Kuinka tarkkaan tulee adoptoitaessa tuntea kohdemaan kulttuuria, historiaa ja kieltä? Millä tavalla te adoptoineet tai adoptiota suunnittelevat/prosessia parhaillaan läpikäyvät olette ottaneet selvää kohdemaasta/maista?
Kysyn, koska olen kiinnostunut adoptoinnista mutta en (toistaiseksi) tunne kovin hyvin näitä maita, joista nyt voi Suomeen adoptoida. Lasten saaminen ei meillä olekaan vielä ajankohtainen asia, mutta minä mietin sitä jo nyt ja olen adoptio kiinnostaa yhtenä vaihtoehtona.
Kysyn, koska olen kiinnostunut adoptoinnista mutta en (toistaiseksi) tunne kovin hyvin näitä maita, joista nyt voi Suomeen adoptoida. Lasten saaminen ei meillä olekaan vielä ajankohtainen asia, mutta minä mietin sitä jo nyt ja olen adoptio kiinnostaa yhtenä vaihtoehtona.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei Pomeliina, kunnioitus (kiinnostus) lapsen synnyinmaata ja kulttuuria kohtaan on mielestäni tärkeää, siksi on hyvä tietää maasta ja kulttuurista edes jotain. Kieltä ei tarvitse opetella, ellei itse vartavasten halua, vaikka lapsen hakumatkalla siitä voi olla hyötyä. Me pärjäsimme hyvin englannilla.
Itse luin adoptiolapseni synnyinmaasta kaiken mahdollisen mitä löysin ja olen edelleen hyvin kiinnostunut hänen synnyinmaastaan,onhan se osa häntä. Ja toisaalta, mitä enemmän tietää, sitä helpompi on myöhemmin vastata lapsen kysymyksiin. Ja toki tieto on lisännyt myös omaa ymmärrystä.
Kansainvälisen adoptiopalvelun suomalaisilta palvelunantajilta (Interpedia ry, Pelastakaa Lapset ry ja Hki:n kaupungin sosiaalivirasto)saat varmasti paljon hyvää tietoa adoptioon liittyvissä asioissa.
Olemme adotoineet Thaimaasta sekä Kiinasta ihanat lapsukaiset ja kyllä molemmissa oltiin kiinnostuneita siitä mitä tietää heidän kulttuuristaan. Thaimaassa lautakunta kysyikin miksi juuri Thaimaasta ja siihen pitää vastata todella asiallisesti. Emme erikseen opiskelleet maiden kulttuureita mutta lukaisimme kyseisistä maista joitakin tärkeimpiä asioita. Myös sosiaaliviranomaiset Suomessa ovat tästä kiinnostuneita samoin miten paljon lasta tullaan tukemaan oman kulttuurinsa ylläpitämisessä. Me ainakin annoimme kantamme heidän mieleiseksi, mutta tosiasiassahan me kasvatamme heidtä Suomalaisia ja täten opetamme myös tämän maan kulttuurin ja tavat. Toki meillä kotona on kaikenlaista heidän maan esim lippuja, koriste-esineitä yms. ihan vain muistoksi heille itselleen.
Jokainen kasvattaa lapset kuten parhaakseen näkee ja viranomaisia tarvitsee vain mielistellä asioilla ei tarvitse totta puhua näissä asioissa, muuten jäät ilman lasta.
Kiitos teille, Anna ja Melli, vastauksistanne. Olen samaa mieltä, että tuo kulttuurin tunteminen on tärkeää lasten itsensä kannalta ja tietysti myös siksi että itse ymmärtää niiden maiden tilanteita ja taustoja. Olenkin ruvennut haalimaan tietoa minua kiinnostavista maista, joista mahdollisesti adoptoida. Tässä ovatkin nuo kulttuurit ruvenneet ihan eri tavalla kiinnostamaan kuin ennen.
Kysyisin vielä että millä tavalla tuotte elämässänne lastenne synnyinmaiden kulttuureita esille? Tästäkin olisi hyvin mielenkiintoista kuulla.
Jokainen kasvattaa tietysti lapsen/lapset omalla tavallaan eikä yhtä oikeaa tapaa edes ole, koska lapset, lasten taustat, heidän sopeutumisensa uuteen maahan ja vanhemmat ovat niin erilaisia. Jokainen tekee oman valintansa tässäkin asiassa...
Me tuomme perheemme arjessa esille molempia kulttuureita sopivassa suhteessa. Emme itse korosta kumpaakaan, vaan olemme ylpeitä ja iloisia molemmista kulttuureista. Perheessämme on kaksi biologista- ja yksi adoptiolapsi.
Koriste- ja muistoesineet nuorimmaisemme synnyinmaasta ovat olleet hänelle rakkaita ja hän esittelee niitä mielellään myös vieraille. Samoin valokuvat(hakumatkalta sekä ne jotka hän sai lastenkodista mukaansa) ovat selvästi hänelle tärkeitä, ja siksi niitä katsellaan yhdessä ja keskustellaan niistä.Toki me katselemme yhtälailla myös muita kuvia ja keskustelemme myös Suomesta ja suomalaisuudesta, tavoista ja tottumuksista täällä.
Lapsemme myös pyytää meitä usein näyttämään kartalta missä Suomi on ja missä hänen synnyinmaansa on. Se on hänestä mukavaa ja hän haluaa kuulla tarinoita maailmalta. Meillä on myös lastenkirja, jossa käsitellään adoptiota ja se on ollut oiva apu asioista keskusteltaessa ja kirjan kuvat ovat hyviä ja paljon puhuvia.
Lapsemme on mielellään välillä käyttänyt hänelle hänen synnyinmaastaan ostamiamme juhla- ym. asuja suomalaisten asujen rinnalla, ja olen itsekin tiettyinä juhlapäivinä pukeutunut joskus sikäläisittäin. Se ei ole minulle mitenkään väkinäistä, vaan luontevaa, koska pidän oikeasti hänen synnyinmaastaan ja sen kulttuurista ja sikäläisistä kauniista vaatteista.
Ja toisaalta adoptiokaan ei ole minulle niin arka asia ettenkö voisi iloita täysillä molemmista kulttuureista, vaikka kaikki eivät toki pidä sitä edes tarpeellisena, mutta me elämme näin.
Kahden erilaisen kulttuurin yhteensovittaminen on ainakin meille ollut mielekästä ja mukavaa. Tapaamme toisinaan myös muita adoptiovanhempia ja itse olen projektikummina lapseni synnyinmaan lastenkotilapsille, ja hän tietää sen.
Perheemme ruokailussa on mukana molemmat kulttuurit, koska itsekin pidämme sikäläisistä ruuista. Ja silloin kun meillä on itsenäisyyspäivä,samana päivänä on myös hänen synnyinmaassaan juhlapäivä, joten silloin itsenäisyyspäiväkynttilät ja hänen maansa lippu koristavat yhteistä juhlaamme.Toki mekin kasvatamme hänet suomalaiseksi, mutta myös kansainväliseksi. Näemme erilaisuuden rikkautena.
Adoptiolapsemme oli jo kaksi vuotias meille tullessaan, joten hän ymmärsi heti olevansa erinäköinen kuin me muut perheenjäsenet. Siksi molemmat kulttuurit ja erilaisuus ovat olleet meillä luonnollisena puheenaiheena ja läsnä koko ajan.
Olemme kuitenkin edenneet näissäkin lapsen synnyinmaan kulttuuriasioissa lapsen ehdoilla eli lapsen iän- ja kehitystason huomioon ottaen. Ja annamme lapsen itsensä ottaa menneisyytensä esille silloin kun se on hänelle sopivaa. Emme myöskään koskaan korosta hänen menneisyyttään, vaan käsittelemme sitä hienotunteisesti, mutta rehelliseti ja luontevasti.
Lapsemme muistaa yhä tiettyjä asioita hakumatkastaan ja olostaan synnyinmaassaan, joten en luonnollisestikaan voi käyttäytyä kuin hänellä ei olisi ollut elämää ennen adoptiota, sillä hän on osa sitä maata ja sen kulttuuria halusimmepa tai emme. Lapsen menneisyys ja kokemukset ovat osa hänen identiteettiään.
Ainakin tällä hetkellä lapsemme on hyvin iloinen, energinen ja tasapainoisen oloinen lapsi, vaikka hänellä alussa olikin vaikeuksia sopeutua uuteen kotimaahansa.
Aikaisempi kirjoittaja kirjoitti:
"Me ainakin annoimme kantamme heidän mieleiseksi, mutta tosiasiassahan me kasvatamme heidtä Suomalaisia ja täten opetamme myös tämän maan kulttuurin ja tavat. Toki meillä kotona on kaikenlaista heidän maan esim lippuja, koriste-esineitä yms. ihan vain muistoksi heille itselleen.
Jokainen kasvattaa lapset kuten parhaakseen näkee ja viranomaisia tarvitsee vain mielistellä asioilla ei tarvitse totta puhua näissä asioissa, muuten jäät ilman lasta."
En tiedä muista, mutta minulla tämä kommentti kalahti kovasti korvaan. Eiväthän oikeasti adoptoivat ihmiset niin kipeästi voi lasta tahtoa omilla ehdoillaan että valehtelevat tämänkaltaisissa asioissa?
Olen mitä suurimmissa määrin adoption kannalla ja harkitsen itsekin kansainvälistä adoptiota, mutta minulle itsestäänselvää on valita ennen kaikkea maa, jonka kulttuurista olemme itse eniten kiinnostuneita. Mielestäni tällöin lapsen alkuperämaan mukanapito arjessa olisi mahdollisimman luontevaa. Minulle ei tullut mieleenkään, että lapsen toinen kotimaa voisi olla jollekulle taakka. Eikö niitä epäonnistuneita kansainvälisiä adoptiota ole kylliksi, joissa lapsi ei kasvettuaan tunne omakseen adoptiomaan kulttuuria ja haikailee alkuperämaansa kulttuuria, josta ei koskaan oikein oppinut tietämään. Minä mielelläni kasvattaisin lasta sekä suomalaiseksi että, niin paljon kuin mahdollista, alkuperämaan kansalaiseksi. Mielestäni adoptio tietystä maasta sitoo tähän maahan tietyllä tavalla eikä ole lapsen edun mukaista pitää toinen maa vain reunalla ja toivoa että omaksuu uuden kulttuurin mahdollisimman nopeasti ja syvällisesti ja unohtaa alkuperämaansa (muutoin paitsi pitämällä paria koriste-esinettä hyllyllä). Olen itse työssä, jossa olen toden totta oppinut kunnioittamaan ihmisten oikeutta omiin kulttuureihinsa.
Täytyy sanoa että tämä kommentti oli minulle pahin mitä olen kansainvälisen adoption osalta kuullut, vaikka olen kyllä tämän aiheen tutkiskelun ohessa kuullut muitakin lapsen juuria vähätteleviä kommentteja. Eikö kansainvälinen adoptio voisi olla ennen kaikkea kuten avoin adoptio, jossa vanhempien sijaan (joita ymmärtääkseni ei usein kansainvälisessä adoptiossa tunneta) kontaktipintana lapsen juuriin pidetään alkuperämaan kulttuuria ja esimerkiksi (jos mahdollista) lastenkodin hoitohenkilökuntaa?
Edellisellä kirjoittajalla Annalla vaikutti sitä vastoin olevan positiivinen asenne tähän kaksikulttuurisuuteen ja mielestäni se on tärkeä edellytys kansainväliselle adoptiolle.