En ole ikinä arvostanut Dannya.
Sillä on likaiset periaatteet.
Sillä on likaiset periaatteet.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
vanha ja jumittunut esittämään jotain muuta, mitä oikeasti on. Liian lihava ja makeilee.
ette varmaan tiedäkkään, kuinka paljon Danny tekee hyväntekeväisyystyätä ja auttaa nuoria laulajia ja esiintyjiä uran alkuun,,
kannattaa miettiä sitäkin,,olen aina ollut Dannyn ihailija..!!
En puhuisi pahaa Dannysta - jos en muistakaan. Minusta oli oikeastaan komeaa, että hän vanhana maestrona osallistui Euroviisuihin. Ihan niin kuin Korisevakin. Kun tämä maailma on petattu pelkästään nuorille, laihoille ja kauniille, niin on komeaa, kun vanhatkin osallistuvat.
Saahan heitä (meitä) haukkua. Antaa mennä vain, mutta komeaa vanhojen osallistuminen on.
elähtänyt ja surkea, eikä osaa laulaa.
muuttanut Dannyakin, mutta niinhän se on muuttanut
meitä muitakin, eikä aina parempaan suuntaan.
Kuuntelen mielelläni Dannyn laulua, eikä minusta
ole mukava, että ihminen latistetaan, kuten nyt
tässä ketjussa.
Tuntuisiko sinusta mukavalta kuulla, että olet
surkea ja vanhentunut?
Enkä minä oikeastaan ihmettele että Dannyn avio-
liitto päättyi. Hehän asuivat erillään melkein
koko avioliittoajan. Rouva Ruotsissa ja Danny
vaelsi ympäri maita ja mantuja. Kyllähän tuossa
erilleeen "kasvaa".
Olen kuullut, että Danny on hyvä ja oikeudenmu-
kainen työnantaja ja empaattinenn ihminen.
sillä julkkikset ovat säälimättömän ajojahdin kohteena ja virheitä ei anneta anteeksi,vaan lehdistö, samoin kun yksityiset ihmiset, kuten palstakirjoittajatkin näköjään, eivät halventavia sanojaan säästele kun ottavat jonkun hampaisiinsa.
Hyvin oivalsit, että ovatkohan nämä mollaajatkaan pysyneet kondiksessa vuosien saatossa.
Joku sanoo nyt tietenkin, että esiintyvä taiteilija on eri juttu, kuin tavallinen tallaaja.
Eipä olekaan, vaan ihminen, tunteva ja mielensä pahoittava siinä missä kuka tahansa.
Tämä vain noin yleisellä tasolla.
Dannysta henkilönä ja taiteilijana sanoisin, että loistava, yleisönsä ottava artisti, lavasäteilyä, ja ihmisenä todella oikeudenmukainen, sekä lämmin.
Se mitä Armi Aavikon ja hänen välillään oli, oli todellakin, vanhaa sanontaa käyttääksemme kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti.
Meillä monilla on samantapaisia syntejä,ja jos ei ole, niin luultavasti välttämättömyydestä on tehty hyve, ei ole ollut vientiä, johtuen "suojaavasta ulkonäöstä", tai inhottavasta luonteesta.
pytystä alas!
Unohtunut nimi. Likka tappoi itsensä kun ei jaksanut odottaa Dannyansa... Nyt saisi vaan ei taida ASTRAALI KEHOISET SOPIA MAALLISTEN KANSSA.*
Danny on säilyttänyt vuosien varrella oman tyylinsä esiintyä, tuoda tunnelmallisia hetkiä arkiseen päivään. Usein jään miettimään tekstien sisältöä, mikä sanoma niissä oikein piilee.
Ehkä Dannyn kohdalla tunteet kulkivat omia teitään järjen yläpuolella. Vanha sanonta, jos avioliitossa ei saa hellyyttä ja rakkautta puolisolta, silloin etsii ne jostakin muualta. Aviollisia oikeuksia ja velvollisuuksia jokainen haluaa käyttää ja niihin on liitoissa oikeus kummallakin osapuolella.
En voi kritisoida D:n tekemisiä, hän vastaa niistä itse, mutta musiikkia mielelläni kuuntelen esim."Tahdon olla sulle hyvin hellä, jos sä......"
On kohtuutonta häpäistä tunnettua artistia tavalla, jonka teet. Sinun itsesi täytyy olla Sibelius tai suurempi.
Täytyy myöntää, että ilman suurta oheisrekvisiittaansa Iso näytti pieneltä, kuulostikin melkein aloittevalta artistilta. Ennen säälin Armia, nytkö pitää alkaa sääliä d:täkin?
on komea linna täällä naapurissa. Arvostettu nainen, joka on tehnyt paljon linnan kunnostamiseksi, ympäristön säilyttämiseksi ja uusien ideoiden kehittelemiseksi, jotta linnan ympärillä olisi elämää jatkossakin.
on heidän kohdallaan arvostettu, mies on saanut itsekin siitä ansiotonta arvonnousua.
Sääli vaimoa, joka teki parhaansa.
Sääli Armia, kaunista, viatonta tyttöä.