Joskus muinoin Suomalaiset menivät vapaaehtoisesti Saksan Waffen-SS divisioonaan yhdellä pataljoonalla. Waffen-SS oli Saksan Kansallis-Sosialistisen puolueen oma armeija minne Suomalaisetkin menivät muiden pohjoismaiden tavoin.
Olisitko valmis tänään menemään Irakiin tai Afganistaniin Yhdysvaltain johtamaan operaatioon, jos kutsuttaisiin. Kyse ei olisi mistään varusmiepalveluksen tapaisesta harjoituksesta vaan oikeasta tulitaisteluun joutumisesta ja palkka on sellainen työntekijän palkkaa vastaava ansio.
Voitko kertoa, miksi menisit tai auttaisko se sinua etenemään siviili/sotilasuralla. Pelottaisikko jos määrättäisiin sellaisiin tehtäviin, joissa saattaa palata arkussa takaisin.
Kyse ei ole leikistä, vaan todellisesta taistelusotilaan työstä.
Minun mielestäni on helppoa ajatella suuria voittoisia taisteluja elokuvien tapaan,mutta ymmärrät kai että siitä on elokuvat kaukana.
Oletko valmis myös siihen, että painajaisunia tulet näkemään lopunikäsi.
Haluatko mennä sotaan... jos haluat ota yhteyttä Yhdysvaltain Suurlähetystöön.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hmmmh... Melko mielenkiintoista alkaa vertailemaan II maailmansodan Waffen-SS:ssä ja tämän päivän & täysin eri mantereella olevan USA:n asevoimien palvelusta...!
No niin...
Tuonne uljaaseen (?) USA:n asevoimiin hakijan on oltava joko
1. USA:n kansalainen
tai tämän on
2. omistettava pysyvä oleskelulupa
ennen kuin jenkkilän kasarmien ovet avautuvat.
Tämän jälkeen lähdetkin koulutukseen, olit sitten mitä tahansa oppinut ja kuinka ylös kohonnut SA-Intissä.
Mikäli peruskoulutuskausi menee putkeen, siirrytään erikoiskoulutukseen, jonka jälkeen vasta tehdään varsinainen ensimmäinen lopullinen sopimus. Tällöin palveluksensa suorittanut joko siirtyy miehistöksi reserviin, jatkaa palvelustaan ja mahd koulutusta omassa maassa, tai saa siirron sotatoimialueelle.
Eli taitaapa olla nyt aikamoisen turhaa värväillä täällä ketään tähtilipun alle taistelemaan.
Ja itse en henk.koht. lähtisi vaikka Patriot-ohjuksella uhkailisivat...!
Enkä melko varmaankaan olisi v. -41 lähtenyt "SS-Panzer Division Wikingin" mukaan Ukrainan ja Kaukasuksen multia maistelemaan.
Pysytellään mielummin vaan erossa noista maailman hulluuksista.
Ajattelin miten Suomalainen voisi osallistua moiseen. Olen itse kysynyt Yhdysvaltalais viranomaisilta asiaa, voi osallistua tietyin edellytyksin. Kaikkia ei kuitenkaan oteta. Pääsyvaatimuksia parantaa mm. tietokoneiden hallinta, ikä, Sotilaskoulutus Suomessa, terveys ja elektroniikan osaamistaidot. Suurinpiirtein noilla eväillä voi keskustelu alkaa. Henkilön tiedot kuitenkin tarkistetaan Suomen suojelupoliisilta.