onko kohtalotovereita? Minulla on outo vaiva. Sellainen että yhtäkkiä alan seuramaan hengitystäni. Yleensä illalla kun pitää ruveta nukkumaan tai joskus telkkaria katsottaessa.
Tämä on ahdistava, koska paniikki meinaa iskeä, ihan kun silloin jotenkin saisi liika happea vaikka samalla tunne että ilma lopuu.En ole ikinä lukenut tai kuullut tällaisesta oudosta vaivasta.
Tämä on ahdistava, koska paniikki meinaa iskeä, ihan kun silloin jotenkin saisi liika happea vaikka samalla tunne että ilma lopuu.En ole ikinä lukenut tai kuullut tällaisesta oudosta vaivasta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla ihan sama juttu! On ollu viimevuosina poissa mutta tiedossa on ja saattaa iskeä joskus jos tulee esiin jotain aiheita tms koskien hengittämistä tai keuhkojen toimintaa.
Se tunne että saa liikaa happea johtuu hyperventilaatiosta eli ylihengittämisestä joka tapahtuu tiedostamatta kun jännitää hengittämistään. Jotenkin tulee tunne että pitää hengittää ettei hengittäminen ikäänkuin pysähdy tai että kun hengittämistä ajattelee niin pitää tarttua sen rytmiin.
Joskus tulee oikeasti huono olo ja käsivarsia alkaa pistelemään ym. Jonkin asian tekeminen ja ajatusten muualle siirtäminen on auttanut mutta eihän siitä pois kuitenkaan lopullisesti päästä. Ehkä oikeampi keino on hyväksyä omat ajatukset ja antaa tunteen tulla ja mennä. Vähän niinkuin paniikkikohtaus, jota tämä oire ilmeisesti muutenkin sivuaa.
Terveet elämäntavat ja rentoutumisen opettelu antavat hyvän pohjan hallita mielen liikkeitä eri elämäntilanteissa.
Kaikkea hyvää sinulle,
Tiina
paljon sinulle. Kyllä helpottaa kun tietää ettei ole aivan "pöpi". niinkuin sanot ajatusten siirtyminen muualle auttaa. Mutta joskus helpommin sanottu kuin tehty.Esimerkiksi nukkumaan mentäessä on joskus pakko sytyttää valot ja lukea vähän aikaa. Se on joskus auttanut.On kyllä rasittava "vaiva".Olen myös ajattellut että voi olla "sukua" paniikkikohtaukseen.
Mullakin on tota tullut tehtyä monen monta kertaa. Vaikeaa on ollut varsinkin silloin jos kämpässä on ollut yötä joku toinenkin, siinä on melkein koko yökin joskus yritetty saada happea oikeaan rytmiin.
Automatkat on helvettiä. Joskus menee pitkänkin aikaa ihan rauhallisesti, mutta sitten usein ahdistus tulee kuin salama.
On se kumma, että ihmismieli saa aikaan sellasen järjettömän lamaannuttavan ahdistumisen täysin tyhjästä. Vähän vaan erehtyy saamaan väärän ajatuksen päähän ja siinä sitä ollaan puristamassa penkkiä ja haukkomassa happea naama hiessä. Rajoittaahan se elämää jos vain pystyy olemaan paikoissa ja tilanteissa mistä pääsee halutessaan pois ja tietää sen.
Noo, en mä omia kokemuksia tähän ala rustaamaan. Sillainhan se vaan sanotaan, että vaikka pelottaa ja ahdistaa ni parempi mennä ja tehä. Tottahan se. Kyllä mäkin unelmoin elämästä, missä ei tarttisi pelätä tai jännittää joka asiaa. Nauttia vaan päivistä, vaikka siihen sisältysikin bussimatka. Onhan tohon vielä hieman matkaa, mutta kai mä jo ihan hyvässä alussa olen.
Ja illalla on parempi olla niin väsynyt, ettei jaksa alkaa miettiä hengitystään kovin pitkään. =)
Sama homma mulla.