minä vs. minä

Tästä tulee vähän pitempi sepustus, mutta toivottavasti edes joku jaksaa lukea... :)

Olen siis 20-vuotias opiskelija, jolla on viimeiset kaksi vuotta pyörinyt elämä painon ja laihduttamisen ympärillä. Ylimmillään painoin noin 90 kg (pituus 176cm) enkä alimmillanikaan ollut kuin nipin napin normaalipainon sisällä, 75kg. Välillä olen pitänyt todella matalakalorista dieettiä ja laskenut kalorit jopa kurkusta ja tomaatista!
Välillä taas olen useankin päivän vain ahminut. Silloin tuntui aina siltä ettei mikään riitä, mutta seuraavana päivänä vihasin heikkouttani ja kroppaani entistä enemmän. Koskaan en kuitenkaan, parista yrityksestä huolimatta, ole oksentanut. Mutta onpa sitä sitten tullut vedettyä parinkin tunnin hölkkälenkkejä että saisi edes osan ahmimastaan kulutettua. Olenpa joskus jopa elätellyt toiveita sairastua anoreksiaan, koska siten olisi laihtuminenkin väisämätöntä.
Millään muulla ei tuntunut olevan väliä kuin sillä miten paljon painoin minäkin päivänä.

Vasta kuluneen viikon aikana olen tajunnut, ettei maailma todellakaan voi enää pyöriä kilojeni ympärillä! Pitäisi olla iloinen siitä että ylipäänsä on terve ja saa asua maassa jossa ei ole sotaa ja ruokaakin riittää, jopa väärinkäyttöön. Olen alkanut pikkuhiljaa hyväksyä kroppani ylimääräisine kiloineen, vaikka aionkin laihduttaa. Mutta se tapa, jolla aion sen tehdä tulee olemaan uusi terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta. Aion kerrankin huolehtia siitä että saan tarpeeksi kaikkia ravintoaineita ja kaloreita, että kroppa pysyisi terveenä koko laihdutuksen ajan. Ja tällä kertaa aion saada pysyviä tuloksia aikaan, en palata nykyiseen jojokierteeseen takaisin. Vaikka tämä projekti sitten kestäisi vuodenkin, niin aion viedä sen läpi.
Halu on niin kova saada terve suhde ruokaan, että aion kerrankin nähdä vaivaa työstää päätäni tähän hitaaseen tahtiin. Se ei tule olemaan helppoa, mutta tällä kertaa aion olla vahvempi!

Toivottavasti edes joku muukin saisi näistä ajatuksista vähän järkevää näkökulmaa omaan tilanteeseensa.

kohti parempaa kirjoitti:

Tästä tulee vähän pitempi sepustus, mutta toivottavasti edes joku jaksaa lukea... :)

Olen siis 20-vuotias opiskelija, jolla on viimeiset kaksi vuotta pyörinyt elämä painon ja laihduttamisen ympärillä. Ylimmillään painoin noin 90 kg (pituus 176cm) enkä alimmillanikaan ollut kuin nipin napin normaalipainon sisällä, 75kg. Välillä olen pitänyt todella matalakalorista dieettiä ja laskenut kalorit jopa kurkusta ja tomaatista!
Välillä taas olen useankin päivän vain ahminut. Silloin tuntui aina siltä ettei mikään riitä, mutta seuraavana päivänä vihasin heikkouttani ja kroppaani entistä enemmän. Koskaan en kuitenkaan, parista yrityksestä huolimatta, ole oksentanut. Mutta onpa sitä sitten tullut vedettyä parinkin tunnin hölkkälenkkejä että saisi edes osan ahmimastaan kulutettua. Olenpa joskus jopa elätellyt toiveita sairastua anoreksiaan, koska siten olisi laihtuminenkin väisämätöntä.
Millään muulla ei tuntunut olevan väliä kuin sillä miten paljon painoin minäkin päivänä.

Vasta kuluneen viikon aikana olen tajunnut, ettei maailma todellakaan voi enää pyöriä kilojeni ympärillä! Pitäisi olla iloinen siitä että ylipäänsä on terve ja saa asua maassa jossa ei ole sotaa ja ruokaakin riittää, jopa väärinkäyttöön. Olen alkanut pikkuhiljaa hyväksyä kroppani ylimääräisine kiloineen, vaikka aionkin laihduttaa. Mutta se tapa, jolla aion sen tehdä tulee olemaan uusi terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta. Aion kerrankin huolehtia siitä että saan tarpeeksi kaikkia ravintoaineita ja kaloreita, että kroppa pysyisi terveenä koko laihdutuksen ajan. Ja tällä kertaa aion saada pysyviä tuloksia aikaan, en palata nykyiseen jojokierteeseen takaisin. Vaikka tämä projekti sitten kestäisi vuodenkin, niin aion viedä sen läpi.
Halu on niin kova saada terve suhde ruokaan, että aion kerrankin nähdä vaivaa työstää päätäni tähän hitaaseen tahtiin. Se ei tule olemaan helppoa, mutta tällä kertaa aion olla vahvempi!

Toivottavasti edes joku muukin saisi näistä ajatuksista vähän järkevää näkökulmaa omaan tilanteeseensa.

Kuten tiedät, sodassa ei ole voittajia eli minä vs minä, voit vain hävitä. Ainoa tapa päästä sinuksi itsensä kanssa on tehdä tauha minän ja minän välille. Olet sellainen kuin olet. Olen itsekin ollut syömiskierteessä monta vuotta ennen kuin tajusin, etten ole koskaan tyytyväinenkroppaani, jollen ala tekemään töitä mieleni kanssa. Nyt kannan kaikki kiloni, joita on jonkin verran liikaa, kunnialla, joskus tympäisee mutta suurimmaksi osaksi elämäni täyttyy muista asioista kun MINÄSTÄ, MINUN SYÖMISISTÄ, MINUN OLEMUKSESTANI JA MINUN, MINUN...