Hei vaan kaikille.
Jos teitä masentaa jo valmiiksi, niin kannattaa hypätä tämän kirjoituksen yli - kirjoitan tämän sen takia, ettei kukaan ystävistä ja sukulaisista jaksa kuunnella ja vaikka jaksaisivat, niin eivät takuulla ymmärtäisi. Eli lähinnä omaa sielunhoitoa tässä harrastan, suokaa anteeksi. :)
Pillerit jätin pois joulukuussa 2001. Ensin ei ollut tarkoituskaan alkaa lapsentekoon, pillerit jäi ihan siitä syystä että ikää tuli 30 lasiin ja ylipainoa oli kertynyt melkoisesti... Sitten pikkuhiljaa alkoi lapsenteko tulla ajankohtaiseksi, muutettiin maalle (tässä oli suurena vaikuttimena juuri tuo suunnitteilla oleva perheellistyminen) ja ruvettiin yritykseen. Kului vuosi, eikä mitään tapahtunut lukuunottamatta yhtä onnetonta tuulimunaraskautta, jonka jälkeen yrittäminen jäi omien kauhukokemusten jälkeen muutamaksi kuukaudeksi. Kului toinen vuosi ja todettiin pco, ovulaation puuttuminen, kokeiltiin clomeja ja kokeiltiin luomusti. Jokaisessa kierrossa tuntui siltä, että nyt on takuulla tärpännyt - ja joka kerta kun menkat alkoivat niin pettymys oli taas kerran edellistä suurempi. Lääkäri käski laihduttaa, sanoi, että usein auttaa jo 10% prosentin painonpudotus. No, pudotin 20% prosenttia - ei mitään vaikutusta. Kuukautiskierto elää edelleen ihan omaa elämäänsä ja menkat tulee kun ovat tullakseen 30-50 kiertopäivän jälkeen. Vaikka se vuosia kadoksissa ollut ovulaatio jonakin kuukautena olisikin tapahtunut, niin itse en ole siitä kiinni saanut.
Turhauttavinta tässä on se, että tuntuu, ettei hoitavalta lääkäriltä saa tarpeeksi apua, ei tukea, eikä neuvoja. Hän on töykeä ja kiireinen, tuntuu, että me hänen julkisen puolen vastaanotoilla käyvät olemme välttämätön paha - hän pitää myös yksityisvastaanottoa suurimman osan työviikostaan. Vastaanottoaikaa saa odottaa viikkoja. Puheluajatkin ovat siirtyneet viikoilla useammin kuin kerran ja onpa käynyt niinkin ettei ole edes muistanut soittaa - hän ei ota puheluita vastaan vaan ottaa itse yhteyttä kun ehtii. Edelleen jankuttaa sitä laihduttamista niin kuin se olisi autuaaksi tekevä avain kaikkiin maailman vaivoihin - tulee tunne, että pitää hedelmättömyyttäni omana vikana kun en ole missin mitoissa. Totta kai ylipaino vaikuttaa, mutta olen tehnyt tämän asian eteen jo niin paljon työtä, että toivoisi edes jonkinlaista kannustusta. Ja "parasta" tässä on se, että hän on kyseisen poliklinikan ainoa hedelmättömyyteen perehtynyt lääkäri - vaihto ei siis tule kysymykseen, näin täällä meillä maalla.
Viime viikolla oli taas niin sanotusti se "otollinen" aika kuukaudesta - eikä ovulaatiosta tietoakaan. Hailakoita testiviivoja tutkiessa masennuin taas kerran niin, että itkin tuntikausia. Minä, joka 25-vuotiaana pidin itseäni vannoutuneena uranaisena joka tuskin koskaan tulee hankkimaan lapsia. Noh, se ennustus ei välttämättä osunut ihan väärään - pieleen meni se, että luulin olevani täysin onnellinen ilmankin.
Jos teitä masentaa jo valmiiksi, niin kannattaa hypätä tämän kirjoituksen yli - kirjoitan tämän sen takia, ettei kukaan ystävistä ja sukulaisista jaksa kuunnella ja vaikka jaksaisivat, niin eivät takuulla ymmärtäisi. Eli lähinnä omaa sielunhoitoa tässä harrastan, suokaa anteeksi. :)
Pillerit jätin pois joulukuussa 2001. Ensin ei ollut tarkoituskaan alkaa lapsentekoon, pillerit jäi ihan siitä syystä että ikää tuli 30 lasiin ja ylipainoa oli kertynyt melkoisesti... Sitten pikkuhiljaa alkoi lapsenteko tulla ajankohtaiseksi, muutettiin maalle (tässä oli suurena vaikuttimena juuri tuo suunnitteilla oleva perheellistyminen) ja ruvettiin yritykseen. Kului vuosi, eikä mitään tapahtunut lukuunottamatta yhtä onnetonta tuulimunaraskautta, jonka jälkeen yrittäminen jäi omien kauhukokemusten jälkeen muutamaksi kuukaudeksi. Kului toinen vuosi ja todettiin pco, ovulaation puuttuminen, kokeiltiin clomeja ja kokeiltiin luomusti. Jokaisessa kierrossa tuntui siltä, että nyt on takuulla tärpännyt - ja joka kerta kun menkat alkoivat niin pettymys oli taas kerran edellistä suurempi. Lääkäri käski laihduttaa, sanoi, että usein auttaa jo 10% prosentin painonpudotus. No, pudotin 20% prosenttia - ei mitään vaikutusta. Kuukautiskierto elää edelleen ihan omaa elämäänsä ja menkat tulee kun ovat tullakseen 30-50 kiertopäivän jälkeen. Vaikka se vuosia kadoksissa ollut ovulaatio jonakin kuukautena olisikin tapahtunut, niin itse en ole siitä kiinni saanut.
Turhauttavinta tässä on se, että tuntuu, ettei hoitavalta lääkäriltä saa tarpeeksi apua, ei tukea, eikä neuvoja. Hän on töykeä ja kiireinen, tuntuu, että me hänen julkisen puolen vastaanotoilla käyvät olemme välttämätön paha - hän pitää myös yksityisvastaanottoa suurimman osan työviikostaan. Vastaanottoaikaa saa odottaa viikkoja. Puheluajatkin ovat siirtyneet viikoilla useammin kuin kerran ja onpa käynyt niinkin ettei ole edes muistanut soittaa - hän ei ota puheluita vastaan vaan ottaa itse yhteyttä kun ehtii. Edelleen jankuttaa sitä laihduttamista niin kuin se olisi autuaaksi tekevä avain kaikkiin maailman vaivoihin - tulee tunne, että pitää hedelmättömyyttäni omana vikana kun en ole missin mitoissa. Totta kai ylipaino vaikuttaa, mutta olen tehnyt tämän asian eteen jo niin paljon työtä, että toivoisi edes jonkinlaista kannustusta. Ja "parasta" tässä on se, että hän on kyseisen poliklinikan ainoa hedelmättömyyteen perehtynyt lääkäri - vaihto ei siis tule kysymykseen, näin täällä meillä maalla.
Viime viikolla oli taas niin sanotusti se "otollinen" aika kuukaudesta - eikä ovulaatiosta tietoakaan. Hailakoita testiviivoja tutkiessa masennuin taas kerran niin, että itkin tuntikausia. Minä, joka 25-vuotiaana pidin itseäni vannoutuneena uranaisena joka tuskin koskaan tulee hankkimaan lapsia. Noh, se ennustus ei välttämättä osunut ihan väärään - pieleen meni se, että luulin olevani täysin onnellinen ilmankin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mullekaan ei ole painonpudotus auttanut. Pudotin
ihan normaalipainon puolelle, ei tärpännyt siltikään. Lapsettomuus on kriisi, kun kohdalle
sattuu.:(
En tiedä missä kaukana maaseudulla asutte, mutta entä jos kävisit jossain muualla lääkärissä kuin siinä ainoassa paikassa teidän kulmilla? Mekään ei asuta pääkaupungissa tai minkään isomman kaupungin lähllä, mutta me ollaan päätetty että tärkeän asian takia kannattaa reissata kauempanakin. Puhun nyt sadoista kilometreistä.
Jos kävisit edes kerran jonkun muun vastaanotolla, niin saisit toisen lääkärin arvion tilanteeseenne ja ainakin sulle voisi tulla parempi mieli (kyllä, sekin voi jo auttaa).
Jaksamista, älä luovuta!!!
Kiitos kannustuksesta. Voisin kyllä harkita toisella lääkärillä käyntiä, jopa kauempanakin... Ehkä. Ei vaan jaksaisi selitellä samoja asioita taas uudelleen ja uudelleen. Meidän lähikaupungissa on kyllä yksityinen klinikka, jonka lääkäri tuntui oikein mukavalta (häneltä sain lähetteen tuolle julkiselle puolelle) - mutta ne kustannukset hirvittää. Tsemppiä ja jaksamista kaikille tämän asian kanssa painiskeleville. Onneksi ei kukaan olla yksin. =)
Pyydä sairauskertomus sieltä missä olet käynyt, niin uusi lääkäri näkee siitä mitä on tehty, niin sun ei tarvi selittää niitä kaikkia.