raamatun vastaista.Minulla on lähipiirissäni
lestatiolaisperhe ottaisin heidän lapsistaan
valokuvia, mutta en tiedä onko se soveliasta
heidän uskoansa vastaan.Tietysti kysyisin luvan.
lestatiolaisperhe ottaisin heidän lapsistaan
valokuvia, mutta en tiedä onko se soveliasta
heidän uskoansa vastaan.Tietysti kysyisin luvan.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Mitä väärää olisi valokuvaamisessa??!!
Ei lestadiolaiset koe valokuvausta mitenkään pahana. Vaikka televisiota ei pidetä hyvänä laitteena, niin ei sentään kaikki tekniikka ole tarpeetonta. Itse harrastan paljonkin luontokuvausta ym (olen lestadiolainen).
Joten en usko, että ystäväperheesi kokee valokuvaamisen ainakaan uskonsa puolesta pahaksi asiaksi.
Ei es.lestadiolaisuudessa ole ongelma televisiosta laitteena, vaan suuri (heille itselleen tarveharkintainen) osa siellä esitetyistä ohjelmista.
Yhtä vastausta ei voida antaa. Hyvä konsti on kysyä lupa. Kyllä he varmaan sanovat sopiiko se.
Kuvien tekokielto perustuu Mooseksen kirjoihin. Kymmenen käskyn alkuperäisessä versiossa on kielto kuvien tekemisestä.
Kuitenkin korkeitten kirkkoisien hyväksymästä katekismuksesta se käsky puuttuu. Kymmenes on jaettu kahtia, että määrä on täysi.
Toki siihen kieltoon liittyi palvonnan määritelmä, eli epäjumalanpalvelus.
Mutta jos valokuvia on sopivasti ja ne pidetään
muistona lapsien lapsuudesta, en minäkään voi
katsoa, että se olisi väärien kuvien palvomista
kun omia lapsia muistellaan vanhoina valokuvia
katsellen. t. Kyselijä
kiintoisa lukea lisää. Mikä oli alkuperäinen kymmenes kasky ?
17. "Älä tavoittele toisen taloa. Älä tavoittele hänen vaimoaan, älä orjaa tai orjatarta, älä hänen härkäänsä, älä hänen aasiaan äläkä mitään, mikä on hänen."
Katekismus.
Olaus Swebilius 1912.
Yhdeksäs.
Älä himoitse lähimmäisesi huonetta.
Kymmenes.
Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palkollisia, karjaa, äläkä mitään hänen omaansa.
4. "Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla.
5. Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua.
6. Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.
Tämä osa on jäänyt huomiotta katekismuksessa.
saivarteluiksi. Onhan käskyissä paljon sellaista
joita me tahtomattamme rikomme. Eiköhän tämä ku-
vausasia ole pikkujuttu muitten rikkomusten rin-
nalla.
Kuten edellä kävi ilmi, kymmenen käskyä jaotellaan kristikunnassa vähän eri tavoin.
Ortodoksit ja reformoidut jaottelevat käskyt juutalaista jaottelua muistuttavasti edelleen siten, että toisena käskynä on epäjumalien patsaiden tekemisen kieltävä käsky.
Luterilainen kirkko ja katolinen kirkko sen sijaan jaottelevat käskyt kirkkoisä Augustinuksen laatiman jaottelun mukaan, jossa epäjumalankuvat kieltävä käsky on poistettu ja kymmenes käsky on jaettu kahteen osaan, jotta käskyjen määrä edelleen säilyisi kymmenenä.
Oliskohan toisen käskyn poistamiseen mitään yhteyttä sillä, kun tykkäsivät kirkoissansa kumarrella pyhäinkuviensa edessä?
Jokainen ymmärtää miksi nuo paikat on katolilaisten ja ortodoksien toimesta jätetty pois aikoinaan. Heillä kuvien palvonta ja niiden suuteleminen ja kumartaminen mariologioineen kukoistaa tänäänkin täydessä loistossaan.
Kymmenes.
Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palkollisia, karjaa, äläkä mitään hänen omaansa.
Siis "...äläkä mitään hänen omaansa." tarkoittaa kaikkea toisen omaa, siis myös sitä Jumalan Valtakunnan kaltaisuutta josta Jeesus opetti lapsia siunatessaa, ja toisin lapsia kohteleville antoi myllynkivien käyttöohjeet.
Tuo tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen lapsikaste on rikos. Lapsen liittäminen mm. lapsia tappaneen rikollisuuden jäsenyyteen on tosi paha asia koska sillä pyritään poistamaan lapsesta / ihmisestä Jumalan Valtakunnan kaltaisuus.
Uskonvapautta koskevan Lain suoja Suomen Perustuslaissa on myös jokaisen henkilökohtainen oikeus. Siis jos et ole itse tahtonut kastetta niin olet rikollisesti kastettuna pakkokastettu rikollisen toimesta.
Minusta aeuraavassa on ne kaikki:
TOINEN MOOSEKSEN KIRJA, EXODUS 20 (1-26)
Kaikkivaltias puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
"Minä olen Korkein, sinun Valtiaasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
1. Älä pidä muita valtiaita minun rinnallani.
2. Älä tee itsellesi valtiaan kuvaa, älä mitään kuvaa; älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Korkein, sinun Valtiaasi, olen kiivas valtias, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat, mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
3. Älä turhaan lausu korkeimman Olennon, sinun valtiaasi nimeä, sillä Korkein ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimeään turhaan lausuu.
4. Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi, mutta seitsemäs päivä on Korkeimman, sinun Valtiaasi, lomapäivä; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä eikä sinun poikasi tai tyttäresi. Eikä sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi, älköön muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Korkein teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sen tähden Korkein siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
5. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Korkein, sinun Valtiaasi, sinulle antaa.
6. Älä tapa.
7. Älä tee huorin.
8. Älä varasta.
9. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
10. Älä himoitse lähimmäisesi huonetta, älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa."
Tuo pieninkään piirto tarkoitti Lakia , VT:n Aabrahamista - MOOSEKSEEN 605 v.
ja mooseksesta 1447, 30 vuotta Ristinpuulle/uhriin . yhteensa vuosia monia , mutta 1447 eKr. aloitti Mooses kirjoittaa Raamattua .
Jos nyt tehdään selväksi ns. laki loppui Ristinpuuhun eli Jeesuksen kuolemaan .
Kasteen liitto (tämä uusi liitto alkoi kun hänet herätettiin henkiin ja se tapahtui
n. 39 tunnin päästä kuolemasta , Hän kuoli pe 9 hetki ,la oli sabatti ,su oli viikon ensimmäinen päivä ja hänet herätettiin n.6 hetki .
Tarkkaan ottaen ,Jeesuksen eläessä piti noudattaa lakia tarkasti ,
koska Mooseksen laki oli voimassa "pieninkin piirto ". koska
oli kirjoitettu Raamattuun kaikki on nodatettava mitä Profeetat
oli kirjoittaneet "siksi ".
ennen oli synti, nyt voi olla mustavalkoset kuvat sallittu.
uno poro taitaa olla uno provo.
Kuule 1994 alkoi Tapparan kadun Rukoushune kohota , jossa sain minäkin olla 2 vuotta , ja monet ihmiset halusi kylään , jokaisella oli jonkinkokoinen albumi kuvia
sekä musta valkoisia että värillisisä . siksi monet katselin että selvästi tulin
tulokseen valokuvaus ei ole enää synti , eikä ole koskaan ollutkaan kuin
ihmis määritys selvitys tuli kai selväksi. .
Kenenkään ei pidä antaa kuvata lapsiaan! Ties mihin kuvat päätyvät.
Sinä ajattelet kentis pahoja , siis et sellasia ,,olen kanssasi samaa mieltä'
mutta minusta kyllä oli Muistoista kysymys , niin että jokainen voi katsoa
ja esim. taloja ,mökkiä, mauisemia ,,ja ehkä ei vieläkään Rukoushuneelta.
Digikuva aikaan lapsia voi tosiaan kuvata väärinkin, esimerkiksi alastomina, jolloin ne voivat vastuuttomille joutuessaan päätyä pedofiilien käyttöön. Hää ja hautajaistilaisuuksissa asianomaisten pyynnöstä kuvanneena päättelen ilmeistä että ihan kaikki esikoislestadiolaiset eivät pidä valokuvaammisesta. Itselläni on vähän vaivautunut olo. Kun olin lapsi ja nuori, silloin valokuvat saarnattiin synniksi. Kun suomalaisia kävi ruotsinlapissa-60-70 luvulla he näkivät valokuvat vapaasti pöydillä siellä, niin he olivat lähes pöyristyneitä. Kantelivat saarnaajillemme asiasta. K. Nurminen aikanaan saarnasi ettei viedä täältä mitään sinne, eikä tuoda sieltä tänne. Se oli G. Jönssonin aikaa se.
Niistä digikuvista sen verran, eivät kai ne omalta koneelta itsestään minnekään liitele? Eri asia on se, jos niitä julkistaa naamakirjassa tai muuten levittelee netissä.
Toisaalta on vaikea käsittää, miten kuvan kautta voisi toista ihmistä vahingoittaa. Minusta vanhasta mummostakin on vuoden vanhana otettu alastonkuva. Kukaan ei ikinä voisi tietää, että se olen minä. Miten minua voisi sen käsittelyllä vahingoittaa?
Muuten ovat totta nuo vanhat muistelot.
Enkä oikein käsitä, miksi hautajaisissa pitäisi valokuvata tai valokuvataan. En halua katsella itseäni niissä kuvissa - en todella. Häät ovat aivan eri asia sitten. Mutta joskus oli jopa hääkakun leikkaaminen syntiä jonkun mielestä. Siitä olisi pitänyt tehdä parannusta. Niin että repikää siitä.
teu, Kaikella kohtelijausuudella ja yställisisyydellä, käväsis Lahdessa kyläilemässä jasukulaiseni esitteli minulle teidän rukoushuoneenne , noin kaukaa kadulta käsin.
Täytyypi sanoa, että on hulppea laitos. Miten on saatu rahoitus tuollaiseen palatsiinukulaiseni esitteli myös viereisen pienen kirkon. Joka oli sen seurakunnan.
Kysäisin sukulaiseltani, että miksi kaksi seurakuntaan kuuluvaa kirkkoa on rinnakkain. Taisi olla liian pieni tämä kyseinen seurakunnan kirkko. Samaa Jumalaa kai palvellaan kummassakin. Sitten esiteltiin Lhden pääkirkko. Ei sekään vanhan kirkon näköinen ollut. Olipa vain sellainen tiilinen monumentti,samaan kastiin kuin ne hyppyrimäet. kalliita pitää käyttäjiä vähemmän.
Olen onnellinen puijon tornista. Mutta en Kuopionkaan hyppyreistä.
Hautajaisissa kuvataan hautajaisvieraita ja videoidaan otoksia tilaisuudesta äänen ja kuvan kanssa. Siellä kuvataan omaisten pyynnöstä, samoin kuin häissäkin.
Häät eivät ole yhtään sen kummallisempi asia, kummassakin tallennetaan muistoja tärkeistä hetkistä ja tärkeistä ihmisistä. Sitä en ymmärrä että pelkästä arkusta otetaan useita kuvia.
Kuvien arvo paljastuu kunnolla vasta useamman vuosikymmenen kuluttua.
Juuri näin, - jos joku vastuuton julkistaa hallussaan olevia digikuvia ilman kuvattujen lupaa, silloin kuva on välittömästi vapaata riistaa. Eli vaarallista on.
Te ette varmaan noin väitt'essänne , huomaa että se synti jonkA VÄITÄ' OLLEEN SYNTI eI OLE yhtään sen enenpi synti , Ihminen sitä on saarnannut , ja ihminen
ei OLE JUMALA.
Jos Jumala olisi halunut minkä tahansa uuden synnin Määrittää , Se olisi kyllä Hänen
Taholtyaan ollut helposti toteutettavissa , .Hänelle on Kaikkimahdollista , siksi ei
ihmisen pidä ajatella että ,että heidän on tehtävä omia määrityksiä .
Verukkeella että meidän täytyy. ?
""su***
Hieno homma su että taas kävit , muistaakseni n.3v. sitten oli myös matkalla ,
Kun 1982 aLETTIIN ASIAA PUUHAMAAN , oLI LAUNEEN KIRKKO JO N.20 VANHA
Ja vauikka se oli pienin kooltaan se on tullut suurimmaksi jäsen määrältään .
Silloin jo alettiin kerätä rahoja sitä varten ja uskoimme että kerätyllä on siunaus
Nyt voi sanoa että on ollutkin .
Kun Lahden kaupunki myi Es Lessuille tontin , se oli Jossakin muualla ,ja tämä
launeen kirkon vieressä oleva tontti oli erään Vanhollislessun omistuksessa , ja
siinä jotkin tahot ottivat yhteyttä häneen , kun ilmeni että ei tarvitse ilmaseksi
vaihtaa ja tazisi se tontti olla vähän isonpikin , sekä voidään käyttää jonkin '
kokoista Välirahaa , Näin neuvottelu eteni muutamassa kerrassa LOPPUUN
ja tontti oli meidän ,.
kun tonttia katseltiin tyhjänä se korkeus ero ei ollut olevinaan vielä mikään
koska Launeen Kirkko oli valmis ja meidän trontti ,siinä' kaupunginpuutarhan
kupeessa lievästi loivasti nouseva ,, Kun yläpäähän tuotiin 12 parakkia ja
ne asettiin järjestykseen joista 4 oli alussa Mestarien ja neuvottelun käytössä
siitä 6 parkkia keittiö ja Ruokala ja sauna , ja 2 työkaluja varten ,
Kaivinkone kauhoi sen rinteen auki jolloin alakerta meni sieltäpäin maanalle
mutta jä'i läheds kokonaan launeen päästä näkyviin Ainakin Rappusin ja sit
oikealta maasta asti , siitä myös valmista on yli 18 m keski Laivan katto nousee
ainakin 2m ylemmäs ja Risti tästä katosta n.4-5 m
Niin kuinka me saime sen aikaiseksi , kerroin jo että ahkerat miehet ja naiset oli keränneet 12-13 vuotta jo ennen kuin sitä vielä kulutimme , Kun Rakentaminen
alkoi , Sitten vaasta he aHKEROIVAT muistan yhden isojen seurojen kolehti
joka oli kirkossa siinä kerättiin nimeenomaan Rukoushuoneelle , tulos 82'234mk
Ja tämän tyyppisi keräyksiä seurakunta harrsti .
Kun työvoimatoimisto oli antanut luvan kaikille talkoolaisille , että sai syödä ja
juoda ilman että menettää työ voima tukea , Melkein kaiken aikaa saimme tälläisiä
henkilöita käyttää , kun menin sinne siellä oli 8 mestä minun lisäkseni , ja se oli
ainoa niin alhainen sen jälkeen ,yleen sa oli 35-40 miestä . kun sitä summattiin
1996 Valmistumisen jälkeen ; Summa oli vähän yli 16'300'000 mk ja neliöitä 4000
Seuraavana juhannuksena Keskustelin IS :rakennusxtoimen Puheenjohtajan kanssa
Hän kysäisi , Lahden Kaupunki Rakennutti n:1000 nelömetriä kuin vastaavaa tilaa
Arvioi teuta , paljonko se maksoi virallisesti Heitin lonkalta varmaan saman verran
16 miljoonaa mk IS: sanoi melkotarkasti , tästä näkee kaksi asiaa , Talkoon ja
siunauksen tuoman edun ,,Kysyi vielä Launeen Kirkon laajennusta , ei oltu
siihen mennessä arkittukaan (siihen mahtuu tuskin 500 ja me tiesimme jo silloin
että tarvitaan tavalliseen pyhä seuroihinkin 4 kertaa isompi tila sitten ISOT seurat
joihin nykyään on 5000 istuma tilaa kesällä , ja reilu 4000 ateella ja talvella ..
Niin kai sitten - mulla ei kyllä ole sellaisia sukulaisia, jotka haluaisivat katsella hautajaiskuvia. Enkä minä itse myöskään. Kuka jaksaa elää menneisyydessä ja onko se tarpeen.
Siinä mielessä kuvia on liikaakin nykyään. Vanhojen kuvien arvo on siinä, että niitä on niin perin vähän olemassa. Niistä voi sitten bongata edesmenneitä sukupolvia, jopa hautajaiskuvista tietenkin.
Itse surisin suruni mieluiten ilman mitään todisteita. Itkisin itkuni jossain valokuvaajien ulottumattomissa. Pitäisi ne kehumispuheetkin pitää ennen hautajaisia mieluummin. Niitä kun ei vainaja enää kuule. Kuka niitä nyt sitten tarvitsee, en tiedä.
Valokuvaus ja kamerat ovat olleet kallista. Hautajaiset, häät ym sukujuhlat ovat olleet tilanne, jolloin tilattu valokuvaaja on voinut saada suvun yhteiskuvaan. Ennenhän ei paljoa matkusteltu.
Tästä on kehittynyt perinne, että hautajaisissa kuvataan, vaikka kukaan ei tiedosta perinteen alkujuuria.
Voisi lopettaa nykyaikaan kuulumattomana.
En ole koskaan osannut edes unta nähdä sellaisesta että uskon nimissä ollaan jotain mieltä ihan tosissaan valokuvaamisesta !!
Aikuiset ihmiset ei hyvänen aika sentään, missä järkikulta.
Eikös valokuva ole ihan sama mitä silmät katsoo kaiken aikaa?
Pitäisikö silmien auki pitminen julistaa synniksi ?!
Taidat tekeytyä henkilöksi joille pornografia on vierasta? Herää pahvi!
"saako katsoa "
Kyll'ä saa ! Katsoa silmien auki pitäminen ei pidä julistaa synniksi?
sillä siinä on sama kuin omavanhurskaan vaatriomuksessa .
Se on sama asia kuin valokuvaa jota silmäkatsoo ylen aikaa
Tässä valokuva asiassa on aikanaan tullut virhe , Kouluttamattomat
miehet ovat ne mielessä'än saanaat aikaiseksi , ja nykyään mennenään
melkein samaa tahtiia , kukaan joka on lukenut teolokiaa ei ole saanut
viime aikoina puhua EL.-seuroissa ,tämän kiellon tekijöille sanon ,
Hävetkää ,,SE EI VOI OLLA JUMALAN TAHTO . VAAN JUMALAN TAHTO
OLI , MENKÄÄ KAIKKEEN MAAHAN JA SAARNATKAA EVANKELIUMIA
JA kastakaa kaikki ,ja opettakaa ne kuin minä olien käskenyt ..
Kertaakaan ei mainittu että Ihmiskäskyjä ja määräyksiä sanotaan synniksi
tai että niitä aletaan Vanhimpien määräyksellä tekemää synniksi ,se ei
voi olla Raamatun mukainen ja kielinen määrittely , vain JUMALA on Hän
joka sen määrittelee , ei koskaan ihminen. .
Siitä ,ja monista muistakin syistä minusta ei ole oikein , tälläisten asioitten
kuin valokuvaus olevan lainkaan sellaisen kuin sitä on joskus vaadittu
Enkä pidä ,Enkä ole sitä koskaan pitänyt syntinä ,, Syystä siitä että '
Jumala ei ole sitä' synniksi määrittänyt , vaan ihminen ,
Kyllä sen pitääkin olla vierasta , koska se on aikanaan määritelty ,Synniksi :
ja se pysyy SYNTINÄ , Se liittyy Huoruuden syntiin ,. Sekä sellaisen
pahuuden tekijöihin jotka tulee pieninten pahentajista ..
Siis mitä !
nyt putosin kyllä ihan kiinaaan asti.