kilpirauhasen vajaatoimintaa? Olen älyttömän väsynyt koko ajan vaikka nukun yöunet hyvin, mutta ilman päiväunia en pärjää, paino on noussut eikä tahdo millään laskea vaikka kuinka yritän katsoa syömisiäni, hiuksiani irtoaa huolestuttavat määrät ja olen jotenkin kärttyinen koko ajan? Olen vuosi sitten käynyt lääkärissä ihan muiden asioiden takia ja silloin otettiin verikokeet ja mielestäni siinä oli kilpirauhaskoekin, mutta missään ei ollut mitään. kehittyykö se pikkuhiljaa vai voiko se esim. vuoden sisällä puhjeta?
Onko
mahdollisesti
1273
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Samanlaiset oireet olivat myös minulla vuosi sitten - vähitellen alkoi myös muisti pätkiä ja mieli seistä pysäkillä. Sain Tyroxinin ja nyt olo paljon parempi, vielä epänormaalia väsytystä ja painoa pitää tarkkailla, mutta muuten ok.
Tyroxinin saa myös kokeilumielellä, jos oireet alkavat olemaan vaikeita eikä muita syitä löydy.
Juttele lääkärisi kanssa.