Mitenköhän tämän nyt alottais? Viimeset n. puoltoista vuotta oon ollu täysin rakastunu yhteen poikaan, joka kuitenkin on kohdellut mua kun paskaa. Seurusteltiin toissa syksynä vähän aikaa ja yhtäkkiä ilman mitään syytä, se jätti mut. Vieläkään en tiedä miks ja se sattuu. Meillä on ollut kaikenlaista säpinää seurustelun jälkeenkin, tosin vain silloin kun hän on ollut juomassa. Kännissä olleessaan vakuuttaa, että kun "mä rakastan sua ja haluun olla sun kanssa", mutta selvinpäin tuskin puhutaankaan. Tiedän että viime aikoina hän on soitellut vain sen takia, että saisi sitä yhtä asiaa.. Ja kuitenkin minä tyhmänä uskon kaikki puheet, tai siis en suoraan sanottuna usko mutta koska haluaisin niin kovasti uskoa, että ne puheet olisivat totta.
No kuitenkin viimisen vuoden ajan on mennyt ihan hyvin, vaikka valtava ikävä vaivaa. Kuitenkin joudumme olemaan tekemisissä keskenään, koska on niin paljon yhteisiä kavereita.
Mutta eniten tässä koko jutussa satuttaa se, että jossain vaiheessa hän väitti ettei osaa seurustella eikä halua edes opetella mutta kavereita voidaan olla.
Nyt kuitenkin hän on tavannut juuri äskettäin jonkun tytön ja he ilmeisesti seurustelevat.
En pysty enään syömään enkä nukkumaan kunnolla. Ja se sattuu niin paljon.
Tiedän että aika parantaa haavat, mutta juuri tällä hetkellä tämäkään ei paljoa lohduta. Olen vasta 20-vuotias ja elämä vasta edessä ja tiedän että saisin varmasti paremman ja ottajiakin olisi mutta kun en halua kuin sen yhden
Mitä minun tulisi tehdä, että pääsisi tämän ylitse. En jaksa enää itkeä koko aikaa :(
Onko kohtalotovereita?
Kertomuksesta tuli vähän sekava, mutta toivottavasti joku tajuaa

Vastaukset 1
Vanhimmat
Älä kohtele itseäsi kuin paskaa. Sinä itse kohtelet itseäsi kuin paskaa. Tiedät että poika ei sinusta välitä vaan käyttää sinua, miksi sitten annat niin tapahtua? Ostatko sillä illuusion rakkauden mahdollisuudesta? Mielestäni ostat. Se käy sinulle vielä kalliiksi.
Kohtele itse itseäsi paremmin. Älä anna itseäsi käytettäväksi. Hyväksy se että itsesi arvostaminen ja hyvin kohteleminen merkitsee tuon illuusion kuolemista. Vain niin tekemällä voit löytää aidon version kaipaamastasi rakkaudesta. Sen löytäminen on mahdotonta niin kauan kuin kusetat itseäsi ja annat itsesi muiden käytettäväksi vain illuusion vuoksi.