Muutto

Näin vastikään unta, että muutin koirani kanssa isompaan asuntoon. Asunto oli vanhahko, omaperäisesti suunniteltu ja sokkelomainen. Siinä oli "salaperäisiä huoneita" ja huoneiden ovissa lukot. En nähnyt asuntoa ennen muuttoa ja se vuokrattiin osittain kalustettuna. Tykkäsin asunnosta ensinäkemältä. Muuton jälkeen aloin purkamaan pikkuhiljaa tavaroita. Kävelin yhteen huoneeseen ja säikähdin, koska siellä oli joku mies, luulin että olin yksin. Säikähdin miestä niin kovasti, etten saanut henkeä. Haukoin henkeäni kauan aikaa enkä vain pystynyt rauhottamaan itseäni.
Hetken päästä sain kuitenkin itseni rauhoitettua, kun mies ei ollutkaan mikään kammotus vaan vuokranantajan lähettämä remonttimies. Sitten selvisikin että heitä on kaksi ja he laittavat asuntoa kuntoon vuokranantajan pyynnöstä minua varten. Sanoin ettei heidän tarvi. He kuitenkin tekivät mitä heitä oli käsketty tekemään. Jatkoin omia hommiani, kunnes huomasin, että he olivat siirrelleet huonekalujani huoneesta toiseen ja vaihtaneet järjestystä. Olin raivoissani ja pyysin heitä laittamaan tavaroita takaisin paikoilleen, mutta he itsepintaisesti sanoivat, että he tietävät paremmin miten kalusteet sopivat mihinkin huoneeseen.

Siinä on se mitä muistan. Osaako kukaan sanoa mitään tällaisesta unesta? Mitä ylipäänsä muutto unessa tarkoittaa?
Kiitos!
3459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

unesi merkitsee että tulet seurustelemaan kahden miehen kanssa, jotka kummatkin haluavat olla viimeisiä sanoessaan. miten asuntosi sisustetaan ja kuinka sinun itsesi tulisi käyttäytyä heidän seurassaan.
ole huoletta!!! sillä aloittaessasi suhteen voit itse päättää miten menettelet, ettei sinun tarvitse olla raivoissasi. myös suhteenne on tasapainoinen, kun tulette ennen yhteenmuuttoa keskustelemaan kalustamisesta ja monista muista käytännön asumiseen liittyvistä asioistanne.
muutto itsessään ei kerro mitään erityistä! muuttoon liittyvät yksityiskohdat kertovat kokonaisuudesta ja se onkin huomion arvoista asioissa.

Äänestä
  • Kiitos!:)

    Äänestä

muuttunut ihmisenä. Mielestäni uusi asunto kuvaa ihmistä itseään.
Kaksi ihmistä haluaa tehdä päätökset puolestasi. Oiskohan isä tai veli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mellie82 kirjoitti:

Näin vastikään unta, että muutin koirani kanssa isompaan asuntoon. Asunto oli vanhahko, omaperäisesti suunniteltu ja sokkelomainen. Siinä oli "salaperäisiä huoneita" ja huoneiden ovissa lukot. En nähnyt asuntoa ennen muuttoa ja se vuokrattiin osittain kalustettuna. Tykkäsin asunnosta ensinäkemältä. Muuton jälkeen aloin purkamaan pikkuhiljaa tavaroita. Kävelin yhteen huoneeseen ja säikähdin, koska siellä oli joku mies, luulin että olin yksin. Säikähdin miestä niin kovasti, etten saanut henkeä. Haukoin henkeäni kauan aikaa enkä vain pystynyt rauhottamaan itseäni.
Hetken päästä sain kuitenkin itseni rauhoitettua, kun mies ei ollutkaan mikään kammotus vaan vuokranantajan lähettämä remonttimies. Sitten selvisikin että heitä on kaksi ja he laittavat asuntoa kuntoon vuokranantajan pyynnöstä minua varten. Sanoin ettei heidän tarvi. He kuitenkin tekivät mitä heitä oli käsketty tekemään. Jatkoin omia hommiani, kunnes huomasin, että he olivat siirrelleet huonekalujani huoneesta toiseen ja vaihtaneet järjestystä. Olin raivoissani ja pyysin heitä laittamaan tavaroita takaisin paikoilleen, mutta he itsepintaisesti sanoivat, että he tietävät paremmin miten kalusteet sopivat mihinkin huoneeseen.

Siinä on se mitä muistan. Osaako kukaan sanoa mitään tällaisesta unesta? Mitä ylipäänsä muutto unessa tarkoittaa?
Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu