Onko mulla kentien paniikkihäiriö?
Menin kesän alussa poikakaverin kotiin ns.näytilla ja kun istuttiin siinä sitten kahvipöydässä koko perheen voimin ja mulle kysymyksiä sateli niin iski yhtäkkiä kova ahdistus. Kahvia en saanu juotua kun kuppi ja pää ja mahalihaksetkin tärisi...arvatkaa oliko noloa jättää anopin kahvit juomatta ja lähtee meneen. Sen jälkeen olen yhet grillibileet viettäny heidän seurassa tärisemättä propralin avulla, mutta miksi nyt yhä pelkään tätä näiden ihmisten seuraan joutumista...? Ja varsinkin se pöytä missä eka kahvittelu tapahtui. Alkaa heti tulla ahdistus ja turta pyörryttävä olo kun ajattelenkin kyläilyä! Mukavia ihmisiä kaikki , mutta miks mulle tapahtuu näin? Joskus samanlaista tunnetta tulee töissäkin...kertokaa omia kokemuksia ja selviytymisiä...
Menin kesän alussa poikakaverin kotiin ns.näytilla ja kun istuttiin siinä sitten kahvipöydässä koko perheen voimin ja mulle kysymyksiä sateli niin iski yhtäkkiä kova ahdistus. Kahvia en saanu juotua kun kuppi ja pää ja mahalihaksetkin tärisi...arvatkaa oliko noloa jättää anopin kahvit juomatta ja lähtee meneen. Sen jälkeen olen yhet grillibileet viettäny heidän seurassa tärisemättä propralin avulla, mutta miksi nyt yhä pelkään tätä näiden ihmisten seuraan joutumista...? Ja varsinkin se pöytä missä eka kahvittelu tapahtui. Alkaa heti tulla ahdistus ja turta pyörryttävä olo kun ajattelenkin kyläilyä! Mukavia ihmisiä kaikki , mutta miks mulle tapahtuu näin? Joskus samanlaista tunnetta tulee töissäkin...kertokaa omia kokemuksia ja selviytymisiä...
Vastaukset 5
Vanhimmat
...kuulostaa. Itsellä samanlaisia oireita tietyissä tilanteissa, joista on jäänyt kammo päälle. Itse ehdottaisin lääkehoitoa, ennenkuin kammot tulevat myös muihin sosiaalisiin tilanteisiin, niinkuin itselleni kävi. :(
Kuulostaa ihan normaalilta sosiaalisen tilanteen jännittämiseltä, koska paniikki kohtaus on yleensä verrannollinen kuolemaan ilman pysyvää kuolemaa.
mutta itekkin muistan olleeni aina herkkä sosiaaliselle stressille eteenkin jos olen ollu huomion keskipiste, ja toi kannattaa hoitaa ennen sitä ensimäistä maailman kaatavaa kohtausta joka olisi tuossa tilanteessa saattanu olla että olisit vetassy liinan kainaloon ja juossut ikkunasta pihalle huutaen että mun pää räjähtää kohta!.
Johtuneen varmaan siitä missä tilanteessa ne kohtaukset on tullut ja keiden läsnäollessä. nämä paikat ja ihmiset palauttavat aina mieleen sen kohtauksen ja epämiellyttävän tunteen ja pelon uudesta kohtauksesta vaikka heillä ei ole siihen osaa eikä arpaa. itse sain ensimmäisen kohtauksen samanlaisessa tilanteessa, jossa minulle esitettiin kysymyksiä kysymyksien perään. Sen jälkeen jo pelkkä ihmisen näkeminen sai sydämeni lyömään tuhatta ja sataa, vaikka hän oli kaikin puolin mua kohtaan mukava. sama pätee muihinkin ihmisiin esim. töissä. joidenkin kanssa tunnen oloni turvalliseksi jutellaan, käydään syömässä, kahvilla ym. ja toisten läsnäollessa menen heti lukkoon, jolloin syöminen ja juominen stoppaa heti ja pakenen paikalta!Olen yrittänyt opetella elämään asian kanssa, mutta todennut että tämä rajoittaa liikaa elämääni ja sitä persoonaa, joka todellisuudessa olen, joten vasta nyt olen hakeutunut hoitoon ja olen todella ylpeä itsestäni!=) Parempaa huomista kaikille!
niin itsepäinen että en halua antaa ton paniikkikohtauksen voittaa...aina ku tunnen että sellanen on iskemässä alkaa pitkä taistelu kohtausta vastaan...mielenhallintaahan toi on...En pidä noista kohtauksista enkä kyl halua mitään lääkkeitä jne ottaa tohon joten aion pyrkiä voittamaan joka ikisen kohtauksen (välil se ei kyl ole tietty onnistunu). Kovaa työtähän se on ku pitää todistella itselleen että ei ole mitään pelättävää ja hengität nyt vain rauhallisesti ja älä ajattele koko asiaa.
Onhan se tietysti jännittävä tilanne. Poikani käytti juuri sunnuntaina uutta tyttöystäväänsä meillä, toivottavasti hänellä ei ollut noin vaikeaa. Olisihan se aika, tavallaan, huvittavaakin, koska minä, hänen poikakaverinsa äiti, olen paniikkihäiriöinen ja jännittäjä. Minun seurassani ei ainakaan tarvitsisi jännittää, ymmärrän hyvinkin sellaisen. Mutta mistäpä sen tietää ellei sitä kerrota.
Ota rauhallisesti vaan ja kerro vaikkapa tilanteestasi, kerro, että vähän jännittää nämä käynnit. Ethän voi tietää kuinka ymmärtäväisen vastaanoton saat. Tai kerro vaikka poikakaverillesi, hän osaa sitten vähän toimia tilanteissa niin, että pääset kierteestä.
Samalla pääset testaamaan, millaisia ihmisiä he todellisuudessa ovat..
Niin samanlaisia ovat minunkin kokemukseni olleet, älä ole itsellesi liian ankara. Sinä olet sinä ja voit olla sellainen kuin olet, se on muidenkin ymmärrettävä ja jos eivät ymmärrä, se ei ole sinun ongelmasi kuitenkaan, se on heidän pikkumaisuuttaan. Mutta minulla on kyllä hyviä kokemuksia siitä, että olen kertonut paniikistani ja jännittämisestäni, itse asiassa tuntemukset ovat helpottaneet; on ihana tunne, kun saa olla sellainen kuin on, ilman, että muut tuomitsevat. Olen saanut ymmärtämystä osakseni, jotkut eivät ole kiinnittäneet siihen edes sen enempää huomiotakaan.
Hyvät jatkot :)