Kadonnut kääpiöpinseri Helsingissä

Löytyikö jo hauva? Jos ei, soita pieneläinklinikalle, sieltä oma kulkurimme löytyi monta kertaa :)

Voi sitä pikkuraukkaa se on varmaan hirveen peloissaa jos se nyt enää on ees elos... Kantsis pitää ehkä vähä parempaa huolta koirasta ja varsinkin noin pienest... Siis iältään pienest..

Huolta on pennusta kyllä pidetty, aina ei huolenpitokaan auta jos pentu säihkähtää. Mutta tässä on koko tarina myös tälle palstalle aiemmin tuolla lemmikkipalstoilla PP:ssä.

Koska itse aina haluaisin kuulla miten kadonneet on löytyneet kirjoittelen tämän nyt seikkaperäisesti tähän. :) Oli todella ihana huomata, miten monet olivat mukana kannustamassa ja antamassa toivoa pennun löytymisessä. Kiitos myös koiran etsijäkoirille, jotka olivat valmiina lähtemään etsintöihin. Itseltä alkoi toivo jo hiipumaan kun yö oli takana, eikä yhtään havaintoa päivällä oltu tehty. Hengessä mukana olleet ihmiset antoivat yllättävän paljon toivoa Minnin löytymisestä.

Eli tarina alkaa oikeastaan siitä, että Minni palautui meille sijoituskodistaan, jossa "aikaa ei enää sille riittänyt tarpeeksi" eli kaksi koiraa olikin sitten liikaa. Mutta erittäinhyvin Minni on pidetty, mitä nyt tyypillisen "villi" kääpiöpinserin pentu. Eri iloinen luonne kuitenkin ja kiltti kuin mikä (eihän pennut ilkeitä voi ollakaan :) )

Kylmiä väreitä ja sydämen tykytyksiä aiheuttanut seikkailu alkoi maanantaina klo 14 aikohin, kun Minni säikähti naapurin pihalla tehtyä kattoremonttia ja siitä kuuluneita suhahdusääniä. Pentu oli rauhallisena maannut dalmistemme kanssa patiolla ovi avoinna sisälle (sitä kyllä käytiin katsomassa vähän väliä) ja yht'äkkiä sitä ei enää näkynytkään aidatulla pihalla. Aidan alaosa on tiheää kanaverkkoa noin 50 cm asti, juuri kääpiöpinsereiden takia, etteivät lähde omille teilleen. Nyt se tiheä osa kyllä korotetaan kun näyttää siltä, että näissä "liito-oravien" -sukuun kuuluvissa on tätä kiipeily taitoa. :D (

Mieheni lähti heti isäni kanssa huutelemaan ja etsimään Minniä lähialueilta, tuloksetta.
Myös pyörällä ja autolla ajeltiin kaikki tiet ja ulkoilureitit.

Neljän aikohin olimme kolunneet kaikki naapurien pihat ja pusikot (tosin missään pusikossa emme odottaneet sen olevan, sen verran kääpiöpinserit inhoavat pöpelikköjä).

Kukaan ei ollut nähnyt mitään, vaikka kaikilta näkemiltämme ihmisiltä kysyttiin. Soitimme pieneläinklinikalle ja Itäkeskuksen poliisille ja muutaman tunnin välein soitin uudestaan ja uudestaan. Hanna ystävällisesti välitti viestin myös tänne PP:hen ja muille palstoille sekä Radio Cityyn, joka näyttää olevan ainoa paikallisradioasema,joka kuuluttaa kadonneista lemmikeistä. Kiitos kovasti siis Radio City:n ymmärtävästä politiikasta! Kuunnellaan tätä jatkossa...

Kamala kaatosade siinä iltasella teki kyllä sellaisen fiiliksen, että sitä on vaikea kuvata. Ajatukset olivat ihan kamalia :(

Illalla ajelimme sitten yhdessä ja jatkoimme kysymistä ihmisiltä. Olimme koluneet kaikki lähialueet noin 1 km säteeltä. Mieleenkään ei tullut, että pentu voi lähteä kovinkaan kauas seikkailemaan. Vasta 21 jälkeen saimme ensimmäisen vihjeen yhdeltä lähialueen ihmiseltä, hän oli nähnyt pienen mustan koiran Itäväylän ja Kehä 1:n risteyksessä 16.30 aikoihin!. Kamalaa, pahin ruuhka-aika juuri siinä risteyksessä! Tunne oli hirveä! Lähdimme tuhatta ja sataa ajamaan sinne etsimään raatoa tienposkesta :( . Kun siinä ajoimme ees taas, oli maassa ruskea möykky ja sydämestä kirpaisi. Mieheltäni pääsi tässä vaiheessa parahdus kun hän näki sen mytyn "voi ei, siinä se on!" Kun pääsimme lähelle, näimme että onneksi se oli vain kastunut pahvimytty.

Kävimme vielä Metroasemalla bussikuskeille kertomassa ja kyselemässä ja ilmoitin myös taksikeskukseen. Yksi taksikuski oli nähnyt "pinserin" irrallaan jossain pihalla, mutta ei muistanut yhtään missä, mutta kuulemma siinä 20 aikoihin. Eli tässä tuli vähän helpotusta, ehkä se olikin selvinnyt autoista - toistaiseksi.

Sanomattakin on varmaan selvää, että soitin vähän väliä poliisiasemalle ja pieneläinklinkalle.

24 jälkeen oli jo sen verran hämärää, ettei mitään olisi nähnyt ja menimme kotiin. Kotona oli kokoajan joku "päivystämässä" jos pentu tulisi kotiin. Kirjoitin sähköpostiviestin kaikille tutuille Hgin alueella ja pyysin välittämään tietoa.

Menimme murtuneina "nukkumaan" ja halimme kotona olevia koiriamme, jotka selvästi olivat ihmeissään, kun huomasivat ihmiseten mielentilan. Pakotin kamalat ajatukset mielestäni ja toivoin, että suojelusenkelit ovat Minnin suojana, ja Minni saa levätä yöllä, eikä lähde alueelta kauas. Supikoiria ja kettuja en edes halunnut ajatella - kyseessä oli kuitenkin noin 4 kg:n painoinen pikkuinen pentu.

Aamulla lähdin viiden aikoihin ajelemaan alueelle. Soitin Radio Cityyn ja he vielä kuuluttivat pennusta. Kello 6 soi puhelin - joku mieshenkilö oli nähnyt tuntomerkkeihin sopivan koiranpennun 20 aikaan edellisenä iltana Ruotsinsalmentiellä juoksemassa itäänpäin. Tämä antoi taas hieman toivoa, että Minni voisi olla jonkun talteenottama tai jossain --- toisaalta joku olisi voinut sen napata ja "ottaa omakseen".

Lähdimme sitten töihin. Isäni jäi ajelemaan alueelle, jossa pentu oli nähty. Jälleen soitin poliisille ja pieneläinklinikalle monta kertaa aamun aikana ja myös lähialueen eläinlääkäriasemille. Aamupäivän aikana ei mitään havaintoja mistään. Yhden meilin sain, joka vahvisti Itäväylällä seikkalun.

Odotin kokoajan, että puhelin soisi. Sitten se 14.30 aikoihin soi ja puhelimesta kuului "Itäkeskusken poliisista konstaapeli ... päivää" tässä vaiheessa kylmät väreet menivät pitkin selkärankaa ja tukka nousi pystyyn. "... haluatko hyppiä ilosta?" sanoi poliisi ja tässä vaiheessa purskahdin itkuun - siis ilosta. Kokosin itseni ja poliisi kertoi, että pentu on löytynyt Linnalahdentieltä ja on yhden omakotitalon varastossa odottamassa noutajaansa. Tuntomerkit täsmäsivät ja poliisi antoin numeron, josta voisi kysellä tarkemmin. Soitin heti, ja edelleen koira vaikutti juuri Minniltä. Lähdin vaudilla menemään kohti Itä-Helsinkiä. Perille päästyäni Minni se siellä oli lasten kanssa varastohuoneessa. Se oli kuulemma hakeutunut lasten seuraan ja pyytänyt sisälle taloon. Lapset olivat viisaasti houkutelleet sen varastoon ja tarjonneet vettä, jota olikin mennyt paljon. Siellä se oli häntä heiluen väsyneen näköisenä lasten sylissä, ja kun otin sen syliin se iloisena suukotteli minut täysin märäksi.

Täytyy sanoa, että lapset ovat fiksuja - heti ymmärsivät, että koira on karkulainen ja pitää ottaa kiinni. Kiitin lapsia kovasti ja tietenkin vanhempia, kun olivat tajunneet soittaa poliisille. Lapset saivat mojovat jäderahat ja kutsun kylään katsomaan kotonamme olevia pikkuisia pentuja (4 vkoa), kun olivat niin innostuneita Minnistä ja koirista yleensä, kenelläkään heistä ei ollut koiria itsellään.

Minni oli ulkoisesti hyvässä kunnossa. Vain yksi naarmu takajalan sisäreidessä sekä etujalan ravinappulassa pieni palkeenkieli. Sekä kovin kuivunut se oli. Ruoka maittoi ja massu pullotti tosiaan kuin nälkämaan lapsella. Unet maittoi ja ulos ei Minni oikein halua mennä, se on koko ajan kovin valppaana kun mennään ulos. Mutta muuten tuntui luonne saaneen vahvistusta reissulla positiiviseen suuntaan. Raajat ovat selvästi vähän turvonneet ja kipeät. Hyvin sikeästi ja tyytyväisenä Minni nukkui Rinon vieressä tiukasti koko yön.

Vielä kiitokset kaikille!kerran