Menetin neitsyyteni melko myöhään, 19-vuotiaana. Vain muutamia yhdenillansuhteita kokeilin, niistä pitämättä, ennenkuin löysin nykyisen exäni.
Olin siis melko kokematon ja hän piti itseään hyvinkin kokeneena. Tästä tuli vähän kieroutunut valta-asetelma suhteeseemme muutenkin.
Tosiasia kuitenkin oli, etten onnistunut saamaan esimerkiksi orgasmia hänen kanssaan, vaikka se yksin onnistuu. Mies moitti usein minua passiiviseksi ja sanoi, että joutuu tekemään "kaikki työt". Itsestäni taas tuntui, että minun lähestymiseni on vivahteikkaampaa kuin suoraan asiaan käyminen, joka hänelle taas oli tutumpaa. Alkuaikoina yritin häntä miellyyttääkseni olla hänen toiveittsensa mukainen, mutta suhteemme loppuaikoina en jaksanut enää innostua.
Nyt jälkeenpäin tajuan, ettei se hänen "omatkaan taitonsakaan" nyt niin erikoiset varmaankaan olleet. Esimerkiksi hän nukahti aina lauettuaan, vaikka itse olisin ollut valmis vielä jatkamaan. Suhde päättyi, onneksi.
Nyt olen aloittamassa uutta suhdetta miehen kanssa. Emme ole vielä harrastaneet seksiä, mutta kaikki muu sujuu. Nyt minua jännittää oma kokemattomuuteni ja edellisen suhteen huonot seksikokemukset. Mitä tehdä? Pitäisikö asia ottaa esille ennen? Kuten edeltä tuli ilmi seksi on suhteessa ei kenties se tärkein, mutta ainakin hyvin merkittävä osa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Älä hyvä ihminen raahaa uuteen suhteeseen vanhoja asioita, eihän se ole reilua ketään kohtaan!
Seksistä nauttiminen on enimmäkseen tunnepuolen juttu, siihen pitää uskaltaa mennä täysillä yhdessä kumppanin kanssa. Tekniikkaa voi hioskella huvikseen vaikka loppuikänsä ja nauttia siinä opetellessaan. Jos mies arvioi sinua tai sinä miestä teknisen suorituksen perusteella, onkohan parinvalinta mennyt nappiin?
Kiitos kannustuksesta. Olet varmasti oikeassa. Tuo seksi oli vain heijastusta suhteemme muutenkin kieroutuneesta valta-aseenteesta. Oma itseluottamukseni on taitanut vaan saada kolhun, että siksi arastelen nyt. Omaan aika villin fantasiamaailman ja olisin kyllä valmis kokeilemaan uusiakin asioita.
Molempien tekstiesi perusteella vaikuttaa, että suhteessanne sinä olet ollut se kypsempi ja kokeneempi, no jos ei ihan teknisessä mielessä seksiasioissa niin muuten olet ihan oikeassa mm asenteittesi puolesta ja exäsi on surkimus. Se on monta kertaa niin päin, että kun jätkä ei oikein osaa niin sen pitää pätemällä antaa sellainen vaikutelma ikään kuin jotain osaisi. Ja sit kun jokin ei tunnu sujuvan niin haukkuu sut ennemmin lahnaksi kuin tajuaa, että itse on saamaton nahjus. Nimittäin, kun seksiasiat on kumminkin ainakin jossain määrin outoja ja uusia ja kumppanit toisilleen uusia niin kokeneemmanhan pitäisi kannustaa ja antaa mallia. Molempienhan siinä pitäisi olla kokeilevalla leikkimielellä, mutta jos jätkä haluaa vain tyydyttää itsensä niin eihän siinä paljon naiselle mahdollisuuksia jää.
Kokemuksella ja kokemuksella on eroa. Vaikka mies olisi 10 vuotta tahkonnut naista, sillä kokemuksella ei ole paljonkaan painoarvoa, jos nainen ei ole kertaakaan nauttinut. Joka mies osaa pilin reikään pistää. Tosi mies tietää, mistä nainen pitää.
En keksi mitään vikaa toimistasi. Pää pystyyn ja parempaa miestä katteleen :-)
"Joka mies osaa pilin reikään pistää. Tosi mies tietää, mistä nainen pitää."
Hyvin sanottu. Todellakin on kaksi aivan eri asiaa sörkkiä kalua reikään ku oikeasti tyydyttää. piste.
älä ajattele liikaa vaan tee. nauti ja anna nautintoa. vapauta itsesi täysin:)
tuskin olit passiivinen.. ja jos tuntuu että olit niin älä ole:) seksi on ihanaa ja mukavaa. se ei ole mikään suoritus. pitäkää hauskaa
Kiitos kannustuksesta! Täällä palstalla valitetaan aivan liikaa "kamalista miehistä" tms, kun teitä herrasmiehiäkin tuntuu löytyvän;)
Luulen, että tämä mies kuulunee siihen kastiin. Ja mikä parasta on antanut suhteen vähitellen kypsyä eikä heti kinunut sänkyyn tms. Muussa tapauksessa olisin varmasti arkuuttani juossut karkuun.
Koska tunnen oloni henkisesti turvalliseksi hänen seurassaan, uskallan tehdä myös aloitteita. Niin se vaan on, hyvää kannattaa odottaa;)