Parasta/huonointa

Raumalla meinaan mielestänne.
5413514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Buena Vistassa on niin mahdottoman hyvä ruoka, mutta tarjoilijat sais kyllä käydä jonkun hymyily-/asiakaspalvelukurssin. Tiedän, on kiire ja kuuma, mutta silti.

Äänestä

Nortamonkadulla viime vuonna kännykkää ostaessani sain tökeröintä "palvelua" mitä Raumalla ikinä.

Kaupat oli jo sovittu, siirryimme myyntitiskille tyttäreni kanssa ja myyjä otti kaapista pahvipakkauksessa olevan uuden tyttäreni puhelimen. Katselin puhelinta, aioin koskea sitä, mutta lipevä myyjä sanoi nopeasti "Älä koske ennen kuin on maksettu". Luulikohan raukka, että olemme varastamassa häneltä muutaman sadan arvoista kännykkää..

Harmi kun emme samantien tajunneet lähteä vetämään koko putiikista. Toista kertaa ei tule asiaa tähän liikkeeseen.

Äänestä

"saa" rauman sokoksesta!! myyjät katsovat päin kuin halpaa makkaraa.Varmaan kuvittelevat,että heillä pitäisi mattimeikäläisten sijaan käydä "parempia" asiakkaita..?

Äänestä

Raumalla tuntuu tosiaan olevan tuo palvelu aika hakusessa. Menin esimerkiksi paikkakuntalaisten suosituksesta Jarin Kuvakauppaan ja jäi varmasti viimeiseksi kerraksi. Myyjiltä ei puuttunut pelkästään palveluhalu vaan myyminen näytti olevan pelkkää tuskaa. Muissa liikkeissä sentään sai asiallista palvelua, mutta tietotaidon kanssa oli vähän niin ja näin...
Jos siis kameroita tai kuvia tarvitsette Raumalla, ostakaa netistä ;)

Äänestä
  • On tosiaan ko. paikan taso romahtanut. Firmassa taisi tapahtua jotain omistajan vaihdosta tms. Eiköhän se kuole vanhan rauman mukana...

    Äänestä

niin tai sitte luxentteri mikä vtun merta merto aivan sika tyly oli ainakin minulle!ei koskaan enään sinne!!

Äänestä
  • "asiakaspalvelu" ei pelaa. Taannoin koetin ostaa matkaradiota. "Nappikauppa ei kiinnosta", sanoi myyjä. Kyseessä oli 120 euron tuote...

    No, enpä ole paikassa enää käynyt, vähät noin 3000 euron muut viihde-elektroniikkaostokset olen tehnyt ihan muualla, Raumalla kuitenkin.

    Että silleen karkoitetaan maksuvalmis asiakas! Eipä tarvitse siellä enää vierailla.

    Äänestä

  • Luxcenterin kirjoitti:

    "asiakaspalvelu" ei pelaa. Taannoin koetin ostaa matkaradiota. "Nappikauppa ei kiinnosta", sanoi myyjä. Kyseessä oli 120 euron tuote...

    No, enpä ole paikassa enää käynyt, vähät noin 3000 euron muut viihde-elektroniikkaostokset olen tehnyt ihan muualla, Raumalla kuitenkin.

    Että silleen karkoitetaan maksuvalmis asiakas! Eipä tarvitse siellä enää vierailla.

    Miten se kioski voi edelleenkin olla pystyssä kun kukaan ei tunnusta siellä käyvänsä..... tulin itse huijatuksi kymmenisen vuotta sitten. Merto puhuu kyllä sujuvasti paskaa, mutta siihen vipuun menee yleensä vain sen ensimmäisen kerran.

    Äänestä

  • vielä pystyssä? kirjoitti:

    Miten se kioski voi edelleenkin olla pystyssä kun kukaan ei tunnusta siellä käyvänsä..... tulin itse huijatuksi kymmenisen vuotta sitten. Merto puhuu kyllä sujuvasti paskaa, mutta siihen vipuun menee yleensä vain sen ensimmäisen kerran.

    Juurikin, ja ko. liikkeen ammattitaito on lähinnä koominen. Haukutaan kilpailijoita..ja valehdellaan asiakkaalle päin naamaa, esimerkiksi takuu-asioissa. Itseä moinen tapa tehdä kauppaa lähinnä säälittää.

    Lisäksi liikkeen nettisivut eivät olekovinkaan erikoiset, onhan ne ihan siistit, mutta toimivuudesta ei voida puhua samana päivänä.

    Minäkin olen äänestänyt jaloillani, onneksi suomessa on pari muutakin oikeaa hifikauppaa, joissa saa palvelua vaikkei seteleitä tiskillä heiluttaisikaan.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kävin 12.10.06 Luxcenterissä kaksi kertaa -ensimmäisen ja viimeisen. Paikan omistajan käytös oli törkeintä, mitä koskaan olen kohdannut. Itsekin palvelualalla työskentelevänä en voi ymmärtää, että tällaisia kommentteja voi päästää suustaan.

    Autoni soitin on oireillut, joten päätin kääntyä Luxcenterin puoleen. Kysyin sitten ilmeisesti jotain tyhmää, johon "miellyttävä" mies myyjää totesi: "Olen 35 vuotta vastaillut näihin samoihin kysymyksiin ja alkaa pikku hiljaa kyllästyttämään." No niin, sillä lailla. Olisiko kannattanut vaihtaa alaa jossain vaiheessa? Menin siinä sitten hieman sanattomaksi, kunnes hän alkoi vielä vittuilla lisää: " Eikö noin nuorta miestä hävetä, kun autossa on kasettisoitin?" Tähän ymmärsin jo puolustautua, ettei egoni ole minkään soittimen varassa. "Jaa, että niin iso ego sinulla sitten on, että kestää ko. soittimen, totesi myyjä." Mies jatkoi vielä leukojensa heilutusta, jota hetken siinä kuuntelin, kunnes poistuin liikkeestä lopullisesti.

    Käytös olisi ollut vielä siedettävissä, jos hän olisi esittänyt kommentinsa huumorilla pilke silmäkulmassa, mutta näin ei todellakaan ollut. Olenkin nyt pitänyt tarkoin huolen siitä, että mahdollisimman moni saa kuulla tästä erinomaisesta asiakaspalvelusta ja kuullut, että en ole ainoa asiaan törmännyt hämmentynyt kuluttaja.

    Äänestä

siellä saa tönötää turhanpanttina vaikka vuotais kuiviin tai taju meinais lähtee.
jalkani oli murtunut (mitä ei siellä huomattu)pyysin keppejä kun en pystynyt kävelemään siellä todetiin tulysti et mitä sä nillä teet.

Äänestä

Kyllä ehdottomasti huonointa palvelua saa Buena Vistasta. Mikä se ykskin punapää juoksee siellä vaan edestakas eikä tee mitään ja toinen räplää laskutuskonetta. Buenasta saa niin huonoa palvelua että en kyllä mene sinne enää ikinä, enkä muuten ole ainoa!!!

Äänestä
  • Tosi tökeröä palvelua ja lisäksi pitkäjärven kioski. hyvää palvelua linjaautoaseman kioskilla

    Äänestä

Ensimmäiseksi tuli mieleen Kodinonni! Siellä on aina ystävälliset ja iloiset myyjät ja yrittäjä. Siellä on mukava käydä.

Ja toinen paikka, missä on ehdottomasti mukavimmat myyjät on Candida. Siellä kaksi vaaleaa pitkähiuksista ladyä palvelee ammattitaidolla!

Äänestä
  • siis candidaan ei tarvitse enää mennä,palvelu pelaa niille keillä on suurinpiirtein heiltä ostetut vaatteet ja maksanneet vähintään 200 ekeä. kävin siellä ihan vain katselemassa vaatteita ja myyjä ehdotti n. 3 numeroa isompaa järkkyä rytkyä, ja samalla katsoi ivallisesti päästä varpaisiin. sokos on vähän samantapainen paikka palvelussa kuin candida. liniksen ärrällä saa hyvää palvelua tietyiltä myyjiltä.

    Äänestä

  • huonoa ja kirjoitti:

    siis candidaan ei tarvitse enää mennä,palvelu pelaa niille keillä on suurinpiirtein heiltä ostetut vaatteet ja maksanneet vähintään 200 ekeä. kävin siellä ihan vain katselemassa vaatteita ja myyjä ehdotti n. 3 numeroa isompaa järkkyä rytkyä, ja samalla katsoi ivallisesti päästä varpaisiin. sokos on vähän samantapainen paikka palvelussa kuin candida. liniksen ärrällä saa hyvää palvelua tietyiltä myyjiltä.

    niiden ammattihan on katsoa ihmisiä! Sen takia siellä tiedetäänkin neuvoa mikä kenellekin sopii. Ei siitä tarvitse kenenkään loukkaantua.

    Ei kai voi myyjä suositella jotain vaatetta asiakkaalleen, jos vaan katselee silmiin!

    Äänestä

  • näin oli... kirjoitti:

    niiden ammattihan on katsoa ihmisiä! Sen takia siellä tiedetäänkin neuvoa mikä kenellekin sopii. Ei siitä tarvitse kenenkään loukkaantua.

    Ei kai voi myyjä suositella jotain vaatetta asiakkaalleen, jos vaan katselee silmiin!

    Candidasta olen saanut melkeinpä parhainta palvelua Raumalla; myyjät olivat todella kohteliaita ja auttavaisia!!!

    Äänestä

  • Kodinonnessa on mukava tunnelma, ei pakko ostamisen oloa vaikka kävisi vain katsomassa.
    Yrittäjä itse on aina hyväntuulinen vaikka tekee varmaan pitkää päivää, yrittäjä kun on.
    Candidan myyjät palvelevat hyväntuulisena vaikka useasti kauppa on aivan täynnä, varasinkin lauantaisin. Monta asiakasta saa samaan aikaan palvelua.

    Äänestä

Hohhoijakkkaa sitä palvelua mitä sieltä saa (jos saa). Kerran menin takkikaupoille (erehdyin) sinne ja ensin minua ei meinattu edes palvella ja kun kyselin syystakkeja, "ei meillä ole". Katselin takkeja ja kysyin että eikös tässä ole. Myyjä tokas että ei ole noin isoa kokoa! Ja olen "vain" kokoa 42!!! Hämmennyin niin etten saanut sanaa suustani vaan poistuin nyrpeänä paikalta.

Äänestä

Mielelläni luettelisin tähän vain hyvän palvelun paikkoja, mutta se on tässä tapauksessa vaikeaa ehkä jopa mahdotonta.

Niitä huonon palvelun paikkoja sitten onkin piiitkä lista. Tässä muutama omalta vältettävien paikkojen listalta: Rosso, jos vahisgossa saa ruokansa tilattua niin ei sitä enää maksettua saa. Lindex olkoonkin vaan lauantai-iltapäivä ja raskas viikko takana, mutta vois sitä silti olla tiuskimatta ostaville asiakkaille.
Paria poikkeusta lukuunottamatta dominon baarimikot, ihan varmasti jokainen on tiennyt työnsä aloittaessaan, mihin ryhtyy. Ja on ymmärretävää, että välillä kännisten kanssa palaa hermo, mutta täytyykö kiukkua purkaa viattomiin asiakkasiin?

Siitä tulikin mieleeni, mistä on hyvää palvelua irronnut: Irkkubaari, jopa ovella oleva portsari on useimmiten mukava! => Vielä kun saataisiin Raumalla irkkun tapainen paikka nuoremmille..

Äänestä
  • kyllä vain.
    barnells, irkkubaari, mikä vain. portsari jopa muutaman kerran hymyillyt, myyjät ymmärtäväisiä. ei ihme että paikka on täynnä. vastakohtana esim. dominon hidasliikkeinen vanhempi rouva, joka aiheuttaa ikuisen jonon tiskille.

    täällä palstalla voi vaihtaa mielipiteitä ilman todellista tulosta, mutta jos vaihdettaisiin juontipaikkoja, niin johan äänemme huomattaisiin. Ei siis enään halvan oluen perässä huonoon asiakaspalveluun, sillä ainakin allekirjoittanut maksaa tuopistaan mieluiten ylimääräistä jos asiakaspalvelu ja yleinen ilmapiiri on miellyttävä.

    huonon asiakaspalvelun paikat ovat pystyssä niissä käyvien asiakkaiden vuoksi. elektroniikka, vaatteet, kirjat, puhelinliittymät jne.. me voimme valita ja sitä kautta vaikuttaa. olisiko korkein aika alkaa vaatimaan asiakaspalvelua, sillä eihän tällaista asiakaspalvelua ollut 5-10 vuotta sitten.

    Äänestä

Raumanlinnan palvelu on kehnointa (jos nyt sieltä edes sattuu sitä saamaan). Portsari jo ovella on olevinaan kylän tärkein mies. Muullakin henkilökunnalla on (palvelu)asenne kuin Neuvostoliiton virkamiehillä. Kehtaavat vielä mainostaa sitä yökerhona. Tavallinen rapajuottola se on.

Äänestä
  • 1. Luxcenter (ilmeisesti koko suomen törkein henkilökunta)

    2. Jarin kuvakauppa (ei kaipaa selityksiä, ostan kameratarvikkeet tästä lähin sunelilta)

    3. Mustapörssi (myyjät lähtee karkuun asiaakkaan tullessa sisään liikkeeseen)

    4. Irkkubaari/raumanlinna (porsarit)

    5. Citymarket

    Äänestä

  • K.A77 kirjoitti:

    1. Luxcenter (ilmeisesti koko suomen törkein henkilökunta)

    Olen saanut hyvää palvelua. Syynä lienee, etten ole ostanut halvimpia pakettivehkeitä vaan asialliset poppivehkeet (n 1500€).

    2. Jarin kuvakauppa (ei kaipaa selityksiä, ostan kameratarvikkeet tästä lähin sunelilta)

    Ihme kyllä olen täältäkin saanut hyvää palvelua.

    3. Mustapörssi (myyjät lähtee karkuun asiaakkaan tullessa sisään liikkeeseen)

    Täällä myyjät eivät tiedä tuotteista mitään.

    4. Irkkubaari/raumanlinna (porsarit)

    Ei ongelmia (tuttuja portsareina;)

    5. Citymarket

    Samaa lajia kuin lidl ja sick n pray. Hemmetti, että mä vihaan näitä laatikkokauppoja.

    Ylivoimaisesti huonoin palvelu on k-raudassa siinä lidl:n takana. Olisin tarvinnut muutaman metrin letkua. Kukaan myyjistä ei viitsinyt leikata tarvitsemaan letkunpätkää puoleen tuntiin. Ei muuta kuin letkukerä mukaan ja kassalle ja pyytämään siitä tarvittavaa pätkää. Kassa vaan totesi, että pitää kysyä myyjää leikkaamaan. Seurauksena äkäinen hyvästit.

    Äänestä

  • mielipiteeni kirjoitti:

    Kyllä on tuo Luxcenter ja Jarin Kuvakauppa sellaisia paikkoja missä ei viitsi nokkaansa näyttää puhumattakaan että haluaisi kantaa rahojaan niihin... eikä tuo Mustapörssi tosiaan kauas jää. Sieltä sentään tulee jotain ostettua (paremman paikan puutteessa).

    Äänestä

  • tikullakaan kirjoitti:

    Yksi ääni lisää huonosta palvelusta Jarin Kuvakaupalle.

    Äänestä

  • ...niin metsä vastaa kun sinne huutaa! Kyllä on varsinkin lauantaiasiakkaiden käytös useimmiten todella huonoa! Eipä huudeltu vielä muutama vuosi sitten, että v***n hu**a anna viinaa!! Ei siinä paljon asiakaspalvelijaa hymyilytä.Jos olet itse ystävällinen saat melkovarmasti hyvää palvelua.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    ...niin metsä vastaa kun sinne huutaa! Kyllä on varsinkin lauantaiasiakkaiden käytös useimmiten todella huonoa! Eipä huudeltu vielä muutama vuosi sitten, että v***n hu**a anna viinaa!! Ei siinä paljon asiakaspalvelijaa hymyilytä.Jos olet itse ystävällinen saat melkovarmasti hyvää palvelua.

    Luxcenter ja jarin kuvakauppa!!!!!! välttäkää niitä tai jos ette ole asioineet niin käykää itse toteamassa. [pohjoimaiden huonointa palvelua]

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    ...niin metsä vastaa kun sinne huutaa! Kyllä on varsinkin lauantaiasiakkaiden käytös useimmiten todella huonoa! Eipä huudeltu vielä muutama vuosi sitten, että v***n hu**a anna viinaa!! Ei siinä paljon asiakaspalvelijaa hymyilytä.Jos olet itse ystävällinen saat melkovarmasti hyvää palvelua.

    Ja pari vuotta sitten paikan ikärajakin oli k20, eikä sisään päässyt lenkkarit jalassa ja lippis päässä. Nyt on "pikkuisen" meininki muuttunut, ikäraja 18 v. ja pukeutumisella ei taida olla merkitystä, joten tämä asiakkaiden huono käytös selittynee ainakin osaksi tällä... Itse käyn ko. paikassa suht usein ja käyttäydyn mielestäni ystävällisesti. Ystävällistä palvelua sen sijaan en ole saanut, varsinkaan näiltä vanhemmilta naisihmisiltä... Nuoremmat kyllä jaksaa palvella niinkuin kuuluukin.

    Äänestä

  • mielipiteeni kirjoitti:

    1. Luxcenter (ilmeisesti koko suomen törkein henkilökunta)

    Olen saanut hyvää palvelua. Syynä lienee, etten ole ostanut halvimpia pakettivehkeitä vaan asialliset poppivehkeet (n 1500€).

    2. Jarin kuvakauppa (ei kaipaa selityksiä, ostan kameratarvikkeet tästä lähin sunelilta)

    Ihme kyllä olen täältäkin saanut hyvää palvelua.

    3. Mustapörssi (myyjät lähtee karkuun asiaakkaan tullessa sisään liikkeeseen)

    Täällä myyjät eivät tiedä tuotteista mitään.

    4. Irkkubaari/raumanlinna (porsarit)

    Ei ongelmia (tuttuja portsareina;)

    5. Citymarket

    Samaa lajia kuin lidl ja sick n pray. Hemmetti, että mä vihaan näitä laatikkokauppoja.

    Ylivoimaisesti huonoin palvelu on k-raudassa siinä lidl:n takana. Olisin tarvinnut muutaman metrin letkua. Kukaan myyjistä ei viitsinyt leikata tarvitsemaan letkunpätkää puoleen tuntiin. Ei muuta kuin letkukerä mukaan ja kassalle ja pyytämään siitä tarvittavaa pätkää. Kassa vaan totesi, että pitää kysyä myyjää leikkaamaan. Seurauksena äkäinen hyvästit.

    juu...ei missään nimessä K-Rautaanjos vain voi asioida muualla......

    Äänestä

  • marian kirjoitti:

    Ja pari vuotta sitten paikan ikärajakin oli k20, eikä sisään päässyt lenkkarit jalassa ja lippis päässä. Nyt on "pikkuisen" meininki muuttunut, ikäraja 18 v. ja pukeutumisella ei taida olla merkitystä, joten tämä asiakkaiden huono käytös selittynee ainakin osaksi tällä... Itse käyn ko. paikassa suht usein ja käyttäydyn mielestäni ystävällisesti. Ystävällistä palvelua sen sijaan en ole saanut, varsinkaan näiltä vanhemmilta naisihmisiltä... Nuoremmat kyllä jaksaa palvella niinkuin kuuluukin.

    se ruma läski ämmä siellä raumanlinnan tiskin takana on huonoin/tyhmin "asiakaspalvelija" kenen kanssa olen joutunut asioimaan. sillä ämmällä on sitten pokkaa. enkä todellakaan ole ainoa joka näin ajattelee. en ymmärrä miksi sellainen haahka saa edes olla siellä töissä.

    Äänestä

  • K.A77 kirjoitti:

    1. Luxcenter (ilmeisesti koko suomen törkein henkilökunta)

    2. Jarin kuvakauppa (ei kaipaa selityksiä, ostan kameratarvikkeet tästä lähin sunelilta)

    3. Mustapörssi (myyjät lähtee karkuun asiaakkaan tullessa sisään liikkeeseen)

    4. Irkkubaari/raumanlinna (porsarit)

    5. Citymarket

    Olen erimieltä kanssasi mustasta pörsistä. saan sieltä aina hyvää palvelua (usein miten samalta myyjältä). Palvelu on myös osavaa ja hänellä on asiakaspalveluun kuuluva hymy ja kiinnostuneisuus asiakasta kohtaan. Mielestäni Musta Pörssi on Rauman paras palvelultaan. Olen itse asiakaspalevelualalla, eikä omakaan työni ole yhtä ammattimaista aina.

    Äänestä

  • mielipiteeni kirjoitti:

    1. Luxcenter (ilmeisesti koko suomen törkein henkilökunta)

    Olen saanut hyvää palvelua. Syynä lienee, etten ole ostanut halvimpia pakettivehkeitä vaan asialliset poppivehkeet (n 1500€).

    2. Jarin kuvakauppa (ei kaipaa selityksiä, ostan kameratarvikkeet tästä lähin sunelilta)

    Ihme kyllä olen täältäkin saanut hyvää palvelua.

    3. Mustapörssi (myyjät lähtee karkuun asiaakkaan tullessa sisään liikkeeseen)

    Täällä myyjät eivät tiedä tuotteista mitään.

    4. Irkkubaari/raumanlinna (porsarit)

    Ei ongelmia (tuttuja portsareina;)

    5. Citymarket

    Samaa lajia kuin lidl ja sick n pray. Hemmetti, että mä vihaan näitä laatikkokauppoja.

    Ylivoimaisesti huonoin palvelu on k-raudassa siinä lidl:n takana. Olisin tarvinnut muutaman metrin letkua. Kukaan myyjistä ei viitsinyt leikata tarvitsemaan letkunpätkää puoleen tuntiin. Ei muuta kuin letkukerä mukaan ja kassalle ja pyytämään siitä tarvittavaa pätkää. Kassa vaan totesi, että pitää kysyä myyjää leikkaamaan. Seurauksena äkäinen hyvästit.

    Luxcenter:n palvelu varmaan on toimivaa, jos uskoo kaiken pajunköyden mitä siellä syötetään. Esim. Koti-kuuntelut on uskomattoman hankalia. Ja muutenkin asioiden selvittäminen asiakkaalle.

    ..edelleenkin. Onneksi Suomessa on kauppoja joissa palvellaan, ja kuunnellaan asiakasta.

    Äänestä

Jo vuosia ja vuosia olen kantanut kaikki bensarahat tähän yksityisomistuksessa olevaan Kesoiliin vaikka mikään halvin paikka se ei olekaan. Yrittäjäperhe tosiaan yrittää ja myös yleensä onnistuu palvelussaan.
Ihan kymppisuoritus sekään ei ole. Ensinnäkin vanhimman pojan paikka ei tosiaankaan ole tiskin takana vaan siellä rasvamontussa. Pari kertaa on tullut lähdettyä "viimeisen kerran" ostoksilta, mutta sitten on muistunut ne lukemattomat kädenojennukset. Toinen juttu on kahvilanurkkauksen tupakkaosasto. Ilmanvaihto ei riitä mihinkään ja pieni tila täyttyy tupakansavusta nopeasti. Antaa kovasti sellaisen 70-luvun TB:n leiman... Eipä se tietysti ole omistajien vika jos porukka polttaa ja pienessä paikassa on jokainen kahvikuppi tärkeä tulonlähde.
Ehdottomasti kuitenkin positiivisen maininnan arvoinen suoritus!
Että kiitos vaan erikoistyökalujen lainastakin männä kesänä...

Äänestä
  • palvelua mitä rauman huoltoasemilta saa

    Äänestä

Prisman vihannesosasto on kai rauman surkein.
Väkisin yritetään myydä nuutuneita vihanneksia eikä raaskita heittää niitä pois.
Ahneilla on yleensä paskanen loppu

Äänestä
  • On annettu palautetta myöskin ko. asiasta heidän vihannesosastolleen ja kertoivat tietävänsä kuulemma asian itsekin!

    Äänestä

  • Tiukat ohjeet on siitä että mistä tilataan tavaraa.
    Parempaakin olisi tarjolla, mutta sen tilaaminen on ehdottomasti kiellettyä.
    Joten tukusta tulee mitä milloinkin.

    Äänestä

Olin jo heittää toivoni paikallisten autokorjaamoiden suhteen. Entisen tullin viereen on kuitenkin kesän aikana ilmestynyt uusi autokorjaamo (Ovaskainen tms) ja täytyy sanoa kahden korjaamokeikan perusteella olen enemmän kuin tyytyväinen. Työn laatu OK ja hinnat todella inhimilliset. Kyseessä on kyllä yhden miehen korjaamo muttei kalpene suurten rinnalla. Näytti löytyvän testerit ja systeemit kaikkiin uusiin autoihin merkistä ja vuosimallista riippumatta!
Ainakin vielä toistaiseksi myös lyhyet jonotusajat.
Kyseessä on Keulan Auton täydellinen vastakohta ja paikkakuntalaiset kyllä tietävät mitä se tarkoittaa ;)

Äänestä
  • Keulan Autossa näyttää olevan ainakin lehti-ilmoittelun perusteella suomen kalleimmat autot.Voi vaan vaan epäillä että ovatko samalla suomen parhaita.
    Onneksi se tarvitse koskaan avata ko.puljun ovea.

    Äänestä

kaupungintalon henkilöstöosastolta! Happamia naamoja ja arvostelevia katseita...

Äänestä
  • verovirasto!! luuleeko ne hapannaamat et mun pitäs tietää kaikki asiat ite?en kai heiltä pyytäs apua jos ite osaisin kaikki tehdä!

    Äänestä

ABC-asema pystytti pihalle valtavat tornit, suuremmatkin olisi halunnut,vaan hinnat ei näy minnekkään. Kai se on tarkoituskin,sillä jos ne hinnat näkisi niin asiakas lähtisi heti karkuun. Niin paljon korkeammat ne ovat kuin muualla.Vain hullu käyttääkin ABC:tä

Äänestä

joo-o...voi voi....mitä mieltä kyseisestä kaupastä...ei voi kun päätään puistella...

Äänestä

joo-o...voi voi....mitä mieltä kyseisestä kaupastä...ei voi kun päätään puistella...

Äänestä

Syvärauman Spar todella kivat myyjät!

Äänestä

palvelua saa pizzeria Labambassa, tarjoilijat todella töykeitä ja laskua saa odottaa joskus todella kauan.Toinen on keskustan Hese. Palvelu on todella hidasta ja virheitä sattuu. Tästä ei voi kyl työntekijöitä syyttää, heitä vaan on aina aivan liian vähän. Juoksevat posket punaisina tiskin ja autoluukun väliä.Ja osa työntekijöistä aina harjottelioita. Onko Hesen omistaja niin pihi ettei voi palkata tarpeeksi väkeä?

Äänestä
  • Labambassa saa odottaa, että tarjoilija kysyy tilauksen, ruokaa saa odottaa, on usein väärä annos, laskun maksaminen takkuilee. Eli ei kannata mennä jos on kova nälkä ja kiire. Ei yks ruokis riitä! Tämä sama on kyllä myös viikonloppuisin ja ollut jo vuosikaudet. Jossain vaiheesa ruokien taso laski huimasti, tuotiin aineet kuulemma Virosta(???)
    Hesessä liian vähän työntekijöitä ja välillä otettiin pillit ja paperitkin pois. Paperit annettiin tiskin takaa, 1 paperi johon pyyhkiä suunsa/annos. Käykääpä torin Hesessä, sielläkin takkuilee, 2 työntekijää!

    Äänestä

joo-o ei voi kuin ihmetellä miten se kannattaa...
voi voi....ja pienempiin tiloihin muuttivat ja maksavat varmaankin kallista vuokraa paikasta...

Äänestä

Parasta palvelua pitkään aikaan Raumalla sain siivousliike Mäkitalolta, todella asiansa osaava naismyyjä. K-rauta Papinhaka taas on siitä huonoimmasta päästä kohdallani.

Äänestä
  • K-Rauta saattaa hyvinkin olla nykyään heikoin, kun Venerauma meni jo nurin.

    Äänestä

Tylyä on palvelu muutamissa paikoissa. Pakko nostaa ikävänä esimerkkinä vielä jälleen Jarin Kuvakauppa. Ihme, että on pystyssä vielä. Olisi omistajilla hiljentymisen paikka peilin edessä. Ja todella pitkä sellainen. Voi olla että verkkokauppa pitää pystyssä - siinä kun asiakkaan tylyttäminen onnistu yhtä helposti kuin kivijalkapaikassa.

Äänestä

Hain joskus kymmenisen vuotta sitten uutta akkua videokameraan jarin kuvakaupasta, myytiin pitkin hampain pelkkä akku ja oheen tuli myyjältä juttua merkitsevä katse naamalla miten vastaavia videokameroita olisi jossain murrossa pöllitty sieltä ilman akkuja. Jäi kyllä todellakin viimeiseksi ostokseksi siitä puljusta ja sanaa olen levittänyt eteenpäin myös.

Äänestä

Huonointa palvelua ehdottomasti Kollan Pojilta. Tai tarkemmin eihän siellä ollut palvelua lainkaan, joten voiko se siis olla huonointa? Ehkäpä tässä kisassa pärjää ilman suoritustakin.

Kuvittelisi, että kaupungissa olisi tilausta yhdelle kunnolliselle puu- ja rakennustavaraliikkeelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

palvelua?? kirjoitti:

Raumalla meinaan mielestänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu