Voi voi. Ei o pitkään aikaan tullu otettuu mitään muuta kun viinaa. Alan jo kaipaan noin vuosi sitten olleita aikoja. Sillon meno oli aivan hullua. Kaikki veti nappeja ja jauhetta naamariinsa minkä kerkes. Hetkeksi vetäydyin pois kuvioista poikaystävän vuoksi. Halusin saada Hänet lopettamaan huumeiden kanssa pelleily lopettamalla itse. Luulin kuitenkin että meno muualla jatkui entiseen malliin, mutta kun nyt olen näitä ihmisiä tavannut onkin selvinnyt, että porukka on rauhottunu.Kaikille on ilmeisesti selvinny ettei sama tahti voi ikuisuuksiin jatkua.
Mennyttä
wannabe
2292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sanotaan kai kasvamiseksi. Ah nostalgiaa :-)
Meno on rauhottunut tosiaan... toisaalta itse hoidatan itseäni vielä pitkään kait (?)... No kaikkea en sentään voi seinään lopettaa. Siksi kai olen valinnut itselleni sopivimmat päihteet ja vähentänyt kertojakin.
Kaikkea ei enää tee mieli, aikansa kutakin.