Ongelmana se, etten tuntemattomien seurassa osaa olla oma itseni vaan vetäydyn "kuoreen".
Tästä seurauksena omituinen käytös kuten tavaroiden pudottelu eli kömpelyys -vaikka todellisuudessa osaan kyllä ihan sujuvasti siirrellä tavaroita paikasta toiseen.
Pakkomielteiset tavat korjailla kampausta/vaatetusta tms.
Vapina, pakonomainen tarve päästä liikkeelle.
Monesti panikoidessani saan muilta vaikutelman että olisin jotenkin "tyhmempi" tai "alempiarvoisempi" kuin itse ovat.
-Onneksi sentään osaan antaa pätevän vastineen "miiiikäää siiiinuuun niiimii on?"-tasoiseen kysymykseen.
...vai kuvittelenko kaiken ja piikitän suotta?
Mikähän mulla on???
En ole aina ollut syrjäänvetäytyvä ja hermostunut, edelleenkin mulla on myös omia sosiaalisia kontakteja näiden "tuntemattomien" lisäksi.
Eli tavallaan elän kaksoiselämää, on baari- ja kotiminä, mutta myös koulu- ja työminä. Se hermostunut puoli elää tiedosta että joku jossain välittää ja itse pystyy toisessa tilanteessa toimimaan rationaalisestikin.
Tästä seurauksena omituinen käytös kuten tavaroiden pudottelu eli kömpelyys -vaikka todellisuudessa osaan kyllä ihan sujuvasti siirrellä tavaroita paikasta toiseen.
Pakkomielteiset tavat korjailla kampausta/vaatetusta tms.
Vapina, pakonomainen tarve päästä liikkeelle.
Monesti panikoidessani saan muilta vaikutelman että olisin jotenkin "tyhmempi" tai "alempiarvoisempi" kuin itse ovat.
-Onneksi sentään osaan antaa pätevän vastineen "miiiikäää siiiinuuun niiimii on?"-tasoiseen kysymykseen.
...vai kuvittelenko kaiken ja piikitän suotta?
Mikähän mulla on???
En ole aina ollut syrjäänvetäytyvä ja hermostunut, edelleenkin mulla on myös omia sosiaalisia kontakteja näiden "tuntemattomien" lisäksi.
Eli tavallaan elän kaksoiselämää, on baari- ja kotiminä, mutta myös koulu- ja työminä. Se hermostunut puoli elää tiedosta että joku jossain välittää ja itse pystyy toisessa tilanteessa toimimaan rationaalisestikin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Just tänään oli töissä niin kauhee päivä, koska kärsin ihan hirveesti siitä etten saanut sanaa suustani. Ja miesseuraan jäätyäni tuli pakonomainen tarve lähteä liikkeelle, hakea vettä, käydä vessassa, ja sitten en meinannut uskaltaa mennä takaisin kahvipaikalle.
Minulla on väkivaltakokemuksia miehistä ja ilmeisesti kannan niitä mukanani koko loppuikäni ja nolaan itseni melkein päivittäin.
Sitten alan inhota itseäni ja vetäydyn entistä enemmän kuoreeni ja yksinäisyyden ja omituisen otuksen oravanpyörä on taas valmimiina käytössä.
Tarttis varmaan hakeutua johonkin terapiaan.
Tänäänkin itkin pitkän tovin kotiin päästyäni, koska inhosin itseäni ja käytöstäni, josta kaksi äijää hiukan piikittelikin ennen kotiin lähtöä.
Juu tuosta se alkaa kokemuksesta voin sanoa joten kipin kapin lääkäristä hakeen paniikki lääkkeitä ennenkuin tilanne riistäytyy käsistä ettekä uskalla tulla siitä kuoresta pois edes kotioloissa.
LÄÄKÄRISTÄ PANIIKKIPILLERI? :::::::::::::::::::::::::::D