Orkidean

Ensinnäkin kiitos kaikille, jotka olette kirjoittaneet palstalle orkideojen hoidosta. Sain lahjaksi ekani ja olen löytänyt täältä todella paljon hoito-ohjeita.

Yksi kysymys kuitenkin on: Luin jostakin ettei orkideaa (perhoskämmen) tulisi lannoittaa kukinnan aikana tai kukinta-aika lyhenee. Pitääkö teidän mielestä paikkansa? Eli lannoittaisinko uutta orkideaani muutaman viikon välein vai en...

Ja te jotka ette ole ostaneet orkidearavinnetta, niin millä lannoitatte ja kuinka laimeana seoksena?
2744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on tärkeintä. Olen noudattanut ohjetta, jossa päin vastoin kehotetaan lannoittamaan kasvukaudella ja kukinnan aikan. Omieni kukinta-aika on kestänyt n. 4-5 kk, ja uuden lehden ja kukkavarren kasvatus on alkanut kohta tämän jälkeen. Olen lannoittanut tavallisella Substralilla, mutta paljon laimeammalla liuoksella kuin muita huonekasveja. Kukinnan aikana on erityisesti huolehdittava siitä, ettei juuristo pääse kuivumaan ja suihkuttamisesta vähäkalkkisella vedellä perhoskämmekät rakastavat.

Äänestä
  • Sitä itsekin ajattelin, että yleensähän sitä kukinta ja kasvukautena lannoitetaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lannoitus kirjoitti:

Ensinnäkin kiitos kaikille, jotka olette kirjoittaneet palstalle orkideojen hoidosta. Sain lahjaksi ekani ja olen löytänyt täältä todella paljon hoito-ohjeita.

Yksi kysymys kuitenkin on: Luin jostakin ettei orkideaa (perhoskämmen) tulisi lannoittaa kukinnan aikana tai kukinta-aika lyhenee. Pitääkö teidän mielestä paikkansa? Eli lannoittaisinko uutta orkideaani muutaman viikon välein vai en...

Ja te jotka ette ole ostaneet orkidearavinnetta, niin millä lannoitatte ja kuinka laimeana seoksena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu