Moi!!!
Mulla on aivan kauhee ongelma, jonka mun vanhemmat on aiheuttanu. No kaikki alko siitä, kun me vuosi sitten muutettiin etelä-suomeen ja aluks mun oli tosi vaikee sopeutua tänne, mut kaikki muuttu tossa vähän ennen jouluu, kun sain mitä ihanimman ja parhaimman ystävän, jota ilman mä en jaksais päivääkään. Mulla ei ollu siellä entisellä paikkakunnallani läheskään ketään niin tärkeetä ihmistä, kun mun bestis ja lopulta mun "koti-ikävä" hävisi, kun ei ollut ketään, ketä kaivata. No nyt mun porukat on päättäny ( tai oikeestaan ne päätti jo tossa maaliskuun aikana) , et me muutetaan takas sinne entiselle asuinpaikkakunnallemme... Mä en ilahtunut yhtään tosta päätöksestä, sillä se tietäis sitä, et joutusin taas alottaan kaiken alusta ja luopumaan mulle maailman tärkeimmästä ihmisestä;( Mun vanhemmat lupas mulle sit keväällä, kun olin kauhean masentunut, et saisin jäädä asumaan tänne ja ne maksais mun vuokrat yms... Mä en ois koskaan voinu olla onnellisempi, ku sillon ja musta tuntu, et mun elämä oli vihdoin alkanut hymyilemään mulle... Mut eihän se niin outo ajatus ollu, et muuttasin lukio ajaksi eri paikkakunnalle, ku vanhemmat... Eikös nykyään aika useat nuoret tee niin?! Mut tää mun unelma särky pari iltaa sitten, kun mun sukulaiset oli alkaneet ihmetellä vanhemmilleni, et annatteko te tosiaan tollasen lapsen määrätä elämäänne??? Mun vanhemmat ei oikein tykänny tästä ja ne sano, et mä saisin käydä täällä lukion ekaluokan ja sit mun pitäs muuttaa... Mä oon taas ihan murtunut... En saa nukuttua tai syötyä ja mä en voi tehdä mitään tälle mun kauheelle ololleni... Mä en haluu sinne takas. Sieltä paikasta mulla on vaan kauheita muistoja (esim. Koulukiusaamista) Tää vuosi, mikä me ollaan asuttu täällä on ollu mun elämäni onnellisinta aikaa... Mä oon saanu nauttia joka hetkestä, mut nyt vanhemmat on pettäny mun luottamuksen ja uskoni tulevaisuuteen. Mä tiedän, et en selviäis siitä muutosta... Mä kaipaan vaan turvallisuutta ja sitä, et mun vanhemmat välittäs musta, mut ei... Ne sanoo, et ne määrää mua siihen asti, ku täytän 18 ja mulla ei oo siihen mitään sanomista!!! Mä täytän 17 ens maaliskuussa ja oisin jo sen ikänen, kun mun pitäs muuttaa omaan asuntoon, mut ei ne suostu siihen. Mähän saisin opintotukeekin vai? Meidän perheessä tää muutto ei ois ainakaan rahasta kiinni, vaan isän periaatteesta... Se haluaa tehdä mun elämän vaikeeksi ja mulla on jo nyt niin vaikeeta... mä en voi muuta tehdä, kun itkee... Eikä kukaan kuuntele, kun mun bestis, joka on myös mun ikänen,eikä sekään voi tehdä paljon mitään...Mitä mä teen? Auttakaa, nyt on kyseessä mun loppuelämä... Mä olisin vaikka valmis meneen töihin ja käymään samalla lukioo, mut ne ei kuuntele mua... Ei edes suostu kuunteleen. Niille mä oon vaan pikku tyttö, joka ei saa sanoo omaa mielipidettään... Ne pitää mua vieläkin ihan lapsena! Mä en jaksa enää... Tiedättekö mitään keinoa, miten mun ei tarvis muuttaa? Kun koulut alkaa mä meen puhuun vaikka kuraattorille tästä mun tilanteesta, jos se ees vois tehdä jotain, mut mä pelkään, et mä masennun taas niinku keväällä ja mulle tulee jotain ongelmia tän mun syömättömyyden kans. Mä laihduin viime keväänäkin n. 5 kiloo pelkästään tän saman jutun takii, mut mun vanhemmat ei tajuu, mitä ne on tekemässä mulle... Ne vähättelee mun ongelmia, sillä niiden mielestä mä selviän kyllä tästä muutosta! Mut mä en selviä!!! Mä jaksan vaan toivoa, et tää kaikki ois pahaa unta, josta mä kohta herään ja elämä jatkuu, kuin ennenkin... Onnellisena!
Mulla on aivan kauhee ongelma, jonka mun vanhemmat on aiheuttanu. No kaikki alko siitä, kun me vuosi sitten muutettiin etelä-suomeen ja aluks mun oli tosi vaikee sopeutua tänne, mut kaikki muuttu tossa vähän ennen jouluu, kun sain mitä ihanimman ja parhaimman ystävän, jota ilman mä en jaksais päivääkään. Mulla ei ollu siellä entisellä paikkakunnallani läheskään ketään niin tärkeetä ihmistä, kun mun bestis ja lopulta mun "koti-ikävä" hävisi, kun ei ollut ketään, ketä kaivata. No nyt mun porukat on päättäny ( tai oikeestaan ne päätti jo tossa maaliskuun aikana) , et me muutetaan takas sinne entiselle asuinpaikkakunnallemme... Mä en ilahtunut yhtään tosta päätöksestä, sillä se tietäis sitä, et joutusin taas alottaan kaiken alusta ja luopumaan mulle maailman tärkeimmästä ihmisestä;( Mun vanhemmat lupas mulle sit keväällä, kun olin kauhean masentunut, et saisin jäädä asumaan tänne ja ne maksais mun vuokrat yms... Mä en ois koskaan voinu olla onnellisempi, ku sillon ja musta tuntu, et mun elämä oli vihdoin alkanut hymyilemään mulle... Mut eihän se niin outo ajatus ollu, et muuttasin lukio ajaksi eri paikkakunnalle, ku vanhemmat... Eikös nykyään aika useat nuoret tee niin?! Mut tää mun unelma särky pari iltaa sitten, kun mun sukulaiset oli alkaneet ihmetellä vanhemmilleni, et annatteko te tosiaan tollasen lapsen määrätä elämäänne??? Mun vanhemmat ei oikein tykänny tästä ja ne sano, et mä saisin käydä täällä lukion ekaluokan ja sit mun pitäs muuttaa... Mä oon taas ihan murtunut... En saa nukuttua tai syötyä ja mä en voi tehdä mitään tälle mun kauheelle ololleni... Mä en haluu sinne takas. Sieltä paikasta mulla on vaan kauheita muistoja (esim. Koulukiusaamista) Tää vuosi, mikä me ollaan asuttu täällä on ollu mun elämäni onnellisinta aikaa... Mä oon saanu nauttia joka hetkestä, mut nyt vanhemmat on pettäny mun luottamuksen ja uskoni tulevaisuuteen. Mä tiedän, et en selviäis siitä muutosta... Mä kaipaan vaan turvallisuutta ja sitä, et mun vanhemmat välittäs musta, mut ei... Ne sanoo, et ne määrää mua siihen asti, ku täytän 18 ja mulla ei oo siihen mitään sanomista!!! Mä täytän 17 ens maaliskuussa ja oisin jo sen ikänen, kun mun pitäs muuttaa omaan asuntoon, mut ei ne suostu siihen. Mähän saisin opintotukeekin vai? Meidän perheessä tää muutto ei ois ainakaan rahasta kiinni, vaan isän periaatteesta... Se haluaa tehdä mun elämän vaikeeksi ja mulla on jo nyt niin vaikeeta... mä en voi muuta tehdä, kun itkee... Eikä kukaan kuuntele, kun mun bestis, joka on myös mun ikänen,eikä sekään voi tehdä paljon mitään...Mitä mä teen? Auttakaa, nyt on kyseessä mun loppuelämä... Mä olisin vaikka valmis meneen töihin ja käymään samalla lukioo, mut ne ei kuuntele mua... Ei edes suostu kuunteleen. Niille mä oon vaan pikku tyttö, joka ei saa sanoo omaa mielipidettään... Ne pitää mua vieläkin ihan lapsena! Mä en jaksa enää... Tiedättekö mitään keinoa, miten mun ei tarvis muuttaa? Kun koulut alkaa mä meen puhuun vaikka kuraattorille tästä mun tilanteesta, jos se ees vois tehdä jotain, mut mä pelkään, et mä masennun taas niinku keväällä ja mulle tulee jotain ongelmia tän mun syömättömyyden kans. Mä laihduin viime keväänäkin n. 5 kiloo pelkästään tän saman jutun takii, mut mun vanhemmat ei tajuu, mitä ne on tekemässä mulle... Ne vähättelee mun ongelmia, sillä niiden mielestä mä selviän kyllä tästä muutosta! Mut mä en selviä!!! Mä jaksan vaan toivoa, et tää kaikki ois pahaa unta, josta mä kohta herään ja elämä jatkuu, kuin ennenkin... Onnellisena!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voit muuttaa jos porukkas antaa luvan, et voi jos ne ei anna lupaa.
Aika kinkkinen toi sun tilanne on kieltämättä...mutta tuskinpa vanhempasi pahaa tarkoittavat, haluaisivat vaan suojella sua maailman pahuudelta. Kai olet myös itse miettinyt, millaista elämäsi olisi käytännössä yksin asuessa? Käyn itsekin lukion ohella töissä ja voin sanoa, että on todella raskasta vaikka teen töitä niin vähän että saan palkaksi tavallaan vain vähän extrarahaa vanhempieni antaman lisäksi. Tuskin vanhempasi haluavat että kouluarvosanasi laskevat sen takia että asut yksin? Sanot myös, että vanhempasi olivat ensin valmiit maksamaan sinulle kämpän yms mutta tulivat sitten toisiin aatoksiin...? Ehkäpä he olivat katsoneet asuntojen hintoja vasta luvattuaan sinulle? En tiedä, mistä päin muutitte, mutta pienenkin kerrostaloyksiön hinnat ovat pk-seudulla todella korkealla.
Ei kannata yrittää väkipakolla taistella vanhempiasi vastaan ennen kuin sinulla on "kyllä mä pärjään"-väitteellesi jotain pohjaa. Kannattaa yrittää selvittää jostain opiskelija-asuntoloiden hintoja ja saatavuuksia (tosin kämppiin saattaa olla pitkätkin jonot)
Voisin melkein väittää, että vanhempasi saattaisivat jopa harkita asiaa, jos sinulla olisi esiteltävänä heille jokin välimuotoratkaisu täysin yksin asumisen ja landelle muuttamisen väliltä...olkoonpa tällainen ratkaisu nyt sitten vaikka opiskelijasolu.
vielä lisäys edelliseen viestiin...kai tiedät, että alaikäisen huoltajat ovat elatusvelvollisia lapselleen? Eli periaatteessa laki määrää, että vanhempiesi pitäisi maksaa koko yksin asumisesi, mikä tulisi asunnon vuokrineen, safkoineen, huonekaluineen yms. kanssa varmasti paljon, paljon kalliimmaksi kuin että asuisit heidän luonaan...mieti käytäntöäkin, äläkä vain sitä että vanhempasi märmättävät sulle!
Oletko kertonut kaiken tämän vanhemmillesi, mitä meille kerroit tähän foorumiin?.
Valitettavasti asia on niin, että tarvitset vanhempien luvan muuttamiseen, koska olet alaikäinen.
Tsemppiä sinulle. :).
Yritä pärjätä...