"Nyt siis sinäkin vetäydyit kannastasi. se lapsi ei olisikaan sille isälle olemassa olematon. Isyyttä ei siis irtisanottaisikaan, muuten kun isä ei kävisi kylässä, eikä maksaisi. Kuitenkin se tärkein juttu se, että se isä on olemassa säilyy normaalina. Näinhän asiat ovatkin nykypäivänäkin monessa kodissa.
Olen samaa mieltä kanssasi, juu.
Vielä vain termeistä; Juridinen abortti, lainvoimainen elämän keskeyttäminen... Hiukan huono termi on tuolle vastuunpakenemisella. Nainen voi tehdä abortin, lapsi kuolee. Miehen tekemänä abortti tarkoittaa sitä, että lapsi kuolee isään nähden. Nyt ei sitten kuitenkaan olut kyse siitä, vaan olikin puhe kasvatusvastuun siirtämisestä vain toiselle vanhemmalle."
Vastaan tähän kirjoittamaasi vastineeseen, jota et kyllä osoittanutkaan minulle, mutta se sisältää asioita joita olet selvästi ymmärtänyt väärin, joko tahallasi tai sitten silkkaa tyhmyyttäsi.
En usko, että kumpikaan, noista nimimerkeistä "..." tai "Tehotyttö" olisivat tarkoittaneet missään vaiheessa, että lapsesta automaattisesti tuomitaan isälle olematon. Vaan niin, että isän niin halutessa.
Se, miksi jankkaat asiaa täällä päivätolkulla on käsittämätöntä, sillä et näy ymmärtäneen yhtään ainutta kirjoitteua sanaa!
Miksi jur. ab. koskee käytönnössä vain rahaa elikkä elatusmaksuja? Koska nykykäytönnölläkin isän on makdollista poistaa lapsi muusta elämästään. Jur. ab. ei toisi muuta muutosta kuin elareitten poiston, mikäli isä ei lasta halua.
Isyys tutkittaisiin, sitä kannatan minäkin. On riittävän paljon lapsia tässä maailmassa, joilla on kirjoissa väärä isä, petollisten äitien takia.
Ja kyllä, parempi sana olisi täyden kasvatusvastuun siiro. Onhan sillä nykyäänkin jo nimi: adoptio...
Olen samaa mieltä kanssasi, juu.
Vielä vain termeistä; Juridinen abortti, lainvoimainen elämän keskeyttäminen... Hiukan huono termi on tuolle vastuunpakenemisella. Nainen voi tehdä abortin, lapsi kuolee. Miehen tekemänä abortti tarkoittaa sitä, että lapsi kuolee isään nähden. Nyt ei sitten kuitenkaan olut kyse siitä, vaan olikin puhe kasvatusvastuun siirtämisestä vain toiselle vanhemmalle."
Vastaan tähän kirjoittamaasi vastineeseen, jota et kyllä osoittanutkaan minulle, mutta se sisältää asioita joita olet selvästi ymmärtänyt väärin, joko tahallasi tai sitten silkkaa tyhmyyttäsi.
En usko, että kumpikaan, noista nimimerkeistä "..." tai "Tehotyttö" olisivat tarkoittaneet missään vaiheessa, että lapsesta automaattisesti tuomitaan isälle olematon. Vaan niin, että isän niin halutessa.
Se, miksi jankkaat asiaa täällä päivätolkulla on käsittämätöntä, sillä et näy ymmärtäneen yhtään ainutta kirjoitteua sanaa!
Miksi jur. ab. koskee käytönnössä vain rahaa elikkä elatusmaksuja? Koska nykykäytönnölläkin isän on makdollista poistaa lapsi muusta elämästään. Jur. ab. ei toisi muuta muutosta kuin elareitten poiston, mikäli isä ei lasta halua.
Isyys tutkittaisiin, sitä kannatan minäkin. On riittävän paljon lapsia tässä maailmassa, joilla on kirjoissa väärä isä, petollisten äitien takia.
Ja kyllä, parempi sana olisi täyden kasvatusvastuun siiro. Onhan sillä nykyäänkin jo nimi: adoptio...
Vastaukset 58
Vanhimmat
...niin pakko sanoa, että kuka märehtii päivätolkulla samaa asiaa?
juridisen abortin juuri niin, että luopuessan lapseen liittyvästä vastuusta (elatusmaksut) mies luopuu myös kaikista oikeuksistaan.
Eli siinä vaiheessa jos alkaa kaduttamaan ja haluaakin tavata lastaan, se ei enää onnistu. Eihän äitikään saa abortoitua lastaan luokseen kun hän vuosien päästä haluaisikin leikkiä kotia.
Jos juridinen abortti toteutuisi, ei miesten tarvitsisi enää huolehtia ehkäisystä lainkaan. Heidän osaltaan riittäisi kun sanoo ettei halua lasta, nainen saa sitten toimia niin kuin haluaa. Tämän vielä ymmärrän.
Mutta kun mies lähtee juridiseen aborttiin, tulisi hänen kantaa vastuu edes siitä. Ymmärtää että se on todellakin lopullinen ero lapsesta, eikä takaisin paluuta enää ole.
Kyllä nämä täällä selittivät, että kyse on vain siitä valinnasta, että mies saa päättää miten paljon osallistuu lapsensa elämään. Kyse on valinnanvapaudesta, ei rahasta. Tuolla jossain jopa kerrottiin, että mies voisi valitessaan olla tekemisissä lapsen kanssa, kuten isä on, mutta olla vain maksamatta elareita, sillä siihen hänellä olisi oikeus kun lasta ei olisi alunperin halunnut.
Elämässä on tälläisiä valintoja joihin ei liity raha. Näin ihanan puseron, se maksoi 20 euroa, haluaisin kyllä toisen puseron ja se maksaa 40 euroa. Minulla on rahaa vain 20 euroa, niin taidanpa ostaa sen ensimmäisen, valintani ei liity mitenkään siis rahaan. Pääasia on, että minulla oli vapaus valita noiden kahden puseron välillä, rahalla ei ole minulle merkitystä... Tottahan kaikkien vahinkolasten isienkin täytyisi oikein kahteenkertaan miettiä, jos saisivat vapaaehtoisesti valita; maksanko vai en, varsinkin kun saisit pitää mahdollisuuden perääntyä valinnastasi myöhemmin, eli jos haluaisit pitää lapseen yhteyttä niin siitä vaan, mutta rahasta ei tarvitse kuitenkaan luopua.
jos lapsi näin haluaa ja isä. Äidillä ei ole mitään sanomista.
"Tuolla jossain jopa kerrottiin, että mies voisi valitessaan olla tekemisissä lapsen kanssa, kuten isä on, mutta olla vain maksamatta elareita, sillä siihen hänellä olisi oikeus kun lasta ei olisi alunperin halunnut."
Oikeus olisi siis lapsen, ei isän.
Älä vääristele. Opi ymmärtämään muitakin kuin omaa napaasi.
lapsi ei silti luovu mistään oikeudestaan. Kumma että äidit unohtavat sen!
Suhde isän ja lapsen välillä voisi olla juridisen abortin jälkeen vain silloin, jos lapsi on aloitteellinen ja isä siihen suostuu.
Mitä mutistavaa nyt on äidillä? Miksi tämä ei voisi käydä? Haluatko rankaista lasta kun "ero on lopullinen ja paluuta ei ole", lastahan siinä kiusaat? Adoptoidullakin on oikeus tietää biologiset vanhempansa ja tavatakin, mikäli niin haluaa. Mikä helvetin hirviö sinä olet!?
ottaa isäänsä yhteyttä näin halutessaan. Mutta isällä ei ole oikeutta ottaa yhtyttä lapseen, siitä oikeudesta hän on luopunut. Näin ollen yhteyden otto tapahtuisi todennäköisesti vasta lapsen ollesa isompi/nuori.
Eihän lapsensa adoptioon antaneilla vanhemmillaankaan ole oikeutta ottaa lapseensa yhteyttä. Nämä yhteydenotot tapahtuvat lapsen toimesta.
siinä on kyllä joku "katumisaika". Joten mahdat taasen puhua läpiä päähäsi.
Ja koko ajan on oikeus tiedustella lapsen vointia, esim. sosiaalitoimesta.
Väärin! Lapsen oikeuksiin vetoaminen on vain naisten tekosyy. Tässä keskustelussa on kyse siis vain miesten oikeuksista, tai siitä miten miehiltä puuttuu oikeus valita ei-halutun lapsen kohdalla.
Kuitenkin; rehellisesti montako tälläistä abortti tapausta uskoisit vuodessa tulevan, jos tälläinen laki tulisi? Lapsia vuosittain saa alkunsa noin 65 000. Itse uskoisin, että juridisesti abortoimatta jäisivät vain ne lapset joiden isää ei oikeasti tiedetä ja lestaadiolaisten lapset eli mahdollisesti ne joiden isät ovat syystä tai toisesta periaatteellisesti aborttia vastaan. Eli jäljelle ei jäisi montaa lasta, joita elättää molemmat vanhemmat. Kun isä voisi olla normaalisti perheensä parissa, mutta hänellä on mahdolisuus valita haluaako elättää lapsensa, mikäli esimerkiksi viidentoista vuoden päästä tulisi avioero, niin kyllähän se abortti kannattaa valita, sillä eihän sitä tiedä miten paskamaiset välit vaimoon silloin viidentoista vuoden päästä sattuu olemaan. Ja saattaahan lapsi vammautua esimerkiksi neljätoista vuotiaana ja mies ei ole koskaan halunnut vammaista lasta. Abortti piti kuitenkin siis valita jo ennen 12rv, kaikki tulevaisuutta ajattelevat miehet sen varmasti valitsevat, on hyvä jättää takaovi auki. Lain silmissähän kukaan ei ole eriarvoinen, eli kaikilla miehillä on oikeus valita abortti, mikäli jollakin on, ei voi erotella, että kun olet naimisissa menetät oikeuden, tai laki ei voi määrittää milloin lapsi on haluttu. Päätös on jokaisen henkilökohtaisella tasolla, kuten naisilla aborttia pohtiessaan.
Tehdäänkö abortteja 65 000 kappaletta vuosittain?
aviolapsesta ei voisi irtisanoutua.
Mikset sä muista mitään mitä sulle on puhuttu? Ookko tyhmä?
Lapsia saa alkunsa noin 65 000 vuosittain.
Juridista abortti ei myönnettäisi aviopareille, vaan muissa suhteissa. Eikä sitä myöskään myönnettäisi kuin yhden lapsen kohdalla/kumppani...
Kuka nyt halutun lapsen haluaisi juridisesti abortoida?!
"Ja saattaahan lapsi vammautua esimerkiksi neljätoista vuotiaana ja mies ei ole koskaan halunnut vammaista lasta."
Miksi otit tähänkin keskusteluun tuon vammautuneen lapsen?! AVaa silmäsi ja LUE ja ennenkaikkea YMMÄRRÄ mitä muut sinulle kommentoivat ja sanovat.
"Päätös on jokaisen henkilökohtaisella tasolla, kuten naisilla aborttia pohtiessaan. "
No, oli kuinka oli, juridinen abortti takaisi oikeudet miehellekin - sellaisia joita ei nykyhetkellä ole ollenkaan.
No sitten olettehan valehdelleet senkin, että tälläinen lain muutos olisi jotenkin varteen otettava vakavamielinen vaihtoehto, muka ruotsissa jo enemmän puheena...
..."ei voi erotella, että kun olet naimisissa menetät oikeuden, tai laki ei voi määrittää milloin lapsi on haluttu."
Miksei voi? Tehdäänhän näin jo nyt. Isyyttä ei tutkita kun äiti on aviossa vaan oletaan automaattisesti että aviomies ON isä. Kaikilöla muilla on oikeus isyystutkimukseen yhteiskunnan tuella.
Tehdäänkö yhtä monta aborttia?
Lain silmissä aborttia haluavaa ei voi erotella, muutenkaan ihmisillä ei ole eri oikeuksia sivilisäätyjensä mukaan. Miksi avioliitossa nainen ei voisi tehdä lasta ilman miehen suostumusta?
Ei ainakaan kovin pitkää voi olla, max pari viikkoa/kuukautta. Muistikuvani mukaan kyllä siinä vaiheessa kun paperit on kirjoitettu adoptiovanhempien kanssa, kaikki oikeudet loppuu siihen paikkaan. Ja adoptioahan ei voida purkaa, eli päätös on lopullinen.
Ja sosiaalitoimella ei ole mitään oikeutta kertoa lapsesta tietoja biologisille vanhemmille. Adoptio todella katkaisee lapsen ja biologisten vanhempien suhteen täysin. Jos lapsi aikuisena haluaa ottaa selville "vanhempansa", se on hänen oikeutensa (vaikkei sekään aina onnistu).
Mikäli et tiedä montako aborttia suomessa vuosittain tehdään...?
Kertooko se määrä sinusta todellakin sen moniko mies ei ole halunnut isäksi?`Eikö tämä keskustelu nyt perustunut siihen, että miehellä ei ole oikeutta päättää tuleeko sitä lasta...
Ei tämän juridisen ole tarkoitus estää kelvottomien ämmien lisääntyminen vaan miehen oikeus sanoutua irti lapsesta joka ei ole siitetty aviopuolison kanssa. Aviopuolisoilla on muitakin velvotteita tosiinsa nähden, joten siitä ei voi erottaa lasten osuutta.
Miksi abortteja ei tehdä 65 000:tta per vuosi? Onhan siihen kaikilla oikeus...Vastaa. Sinähän olit sitä mieltä, että sitä käyttävät kaikki, jos se vapaus kaikille suodaan...
irti lapsesta, ei hänellä ole enää oikeutta katua myöhemmin. Eli juuri tuo adoptio-malli.
Vuonna 2002 aika yli tasan yhden vuoden, jonka aikana öiti olisi voinut perua adoption, toisin sanoen siitä tuli lainvoimainen vasta yhden vuoden kuluttua siitä, kun äiti kirjoitti paperit alle.
Tämä sattui yhdelle mun tuttavan tuttavalle. Ja hän on ainakin saanut tietoja lapsesta. juuri kertoi, että tyttö on terve ja iloinen.
Tuo oli jo pelottava; "minun mielestäni..." kirjoitti hän, siis oman väärän tietonsa/mielipiteensä pohjalta, hän pystyy tuomitsemaan, että sinä puhut heikkoja.
Todella vaarallinen keskustelu kumppani, haukkuja saat joka tapauksessa, tiesit asian paremmin kuin hän tai et. Kaunis päivä tänään, siis minun mielestäni. Jos tuolla jossain missä hän asuu onkin sateinen keli ja hällä huonompi päivä, niin olenhan minä valehteleva paskiainen, sillä muilla on aina huonommat ja väärät mielipiteet...
Se on adoptiossakin.
ja hakisin ämmältä huoltajuuden.
Tietenkin, että monet naiset (n.55 000) vuósittain haluavat lapsen.
Seuraavaksi sanot, että miksi sitten miehet eivät haluaisi lasta.
Kyse ei ole siitä, ettei miehet haluaisi lasta, sillä lapsenhan he saavat, mutta tämä juridinen abortti antaa mahdolisuuden miehille perääntyä lapsen elatuksesta, jos joku päivä tulee tilanne, että se lapsi ei olisikaan niin haluttu. Siis voihan se mies sen lapsen tehdä ja eihän tämä vaikuttanut miehen niin valitessa muuten kuin, että miehen ei tarvitse valitessaan osallistua lapsen elättämiseen. Sitä valinnan vapautta. Kaikkihan valitsisivat tietenkin ne isän oikeudet isyyslomineen ja muuten, mutta mielellään jättävät ne velvollisuudet pois.
Selviytyykö itsellesi koko ajan mitä asiaa täällä perään kuulutuat, kun se muuttuu koko ajan? Mutta se on vain hyvä. Ihmisen täytyy olla valmis ajantasaistamaan kantaansa. Ongelmana tässä on vain, että muiden on vaikea pysyä kärryillä kun puhutaan tälläisestä kuvitteellisesta laista, joka muuttuu koko ajan...
adoption voi purkaa vielä myöhemmin jos biologiset ja adoptiovanhemmat yhdessä näin haluavat.
Miten sinut saa ymmärtämään?
Saanko kysyä, miksi sinä henkilökohtaisesti vastustat tätä mallia? Nimittäin siihen on oltava joku henkilökohtainen syy, muuten pystyisit keskustelemaan hypoteesina asioista.
kertonut ja pysyn siinä. Isälle juridinen oikeus irtisanoutua aviottomasta lapsesta, tietyin ehdoin ja tietyn ajan kuluessa. Kuitenkin niin, että asia ei koske aviolapsia tai aiemmin samalle parille syntyneitä ja hyväksyttyjen lapsien nuorempia sisaruksia. Tule sitten vasta kyselemään selkenemisestä kun olen tuosta kannastani lipsunut.
Sivumennen sanoen, se ei silloin myöskään tarkoita sitä, että isä voi hakea isyyslomaa...Oletko kuullut että abortin tehneelle äidille olisi myönnetty äitiysetuudet?
ei anneta enää adoptioperheisiin? En tunne ketään viimevuosina vauvaa adoptoineita, mutta aika pitkältä ajalta kuulostaa.
Enkä kyllä ymmärrä miten tietoja lapsesta jaettaisiin biologisille vanhemmille. Adoptiohan katkaisee lapsen ja biologisten vanhempien suhteen. Samalla periaatteellahan kuka tahansa voisi kysellä naapureiden tai sukulaisten lapsista... Eri asia sitten jos adoptiovanhemmat ovat sopineet että kuulumisia voi kertoa.
En ole myöskään kuitenkaan kuullut, että abortin tehnyt äiti voi säilyttää suhteensa lapseensa muilta osin, mutta elättämisestä...
En ole myöskään kuullut, että abotoitu lapsi eläisi edes jonkun elätettävänä...
Tämä juttuhan on muuttunut matkan varrella...
Ensimmäinen mallinne oli, että raha ei ratkaise, vaan isyydestä voi irtisanoutua. Sitä en henkilökohtaisesti vastusta, vaan huomautan, että tilanteena täysin mahdoton, sillä lapsella on oikeudet, jotka ovat ensisijaiset.
Sitten selvenikin, että isä olisi siis kuitenkin olemassa, mutta vain se raha ratkaisee. Eli isälle annettaisiin mahdollisuus tehdä valinta sen suhteen osallistuuko hän lapsensa elämään elättämällä tätä vai ei. Tämäkin tilanne on aivan mahdoton, sillä isälle abortti ei olisi kuin positiivinen asia, mitä abortti ei saisi olla. En näe yhtään hyvää syytä, miksi yksikään isä valitsisi sen vaihtoehdon, että sitoutuisi lapsensa aikuiseksi elättämään. Tätä mallia vastaan minullakin on jo henkilökohtaisestikin.
Nyt siis olemme kuitenkin päätyneet, että vain lyhyt aikaisten suhteiden vahinkolapsien isillä on oikeus juridiseen aborttiin. Mikäli tälläinen siis lakiin tulisi, se ei voisi olla ainakaan osa aborttilakia, sillä se ei pysty jaottelemaan oikeuksia naimisissa oleville ja sinkuille erikseen, joten palsta on väärä, eli olette ilmeisesti ajamassa asiaa abortin alaisuuteen, kun olette tällä palstalla. Puhuimattakaan siitä, että olisi oikeus vain yhteen per mies.
Henkilökohtaisesti asia ei siis liikuta, en harrasta lyhyitä suhteita enää. Enää minua ihmetyttää, miten ihmiset eivät osaa itse asioitaan hoitaa, vaan täytyisi muka olla virallinen juridinen abortti. Minun tuntemani aviottomat lapset, joihin isä ei halua olla yhteydessä ovat isättömiä aivan ilman lakia. Mielestäni mikäli äiti on niin varaton, ettei pysty lasta elättämään itse, on hän oikeutettu kuten kaikki muutkin yhteiskunnan tuille, mutta äiti pystyy itse valitsemaan onko isä velvollinen maksamaan.
Suurin ero asiassa lie on se, että vain noin joka kymmenes nainen pystyy tekemään abortin, sillä siinä puhutaan lapsen tappamisesta. Miehille tälläinen juridinen juttu on vain positiivinen, siihen ei liity mitään syyllisyyden tunteita tai vastaavia, mitä nainen abortin jälkeen kokee. Juridisessa ei kuole oikeasti lapsi, joten miehen ei tarvitse pohtia tappaneensa lasta, vaan vain katkaisseensa välit lapseen, tai minkä tason poistua lapsen elämästä hän oikeuksiensa mukaan valitseekaan.
En ole feministi ja mielestäni miehellä täytyy olla oikeus kieltäytyä ei-toivotusta lapsesta, mutta tuo vaihtoehto alkaa jo polkemaan pahasti naisen oikeuksia. Lapsi liikuttaa jokatapauksessa enemmän naisen elämää, joten vahinko on suurempi naiselle, ei miehelle. On paska homma jos nainen ja mies eivät osaa selvittää asioitaan niin, että miestä ei tarvitsisi velvoittaa maksamaan elareitaan, mutta huonoin vaihtoehto tiulanteessa on se, että väliin tulee jokin laki, joka evää äidiltä mahdollisuuden lapsensa elättämiseen, koska lapsi on ei toivottu.
Nyt jo n.2500 naista kärsii vuosittain abortin jälkeen psyykkisiä oireita. Paljonko luku olisi sitten kun naiset olisivat pakotettuja aborttiin jokaisen vahinkoraskauden sattuessa, sillä isällä on mahdollisuus jättää elarit maksamatta ja äiti jäisi vaille yhteiskunnan tukeakin, siis lapsen elättäminen tehtäisiin mahdottomaksi naiselle?
Tuosta hypoteettisesta asiasta olisi niin paljon mukavampi keskustella kun se ei muuttuisi ihan koko aikaa...
Veikkaan, että seuraavaksi perut sen, että naisella ei olisi oikeutta saada yhteiskunnan tukia lapsen elätykseen... Joten liikutaan niin paljon nykyisessä tilanteessa, nykyisessä mallissa joka on monessa tapauksessa jo käytössä, eli mies ei maksa elareita ja äiti on yksinhuoltaja. Mihin siis tarvitaan jotain tuollaista lakia? Se ei anna vaihtoehtoja, sillä eihän sitten enää olisi kuin yksitapa toimia, eli mies ei ota vastuuta lapsestaan. Vai uskotko rehellisesti, että olisi edes vaihtoehto, että joku haluaisi maksaa lapsesta, jonka mielummin olisi abortoinut?
samoja näkökulmia tässä ihmetellyt.
Eli kyseessä on siis pelkkä raha (miten isät välttyvät elatusmaksuilta). Ja kuka todella haluaa maksaa elatusmaksuja kun ne kerran olisivat vapaaehtoisia eivätkä muuten vaikuttaisi mitenkään isän ja lapsen suhteeseen.
Mielenkiintoinen näkökulma tuo raha muutenkin. Isän maksamana elatusmaksuna se on turha, ei voida laskea vastuunkannoksi lapsesta. Äidin kohdalla taas se on niin tärkeä, että jos päättää pitää lapsen niin poistetaan kaikki yhteiskunnan tuet, äidin pitää pystyä yksin elättämään lapsensa.
Kuitenkin maolemmat vanhemmat ovat tasa-arvoisia, eikä äiti saisi itsekkäästi estää isää (mikä isä on sellainen joka ei lastaan tunnusta?) tapaamasta lastaan. Isä pystyisi olemaan parempi isä ilman katkeruuden tunnetta, jos hänen ei tarvitse maksaa elareita... Eikö äidistäkin tulisi sitten parempi ja vähemmän katkera äiti, jos yhteiskunta maksaisi hänelle kaikki lapsen elättämiseen menevät kulut? Sekava ajattelumalli näin maalaiselle...
Onko muka abortti naiselle muuta kuin positiivinen asia verrattuna sillä hetkellä synnytykseen?
Sotkit tähän monta ajatusta, jotka eivät ole minun. En ole misään sanonut että esim. oikeus olisi vain yhteen juridiseen aborttiin.
Nykytilanteessa nämä äidit, joilla ei ole tajua siitä, että lapsi on yhteinen asia todellakin suorittavat tämän juridisen abortin itse. Joko ihan oikeasti olemalla ilmoittamatta lapsen isää taikka sitten pakon edessä, isäksi ei voi ketään pakottaa. Tästä juontuu tilanne jonka vuoksi kunnat ovat tänä päivänä kusessa näitten yli-innokkaisen lapsitehtaitten kanssa. Kunta maksaa elarit ja elämisen ja näin ei saisi olla. Jos lasta mielii siihen PITÄÄ olla edellytykset, sekin on lapsen etu ja oikeus!! Jostain syystä sinä vain et kannata sitä.
"jokin laki, joka evää äidiltä mahdollisuuden lapsensa elättämiseen, koska lapsi on ei toivottu."
Abortilla on tänäkin päivänä sosiaalinenkin oikeutus. Eli abortti voidaan suorittaa sosiaalisin perustein, joka pitää sisällään juuri tuon, että rahaa ei ole tai että yksinhuoltajuus uhkaa. Muistaakseni nämä ovat jopa erikseen mainittuina. Jos katsoo että raha riittää ja yksinhuoltajuus ei pelota, millä tavoin laki evää lapsen elättämisen, minä en ymmärrä kyllä millään miten! Joten kerrohan tarkemmin.
Kukaan ei voi arvioida toisen puolesta onko sillä tarpeeksi rahaa lapsen elättämiseen joten se on tehtävä itse. Valitettavasti sosiaalitantat tänä päivänä jo tietävät, että on henkilöitä, jotka eivät ymmärrä onko heillä varaa vai ei. Tässäkin yksi syy, joka puoltaa juridista aborttia. Haluan sinun vertaavan tilannetta siihen, että isä antaa omalta oslataan lapsensa adoptoitavaksi lapsen äidille. Lapsen oikeus isäänsä säilyy, mutta vain biologisessa mielessä. Samoin isyys on aina varmistettava, jotta väärää isää ei nimetä papereihin.
Miksi nainen olisi pakotettu raskauden keskeytykseen lain voimassa ollessa enempää kuin nytkään? En ymmärrä.
2500 naista kärsii mielenterveysongelmista. Jaa. Luku voi olla tuo tai sitten jotain muuta.
Tiesitkö että suurin osa näistä kärsii mielenterveysongelmistaan JO ENNEN raskautta ja raskaus ja keskeytys vain pahentavat tilannetta?
Olen jo niin monta kertaa sanonut, että minä en peru mitään tästä. Ei ole ollut mitään syytä. Joten veikkauksesi meni minun osaltani täysin metsään.
Lakia tarvittaisiin siksi, että ihmisoikeudet olisivat tasa-arvoiset ja lapsen etu ja oikeus tulisi myös huomioiduksi. Sen lisäksi että kunta pääsee elättämästä näitä alati lisääntyviä joutenolijoita. Heistä suuri osa yksinhuoltajia, syitä siihen on monia. Mutta se onkin sitten taas toinen asia.
" Vai uskotko rehellisesti, että olisi edes vaihtoehto, että joku haluaisi maksaa lapsesta, jonka mielummin olisi abortoinut?"
Ei nytkään, eikä koskaan ole tehty niin montaa aborttia kuin on raskausksia lakanut. Joten miksi sitten näitä? Suuri osa syntyy edelleen avioliitoissa, joitten lapsia asia ei koske miltään kantilta. Ne parit, joilla jo on entuudestaan yksi tai usemapi hyväksytty lapsi, heitä ei myöskään. Pääasiassa avopareja.
Haarukkaan joutuvat ainoastaan ne, joilla on lyhyt suhde tai ei suhdetta ollenkaan ja ne, jotka rahastavat tällä maailman vanhimmalla ammatilla, lapsen muodossa.
Se, minkä tässä itse näen plussana onkin se, että tällaiset parit joutuisivat todellakin miettimään onko lapsen maailmaan saattamisessa mitään järkeä tilanteessa, joka ei ole normaali lapsen saannille...
Lapsen hankkiminen yhteiskunnan kontolle on käynyt niin luonnolliseksi joillekin, että he eivät ymmärrä siinä mitään väärää ja moraalitonta olevankaan.
Tilannehan on täysin sama, kun tässä taannoin tuli televisiolupamaksuista osuva muistutus; seuraava maksaa. Näinhän se menee näissäkin tapauksissa. Muut maksavat ja toiset nussivat jälkeläisiä aina vain lisää. Kaiken lisänä siihen ei saisi puuttuakaan...Mielipiteensä kullakin. Huostaanotot ovat suurta luokkaa näissä samoissa piireissä. Sekin helvatan kallista yhteiskunnalle.
suhde on säilytettävä papereissa sitä varten, että lapsen oikeus tavata biologinen isänsä halutessaan on turvattava...Tuskin isällä on suurta intoa pitää yhteyttä lapseensa, jonka on jo jättänyt. Eiväthän he tee niin nytkään, se osa, jota juttu koskisi lain voimassa ollessakin.
Jos haluat keskustella asiatasolla sinun on toimittava itsekin niin, ei kukaan jaksa inttämistä ja vittuilua asian vierestä aina samaan vedoten. Naisen oikeus aborttiin on erilainen kuin miehen oikeus aborttiin. Naisen oikeus ei kunnioita yhtään mitään, miehen oikeus en sentään naisen tahtoa ja lapsen elämää.
että lapsesta saatavat tuet ovat niin suuria että niistä jää jotain taskuun? Siis sen jälkeen kun on lapsen kulut maksettu.
Jos rahastaa haluaa ja helppoa elämää, tuskin sitä lasta synnyttää. Lapsi kun jää jalkoihin pyörimään liki 20 vuodeksi, vie rahaa ja liki kaiken vapaa-ajan. Työtä tulee huomattavasti lisää. Tänäpäivänä mietin jo ettei meillä ollut mitään kotitöitä olemassakan ennen lapsia...
Mutta jos hetken mietit, olisiko niin että näillä lapsensa pitävillä äidellä on jotain mitä monilta näyttää puuttuvan. Rakkaus lapseen. Jokainen meistä ei voi tappaa omaa lastaan, jota kohtaan tunteet heräävät heti testin näytettyä plussaa. Siksi osa valitsee tämän vaikeamman tien, sillä se on rankkuudestaan huolimatta huomattavasti antoisampi!
isyys on säilytettävä? Minulla on kaksi kaveria jotka ovat tällaisen jurisen abortin tehneet, koska miehet eivät ole halunneet isäksi. Heillä merkintä lapsen isästä on vaan jätetty tyhjäksi.
Onko tämä nyt joku isyys tunnustetaan mutta elatusmaksuja ei tarvitse maksaa suhde? Tarkoitan että jos isän nimi löytyy jostain paperista, hänkö on siis lapsen virallinen isä? Eli jos äiti menee uudelleen naimisiin, uusi mies ei voi adoptoida lasta ilman "isän" suostumusta.
Ymmärsin aluksi että isyys-suhde katkaistaisiin kokonaan, mutta taisin olla sitten väärässä siinäkin.
Nykyään voimassa oleva laki pakottaa tämän tekemään näin. Jos juridinen abortti olisi voimassa se sallisi edes tiedon lapselle isästään, joka sentään on tärkeä tieto esim, avioliiton esteitä tutkittaessa tai vaikkapa vain, jos lapsi haluaa isänsä tavata.
Biologinen isä - ei virallinen isä. Löytyyhän adoptoituistakin biologiset vanhemmat...Vertaa siihen, ymmmärrät paremmin.
Erittäin oleellinen asia, mikä sinulta on jäänyt huomioimatta on se, että vain murto-osa naisista pystyy tekemään abortin. Jotkut ihmiset ovat lapsirakkaita ja haluavat lapsia, vaikka eivät eläisi vakituisessa parisuhteessa ja vaikka eivät olisi lasta halunneet, niin eivät pysty siitä todellakaan luopumaan jos vahinko käy.
Miehenä sinun on luonnollisestikin vaikea ymmärtää muiden näkökulmaa asiaan, vain harvat miehet omaavat empatia kyvyn, mutta toivottavasti tuon voisit ymmärtää edes "järjen tasolla". Minäkin pystyn eläytymään miehen asemaan, joka pakotetaan vastoin tahtoaan isäksi, ei ole kiva. Mutta jokin ei kiva juttu ei pysty kuvaamaan sitä psyykkistä romahtamista, mielenterveyden menetystä, mitä vastoin tahtoaan aborttiin joutunut kokee, siinä ei siis todella menetetä vain rahaa, vaan koko elämänhallinta.
Juttusi menee todella niin alta riman, että on vaikea enää keksiä mitään sanottavaa... Olen järkyttynyt! Onnea!
Eikä tämä nyt liittynyt vain tuohon rahaan tai edelliseen viestiin, vaan asenteeseesi aborttiin (naisille aivan tuosta vaan juttu, huom; jokaiselle naisella...), asenteestasi mielenterveysongelmiin; aivan oikein, että kärsiivät, kun on jo aiemmin mielenterveysheikoilla, mielellään jos saadaan lisättyä kärsimystä niin hienoa Jne...
mutta minä olen NAINEN.
Sellainen nainen, joka EI kykene aborttiin, kuten itsekin, pitää siinä tapauksessa huolen, että vahinkoja EI satu. Tähän on olemassa keinot.
Tai sitten tekee lapsen kuten on mahdollista; yksin. Mitä väärää siinä on?
on käynyt ilmi, että raha on ensisijainen motiivi tehdä lapsi, jota isä ei halua. olivat ne sitten suuria tai pieniä avustuksia.
Se on väärä motiivi.
MIELENTERVEYS, JOILLA SE ON HEIKKO ENNEN RASKAUTTA, KÄSIMYS OLISI EDESSÄ MYÖS RASKAUDEN AIKANA JA LAPSEN SYNNYTTYÄ MAHD. HUOSTAANOTTO ÄIDIN EPÄVAKAUDEN VUOKSI...Ei mitenkään epätavallinen tarina huostaanotetuilla.
Joten älä viitsi. Et ilmeisesti enää muuta keksinyt?
Siis, nainen tekisi kuten haluaa, välttää "psyykkisen romahduksen" ja miehen ei tarvitsisi leikkiä isää sellaiselle lapselle jota ei halunnut? Mitä huonoa tuossa on?
Juridinen abortti hyväksyisi sen tosiasian, ettei (sun mukaan) monikaan nainen aborttiin pysty.
Meinaat, ettei sellainen mies, joka tulee isäksi vastoin tahtoaan, menetä otettaan elämään? Kummallista naisen "logiikkaa" taas.
se vaan, että taitaa nyt kääntyä homma niin päin, että se raha tässä kuutenkin on se tärkein motivaatio synnyttää.
Niinhän se ei saisi olla.
ja vielä alle vuoden ikäisen lapsen äitinä ihmettelen yhä mitä nuo isot rahat on mitä lapsi tuo tullessaan... Itse kävin töissä ennen lapsen syntymää ja täytyy kyllä sanoa että ovat tulot huomattavasti laskeneet noista ajoista. Ja kyllä olen rahaa saanut lapseen kulumaan ihan mukavasti vaikka vielä näin pieni onkin. Ja tuo rahan meno sen kun kasvaa vaan iän myötä!
En valita, kyllä nautin tästä ajasta huomattavasti enemmän kuin aiemmasta. Syynä vaan on varmasti lastani kohtaan kokemani suunnaton rakkaus =) Mutta jos motivaationa olisi pelkkä raha... ei oikein mene jakeluun. Vaikea raskaus, kamala synnytys, tulot laskevat huomattavasti, menot kasvavat ja "oma aika" jää pois kun lapsi on 24h hoidettavana. Ja sama meno jatkuu kauas tulevaisuuteen!
Mikä minulta on jäänyt huomioimatta, mistä sitä rahaa oikein tulee?
Jaha. Kuulut siis niihin naisiin, jotka pyöräyttivät lapsen maailman isän raivoisasta vastustuksesta huolimatta?
En suinkaan isän tahtoa vastaan vaan ihan yhteisestä toiveesta. Mutta sitä en vaan ymmärrä mistä ihmeestä sitä rahaa pitäisi oikein tulla, meillä ainakin ovat tulot vain laskeneet...
Mutta onneksi kaikkea ei sentään mitata rahassa!
Kyse oli niistä, joitten lapsella ei ole vapaaehtoista isää.
Siitä en tiedä, mistä rahaa saisit. Olisko kannattanut ajatella vähän ennen jos koet asian ongelmana?
ongelmana pidä. Ihan loistavasti tullaan toimeen näin ja on vielä hyvin varaa jäädä pariksi vuodeksi hoitovapaallekin.
Mutta lapsen saannin jälkeen tulot ovat laskeneet siitä mitä olivat ennen lasta. Siksi en ymmärrä miten joku tekisi lapsen rahan takia. Jos itselleni raha olisi niin tärkeää, jättäisin kyllä lapset tekemättä...
Sinulla taitaa olla huono päivä, kun noin ilkeästi tarvii vastata. Toivottavasti voit huomenna paremmin!
- sain ennen raskautta vaan peruspäivärahan (työmarkkinatuki), en kaupungilta edes asuntoa saanut. Asuin vanhempien luona kotona.
Mut kun tein lapsen sain lapsilisää, elarin, asunnon ja asumistuen sen LISÄKSI että saan äipprahaa ja loput maksaa kunta, siis jos sairastun tai lapsi sairastuu niin seki tulee kunnast. Tuloni moninkertastuivat eikä pieni lapsi nyt mitään paljoa vie. Mut ei kannata pitää miestä samassa osotteessa kirjoilla.
Rahaa sai soskusta myös ristiäisiin ja vaunuihin yms. vauvan tarvikkeihin.
Älä sano ettei lapsella tienaa, näin se käý. toki tilanne on kiinni siitä, mikä on alkuasetelma mut jos kaiken maksimoi niin helpolla tulee rahaa.
Etkö huomannut, että sä puhuit aivan eri asiasta kuin "pilvilinna" ja että sulla meni "pilvilinnan" pointti ohi kokonaan?
Jos luet aikaisempia keskusteluja, johon pilvilinna on ottanut kantaa, niin huomaat, että aika moni keskustelija sekoittaa "puuron ja sopan", eli alkavat juttelemaan IHAN eri asioista kuin mistä alunperin on puhe... Joten ei ihme, jos saamasi vastaukset ovat olleet hieman "mausteisa" - niin olisivat munkin, jos jatkuvasti joutuis 3-4 kertaa kirjoittamaan saman asian, ennen kuin vastaväittelijä sen ymmärtää...
riippuu täysin lähtötilanteesta. Pariskunta joka on hoitanut asiansa ja taloutensa aiemminkin kunnolla kärsii taloudellisesti lasten hankinnasta. Kun taas ne jotka eivät aiemminkaan ole hoitaneet mitään ja elelevät jo valmiiksi yhteiskunnan kukkarolla -he tienaavat.
Mutta kumpaan ryhmään haluaisit kuulua?
Olethan kuitenkin siis jo maksanut asuntosi ja laittanut säästöön aika paljon rahaa... Minä epäilen, että vain kultalusikka suussa syntyneillä olisi mahdollisuus tehdä lapsia jos mittarina olisi se, että itse pystyy lapsensa elättämään.
Itselläni on työ, muttei säästöjä, sillä maksamme taloa. Jos tekisin lapsen ja sen aivan itse joutuisin elättämään, saamatta tukea mieheltäni tai yhteiskunnalta, uskon, että minullakin olisi varaa noin viisikymppisenä alkaa lasta suunnittelemaan. Noin nelikymppisenä on talo maksettu, sen jälkeen siis voisi alkaa säästämään. Ne lapsen ensimmäiset elinvuodet olisivat aika piinaavia ilman rahaa, sillä eihän sitä töihinkään voisi mennä, sillä ansiot menisivät suoraan lapsen päivähoitoon, kun yhteiskunta ei sitäkään mitenkään tukisi. Eli täytyisi olla säästettynä kaikki kahden ihmisen elämään menevät kulut seitsämän vuoden ajalta. Sitten kun lapsi olisi koulussa olisi jo mahdollisuus käydä muutamia tunteja töissä ja ansaita seuraavan kerran. Vai menikö minulta nyt ohi sekin, että ei-toivottu lapsi ei tietenkään saisi edes yhteiskunnan kustantamaa kouluakaan, vaan vanhemman täytyy itse kustantaa yksityiskoulutus lapselle? Sitten minulla ei olisi ikinä varaa tehdä lasta... Monella muullakaan ei olisi. Siksi tämä nykyinen hyvinvointivaltio mallimme on parempi kuin hyvä.
Niin että ei ole mitään väärää, mahdotonta vain liian monen kohdalla. Mutta jos tarkoitit yksin niin, että miestä et tarvitse, niin ei siinäkään mitään väärää ole ja monet tekevätkin niin, ilman juridista aborttia.
Jos tutustut asiaan josta olet puhumassa, niin huomaat, että on kolme syytä miksi naiset kärsivät psyykkisistä ongelmista abortin jälkeen. Mielenterveyden heikkous on vain yksi syistä, ei ollenkaan ainut, joten et voi väittää että abortista kärsivät aina olisivat muutenkin jo sairaita. Pakottaminen ja liian harkitsematon teko ovat ne muut syyt, sellaiset joista joutuvat kärsimään psyykkisesti terveet ihmiset.
Ihmettelen asennettasi, että mielenterveysongelmaiset täytyisi pakottaa aborttiin vedoten lapsen oikeuksiin terveeseen vanhempaan? Kai tiesit, että kaikki mielenterveysongelmaiset, eivät ole suljettuina psykiatriselle osastolle, vaan on monenlaisia tasoja ja erilaisia hoitomuotoja. Mielenterveys ongelmia tulee ja menee meillä kaikilla, sillä perusteella ei voi sanoa kuka olisi kykenevä äidiksi ja kuka ei.
Keksit varmasti aivan itse tuon isolla kirjoittamasi lauseen, sillä et voi hakea sille minkäänlaista tietoa pohjalle, sillä sitä ei löydy. Kuka on sanomaan mikä on hyvä terveys mikä huono. Minulla on allergia muuten olen terve, mutta olenk sii huono terveyksinen. Joskus olen herkemmällä tuulella ja tunteellisempi, onko mielenterveyteni siis kunnossa vai olenko sairas, kun mielenterveyteni on joskus heikompi. Eri asia on tietenkin diagnosoidut sairaudet ja oikeasti häiritsevät vaihtelut mielenterveydessä, jolloin voidaan puhua sairaudesta, mutta tavalliset tunteetkin, kriisit jne aiheuttavat ns. terveissä ihmisissä mielenterveydellesiä ongelmia.
MM. päihdeasiakkaat ovat mielenterveydenhoidon asiakkaita, heille raskaus saattaa olla joskus pelastuskin sairaudestaan. Joku depressiivinen ihminen saattaa löytää lapsesta ilon elämäänsä jne., ei raskautta voi kieltää sairailta ihmisiltä, mutta he tarvitsevat erityistä tukea yhteiskunnalta. Tässä ei siis pelastuksena ole ainakaan se, että tuet vetäsitään pois jos ongelmainen päättää lapsen pitää. Eikä ihmisen psyykkeelle tee ainakaan parempaa jos pakotetaan aborttiin vasten tahtoaan.
Minun on hiukan vaikea nyt suhtautua sinuun, kun vetäiset mielestäni niin älyttömän tunteetonta juttua. Siksi siis kuvittelin sinun olevan mies, kun et omaa sellaista empatia kykyä, että mielestäsi myös heikoimmilla olisi oikeus elämään. Mutta kuten olen jo kertonut, niin itse työskentelen kehitysvammaisten parissa, niin olemme lähtöisin täysin erilaisesta maailmasta. Minulle heikoimmat ovat lähellä sydäntä, sinä ajattelet vain kylmästi rahaa, miten säästäisimme yhteiskunnalle, miten säästäisimme tahtomattaan isiksi joutuneiden rahat... Väärin ilmaistu varmasti tuo vain kylmästi rahaa, kaipa sellaistakin näkökulmaa tarvitaan jossain ammatissa ja elämäntilanteessa. Itselleni vain raha ei ole koskaan ollut niin tärkeää, että voisin halventaa kenenkään toisen elämää tai tapaa elää.