minua vaivaa ujous..en uskalla tunnilla vastata vaikka tiätäisin vastauksen 100% varmasti. Vaikka vastaus kestää vain ehkä 1s. Minulla on erilaisia päiviä vaikka mitää erilaista ei päivässä oikeastaan ole niin saatan olla aivan eriluonteinen kun vaikka seuraavana päivänä.
Kotona pystyn olemaan aivan rauhaisa ja oma itseni josta pidän. Esim. pitkähkön loman jälkeen voin olla koulussa n. 1päivän lähes oma itseni kunnes "innostus" lakkaa ja vaivun kuin johonki horrokseen joka osaa sanoa vain jaa ja hymyillä. Olen niin pinnallinen ja minua suorastaan hermostuttaa kun ei voi olla omaitseni vaikka kuinka yritän, en vain pysty. Koska minua jännittää että olen niin erilainen kuin muut. Olen ehkä vähän omaperäinen kun olen täysin oma itseni, mutta voisin siitä rauhoittua kun saisin itseluottamusta.
Ala-asteella ongelmaa ei ollut lainkaan. 7luakalla se alkoi ja paheni oikestaan 9 luokkaan asti.
Nyt olen lukiossa ja ehkä nyt on vähän helpompaa kun koulukaverit on jotenki samaa "taajuutta" kuin minä.
Tautini ilmenee äänen värähtelynä ja punastumisena, enkä vain voi puhua kovin kauaa. Se on aivan hirvittävää. Joudun typistämään puheitani että voin kertoa jotain esim kavereille. Ja siksi juttuni ovat aika tönkköjä.
Parin kaverin kanssa juttelu sujuu niin luontevasti että se vain on niin ihanaa. No mä nyt lopetan. Toivottasti joku jaksoi lukea loppuun asti.
Jotain luin persoonahäiriöista että se puhkeaa minun iässäni, "Ahdistuneet" luonnehäiriöt
http://www.kakspy.com/kakspy/kirj_kn_9.html
sopii ehkä liiankin hyvin minuun.
Onko niin että persoonahäiriä katoaa humalassa? Silloin on mahtavaa ja olen yli-itseni ja tuntuu että minusta pidetään silloin.
Kotona pystyn olemaan aivan rauhaisa ja oma itseni josta pidän. Esim. pitkähkön loman jälkeen voin olla koulussa n. 1päivän lähes oma itseni kunnes "innostus" lakkaa ja vaivun kuin johonki horrokseen joka osaa sanoa vain jaa ja hymyillä. Olen niin pinnallinen ja minua suorastaan hermostuttaa kun ei voi olla omaitseni vaikka kuinka yritän, en vain pysty. Koska minua jännittää että olen niin erilainen kuin muut. Olen ehkä vähän omaperäinen kun olen täysin oma itseni, mutta voisin siitä rauhoittua kun saisin itseluottamusta.
Ala-asteella ongelmaa ei ollut lainkaan. 7luakalla se alkoi ja paheni oikestaan 9 luokkaan asti.
Nyt olen lukiossa ja ehkä nyt on vähän helpompaa kun koulukaverit on jotenki samaa "taajuutta" kuin minä.
Tautini ilmenee äänen värähtelynä ja punastumisena, enkä vain voi puhua kovin kauaa. Se on aivan hirvittävää. Joudun typistämään puheitani että voin kertoa jotain esim kavereille. Ja siksi juttuni ovat aika tönkköjä.
Parin kaverin kanssa juttelu sujuu niin luontevasti että se vain on niin ihanaa. No mä nyt lopetan. Toivottasti joku jaksoi lukea loppuun asti.
Jotain luin persoonahäiriöista että se puhkeaa minun iässäni, "Ahdistuneet" luonnehäiriöt
http://www.kakspy.com/kakspy/kirj_kn_9.html
sopii ehkä liiankin hyvin minuun.
Onko niin että persoonahäiriä katoaa humalassa? Silloin on mahtavaa ja olen yli-itseni ja tuntuu että minusta pidetään silloin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kipaseppa lukemassa enemmälti paniikki / pelko foorumeita...
Kiitos vastauksestasi.. Ensinnäkin luin pari juttua paniikkihäiriöstä mutta tuskin se on vaikka osa oireista osuukin kohdalleen. Se ei kestä esim. yhtä kauaa kuten paniikkihäiriössä on miniaika.
Ehkä kyseessä on aikuistumiseen liittyviä persoonallisuus muutoksia. Ethän ole enään lapsikaan mutta toisaalta aikuisuuskin tuntuu vielä vähän oudolta. Jos ja toivottavasti sinulla on joku luotettava aikuinen kenen kanssa voisit jutella asiasta. Älä ainakaan jää yksin ongelmasi kanssa.
Nyt unohdat heti puheet "luonnehäiriöstä" jne. Jokainen ihminen, minäkin, jännittää, punastuu, pelottaa, ujostuttaa joskus. Joitakin vähemmän ja joitakin enemmän, jopa erittäin paljon. Se olkoon rikkaus tässä kovassa maailmassa esim. jos olet ujo. Pysy omassa "erilaisuudessasi" äläkä anna muiden ihmisten vaikuttaa siihen. Sinä et tarvitse heidän hyväksymistään, koska sinut hyväksytään jo muutenkin.
Jännittämisesi voi johtua jostain epämiellyttävästä kokemuksesta joka alitajunnassa tietyssä tilanteessa tulee pelkona esiin (mieti sitä..oletko joskus tullut nolatuksi...), heikosta itsetunnosta, iästäsi (olet murrosiässä) tmv.
Kirjotuksesi perusteella olet täysin ok tyyppi, joka nyt sattuu jännittämään normaalia enemmän. Minäkin jännitän ihan sairaasti ajoittain,on hyviä ja huonoja päiviä, mutta SITÄ EI HUOMAA (on monesti sanottu) kun vaan pokkana jatkan puhettani ja tekemistäni. Itseasiassa taidat olla ainut ihminen joka sen huomaa, sillä tarkkailet itseäsi liikaa. Usko pois, sillä olen lukenut asiasta todella paljon.
Oletko kenties liian kriittinen itsellesi?? Mikä tekosi voisi olla niin noloa, että et voi tehdä sitä... Sinä itse teet itsellesi rajoituksia, nyt järki käteen ja lopeta itsesi liiallinen tarkkailu ja kokeile uusia tuulia!
Jatka eteenpäin rohkeasti!
Alkoholi vapauttaa ja niin tapahtuu sinussakin. Se vaan on hiton huono juttu. Tiedän ihmisiä, jotka ovat hiljaisia ja arkoja, mutta jurrissa puheliaita ja joskus ihan idioottejakin. Ei sinusta pidetä enempää jos olet humalassa, se tunne tulee sinusta itsestäsi, kuvittelet vain niin. Uskallat olla silloin rennompi. Älä turvaudu siihen alkoh. sillä se on vääristynyttä itseäsi. Koita muilla keinoin saada rohkeutta. Voipi kuule joskus käydä niin, että siitä tulee sinulle ainoa vapauttaja ja silloin mennään metsään.....
En tiä mutta tänään päiväni meni aivan hiton hyvin
kun mietin tuon toisen postaajan kommenttia vaikka
siinä mitää erityista apua ollut. En jännittäny lähes koko päivänä yhtään ja juttelin parille kaverille joille en yleensä ikinä juttele sen kummempia. Minä vain jaksoin jatkaa. Ihmeellistä.
Mutta kotona vanhemmat ottaa päähän tuntuu että he
syövät minun itseluottamusta, vaikka he ovatkin aivan normaaleja ja mukavia.
Kai se on sitten tätä helvetin puberteetti-ikää.
itsekriittikinen koska arvion lähes joka tekoani ja sanaani vaikka en sitä niin tiedosta..tänään sitä ei juurikaan sattunut kuten edellä mainitsin.
Joo tiedostan sen että alkoholi on väärin, sillä ei saavuta mitään. Mutta se nyt vain on niin hauskaa välillä vapautua.
Tuo sinun juttusi muistuttaa paljolti mun tilannetta vuosia sitten. Olin samanlainen pohtija ja jännittäjä. Saatoin miettiä päiviä, jos olin sanonut jollekin jotain. Mieti oikeesti: kuinka paljon luulet kavereittesi tuhraavan aikaa miettiäkseen mitä sä olet niille sanonut??!! Haloo, herätys.
Luin vuosien aikana myös paljon aiheesta, joten se koskettaa ja jos tieto joskus tuo tuskaa, tässä tapauksessa luin paljon kirjall. ja se tieto vapautti. Sun tiedonhaku on ehkä vähän vinksallaan kun sä haet niitä "diagnooseja" (et muuten ole lääkäri ;), sen sijaan sun pitäisi lukea aiheesta miten päästä siitä eroon.
Minä ainakin kontrolloin ja pähkäilin omaa käyttäytymistä, mitä tein tai sanoin ja totuus oli se, että mm. hyväksynnän saaminen oli minulle tärkeää. En vain tajunnut sitä, että minut hyväksyttiin, pähkäilin vain alati mitä juttelen, kenelle jne. Ihan järkyttäävää itsensä ruoskimista, sekin aika pitää käyttää nautinolliseen elämään.
Se tunne oli minun omani, se täytyy myös sinun ymmärtää, että tunne on vain SINUN OMASI. Jos kavereiltasi kysyttäisiin mielipidettä sinun käyttäytymiseen ja ajatuksiin, ne olis varmaan ihan pihalla, että mistä puhut. Oot niiden mielestä ihan ok, varmasti. Ja vaikka et oliskaan jostain syystä ihan ok niiden mielestä, MITÄ SITTEN?! Olethan ok itsesi mielestä ja se on ainut ja oikea ajatus!!! Hyvä toteamus joltain gurulta, meni jotenkin näin: "KAIKKI mitä teet on oikein, lukuunottamatta toisen ihmisen tahallista vahingoittamista."
Mieti mikä olisi mielestäsi nin väärää, tai mitä puhut väärin kun olet kavereittesi kanssa. Ei todellakaan mikään! Rupeako jo naurattamaan.... Kuvittelet vain omassa päässäsi, mitä he haluaisivat kuulla. Vaikka käytkin rankkaa lukiota, (hienoa!) lainaa joskus kirjastosta professori, psykoterapeutin Wayne W.Dyer'in kirjoja, muistaakseni "Luota itseesi-uskalla elää". Siinä on paljon muutakin aiheesta, mutta selaa sis.luetteloa ja koita löytää aihe joka liippaa lähimmin. Siinä kaveri kertoo (okei, snadisti amerikkalaiseen tyylin, mut ihan jees) miksi ihminen käyttäytyy noin, miten päästä siitä eroon ja vielä hyvin käytännöllisellä ja helpolla tavalla. Itse sain hänen kirjoistaan uusia näkemyksiä ja näin jälkeenpäin ihan huvittaa mun aikaisemmat hourut.
Hoida se lukio loppuun, nauti opiskeluajastasi ennenkuin alkaa duunit. Sulle tulee ikää lisää ja ajatuksesi kenties kirkastuvat.
Siihen sun mutsi ja faija juttuun on vaikee ottaa kantaa, kandeisko niille sanoo, et saisit lisää kannustamista ja tukea...ehkä ne ei osaa?!
PS. On mullakin noita fiiliksiä vielä ajoittain, mut palaan aina miettimään tosiasioita ja oireet lievittyvät vuosi vuodelta, niin pääsee helposti ylitse...
Kiitos melody sinulle. Tuossa on aivan kaikki miten sinä voit minua helppiä, nyt minun pitäisi vain uskaltaa olla se oma itseni tai ainakin melkein. Tällähetkellä se vain tuntuu niin mahdottomalta että vain "PAM" ja olisin oma itseni.
Se saattaisi olla luokkakavereillenikin varsinainen kulttuurishokki.
Iso kiitos melody vielä. Jännittäminen on laskenut aika paljon sinun neuvojesi ansiosta, mutta se viimeinen silaus minkä minun itse "ehkä" pitäisi pystyä tekemään on vain niin vaikeaa, ja jopa pelottava muutos.
Eilen kun luin viestisi olin jonkilaisessa valaistumisen tilassa, ja sen mielentilan kun olisin voinut säilyttää tähänkin päivään, olisin voinut kulkea vaikka alasti koulussa koska minua ei olisi haitannut muiden kommentit. Olin niin vahva henkisesti.
Sen Waynen kirjan aion etsiä vielä käsiini. Ja jotain vielä... toivottavasti ajan kanssa kypsyn vahvaksi persoonaksi :)
Hirveää vuodatusta mutta minkäs teet.
Olet oikeassa, että muutos ei tapahdu hetkessä. Joudut tekemään paljon työtä sen eteen ja monen monta kertaa. Vaan lopussa kiitos seisoo ja tulet kokemaan ihanan vapautumisen tunteen, et vain silloin tällöin, vaan se tulee kuulumaan itsestäänselvyytenä sinun elämääsi!
Osuit myös naulan kantaan sanoessasi, että muutos pelottaa sinua. Minä olen naimisissa ja muutosprosessin aikana sain myös jonkin verran negatiivista palautetta mieheltäni, kuten "sä oot muuttunut", "mikä sulla nykyään on kun oot niin omituinen (joskus kuulemma jopa v...mäinen)"
No, olin muuttunut suhteessa itseeni, mutta se oli tietynlainen uhka, minun muutokseni myös miehelleni, joka oli tottunut "entiseen minääni". Hän joutui myös luopumaan joistain asioita, niistä joista minäkin olin luopunut. Rupesin olemaan mieltä asioista (no en nyt mikään nyhverö kuitenkaan ole ollut) ja toimin enemmän myös itseäni ajatellen. Hänen mielestään itsekkäästi, hah, oli vain tottunut toisenlaiseen käytökseen.
Eli voi olla, tai sitten ei, että tuleva muutoksesi voi joissain aiheuttaa, jos ei nyt ahdistusta tai uhkaa, niin epävarmuutta. Minun kohdallani se oli tavanomaisempaa ja todennäköisempää kun olen ollut niin pitkään parisuhteessa ja meillä se vaikutti suoraan parisuhteeseen.
Jaksaisin paasata aiheesta vaikka kuinka ;).... kun on niin helv... hyvä olo verrattuna siihen aikaisempaan!
Sun täytyy olla joku sukulaissielu tai sitten osaat lukea mun ajatukset, joita en itse edes pysty pukea sanoiksi ;).
Sanot aina ne asiat mitkä haluan kuulla, mutta en osaa jotenki tuoda niitä esille..ääh tsää..jotenki noin. :D
On todella vapauttava kuulla että jollakin muulla on hyvin samantapaisia "kahleissa" (no ei se sovi..öö..oireita..sekin vähä liioitteleva) mutta kuitenkin. Vaikka asia onkin melko vakava.
Tuntuu että mulla on ny se "haju" minne edetä tästä eteenpäin, mutta se ei ole helppoa. Kun tästä tulee ikää vähän lisää niin turha lapsellisuus minusta toivottavasti väistyy ja sitä kautta ikäänkuin tasoittuu mielentila. Joo, en mäkään tajunnu mitä sanoin. ^_^ Toivottavasti te ymmärsitte. :)
Ja olen iloinen puolestasi melodia että edes sinä olet ns. "vapaa" elämän kahleista. Ja sun kirjoitukset on mun koneella jos ne sattuisi täältä joskus poistumaan. Niistä on apua!Harkitse vielä jotain psykologin alaa jos et jo ole :D
Jaa että psykologiksi vielä... no mikä ettei. Mutta kuule, tässä on selvitty ihan pelkällä maallikon keittiöpsykologialla ja tiätysti sen W Dyer'in kirjoilla (ovat kuin raamattuja meikäläiselle). Palaan säännöllisin väliajoin pari kertaa vuodessa lainaamaan niitä ja vähän muitakin ettei pääsis totuus unohtumaan.
Olipa mukava saada kiitoksia, jos avuistani on ollut jotain hyötyä, vaikutit niin tyytyväiseltä. Kiva kuulla.
Oikein hyvää jatkoa sinulle ja pärjäile. Muista että harjoitus tekee mestarin...
PS. Pistäpäs joskus viestiä tulemaan kuinka olet edistynyt, selailen ajoittain tätä foorumia myös.
Joo laitan sitten kissankokoisen otsikon tänne jos ja kun edistyn, kun tuo vanha tuppaa katoamaan historian havinaan. :/.
Mikähän mahtoi olla sen Waynen kirjan nimi kun ei näyttänyt edes googlella löytyvän sitä minkä mainitsit. Noo hyvin samantapaisia tuntui hänen kirjat olevan, ainakin otsikon perusteella. Pitää päs käydä koeviikon jälkeen etsiskelemässä josko kirjastosta löytyisi hänen kirjojaan.
Kirjaston www.helmet.fi -sivuilta löytyi "Hyväksy itsesi-uskalla elää!" Se oli varmaan se. Kun mä meen seuraavan kerran kirjastoon mä tsekkaan sen, kun niitä sen ukon kirjoittamia kirjoja on enemmän kun vähän... Se www.helmet.fi on siis Hesa, Vantaa, Espoo alueella. Mikä lie kotipaikkasi...?
Valitettavasti en ole sieltäpäin :/.Mutta enköhän jostakin sen saa hankittua.
PERKELE, kuvaa nykyistä mielentilaani. On tämä niin vaikeaa, olen jämähtänyt nyt paikoilleni kun jännitys on lähes loppunut, mutta en silti SAA SITÄ MITÄ TAHTOISIN eli jonkinlaista nautintoa keskustelustani.
Ja en pysty ylläpitämään keskustelua. Sekä tyttöjen kanssa juttelu jännittää, ainakin joidenki:p. Nämä nyt ei kuulu oikeastaan tähän pääpointtiin, vaan ovat asia erikseen jota pitäisi harjoitella.
Mutta joo, jatketaan olemista. PERKELE.
Tuota kirjaa ei juuri ollut kirjastossa, mutta joku kirja mikä näytti takakansi tekstin perusteella sopivan juuri minulle siellä oli kuitenkin.
Sen lainaan koeviikon jälkeen. :)
Sillä psykologilla on paljon teoksia, jotka pyörii saman asian ympärillä, mutta se yksi niistä on se paras ja selkein. Tällä hetkellä luen sen yhtä kirjaa joka on aika vaikeaselkoinen "henkisestä minästä..." Se menee vähän yli hilseen kun on sillee niin teoreettinen. Mut lue ihmeessä sekin minkä löysit.
Minulla on samanlaisia oireita. En puhu, olen umpimielisyyteen saakka juro. Jos puhun lopetan lauseet kesken viimeistään silloin, kun huomaan kuuntelijan ymmärtäneen. Uskon vaikuttavani omituiselta.
Nyt olen käyttänyt remeron- nimistä ssri lääkettä ja usein huomaan puhuvani! Kuuntelen itsekkin hämmästyneenä omia juttujani, se ei sinänsä ole kyllä uutta. Ennen olin sosiaalinen mutta sitten jurahdin umpimieliseksi. Tämä remeron ikäänkuin kuorii sen jähmeän jurouden pois. Tuo tekstisi, aloittaja, vaikuttaa täysin yhtenevältä omien kokemusteni kanssa. Olen kolmikymppinen mies, opiskelija.
Ehkä Sinun kannattaisi puhua asiasta lääkärille ja mahdollisesti kokeilla jotain lääkettä. Suosittelen remeronia, en ehkä luovu siitä koskaan.
ps. luin viestisi vielä uudestaan ja siis tosiaan, se oli juuri sellaista mitä itse tunnen. Hämmästyttävää.
Paljon onnea ja menestystä Sinulle!