Kertokaa, miten mies selviää siitä, kun puoliso lähtee toisen matkaan.
Tuntuu, että pää hajoaa ja on aivan mahdoton ahdistus, ei tahdo saada henkeäkään.
Rakkaani ilmoitti lauantaina rakastavansa toista, en tiedä, miten selviän. Rakastan häntä.
Tuntuu, että pää hajoaa ja on aivan mahdoton ahdistus, ei tahdo saada henkeäkään.
Rakkaani ilmoitti lauantaina rakastavansa toista, en tiedä, miten selviän. Rakastan häntä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Matkustaa tallinnaan ja ostaa itelle uuden?
mutta eihän siinä muu auta kun kerran ei kelpaa edelliselle.
tai voithan toivoa että hän palaa kyllästyttyään ratsastus tunteihin.
..että JOS TÄSTÄ SELVIÄN, SELVIÄN KAIKESTA. Elämässä tulee vastaan asioita, joiden kuuluu sattua perkeleesti. Muutenhan millään ei olisi mitään merkitystä. Rakkaudella pitää olla merkitystä. Enemmän huolissaan tulisi olla, jos et tuntisi mitään. Sure avoimesti. Niin kävi koska niin kävi. Hyvä että tapahtui nyt eikä 10 vuoden päästä.
Voimia!
Itselläni hajosi pää kun mies pisti poikki täysin yllättäen. Toista ei kuvioissa kuitenkaan tietääkseni ole. Rakastin ja rakastan häntä edelleen enemmän kuin ketään koskaan.
Oma tuskani oli niin kamala etten voinut edes kuvitella selviäväni eteenpäin, itsemurhat ja kaikki kävi mielessä. Töihin en kyennyt enkä syömään.
Olen aina jotenkin vastustanut kaikenmaailman mielialalääkkeitä mutta minun oli pakko turvautua niihin. Syön nyt kolmatta viikkoa Cipralexia masennukseen ja täytyy sanoa että apua siitä on ollut. Ikävä on edelleen ja itku tulee välillä, mutta olen pystynyt käymään töissä, syömään ja olemaa koko ajan ajattelamatta asiaa. Eikä tuska tunnu enää kuten aivan varmasti tuntuisi ilman lääkkeitä. Itse näen tilanteen niin että tämä auttaa minut pahimman yli. Missään nimessä en halua ikuisesti jatkaa pillereiden popsimista. Ehkä sunkin kannattaisi käydä lääkärissä jos olo tuntuu aivan mahdottomalle.
Ihan sama oli tilanne ja samat fiilikset.
Sain lääkkeeksi Cipramilia ja siihen vaikutuksen odotteluajaksi (kestää aika kauan) Diapameja pahimpaan oloon. Lisäksi nukahtamislääkkeet Imovane. Näillä selvisin pahimman yli.
Vois myös kokeilla viikon etyylialkoholikuuria.
En ymmärtänyt erikseen mainita kun luulin että se kuuluu itsestään selvänä asiaan.