Aallonmurtajalla ja satamaaltaassa jo pari viikkoa levänneet. Otin useita kuvia mutta arkoja olivat. Päästi alle kymmenen metrin päähän kuitenkin lähimmillään. Pikku kameralla kuvat eivät hyvin tarkkoja. Ihme karvajalat niillä on. Sukellusmatkat pitkiä ja suuria särkiä nieli kurkku pitkällä. Mistä tulossa ja mihin menossa. Pohjanmaalla nyt.
Kolme merimetsoa
minne menossa
11440
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Merimetsot ovat leviämässä pitkin Suomen rannikkoa, ja niiden saapumisesta ollaan monta mieltä. Jotkut sanovat niitä kalastukselle haitallisiksi, kun taas toisaalla uskotaan niiden vähentävän roskakalaa - kuten särkihavaintosi todistaa. Isompi yhdyskunta pystyy tahrimaan luodot pahasti. Talvehtinevat siellä missä avovettä ja kalaa. Tanska, etelä-Ruotsi? Kertokaa ken tietää! Täällä etelärannikolla on toistaiseksi melkein kyhmyjoutsenet raivostuttavampia tavallisen rannallaolijan ja uimarin mielestä.
Ulkonäöltään muistuttavat jotenkin kolkosti noita raadonsyöjiä. Näin niitä Brasiliassa. Yhtä kauniita ovat kuin varikset. Ensi kertaa vain näin ja piti filmata ja katsoa miten lähelle päästävät. Nyt on radiossa ollut paljon juttua että niiden väkevät ulosteet tuhoavat pesimispuut ja muut joissa oleskelevat. Nämä kyllä istuvat kivikolla ja laiturilla. Tosiaan taitavat jakaa voimakkaasti mielipiteet. maanviljelykselle tekevät haittaa. Olikohan peruna.
Muistuttaa raadonsyöjiä Brasiliassa. Ne olen nähnyt itse. Radiossa kerrotaan että metsot ovat lisääntyneet ihan yhtäkkiä.
että ne istuvat usein siivet levällään - ovat kait ainoita sukeltavia vesilintuja, jotka joutuvat kuivattelemaan, muilla on rasvarauhasen ansiosta - vedenpitävä höyhenys.
Näkikö kukaan sitä dokumenttia TV:ssä, jossa kiinalaiset kalastivat merimetsojen avulla Jangtse-joella? Ne oli totutettu ihmisiin kuoriutumisestaan asti.
Olivatko ne ihan kesyjä. Miten ne antoivat saaliinsa kun ovat semmoisia ahmatteja. Jos niiden höyhennys kastuu, niitähän palelee kun vesi jäähtyy.
luotojen ja saarten kasvillisuuden.
Ruotsiin voitte mennä katsomaan kuinka "hienoa" jälkeä tiheä metsokanta saa aikaan.
Minä tähtään niitä mieluummin aseella kuin kameralla, tänä kesänä runsaita havaintoja etelän ulkosaaristossa.
No sitten niitä ei kannata kovin suosia ja rumiahan ne ovat. Harvinaisia ovat täällä olleet ja hyvä kai niin. Mitä jos ne kovin runsastuvat. Ovatko ne rauhoitettuja. Tuskin kovin hyvän makuisia.
eivät pysty nielemään kalaa.
me jotka paskansimme itämereen
et sitten liiku kovin pajoa paikaltasi jos väität että joutsenet olisivat monilukuisampia kuin merimetsot?
jos on yhdessä saaressa koko kesän, ei suinkaan ole käsitystä koko suomenlahden tilanteesta?
... mennään ihan vaan tästä sun ohitses.
eikä olla muuten niin arkoja kun tuossa äsken väitit. vaan ihan mukavaa porukkaa.
sukelsitkos mukana, kun tiedät sukellusmatkan pituudet ym.?
ollaan tulossa tornionjokilaaksosta ja menossa rotterdamin kautta päiväntasaajan eteläpuolelle talveksi. ei olla vielä sen tarkemmin sovittu, mihin.
aattelin nyt vastata, kun kerran kysyit.
M. Erimezzo