siitä on jo kohta puol vuotta ku sain keskeenmeno enkä vieläkään ole läheskään päässyt siitä ylitse. Silloin seurustelin poikaystäväni kanssa onnellisesti ja kaikki meni loistavasti kunnes huhtikuun ekana lauantai aamuna alko tuleen paljon verta ja päätin lähteä sairaalaan. Olin silloin 5kk raskaana. siellä sit meni koko päivä tutkimuksissa ja todettiin sitten että vauva oli kuollut. Muserruin täysin.
Olen ollut kaksi kertaa aiemmin raskaana, ekalla kerralla myös keskeenmeno ja tokalla tein abortin. Mutta nyt olin valmis ja niin myös poikaystäväni:)
Sen lauantai päivän jälkeen alkoi mennä huonosti poikaystäväni kanssa joka päättyi siihen että poikaystäväni jätti minut 3vkoa sitten, hän sanoi ettei vaan jaksa enää tätä ainaista riitelyä ym... Nyt oon ihan hukassa, menetinkö mieheni keskenmenon takia?
Keskenmenon jälkeen sain raivonpuuskia ja olin usein vihainen, luultavasti purin sen kaiken mieheeni mikä ei ikinä ollut tarkoitus.. Taisin vaatia häneltä liikaa huomiota.. en tiedä! Karkotinko todella hänet pois?
Emme myöskään ikinä puhuneet keskeenmenosta tai vauvastamme sen tapahtuman jälkeen. Halusin kyllä mut poikaystäväni ei, ehkä ei vaan pystynyt siihen.
Mutta mikä nytten neuvoksi? Kaipaan poikaystävääni niin paljon! olisiko mahdollista palata yhteen ja ehkä myöhemmin koittaa uutta raskautta? Pelkään vain että jokin menee jälleen pieleen, että saan jälleen keskeenmenon... Miten selviän? :(
Olen ollut kaksi kertaa aiemmin raskaana, ekalla kerralla myös keskeenmeno ja tokalla tein abortin. Mutta nyt olin valmis ja niin myös poikaystäväni:)
Sen lauantai päivän jälkeen alkoi mennä huonosti poikaystäväni kanssa joka päättyi siihen että poikaystäväni jätti minut 3vkoa sitten, hän sanoi ettei vaan jaksa enää tätä ainaista riitelyä ym... Nyt oon ihan hukassa, menetinkö mieheni keskenmenon takia?
Keskenmenon jälkeen sain raivonpuuskia ja olin usein vihainen, luultavasti purin sen kaiken mieheeni mikä ei ikinä ollut tarkoitus.. Taisin vaatia häneltä liikaa huomiota.. en tiedä! Karkotinko todella hänet pois?
Emme myöskään ikinä puhuneet keskeenmenosta tai vauvastamme sen tapahtuman jälkeen. Halusin kyllä mut poikaystäväni ei, ehkä ei vaan pystynyt siihen.
Mutta mikä nytten neuvoksi? Kaipaan poikaystävääni niin paljon! olisiko mahdollista palata yhteen ja ehkä myöhemmin koittaa uutta raskautta? Pelkään vain että jokin menee jälleen pieleen, että saan jälleen keskeenmenon... Miten selviän? :(
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla oli keskenmeno 18 rvk:lla... Napanuora oli solmussa. Aikaa on kulunut jo 5 vuotta, ja ihmeekseni olen selvinnyt, vaikka aluksi tuntui, ettei siitä surusta ikinä pääse.
Poikaystäväsi ei ehkä oikein osaa surra, hänelle vauva oli vasta haave, Sinulle konkreettinen asia, koska hän sisälläsi kasvoi. Tuskin miehet ikinä oikein ymmärtävät naisen surua keskenmenossa; mies suree omalla tavallaan, mutta naisen on se syvin tuska.
Mutta kyllä Sinä pärjäät! Päivä kerrallaan vaan. Ei elämä ole enää vuoden kuluttua niin synkkä, kuin nyt. Helppoa ei ole, mutta kyllä se tuska aikanaa helpottaa.Voimia ja jaksamista!!!
Vaikka elämä tuntuukin nyt todella raskaalta, varsinkin kun on keskenmenot ja abortti takana..toivon silti ettet jäis kiinni entiseen mieheesi näiden asioiden vuoksi, ihminen on niin outo kapistus, että toista ei löydä, mutta voin vannoa, että nämä tapahtumat ei tarkoita sitä että hän olisi ollut se oikea. Se vaan tuntuu siltä, koska hän olisi ollut lapsenne isä..totuushan on se, että ajattelemme niinkuin meidän "pitäisi" ja näinhän se on myös mennyt. Jos menettää lapsen, ym todella kauheaa, se on heti menneisyyden syytä, vaikka asiahan voi olla ihan päinvastoin...who knows...
Minulla takana kaksi keskenmenoa.ystäväni sanoi edellisen keväällä tapahtuneen kesken menon jälkeen ,että aika parantaa,mutta koskaan et unohda.Se pitänee paikkaansa.Keskenmenoa kannattaa minusta surra kunnolla ,käydä läpi kuin läheisen kuolemaa,mikä se toden totta onkin. Sureminen on vaan vaan vaikeaa,kun ei ole välttämättä esim hautapaikkaa.Joissakin kaupungeissa on hautausmailla muistelupaikkoja,lapsettomuudesta kärsiville,tai kesken menon kokeneille.Esim Jyväskylässä on Hietakehto ,"hautapaikka" jossa lukee:LAPSELLE JOTA EMME SAANEET.Me kävimme perheen voimin tuolla ja veimme kukkia ,niin ikään kuin olisimme olleet hautajaisissa.Se oli hirveää samalla kuin myös helpottavaa.Mies kokee kesken menon lähes aina eritavoin kuin nainen.Kyllä mekin miehen kanssa oltiin ihan eri asteilla menetyksen käsittelyn suhteen.Paras tuki onkin toinen saman kokenut nainen.Oletko käynyt Ns.enkelisivuilla.Ja ei kannata tuntea itseään oudoksi jos surutyö kestää pitkään.Minun kesken menosta reilu 5kk ja kun tätä kirjotan silmät vieläkin täyttyy kyynelistä.Meillä oli vielä huolena esikoisen suru tosi kaivatun sisaruksen menetyksestä.Todella sydäntä riipaisevaa itkeä yhdessä.Ja lapsi vannottaa että lupaathan äiti,että saan vielä pikkuveikan....Elämä kun on aina täynnä kysymys merkkejä.
Olen kyllä käynyt enkelisivuilla.. Keskenmenon jälkeen en siis pystynyt puhumaan asiasta poikaystäväni kanssa nii sitten padoin kaiken sisälleni, lopputulos oli että en pystynyt puhuun siitä kenenkä kaa. Eli enkelisivuillekin menin vasta heinä-elokuun vaihteessa, sillonkin kyyneleet vain valuivat poskia pitkin!:´( Vieläkin toivon voivani edes kerran keskustella pikkuisesta poikaystäväni kanssa, mutta jääkö se vain haaveksi?? saa nähdä.. Toivottavasti esikoisenne saa vielä kokea pikkuveikan/siskon ihanuuden! :)
Haluan vielä yhden asian kertoa mikä vähän helpotti minua.Ostin kaavinnan jälkeisenä päiväna pienen vaalean punaisen kristalli kynttiläkupin,sellaisen "pienen tytön "värisen.Ja aina kun minulla oli pikkuista ikävä poltin kynttilää,illan hämyssä,ja itkeskelin hiljaa tai vain surin äänettömästi.Kynttilä on meidän pikkupippurin kynttilä,eikä sitä polteta koskaan niiku kynttilää poltellaan ,tunnelmoiden mukavia.Nykyään kynttilä palaa aina vaan harvemmin,muistuttaen vaan olemassaolostaan takan reunalla.Meidä elämä kulkee nyt ihan kivasti eteenpäin.Vilkas koululainen pitää meidätkin vauhdissa.Toivomme sisarusta,mutta olemme onnellisia näin.Tuota sisarusta tuskin enää meidän perheeseen tulee.Ikää alkaa olla sen verran jo .Mutta kuten sanonta kuuluu: ELÄ TÄTÄ PÄIVÄÄ,OPI EILISESTÄ ,UNEKSI HUOMISESTA.Nautitaan pienistä arkisista onnen hippusista.Toivon sinulle kaikesta huolimatta mukavaa syksyä,ja voimia eteenpäin.