Rakkauden tuska

E.G. kirjoitti:

Joskus elämä tuntuu olevan yhtä kohtalon ivaa. Kaikki alkoi jo vuonna 1991 ollessani viidennellä luokalla. Rakastuin erittäin voimakkaasti luokallani olleeseen tyttöön. Sitä seuranneina vuosina, aina yläasteen loppuun asti tuntui kuin hän välillä olisi ikäänkuin antanut ymmärtää olevansa minusta kiinnostunut, mutta ei koskaan suoraan. Jäin odottamaan sopivaa hetkeä tunteiden paljastamiseen, mutta sitä ei koskaan tullut ja asia vain jäi. Ongelmana on kuitenkin se että en ole tähän päivään mennessä saanut häntä mielestäni. Peruskoulun päätyttyä muutin maasta ja olin poissa muutaman vuoden. Sitten yllättäen jokunen vuosi sen jälkeen kun olin palannut, eräänä tuiki tavallisena päivänä noustessani linja-autosta kuulin takaani tutun äänen tervehtivän. Siinä hän sitten oli suunnilleen samanlaisena kuin ennenkin ja alkoi keskustella kanssani niitä näitä. Valitettavasti en saanut suustani kuulumaan mitään järkevää. Tilanne kesti muutaman minuutin ja sitten hän oli taas poissa. Yllättävien käänteiden kautta onnistuin sitä seuranneiden muutaman vuoden aikana törmäämään häneen uudestaan muutaman kerran eri yhteyksissä, mutta ollen aina yhtä häkeltynyt ja kykenemätön esiintymään omaksi edukseni. Tilaisuuksia on ollut runsain mitoin taannoisten vuosien aikana, mutta eri tilanteet ovat osoittaneet olevan ilmeistä että jään yksin tunteideni kanssa. Tuntuu kyllä surulliselta ajatella että elämän ehtoopuolella joudun toteamaan ettei vuosia rakastamani henkilö koskaan saanut tietää mitä häntä kohtaan tunsin. Toisaalta pahalta tuntuisi myös jos hän totuuden kuultuaan kavahtaisi ja sanoisi ettei ole koskaan ollut tippaakaan kiinnostunut. Pelkään myös että jos kerron, hän ei enää halua ikinä nähdä minua edes ystävien kesken. Silti monesti tulee mietittyä että mitäköhän todella tapahtuisi jos kertoisin..

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä