pieni tarina hetkistä joita minä koin...
eräänä syyskuisena iltana kävelin kaverilta kotiin, kaikki hyvin ajattelin olen onnellinen.
mutta niin helposti kaikki muuttua voi. pieni hetki ja huomasin jokin seuraavan minua, seuraavassa hetkessä makasinkin hänen allaan yritin huutaa, yritin lyödä. vaatteeni repien hän tunkeutui sisääni. oli alkanut sataa, kaikki oli ohitse. istuin tiellä ja yritin nousta ylös. hoiperrellen viimein pääsin ylös ja jaksoin kun jaksoinkin kotiin asti. istuin lattialleni turvallisimpaan nurkkaan, pelkäsin pimeää tahdoin kuolla. aamun valjetessa suihkussa pesin tuskan pois, lian ja saastan mikä minuun oli tarttunut. kaikkea ei kuitenkaan vesi parantanut. viikkoja kului, valvottuja öitä. aamuisin viimein uskalsin hetkeksi nukahtaa nähden painajaisia siitä hetkestä. huomasin menkkojeni olevan myöhässä, maailmani sortui. lääkärissä käynti varmisti asian, olin raskaana. tuska koveni...tiesin että päätöksen aika on lähellä, en olisi voinut häntä pientä lastani pitää. abortti ainut ratkaisu, ainut ratkaisu olinhan silloin vain 13 vuotias teini. kaikki meni hyvin, ongelmitta. sisältä olin vain aivan särkynyt. olin vain haamu entisestä minästäni. menetin niin paljon. sitä ei voi kukaan tietääkkään joka tätä ei ole kokenut. se tyhjyys mikä jäi sisälle. nyt tästä kaikesta on 6 vuotta. vasta muutamia kuukausia sitten kaikki on alannut helpottaa. enää en näe joka yö painajaisia lapseni tappamisesta. enää en herää itkuuni. joka päivä siltikin lapseni elää kanssani, mielessäni, muistoissani.
tälläinen minun tarinani...
~tähti~

Vastaukset 15
Vanhimmat
Surullinen tarina, todella. Tiedän minkälaista tuskaa koet, olen kokenut itse saman. Tässä sinulle muutama sananen, jotka toivottavasti auttavat huonona hetkenä:
"Jos voisin henkäistä yhdenkään
raskaan huokauksen puolestasi,
itkeä yhdenkään kyyneleen puolestasi,
kärsiä edes hetken surua ja ikävää puolestasi,
mikä sinua auttaisi ja lohduttaisi,
niin sen tekisin!
Mutta sydämessäni olen ajatuksin luonasi
ja pyydän sinulle apua, lohdutusta ja voimaa."
"Saat itkeä, saat huutaa,
saat kostuttaa kyynelilläsi maailmaa,
maata ja multaa.
Saat nyyhkiä ja kyyneleitä pyyhkiä.
Älä koeta tukahduttaa, vaan anna sen ulos tulla.
Se sinua lohduttaa, hoitaa, on siihen oikeus sulla.
Saat itkeä, saat huutaa."
"Usko nyt siihen, että parempaa on tulossa.
Sillä, jos sinulla on jo näky siitä mitä toivot,
on se jo olemassa.
Älä hätäile, ole rauhassa ja usko,
että parempaa on jo tulossa."
Sinunkin täytyy silti uskoa, että tarinallesi on jatkoa, joskus voit vielä kertoa siitä miten selvisit, miten vahva olit. Tiedän miltä sinusta tuntuu lukea täältä tekstejä "abortti on murha" kun kannat suurta syyllisyyttä sisälläsi.
Vaikka syyllisyys on ja pysyy, voit silti kääntää sen voimaksi ja ajatella että viel sinäkin nouset ja elät, vielä sinäkin saat perheen ja lapsen jota rakastaa. Ei sinua teostasi rangaista, enemmän sinua rangaistaisiin jos olisit lapsesi pitänyt. Jokainen päivä olisi ollut taistelua, olit vasta lapsi, jokainen päivä olisi muistuttanut yöstä jolloin sinulta varastettiin lapsuutesi ja lapsenmielesi.
Voimia!
omat vanhemmat olivat? heitä ei oo tarinassa missään
kotona... ihmettelivät, saivat vastaukseksi tyhjyyttä. he ei koskaan saaneet tietää että mitä todellisuudessa silloin tapahtui. minä pelkäsin,
olin likainen täynnä vihaa ja katkeruutta.
he eivät koskaan saaneet tietää eivätkä koskaan tule saamaankaan. he ovat ihmisiä joilta on parempi salata joitain asioita. tuskaa tän kaiken peittäminen välillä oli, mutta olen siitä selvinnyt. moneen vuoteen asiasta ei ole tiennyt kukaan. nyt muutama vuosi sitten uskaltauduin kertomaan eräälle ystävälleni. pieni osa taakkaa putosi päältäni pois, mutta suurin jäljelle vielä jäi.
~tähti~
Olet todella kovakasvo jos 13 vuotiaana pystyit kaiken salaamaan vanhemmiltasi.
Vai onko tarinasi vain turinaa?
että siinä tarvii kovanaama olla. Sen asian pyyhkii pois mielestään ja miettii ja itkee sitä yksin. Muille voi esittää ihan normaalia.
sairaalan puolelta ota mitään yhteyttä vanhempiin kun 13 vuotias tekee aborttia?onko tosiaan näin?
näin se kaikki vain oli.
en tätä siksi kirjoittanut että sinä saisit epäillä asioita, ovatko totta. minulle ne ovat ennemmän totta kuin koskaan. minä ne olen kokenut.
minä olen elänyt jokaisen minuutin sen jälkeen kuin helvetissä. minä...et sinä..sinä et voi tietää miltä tämä kaikki tuntuu. tuo kaikki on muutenkin vain pieni osa siitä helvetistä mitä koin kaikkiaan tämän 6vuoden aikana. sinä voit uskoa mitä tahdot. tämä on vain totuus. tarina menneisyyteni.
~tähti~
enemmän
No tuskimpa ~tähti~on "tilivelvollinen" raportoimaan sinulle tänne todisteita.. Enkä usko, että häntä edes kiinnostaa uskotko vai et.
Onko se noin vaikea ymmärtää, että maailmassa on vaikka kuinka paljon pahaa, eikä kaikkien elämä ole yhtä ruusuista jos/kun sinus elämäsi on..
Ensinnäkin jos potilas ilmoittaa, ettei esim. abortista saa ilmoittaa kenellekkään, niin tällöin lääkäreillä ei ole mitään valtuuksia ilmoitella vanhemmille eikä kenellekkään.. oli potilas sitten 5v tai 50 v! silloinhan lääkäri tavallaan syyllistyy jonkinlaiseen rikokseen jos vaitiolovelvollisuutta rikkoo.
Ja sitten toiseksi.. ei tarvitse mikään kovanaama olla, ettei vanhemmilleen voi kertoa.. raiskattu monesti tuntee häpeää tapahtuneesta, eikä kykene kertomaan asiasta.. itsellenikin on tapahtunut tälläistä (en tarkoita raiskausta, mutta muunlaista väkivaltaa kuitenkin.. josta olisi vähintäänkin "pitänyt" vanhemmille ilmoittaa.. tätä en tehnyt eivätkä he tiedä tänäkään päivänä.)
jotkut vain kantaa tuskaansa sisällään, aivan kuin pakosta, koska asian kertominen on varmasti raskaampaa, kuin vaikeneminen.. Varsinkin jos tapahtunutta on salaillut jo kauan. Sitten se että "missä vanhempasi olivat?" no harvoimpa enää 13 vuotiaan vanhemmat kulkevat kädestä pitämässä tai pusikoissa vahtimassa, mitä lapsensa tekee ja missä liikkuu.. kyllä meillä ainakin (kun olin 13 vuotias) vanhemmille riitti, kun kerroin etukäteen minne olin menossa..ei tarvinnu vanhempien holhota kun kavereiden kanssa ulkosalla olin. että näin..
sinä sen sanoit, mikä minun olisi ehkä pitänyt selittää. kiitän ja kumarran...
~tähti~
On hyvä että olet selvinnyt. Hyvä että olet järkesi säilyttänyt. Se on täytynyt olla kauhea paikka sinulle kun olit niin nuori silloin. Minä olin vanhempi.
Voi sinua lapsirukkaa! Oletko koskaan päässyt käsittelemään asiaasi terapiassa tai seksuaalisesti hyäksikäytettyjen naisten ryhmässä. Tässä asiassa ei aika paranna haavoja, jos asiaa ei saa käsitellä tunteella läpi! Se tulee varmaan vaikuttamaan koko elämääsi!
Voimia sinulle, tähti, hyvä!
käynyt muutaman vuoden psykiatrilla. hän olisi tahtonut minut laittaa terapiaan, mutta sitä en koskaan halunnut. joten hänen luonaan olen vain käynyt ja käyn edelleen. ehkä aika ei paranna haavoja, mutta toivoa niin voin. eikö se niin ole että toivossa on hyvä elää... nyt jo joskus hymyilevä...
~tähti~
Tähti hyvä!
On hyvä, että käyt psykiatrilla, minun mielestäni se on samaa kuin kävisi terapiassa. Psykodraamassa voisi myös käsitellä ko. asiaa. Tarkoitin, että aika yksin ei paranna haavoja, mutta kun jaksaa kohdata ja käsitellä kipeän asian uudelleen niin parantua kyllä voi - ja ehkäpä eräänä päivänä voi olla auttamssa muita vastaavassa asemassa olevia!
Sisäistä paranemista sinulle! Uskon, että olet selviytyjä tyyppi!