessa oli suuri. Hänelle itselleen lapsen pitäminen oli itsestään selvyys ja hän oli odottanut saavansa mieheltä tukea asiassa (kyllä häntäkin pelotti ja pelottaa yhä). Miehen suhtautuminen romutti kuitenkin kaiken ja koko tulevaisuus muuttui. Varmasti ystäväni käytti "liian voimakkaita ilmaisuja" kun eroa tehtiin ja se ei varmasti parantanut miehen suhtautumista häneen/lapseen.
Vasta myöhemmin ollaan alettu miettiä asiaa miehen kannalta ja onhan hänet tavallan pakotettu isäksi lapselle jota hän ei halunnut. Mutta kun kyseessä on silti sama lapsi jota hän ennen testituloksia halusi... En tiedä muuttuuko miehen mieli lapsen synnyttyä, toivon kuitenkin niin. Tällä hetkellä hän kokee jokatapauksessa itsensä väärinkohdelluksi eikä halua lasta nähdäkään.
Aborttia ei tehdä isän tahdosta - ainakaan minun tietojeni perusteella.
En millään ymmärrä miksi et tajua kuviteltua osuutta jutussasi. Ei isällä ole oikeutta vetäytyä mistään vastuusta vammaisuuden perusteella! Se ei päde lain edessä. Halusit sitten tai et.
Jos olet sitä mieltä, että abortti tehdään MYÖS isän tahdosta (eikä vain niistä syistä, jotka minä sanoin) tai että isällä on joku kummallinen moraalinen oikeus olla lastaan elättämättä, kerro, mihin lakiin asia perustuu ja mistä siitä olisi tietoa. Asia on minulle aivan uusi ja vieras.
Olen tähän asti uskonut että isällä ei ole mitään sanomista asiaa.
Juttu on vähän samanlainen kuin sanoisit että lehmät lentää, ja kyselisit muilta minkä värisiä lehmiä olette kuvitelleet nähneenne...
tilastojen mukaan abortteja tehdään vuosittain noin 10 500, ei yli 11 000...
Tiedätkö mikä on ns. juridinen abortti? Näyttäisi että et tiedä...
Ihmisen mieli on monimutkainen. Mielellä on omat puolustusmekanisminsa, lapsen abortoiminen tai hylkääminen ovat monelle vanhemmalle puolustautumista, ei vain vaikean tulevan elämän suhteen, vaan myös sen tosiasian kanssa, että lapsi todennäköisesti tulee kuolemaan ennen vanhempiaan. Sitähän kukaan vanhempi ei halua kokea, siksi lapsen ei uskalleta muodostaa tunne siteitä.
Tätyy olla vahva ihminen, että jaksaa elää asian kanssa, kaikki emme ole ja ilmeisesti lapsen isäkään ei ole...
Varmastipa tiedät, että on olemassa kyseinen pari ja vammainen lapsi...
Koeta nyt silti, viime aivorippeilläsi ymmärtää, että en ole siihen asiaan sanonut juuta en jaata. On tai sitten ei. Mitä siitä?
Mutta abortteja ei tehdä syystä, että isät niin haluavat. Ei ole myöskään olemassa ns. juridista aborttia, jonka merkitystä et aiemmin ainakaan ymmärtänyt; se on juuri elatusvastuusta vetäytymistä niissä tapauksissa joissa isä ei halua lasta. Mutta tällaista mahdollisuutta EI
ISILLÄ OLE!! Oli sitten kyseessä vammainen tai ei.
Jos tällainen abortti olisi mahdollinen, silloin voitaisiin pohtia, onko moraan vastaista vaatia vammaista lasta abortoivaksi...Joko nyt tärppää?
Siis aborttia ei voida tehdä isän tahdosta, SIITÄ olemme sentään samaa mieltä?
Eli äidillä on oikeus pitää lapsi, vaikka isä abortin haluaisi. Kysymykseni kuului, kohteleeko äiti isää väärin vaatiessaan elatusmaksuja lapsesta jota isä ei halunnut?
Tiedämme yhä, että lain mukaa äidillä on oikeus vaatia elatusmaksuja. Mutta onko se ihmisten MIELESTÄ oikein? Ei tarvitse todistella millään lakipykälillä tai tilastoilla, vaan ihan ilmaista oma mielipide asiaan.
Isä kokee olevansa väärin kohdeltu. Hän halusi abortin pätevästä syystä (lapsi on vammainen), eikä näin ollen siis halunnut pitää lasta. Äiti kuitenkin piti lapsen vastoin isän tahtoa.
edes tietää? Yritin löytää kotaa jossa hän olisi tuon juridisen abortin maininnut, mutta en löytänyt. Pointti taitaa nyt olla siinä, että 666 on tajunnut alkuperäisen kysymyksen ja vastannut siihen omalta osaltaan. Itse taas olet vastannut kaikkea mahdollista asian ulkopuolelta eikä kukaan tunnu ymmärtävän mitä yrität sanoa. Suosittelisin pientä happihyppelyä, voisi aivot tuulettua.
vähän tässä on aivot kohmeessa. Taisi olla ideanani sanoa, että down-lapsia syntyy joka tapauksessa vuosittain n.60-80 (tieto vuodelta 2000, saattaa olla vanhentunut). Osalla näistä vamma on ollut tiedossa etukäteen ja tiedossa olevista tapauksista puolet abortoidaan.
Jos vaikka 40:llä näistä syntyneistä down-lapsista vamma on tiedetty etukäteen, se tarkoittaa että 80 perhettä vuosittain joutuu tekemään vaikean ratkaisun. Eli pelkästään downissa tilanne on tämä, ja down ei suinkaan ole ainoa etukäteen tiedetty vamma. Eli pilvilinnan kommentti siitä että koko vammaisen lapsen abortointi-kysymys on hypoteettinen, ei pidä paikkaansa. Näille perheille se on todellinen, eikä heitä varmasti kiinnosta mistä syystä muut aborttinsa tekevät.
"(ihminen siitä vammaisestakin sikiöstä tulee, jos se päätetään pitää). "
Jos NAINEN sen päättää pitää (tai abortoida)
"Eli aborteissa on kysymys yksittäisistä ihmisistä, mieheistä ja naisista ja heidän ratkaisuistaan."
Muuten oikein, mut kyse on nykyhetkellä vaan yksittäisistä ihmisistä, eli naisesta.
Koeta ymmärtää jo tuo...
Että se olisi se, että lasta ei olisi isälle olemassa, isällä olisi oikeus sanoutua irti lapsesta, rahallisesti ja muutenkin. Mutta tälläistähän ei ole olemassa kuin hypoteettisesti, laki ei tälläistä sivistysvaltiossamme tunne. Eikä tälläinen todella toimisikaan käytännössä, sillä lapsen oikeuksia ajatellaan aina ensin, eikä ole oikeuden mukaista, että lapsi on juridisesti abortoitu, vaikka oikeasti elää.
Mutta tässä keskustelussa en ole sivunnutkaan koko asiaa, vetäisit juridiset abortit aivan hatusta mukaan. On turha jutella jostain jota ei ole olemassa, eikä koskaan tule olemaankaan.
Ja edelleen minä en siis pidä kuvitteellisena myös tätä aloittajan keskustelua, sillä tämä tapaus ilmeisesti on olemassa, eikä kuvitteellinen, kuten juridinen abortti.
Totuus siis on, koska ei ole olemassa sellaista mahdollisuutta kuin juridinen abortti, niin tämänkin tapauksen miehen on osallistuttava lapsensa elämään vähintään maksamalla elätystä, mahdollisesti myös niin, että lapsella on halutessaan oikeus tietää kuka hänen isänsä on. Aloittaja kyselikin mielipiteitä siitä tekeekö äiti väärin vaatiessaan isältä tätä osallistumista, sillä äideillä olisi myös vaihtoehtona kieltää isien osuus (se on siis vapaaehtoista, eikä siihen ole mahdollisuutta tehdä mitään sitovaa sopimusta, kuten kuviteltu juridinen abortti olisi).
Ei todellakaan edellytä juridisen abortin olemassa oloa, jos äiti päättää jättää isän lapsen elämän ulkopuolelle.
Vaikka sellaista asiaa kuin juridinen abortti ei ole, eikä tule, niin esimerkiksi erään ystäväni isä ei tiedä isäänsä. Ilman juridista aborttia mummo on siis tehnyt päätöksensä, että lapsen isällä ei ole mitään osuutta heidän elämäänsä, ei ole koskaan mitään maksanut, eikä koskaan ole mitään vaadittu, kukaan ei edes tiedä kuka isä on.
Äiti voi valita vaatiiko ja miten täydellistä osallistumista vaatii.
Milloinkas sinä sen ymmärrät, että ei tarvitse olla olemassa juridista aborttia, että äiti voi päättää kuinka paljon isän tarvitsee heidän elämäänsä puuttua.
Aloittajan kertoma pari ei ilmeisesti ole ollut naimisissa, jolloin aviomies merkitään automaattisesti isäksi. Muussa tapauksessa äiti voi aivan itse päättää tuleeko lapsella olemaan isää ja hän pohtii sitä onko oikein laittaa vastuuseen isä lapsesta, jota hän ei halua. Voihan olla, että äiti jättää isä kohdan kunnankirjoissa kokonaan auki, tai päättää isän tunnustaa, mutta päättää olla vaatimatta hältä mitään. Se mitä ja miten paljon hän vaatii mietityttää häntä nyt ja siksi täällä kysellään muiden mielipiteitä.
Olet kovasti osallistunut keskusteluun, muttet silti ole ilmoittanut kantaasi tähän kysyttyyn asiaan... Kannattaisiko vähän yrittää paneutua asiaankin?
Sivistysvaltiossamme pakotetaan isäksi, toteutetaan naisen toiveet ja halut ja mies otetaan "luonnollisesti" mukaan kustantamaan tätä yksipuolista toimintaa. Oikein sivistynyttä.
Juridisesti abortoitu lapsi elää, ja naisen toiveet toteutuu. Taas tilanne, jossa mies olisi halunnut lapsen mutta nainen tekee abortin, lapsi ei ikinä synny... Missä miehen oikeudet siinä?
Valitettavasti taidat toki olla oikeassa siinä ettei juridista aborttia tule ikinä olemaan...Tahdin määrää nainen, mies mukautuu ja maksaa. En tiedä, miksi miehen tulee tukea naisen haluja, unelmia ja toiveita. Siis, yksinpäätöksellä hankittuja kersoja... kotileikkien rahoittajana.
Miksi mielestäsi on luonnollista että miehen on osallistuttava sellaisen lapsen elämään, jota mies ei ole halunnut? Nainen, joka ei lasta halua, menee tekemään abortin... Miksi miehellä ei tulisi olla samaa mahdollisuutta ja samoja oikeuksia kuten naisellakin on?
Tunnen monia ihmisiä joiden isä ei ole ollut koskaan osa heidän elämäänsä. Tunnen monia isiä, jotka eivät koskaan ole osa lastensa elämää. Minusta heillä on täysi oikeus olla osallistumasta jos eivät halua. En siis tiedä "miksi mielestäni on luonnollista, että miehen on osallistuttava sellaisen lapsen elämään jota eivät ole halunneet?" Ennenkaikkea ihmettelen sitä, miksi muka olen tuollaista mieltä... Mutta hyvä kun sen kerroit, niin tiedänpä nyt mielipiteenikin...
Nykyhetkellähän mies ei voi sitä valita, vaan päätöksen tekee nainen. Jos nainen haluaa elareita, än vaatii miehen tutkittavaksi ja miehelle tulee joka kuukausi 118 euron pikavoitto lunastettavaksi. Ja vain sen takia, että nainen on lapsen halunnut pitää.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos suomeen tulisi laki joka antaisi miehelle mahdollsiuuden kieltäytyä maksamast elatusta. Henkilökohtaisella tasolla raha ei merkitse mitään, joten on aivan sama vaikka sellaista lakia ei tulisikaan.
Ihmettelen niitä muita isoja muutoksia joita juridinen abortti asioihin toisi kuin tuo raha, kaikkihan kuitenkin sanotte, että kyse ei ole vain rahasta.
mitään sitä vastaan että Suomeen tulisi laki, jonka mukaan mies voisi halutessaan jättää elatuksen maksamatta. Mutta tässähän ei ole kaikki.
Kuten naisellakin isällä olisi vaihtoehtoja, joko kokonaan vetäytyä kasvatusvastuusta (vrt. adoptio) tai sitten vain jättää elatuksen äidin kontolle, säilyttäen suhde lapseensa. Minä en maksaisi tällaiselle äidille kunnan pussista mitään elareita, vaan taloudellinen kasvatusvastuu olisi todellakin vain naisella. Onhan naisellakin nykyään oikeus käydä työssä ja elättää itse itsensä!
Missään virallisissa papererissa ei tämän kaltaisen "isyyden" tule näkyä, eihän ne tehdyt abortitkaan näy naisella.
Sairasta jos joku isä haluaa säilyttää suhteen lapseensa, muttei halua maksaa lapsen elatusta. Sairas olisi varsinkin se äiti, joka antaisi isän viedä lapsensa vaikka viikon etelänlomalle ja antaisi lapselle vielä matkan hinnan ja tietenkin sen ruuan ja elämisen siellä maksaisi... Jos elämässä on kaksi vanhempaa, niin eiköhän silloin ole kaksi kasvatus- ja elätysvelvollistakin?
Minäpä muuten taidan tässä tehdä lapsen ja kun tässä perheessä asumme saman katon alla, niin alampa vaatia itselleni vapautusta lapsen elättämisestä. Tottahan minullakin on siihen oikeus. Elättäköön ukko kakaransa, minä nautin vain pulskan lapsen seurasta... Pilvilinnoja osaa muutkin...
ei tarvita miehen osuutta lainkaan?
Tarkoitus kai oli sanoa että yksittäisen raskauden kohdalla Äiti ja Isä tekevät ratkaisun. Se, kuinka yksimielinen tuo ratkaisu on on myös tapauskohtaista.
Mutta tästä KYSEISESTÄ LAPSESTA puhuttaessa tilannetta tarkastellaan häbnen vanhempiensa näkökulmasta, ei niinkään siitä "mistä syystä suurinosa aborteista tehdään".
Ja kyllä, uskon että jokainen ihmiselämä on tärkeä, niin minun kuin jopa sinunkin (vaikket itse muille sitä elämää olekaan suomassa).
Ja ei, en ole mikään fanaattinen abortin vastustaja vaikka sitä huonona ratkaisuna pidänkin. On olemassa tilanteita joissa se on olemassa olevista vaihtoehdoista "paras".
Mikä ongelma tässä sitten oli? Äitihän tekee kuten haluaa ja isän on toteltava.
Mitä tämä juttu kelleen muulle kuuluu? Kysyn vaan?
että kyse on yksittäisestä yhdynnästä, jonka nainen sitten päättää muuttaa yksittäiseksi targediaksi raskaudella ja synnytyksellä.
Minulle nuo kolme ovat ainakin ihan eri asioita.
Siellä on sentään sivistys kohdallaan. Mies saa vapauden panna ketä lystää (halusi nainen sitä tai ei). Ja jos nainen sattuu tulemaan raskaaksi, ei miehellä ole mitään velvollisuuksia lasta kohtaan (koska hän ei sitä halua).
Ja tällaisten "huonojen naisten" jotka huijaavat itsenä raskaiksi, kohdalla toteutetaan yhteiskunnan toimesta pakkoabortti. Jossa siis lapsen lisäksi päästään eroon naisesta. Näin nainen ei äse enää muita miehia ajamaan samaan ansaan!
kirjoittanut. Ihan joka pointti oli mielestäni hyvä, jopa loppulausahduksesi. Ajattelet selkeästi, tiedät, mitä haluat. Kiitos, että panit ajatukseni sanoiksi, säästyn itse kirjoittamiselta:) On hyvä, että sinunlaisiasi ihmisiä on olemassa.
Veljeni avovaimon odottamalla lapsella todettiin downin syndrooma. Veljeni tiesi rajansa, hänestä ei olisi vammaisen lapsen isäksi ja koska raskaus oli vasta alussa, hän yritti suostutella vaimoa aborttiin. Vaimo ei suostunut ja kaikki päättyi suureen riitaan ja eroon. Veljeni ei kokenut olevansa elatusvelvollinen lapsesta (jota ei itse halunnut), mutta maksumieheksi hän joutui.
Pahemmaksi asian tekee, että ex-vaimo jäi asumaan paikkakunnalle, vaikka koko sukunsa asuu muualla (on hänellä työ täällä, mutta hänen ammatillaan sasi töitä mistä vaan). Tämä on pikkukaupunki jossa kaikki tuntee toisensa ja vaikkei veljeni halua pitää mitään yhteyttä lapseen, kuulee hän tästä jatkuvasti. Ihmisten silmissä hän on vammaisen lapsen hylkääjä, se tulee esille joka paikassa.
Nyt veljeni on mennyt naimisiin ja hänellä on uuden vaimonsa kanssa puolivuotias suloinen vauva. He olisivat ikionnellinen perhe, mutta ex:än varjo säilyy heidän yllään.
Kovimmalle joutuu veljen uusi vaimo. Hän on toiselta paikkakunnalta eikä tuntenut täältä ketään muuttaessaan. Hän kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja häntä on neuvottu etsimään uusia kontakteja vauvapiireistä jotta piristyisi. Kuitenkin piirit on niin pienet, että minne hyvänsä hän menee (perhekerhot ym lapsipiirit), ex on siellä down-poikansa kanssa. Tai sitten ainakin exän hyviä ystäviä. Ex:stä oli tullut valtavan aktiivinen "mamma-kerholainen" ja vammaisen lapsen ansiosta hänet tunnetaan joka paikassa.
Asetelma on tänäpäivänä se, että veljeni on selkärangaton liero (ja niin ilmeisesti vaimonsakin), ex täydellinen ja uhrautuvainen äiti ja ex:n uusi mies lähes pyhimys. Niin ja 3-vuotias down-poika suorastaan ihmelapsi, kaikkien lellikki. Saman aikaisesti veljen vaimo istuu vauvan kanssa yksin kotona, kun ei saa ystäviä mistään... Veljeni työn ja suvun takia he eivät voi muuttaa muuallekaan.
Mielestäni näissä tapauksissa mies on velvollinen maksamaan elatusta (jos lapsi on yhdessä suunniteltu), mutta sen jälkeen hänet pitäisi jättää rauhaan. Eli ex olisi voinut eron jälkeen muuttaa paikkakunnalta ja rakentaa elämäänsä muualla.
Ethän vain odota sympatiaa itsellesi/veljellesi? Älyttömin kirjoitus jonka olen aikoihin lukenut. Tuskin muukaan suvustanne pitää yhteyttä ko. lapseen? Pitäisittekö, jos lapsi olisi terve?
suosittelen silti harkitsemaan asumisjärjestelyjä vastaavissa tilanteissa. Veljeni teki selväksi ettei halua lasta tavatakaan, joten varmasti olisi lapsen kannalta ollut parempi muuttaa toiselle paikkakunnalle. Ei varmasti ole kiva lapsenkaan kuulla että tuo setä tuossa on isäsi, vaikkei yhteyttä pidäkään...
Itse en ole ex:ään yhteyttä pitänyt, emme liiku samoissa piireissä emmekä aiemminkaan olleet läheisiä. Lisäksi jouduin heidän erotessaan ikävään välikäteen.
Pikkusiskoni on kuitenkin häneen yhä yhteyksissä. Olivat aikanaan todella läheisiä ja sisko hoitaa toisinaan lastakin.
Tilanne on vaan tällaisenaan kaiken kaikkiaan kiusallinen koko perheelle ja itsekin suunnittelen jo muualle muuttamista. Ja kun exällä ei ollut tänne mitään siteitä, sukunsakin asuu 400km päässä. En ymmärrä miksi hänen piti jäädä ja nyt meidän pitäisi muuttaa pois päästäksemme rauhaan naapureiden juoruilta.
Eli suomeksi sanottuna te häpeätte. Kai jokaisella on oikeus päättää itse asuinpaikkansa? Hienoa tämä vallitseva ajattelu, vain terveet vauvat/lapset (ihmiset yleensä) kelpaavat...
siltähän tämä tuntuu. Vaikka en edes ymmärrä mitä syytä meillä on hävetä. Veljeni ei halunnut vammaista lasta (tiesi ettei hänellä olisi voimia tuollaiseen isyyteen), mutta vaimo teki lapsen tästä huolimatta. Veljeni maksaa vielä kalliita eletusmaksuja, mutta ei silti pääse rauhaan asian kanssa. Vaikka hän hoitaa velvollisuutensa, häntä arvostellaan ja haukutaan joka paikassa. Ja samaa kylmäkiskoisuutta osoitetaan muitakin perheemme jäseniä kohtaan, vaikkei asia edes meille kuulu.
Jos veljeni olisi halunnut pitää lapsen, olisi tämä suvulle aivan yhtä rakas kuin veljeni uusi vauva on tänäpäivänä. Ei vammalla ole meille mitään merkitystä. Mutta kuten sanoin, veljeni ero ei sujunut lainkaan siistin kaavan mukaan ja siksi ex:än ja perheemme välit jäivät kylmiksi.
Joskus toivon, että veljeni muuttaisi mielensä ja haluaisi tavata poikaansa. Että lapsesta tulisi suvun jäsen ja voisimme olla kaikki väleissä keskenämme. Mutta katkeruus on kova vielä näin vuosien jälkeenkin, enkä usko näin tapahtuvan. Itsekään en ole tästä katkeruudesta niin vapaa että voisin mennä ex:än kanssa keskustelemaan, auttamaan tilannetta omalta osaltani.
Kyllä jokainen saa itse päättää asuinpaikkansa, mutta en vieläkään ymmärrä ex:än valintaa. Luulisi häntä itseäänkin häiritsevän kun törmää ex-anoppiin kirjastossa ja lapsen isä ei ole tuntevinaan. Joskus tuntuu vaan että hän tekee tämän vain veljeni kiusalla. No, uusi miehensä on täältä kotoisin, joten samoille maisemille taidetaan jäädä.
Anteeksi nyt maalaisuuteni, mutta kieltäydyn täysin ymmärtämästä näkökantaasi tähän asiaan.
"Jos veljeni olisi halunnut pitää lapsen.." Mistä veljesi tietää, ettei hänen "nykyinen" (huono sanavalinta) lapsensa joskus vammaudu, esim. onnettomuuden seurauksena? Unohtaako hän silloinkin lapsensa, koska ei ole valmis niin raskaaseen isyyteen? Mistä hän kokeilematta tiesi, kuinka raskasta on olla vammaisen lapsen isä?
En oikein usko tuota "ei vammalla ole meille mitään merkitystä"..
Miksi veljesi ex:ää pitäisi haitata törmäämine ex-anoppiin? Ja miksei veljesi muuttanut uuden vaimonsa asuinpaikalle? Vrt. "uusi miehensä on täältä".
vammaisiin puolustella, en ymmärrä sitä kunnolla itsekään. Jostain syystä hän on aina säälitellyt ja kauhistellut perheitä, joissa on vammainen lapsi/nuori (kellään lähipiiristämme ei ole vammaista lasta, en tiedä mistä pelko juontuu). Veljen ja ex:än suhde ei ollut "täydellinen" ennen vamman selviämistäkään. Uskon että vaikka lapsi olisi ollut terve, he olisivat eronneet tähän päivään mennessä.
Tuo vammaisuus on kuitenkin veljelleni... en tiedä miten sen kuvailisin, lähes paniikin omainen asia. Hän ei missään tapauksessa pystynyt kuvittelemaan itseään vammaisen lapsen isänä. Tässä tapauksessa lapsen vamma nyt vaan oli se ratkaiseva tekijä joka johti eroon.
Muulla perheellämme ei ollut mitään lapsen vammaa vastaan ja yritimme rauhoitella veljeä, mutta hän ei uskonut. Ja erossa sitten purkaantui kaikki "paha" mitä välille oli kertynyt ja se teki kuilun lapsen ja perheemme välille.
Sisko on varmaan viikottain yhteyksissä lapsen äitiin ja monesti rukoillut veljeäni tapaamaan lasta. Mutta turhaan. Hän on myös hokenut tuota "tänään terve lapsi saattaa olla vammainen huomenna"- juttua. Itse en omista syistäni ole valmis lasta tapaamaan (tai lasta kyllä, mutta en äitiään), mutta on hyvä että lapsi näkee edes toista tätiään.
Jos kuvittelen itseni ex:än asemaan, olisin varmasti muuttanut muualle. En olisi halunnut nähdäkään lapsen isää tai hänen sukuaan. silloin kun ex päätti jäädä tänne, ei hänellä ollut täällä "ketään". Nyt hän on kyllä hankkinut paljonkin ystäviä ja löytänyt miehen, eli tänäpäivänä tämä pikkukaupunki on hänenkin kotinsa. Silti uskon yhä, että helpommalla hän olisi saanut kodin rakennettua jonnekin muualle...
mutta omissa silmissäänkö veljesi ei ole vammaisen lapsen hylkääjä?
oli syy mikä tahansa, keskenkasvuisuus, pelko, tai ajatus vammaisen lapsen huonosta statuksesta, niin veljesihän nimenomaan on lapsensa hylännyt isä. "maksumieheksi joutunut!?" tuntuu olevan koko suvun arvot jotenkin kadoksissa?
empatiani on ehdottomasti lapsen puolella, ja lapsen äidin.
tunnen työni kautta monia ihmisiä joilla on downin syndrooma. lähes poikkeuksetta he ovat ystävällisiä ja avoimia ihmisiä joilla on aidon myötäelämisen kyky, hyvä itsetunto ja harmoninen ja elämä.
näitä ominaisuuksia veljesi olisi voinut pojaltaan oppia. ja luultavasti koko suku siinä samalla.
pikkukaupunki jossa kaikki tuntevat toisensa on down-lapselle hyvä ja turvallinen kasvuympäristö. todennäköisesti hänellä on mahdollisuus varttuessaan solmia myös omaehtoisia ihmissuhteita tiiviissä "kyläyhteisössä".
kunnioitan veljesi ex-vaimon itsenäisyyttä ja vastuullisuutta ja uskon että heidän elämänsä on onnellista ja siunauksellista.
olen ihan vilpittömästi järkyttynyt siitä miten pinnalliselta ja itsekkäältä veljesi ainakin sinun kertomanasi kuulostaa. elämä olisi täydellistä pienen suloisen priimavauvan kanssa jos exä olis ymmärtänyt viedä isänsä hylkäämän sekundalapsen pois tämän silmistä, ja tämän suvun silmistä...
ikionnellinen perhe jossa äiti potee masennusta? ja syy veljesi exässä eikä mitenkään perheidyllin sisällä? selvisikö uudelle vaimolle vasta raskaana ollessaan miten hänen miehensä suhtautuu sekundalapsiin? tuollainenkin ajatus mieleeni tuli..
anteeksi ironia, enemmän olen ihan vilpittömän ihmeissäni. minkähän ikäinen on veljesi, ja sinä itse?
suvun takiako ei siis voi muuttaa muualle?
Down vuvat/lapset/aikuiset on niiiiiin ihania. Oikeita elämän aurinkoja, sieltä ei tarvitse ikinä kuvitellakkaan saavansa mitään ns. normaalien ihmisten paskaa päällensä. Ottavat sinut aina ilolla vastaan, tulee suukkoja, haleja, hellyyttä..joskus kohöm en nyt sanoisi liikaa, mutta enemmän kuin ollaan totuttu. Nyt housut ylös ja tekemään tuttavuutta sen kolmevuotiaan lapsukaisen kanssa. Ei voi velvoittaa että äiti muuttaa poids paikkakunnalta, ei myöskään että biologinen isä tekee niin. Hankalia asoioita joihn tämä ihana pieni lapsukainen on täysin syytön. MUISTAKAA SE. Aikuiset tekee elämästä vaikeaa ei lapset, oli ne vammaisia tai ei. Tahdottuja tai ei.
Kuinka vanha lapsi on nyt? Miksi et käy siskosi kanssa lasta hakemassa esim. puistoon? Tuskin veljesi ex mukaan lähtisi. (Itse en ole oman veljeni ex:n suurin fani, mutta tapaan veljenpoikaani n. 2krt. viikossa)Lapsi on syytön aikuisten sotkuihin, ja hänellä on oikeus molempiin sukuihin.
Sun broidilla ei ole kaikki kunnossa, turha valittaa että sitä pidetään vammaisen lapsen hylkääjänä sillä sitähän se on.
Todella hyvä että ex kuitenkin vie lasta kaikkialle eikä ole jääny kotiin jumittamaan.
Nykyinen voisi kaikesta huolimatta lähteä vähän liikkeelle, eikä jäädä katkeroitumaan kotiin.
Voi voi sun veli "raukkaa"
Peesailen näitä edellisen kirjoituksia, ettei tarvitse kaikkea uudestaan raapustella.
Minulla on pian puolivuotias down-tyttö ja kieltämättä veljen käytös tässä ei anna miehestä kovin hyvää kuvaa. Meidän lapsen vamma selvisi vasta hänen synnyttyään ja tottakai se pelästytti. Ei sillä, että lapsi olisi yhtään vähemmän rakas tai pettymys, mutta jotkut aiemmin ieleen muodostuneet kuvat sortuivat.
Oman mieheni tunteet olivat alussa lähinnä huolta; onko lapsi muuten terve, miten sydän? Olimme onnekkaita, lapsella ei löydetty muita "vammoja" mutta nuo ensimmäiset hetket tiedon kanssa ovat jääneet hyvin mieleen. Ei ahdistavana tai pettymyksenä, vaan lähinnä siitä yhteenkuuluvuuden tunteesta minkä huoli lapsen terveydestä meissä herätti. Jotenkin meissä molemmissa nousi sellainen valtava suojeluvaisto, tämän lapsen eteen tekisimme kaikkemme!!
todella vammainen lapsi herättää aivan uudenlaisen rakkauden tunteen vanhemmissa. lasta ei voi enää rakastaa omien unelmien ja tulevaisuudenhaaveiden perusteella, vaan pelkästään siksi että hän on lapsi. Samalla oppii iloitsemaan pienistäkin asioista, lapsen hymystä ja jokaisesta uudesta taidosta.
Tiedän että meillä on vasta pieni matka takana ja lapsi ns. helppo tapaus (kirjoituksen perusteella veljen down-poika kuulosti myös suht' terveeltä?) eli ei minulla ole käsitystä siitä miten raskasta elämä vammaisen lapsen kanssa voi olla. Tähän asti en ole kokenut mitään raskaana. Tottakai meillä on enemmän lääkärikäyntejä ja kontakteja erilaisiin kuntoutustahoihin, mutta en niitä raskaana osaa pitää. He ovat vaan ihmisiä jotka auttavat meitä ja lastamme.
Kuten jo mainittiin, veljen ex:llä on täysi oikeus jäädä asumaan paikkakunnalle ja olen hänen puolestaan iloinen että on saanut ympärilleen laajan ystäväpiirin. Vammainen lapsi tarvitsee paljon tukea ja rakkautta ja tullainen yhteisö sitä tarjoaa. Ehkä ex ei juuri sen vuoksi halunnut muuttaa yksin vieraaseen suureen kaupunkiin? Jos hänellä on ollut paikkakunnalla yksikin hyvä ystävä, siinä vaiheessa kun mies hänet jätti ymmärrän hyvin hänen halunsa jäädä.
Lastensa vuoksi eroneet ihmiset pitävät yhteyttä, olivat välit mitkä hyvänsä. On vaan niin vaikea käsittää ettei miehellä ole mitään tunteita/mielenkiintoa OMAA LASTAAN kohtaan. Tällä hetkellä veljen ei tarvitsisi olla "ympärivuorokautinen isä", riittäisi että hän joskus näkisi poikaansa. Nämä tapaamiset voisivat helpottaa uuden vaimon ja vauvan asemaa. Varmasti vaimoa ahdistaa jos samassa piirissä liikkuu oman lapsen velipuoli, johon ei pidetä mitään yhteyttä. silloin hänenkin olisi helpompi päästä porukoihin mukaan, luulisin.
Tuolla lapselliselta tuntuvalla käytöksellä veli jää paljosta paitsi! Ja niin muu sukukin jos on jonkun riidan takia hylännyt lapsen.
minusta se olisi veljesi, jonka pitäisi muuttaa, jos jonkun pitäisi. entäpä jos lapsi olisi vammautunutt vasta synnytyksessä? Mitä vljesi olisi sitten tehnyt? Lähtenyt ja odottanut, että äiti hoitaa yksin lapsen?
Pääpointtisi on edelleen se, että haluat veljesi exän muuttavan pois paikkakunnalta, koska hänellä ei ole sukua nykyisellä asuinpaikallaan.
Kuinka moni meistä asuu edelleen synnyinpaikkakunnallaan sukunsa ympäröimänä? Ei lapsen saanti, ei edes vammaisen vaadi sinne muuttamaan.
Olet sitä mieltä, että exän pitäisi muuttaa pois kotoaan, jättää työnsä, ystävänsä, omat sosiaaliset verkostonsa, oman miehensä, koko oman elämänsä VAIN SEN TAKIA, että veljesi sattui hänet jättämään ja että veljesi syntymään ko. paikkakunnalla.
Exä on jo jätetty, anna hänen sentään pitää elämänsä! Ei ole hänen ollut helppo pää pystyssä kantaa sairasta lasta, synnyttää ja kasvattaa - ei ole HÄNEN SYYNSÄ että veljesi jätti (uskoakseni veljesi on täysissä ruumiin ja sielun voimissa, joten on myös velvollinen itse vastaamaan omista päätöksistään).
Meillä ensisijaisesti mies (avoliitto) halusi lasta, ja hänen toivomiksestaan ehkäisy jätettiin.
Raskaus sujui normaalisti, olin 21 v terve ensisynnyttäjä.
Kun lapsi oli noin kolmen kuukauden ikäinen, jouduimme sairaalaan lastenosastolle kun olin kaatunut vauvan kanssa pihalla. Lastenlääkärit huomasivat jotakin heitä epäilyttävää, ja jäimme osastolle tutkimuksiin. Parin päivän päästä pölähti koko huone vakavailmeisiä lääkäreitä täyteen.
Minulla oli raskausaikana ollut oireeton virusinfektio, joka oli vaurioittanut vauvani aivot. Pystyin hoitamaan häntä kaksi vuotta kotona, nyt hän on ollut jo reilut 12 v laitosasukki.
Näinhän siinä kävi:
"Mies jättää naisen eikä mielestään ole elatusvelvollinen. Hän ei ole koskaan halunnut vammaista lasta, ekiä hänen tarvitse maksaa lapsesta jota hän ei halua. Lapsen mahdollisesta vammasta ei oltu keskusteltu aiemmin.
Onko isä mielestänne tässä tapauksessa elatusvelvollinen? Siis moraalisella tasolla..."
Elatustuen pistin perintään, ja kun isä oli varaton sain saman rahan kaupungilta. Rahaa enemmän olisin tarvinnut sitä arjen jakamista ja jotakin muuta ihmistä jonka kanssa olisi jakanut ne suuret surut ja ilot. Onneksi sain apua ja tukea sisareltani, mutta hänkin asui opiskelun takia viikot toisella paikkakunnalla, ja tietysti nuorella ihmisellä muitakin viikonloppumenoja kuin meillä iltaa istua.
Kova oli koulu, täytyy sanoa.
onnellisen ydinperheen isä sairastuu ms-tautiin. onko perhe edellineen velvollinen pitämään isän perheenjäsenenä vaikka hän tarvitsee liikuessaan apuvälineitä?
elatusvelvollinen! - ei kaikki vammat näy testeissä ja myöhemmin voi myös vammautua - isyydenkö voi perua aina siinä tapauksessa kun lapsi vammautuu??
nykypäivänä on totuttu saamaan kaikki valmiina hopealautasella, eikä 'poikkeavuutta' hyväksytä ja kaiken 'viallisen' voi aina palauttaa.. jos näin on niin tuo 'urho' sattuu unohtamaan että kyseessä kuitenkin on tunteva ihminen (äiti) ja vielä pieni ihmistaimi, josta kasvaa tunteva ihminen..
tämä on eri keskustelu kuin miesten oikeudet. Tässä tapauksessa on kyseessä yhdessä HALUTUSTA lapsesta, ei siis vahinkolapsesta. PIeni, mutta ratkaiseva ero. Juridinen abortti pitäisi suoda, mikäli lapsi on vahinko ja ei-toivottu yhden osapuolen kohdalla - oli lapsi sitten terve tai vammainen.
Pariskunta haluaa yhdessä lasta ja ovat onnellisia kun raskaustesti näyttää plussaa. Tulevaisuutta suunnitellaan ja ensimmäisiä lastenvaatteita hankitaan.
Mutta: Nainen muuttaa mielensä ja abortoi terveen lapsen.
Mites nyt "esimerkkitapaus" kommentoi...? Miesten ja naisten oikeudet, onko ne tasan?!
tähän soppaan vaikken jaksanutkaan lukea kaikkia tulleita viestejä.
Ehdottomasti mies on elatusvelvollinen on lapsi sitten terve tai vammainen. Ei vammaisuus ole mikään sellainen este.
Sitäpaitsi usein on käynyt niin, että ennakkoarvioista huolimatta vammaiseksi väitetty lapsi onkin täysin terve. Eli ei kannata suin päin syöksyä abortoimaan lasta, koska kyseessä voi olla inhimillinen erehdys.
Mulla on sen verran omaa kokemusta, että veljelläni on vammainen lapsi. Hänen vammansa oli siihen aikaan täysi yllätys ja kun hän syntyi, lääkärit suuressa viisaudessaan lausuivat ettei lapsi tule koskaan kävelemään, puhumaan eikä paljoa muutakaan. Tänään tuo down-poika on 20:nen komea nuorimies. Ja hän kävelee, puhuu, kirjoittaa, lukee, asuu poissa kotoa ja on opiskelemassa ammattiin. Mielestäni kukaan ei voi väittää etteikö hänen elämänsä olisi ollut elämisen arvoista.
Tällainen vammainen lapsi saattaa kyllä vaatia vanhemmiltaan enemmän huomiota ja panostusta, mutta siihen on tietääkseni kaikki yhteiskunnan tuki olemassa. Mutta tällainen lapsi myös rikastutttaa paljon perheen elämää. Siitä olen itse saanut kokemusta.
kerrankin tällainen näkemys =) Itselläni on reilu puolivuotias tytär samalla diagnoosilla kuin veljenpoikasi. Vaikka takana on vasta näin vähän yhteistä aikaa, on lapsi antanut meille uskomattoman paljon iloa ja rakkauden tunnetta. Ja kun tuota hyväntuulisena nauravaa mimmiä katselee, en voi millään ajatella hänen elämänsä olevan kärsimystä tai arvotonta. Aika tietysti näyttää miten hän kehittyy, mutta tähän asti olemme saaneet olla "terveen" down-tytön onnellisia vanhempia.
Meilläkin vamma selvisi vasta lapsen synnyttyä, np-ultra oli ollut aivan puhdas. Vaikka tietysti tieto vammasta säikähdytti, pääsimme tuosta nopeasti yli. Tuntui ihanalta huomata kuinka mies tuki minua (ja minä häntä) pitäen lasta aivan yhtä arvokkaana ja rakkaana kuin tervettäkin.
Kieltämättä pahalta tuntuu tuo ajatus, että mies jättisi vaimon kuullessaan lapsen vammasta. Eikä edes kokisi olevansa elatusvelvollinen...
No, rakastan miestäni päivä päivältä yhä enemmän!!
"Kieltämättä pahalta tuntuu tuo ajatus, että mies jättisi vaimon kuullessaan lapsen vammasta. Eikä edes kokisi olevansa elatusvelvollinen..."
Löytyy muitakin suhteita kuin avioliitto.
Sekö ei kuulosta pahalta, että nainen abortoi vastoin miehen tahtoa, eikä joudu siitä mitenkään velvolliseksi? Taas miehen tulee mukautua naisten päätökseen pitää lapsi...? MISSÄ LOGIIKKA?!