Olen päihdetyöntekijä, mutta kuinka ollakkaan 18-
täytettyään poikani kohdalla alkoi todellinen, (ANTEEKSI!!) helvetinkierre, ammattini piolesta tiedän lähes kaiken tästä, mutta olen kuitenkin hänen äitinsä. Ei, en tue/mahdollista ko tilanteen jatkumista, kaikkeni olen yrittänyt. Kerran jo pelkäsin että kohta ovikello kilahtaa ja poliisi tuo sen viimeisen viestin. Rakastan lastani, mutta kun minulla on viellä alle 18-v lapsi joka tarvitsee huoltani ja tukeani eniten!
En tiedä jos/kun se viimeinen viesti tulee, jak- sanko olla surullinen, murheellinen kyllä. Huom.
Kaikki terveyden- ja sosiaalihuollon keinotkin on jo käytetty, ehkä enemmänkin kuin tarpeen!
Pitäkää minua kylmänä/julmana/raakana jos sille
tuntuu, mutta rakastan molempia lapsiani ja he ovat yhtätärkeitä minulle, tämä nuorempi nyt vain
tarvitsee minua/henkisiä voimavarojen rippeitäni
enemmän. Itken itsekseni mutta uskon että niin käy kun jossin "ylhäällä" on tahdottu.
täytettyään poikani kohdalla alkoi todellinen, (ANTEEKSI!!) helvetinkierre, ammattini piolesta tiedän lähes kaiken tästä, mutta olen kuitenkin hänen äitinsä. Ei, en tue/mahdollista ko tilanteen jatkumista, kaikkeni olen yrittänyt. Kerran jo pelkäsin että kohta ovikello kilahtaa ja poliisi tuo sen viimeisen viestin. Rakastan lastani, mutta kun minulla on viellä alle 18-v lapsi joka tarvitsee huoltani ja tukeani eniten!
En tiedä jos/kun se viimeinen viesti tulee, jak- sanko olla surullinen, murheellinen kyllä. Huom.
Kaikki terveyden- ja sosiaalihuollon keinotkin on jo käytetty, ehkä enemmänkin kuin tarpeen!
Pitäkää minua kylmänä/julmana/raakana jos sille
tuntuu, mutta rakastan molempia lapsiani ja he ovat yhtätärkeitä minulle, tämä nuorempi nyt vain
tarvitsee minua/henkisiä voimavarojen rippeitäni
enemmän. Itken itsekseni mutta uskon että niin käy kun jossin "ylhäällä" on tahdottu.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Muuta en osaa sanoa kuin voimaa jatkaa eteenpäin. Elää päivän kerrallaan omaa elämää vaikka poikasi onkin varmaan usein mielessä surun möykkynä. Alkoholistien omaisten ryhmää sinulle suosittelen siellä vertaistuesta voisit saada apua ja tukea. Poikasi tekee niinkuin parhaaksi näkee, ei siinä muut ihmiset mitään mahda. Niin surullista kuin se onkin.
Mitä tuota katselet ja pilaat itsesi ja pojan elämää! Sinusta ei ole poikasi suhteen enää mihinkään. Vapauta se poika ikeestäsi ja käske lähteä kävelemään. Kyllä sitä pitäisi sinullakin sen verran kanttia olla, varsinkin kun olet juuri päihdetyöntekijä, että osaat pojallesi rajat asettaa. Se on tuon ikäisen kanssa joko kunnollinen käytös tai matkoihinsa elämään niin kuin haluaa.
Hei! Kiitos kannanotostasi. Poikani on kyllä lähtenyt jo 8-v sitten "kävelemään" eli muutti heti omaan asuntoon kun täytti 18-v joten ei tarvinnut edes laittaa kävelemään. Anteeksi etten
selvemmin ilmaissut ko tilannetta. Kiitos kuitenkin kun otit asiaan kantaa.
Itse olen masennukseen taipuva kahden lapsen äiti. Nuoruudessani kaduin joka ikinen päivä syntymääni, syyllistin siitä äitiäni, itketin häntä joka päivä, murrosiässä varsinkin. Hän vain kesti, ei ollut muuta tehtävissä, muuta kuin vain kestää päivä kerrallaan. Uhkailin itsemurhalla, sitä jopa muutamaan kertaan tosissani yritin. Minulla vain sattuu olemaan huono tuuri elämässä, edes kuoleminen ei onnistunut.
Jos joku toinen on todellakin päättänyt luopua paskaelämästään, kukaan muu siihen ei voi vaikuttaa millään lailla. Pakkohoito voi lykätä väistämätöntä, mutta se on vain lykkäystä, ei ratkaisu.
Jos sinun on mahdollista keksiä lapsellesi, lähinnä ehdottaa ja auttaa alkuun ja eteen päin, jokin oikea suunta elämässä, jokin syy miksi elää, on se ainoa keino mikä on olemassa. Opiskelu ei kaikkia jaksa kiinnostaa, eli jos hänellä on jokin erityinen kiinnostus, auta häntä vaikka perustamaan oma yritys. Kyseessä ei tarvitsisi olla mikään ihmeellinen idea, kunhan vain olisi oma pieni "pulju" jota pyörittää ja ottaa vastuu. Siinä vasta olisikin syy elää, saisi aivan uudenlaista vastuuta itsestään ja omista toimistaan, tätä ei muille työskentely anna.
Eikä se vaadi niin paljoa taloudellisia panostuksia, voisit esim. suostua takaamaan pienen lainan, ihan tuhannesta pariin tuhanteen, jos siis itse luulet siihen kykeneväsi. Jos vaikka yritys ei onnistuisikaan ja rahat joutuisivat hukkaan, on hän ehkä saanut erilaisen otteen elämästään kuin millään muulla keinoin. Tässä asiassa voisit ainakin näyttää olevasi apuna ja tukena, olematta liikaa pelkkä äiti, vaan ennen kaikkea ystävä ja tuki.
Ei missään nimessä. Kyllä se vastuu itsestä pitää olla ensin kunnossa ennekuin vastuuta esim pikku "puljusta" on valmis kantamaan. Kenellä täällä rahaa ja lainoja on varaa huvikseen ottaa.