Työtilanne

Srevecon ahtaajat on ihan oikeassa.Lakkoilu on Suhteet.ainoa laillinen keino nykyään vallitsevaa tilannetta vastaan.50-70 luvuilla saatiin palkkatataso oikeisiin lukemiin koska tehtaisiin ei ollut riittävästi työvoimaa.tällöin täytyi nostaa palkkoja, jotta saataisiin ahkeraa käyttövoimaa kyseisille aloille( enso/steveco eli vetek...)Nykyään on toisinpäin eli jos saat jonkinlaisen työpaikan niin on osattava olla mielinkielin tai sitten oltava sukulaispoika/vastaava, että pääsisit edes jonkunlaiseen korvaustasoon.Samaiset mainitut asustelevat joko aittakorven,mussalon,ruonalan, tai lankilan suunnilla.Veikkaampa että jos/ja kun Steveco/Stora enso/sulzer(ent. ahstrom)sanovat irti paljon henkilöstöä, tulee edellämainituilla alueilla olemaan paljon myytävänä olevia kiinteistöjä....
81016
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siis kyllä ne Stevecon ahtaajat tekee hallaa itselleen noilla lakoilla. Niiden työt siirtyy kilpaileville firmoille. Ja eikö väki tajua, että kyllä Kantasatamassa toiminta tulee jatkumaan. Satamapomohan on jo sanonut, että neuvottelut käynnissä ja jo moni kiinnostunut aloittamaan toiminnan Stevecon luopumalla alueella.

Äänestä
  • työnantajan älyttömille ratkaisuille ?, kerro heti ,jos tiedät paremman keinon...

    Äänestä

  • Stevecon sosialistisille ay-ahtaajille on lopputili parempi vaihtoehto kuin kehityksen vaatimat muutokset työsuhteessa.

    Sataman asiakkaille on myös parempi että töihin tulevat uudet ja fiksummat työntekijät tästä maailmasta joita työ kiinnostaa enemmän kuin politikointi ja lakkoilu.

    Äänestä

  • vapaa kirjoitti:

    Stevecon sosialistisille ay-ahtaajille on lopputili parempi vaihtoehto kuin kehityksen vaatimat muutokset työsuhteessa.

    Sataman asiakkaille on myös parempi että töihin tulevat uudet ja fiksummat työntekijät tästä maailmasta joita työ kiinnostaa enemmän kuin politikointi ja lakkoilu.

    eli tee enemmän työtä pienemmällä palkalla = "kehityksen vaatimat muutokset työsuhteessa"

    Äänestä

  • edustaja... kirjoitti:

    eli tee enemmän työtä pienemmällä palkalla = "kehityksen vaatimat muutokset työsuhteessa"

    Ei elintasoa voi aina nostaa ylöspäin.

    Joskus on otettava takapakkia ja oikein kunnolla.

    Elämä on aaltoliikettä.

    Äänestä

niille amiksen keskenjättäneille jotain tekemistä olla!

Äänestä
  • kyllä ahtaajat tienaa ihan mukavasti noin 3000-5000e kuussa ja raanakuskit vielä enemmän

    Äänestä

  • Kaikkien pitäis olla turhanpäiten kouluja käyneitä.Mitä hyötyä on opiskella ammattiin koulussa, jos ei ole takuita ammattia vastaavan työpaikan saamiseksi edes keskinkertaisin arvosanoin.Enkä nyt tarkota että ammattikoulun käyneet olisivat jollainlailla edes sivistyneitä...
    omasta mielestäni itselläni olisi ollut paremmat edellytykset työelämään, jos olisin älynnyt lukion ja tekun asemasta kouluttautua johonkin käytännön ammattiin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pulliainen kirjoitti:

Srevecon ahtaajat on ihan oikeassa.Lakkoilu on Suhteet.ainoa laillinen keino nykyään vallitsevaa tilannetta vastaan.50-70 luvuilla saatiin palkkatataso oikeisiin lukemiin koska tehtaisiin ei ollut riittävästi työvoimaa.tällöin täytyi nostaa palkkoja, jotta saataisiin ahkeraa käyttövoimaa kyseisille aloille( enso/steveco eli vetek...)Nykyään on toisinpäin eli jos saat jonkinlaisen työpaikan niin on osattava olla mielinkielin tai sitten oltava sukulaispoika/vastaava, että pääsisit edes jonkunlaiseen korvaustasoon.Samaiset mainitut asustelevat joko aittakorven,mussalon,ruonalan, tai lankilan suunnilla.Veikkaampa että jos/ja kun Steveco/Stora enso/sulzer(ent. ahstrom)sanovat irti paljon henkilöstöä, tulee edellämainituilla alueilla olemaan paljon myytävänä olevia kiinteistöjä....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu