Masturbointi

On syntiä tuottaa itselleen nautintoa. Pitää katua ja itkeä, kun on nauttinut oman kehonsa koskettelemisesta, saanut mielihyvää siitä ja "lauennut". Samalla muut tuhannet parisuhteessa elävät ikätoverit ja tuhannet itseä nuoremmatkin nauttivat täysin rinnoin, hyvällä omallatunnolla seksistä, joka on Jumalan siunaamaa avioliitossa, naisen ja miehen etuoikeus, ihana lahja, rakastamisen muoto.

Meitä sinkkuja ei kukaan muista. Meillä ei ole seksuaalisuutta. Emme tarvitse rakkautta ja seksiä. Niinkö?
194187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

...jakaantuu mielipiteet myös VL:n piirissä.

Minä henkilökohtaisesti en koe masturbointia synniksi, joku toinen voi kokea. En kyllä muista kenenkään tuttunikaan, kenen kanssa tästä on ollut puhetta, kokeneen asiaa synniksi. Palstalla luin itse ensimmäistä kertaa jyrkistä kielteisistä suhtautumisista.

Keskusteluilloissa/seuroissa on asiasta puhuttu ja totta sekin on, että masturboinnissa on olemassa myös vaaransa joutua väärille urille.

Ihminen on sellainen mekanismi, että luonto ohjaa seksuaalisuutta/haluja, olipa sitten parisuhteessa tai ei.

Varmasti on parempi syvässä yksinäisyydessä helpottaa omaa oloaan, ettei asian takia joutuisi sellaisiin tekoihin, jotka särkisi itseä ja muita vielä enemmän. Parisuhteessa elävän on helppo sanoa toiselle, että pidäppä ne kätesi tiskiharjassa vain.

En minä sano sinulle, että masturboi vaan, vaan haluan sanoa sen, että älä anna minkään asian tulla uskomisen esteeksi ja pidä tärkeimpänä asiana elämässä usko ja hyvä omatunto.

Äänestä
  • "Minä henkilökohtaisesti en koe masturbointia synniksi, joku toinen voi kokea."

    Muuta todistusta ei tarvita!

    Tapaus on selvä. Jumalan sanan merkitsee vain silloin, jos se sopii omiin itsekkäisiin tarpeisiin.

    Äänestä

  • Nehemia kirjoitti:

    "Minä henkilökohtaisesti en koe masturbointia synniksi, joku toinen voi kokea."

    Muuta todistusta ei tarvita!

    Tapaus on selvä. Jumalan sanan merkitsee vain silloin, jos se sopii omiin itsekkäisiin tarpeisiin.

    ...mitä haluat tarkoittaa viestilläsi, en ymmärtänyt sitä.

    Äänestä

  • vlm. kirjoitti:

    ...mitä haluat tarkoittaa viestilläsi, en ymmärtänyt sitä.

    Muuta todistusta ei ylpeydestäsi ja tottelemattomuudestasi Jumalan sanaa kohtaan enää tarvita! Tapaus on selvä.

    Jumalan sanan merkitsee sinulle jotakin vain silloin, jos se sopiisinun omiin himopihisi itsekkäisiin seksuaalitarpeisiisi.

    Matt. 18:7   Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta

    ---------------------------------------------
    *) voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!
    --------------------------------------------

    Matt. 18:8   Mutta jos sinun

    *kätesi*

    tai jalkasi viettelee sinua,

    *hakkaa se pois ja heitä luotasi*;

    - parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle,

    kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen.

    Matt. 18:8 Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois ja heitä luotasi,

    Matt. 18:9 ja mikäli ilman käsiä ja jalkojakin mulkkusi on edelleen pystyssä, heitä myös pölynimurisi pois, ettei sekään houkuta Oonanin syntiin.

    Äänestä

  • Nehemia kirjoitti:

    Muuta todistusta ei ylpeydestäsi ja tottelemattomuudestasi Jumalan sanaa kohtaan enää tarvita! Tapaus on selvä.

    Jumalan sanan merkitsee sinulle jotakin vain silloin, jos se sopiisinun omiin himopihisi itsekkäisiin seksuaalitarpeisiisi.

    Matt. 18:7   Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta

    ---------------------------------------------
    *) voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!
    --------------------------------------------

    Matt. 18:8   Mutta jos sinun

    *kätesi*

    tai jalkasi viettelee sinua,

    *hakkaa se pois ja heitä luotasi*;

    - parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle,

    kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen.

    Jalkaako se Nuin on käyttänyt masturbointiin, kun käsi on katkaistu?

    Äänestä

  • huuhaa kirjoitti:

    Jalkaako se Nuin on käyttänyt masturbointiin, kun käsi on katkaistu?

    Krisstityt eivät masturboi!

    Äänestä

  • Nehemia kirjoitti:

    Krisstityt eivät masturboi!

    Kuka vaan voi olla runkkari, olipa kristitty tai ei. (Eikä sitä noin rumasti tarvi sanoa. :P )

    Äänestä

  • Nehemia kirjoitti:

    Krisstityt eivät masturboi!

    ESITÄpäs Raamatunkohta joka osoittaa masturbaation synniksi

    kitooss....

    Äänestä

  • krisstitty kirjoitti:

    Saati seksuaalisen himon tyydyttäminen muun kuin vihityn aviopuolison kanssa. Sellainen on aina syntiä!!! Joka muuta väittä sei ole kristitty, vaan synteihinsä kuollut suruton, jolle kuuluu lain saarna herätykseksi ja parannukseksi.

    joo on synti himoita naapurin rouvaa mutta miten sen mastuboinnin suhteen???

    Sehän tapahtuu itsekseen omassa rauhassa missä ei muita muijia vilkuilla

    LÖYTYYKÖ SITÄ RAAMATUKOHTAA????

    alahan poika selata.

    Äänestä

  • Nehemia kirjoitti:

    Krisstityt eivät masturboi!

    ...varsin pieni joukko, ketkä luet kristityiksi.

    Ja tosi asia on varmaan se, että masturboit itsekin, mutta mutta....joillekin asian tunnustaminen edes itselle voi olla ahdistavaa.

    Tuomaroida kyllä osaat, mutta rakkauden neuvoja kanssa taapertajaa kohtaan ei tahdo löytyä.

    Äänestä

  • Nehemia kirjoitti:

    Saati seksuaalisen himon tyydyttäminen muun kuin vihityn aviopuolison kanssa. Sellainen on aina syntiä!!! Joka muuta väittä sei ole kristitty, vaan synteihinsä kuollut suruton, jolle kuuluu lain saarna herätykseksi ja parannukseksi.

    Tein sinulle, Nuin, tästä oman avauksen tuonne naapuripalstalla jo jokin aikaa sitten. Taisit siinä avauksessa käyttää nimimerkkiä Jeesuksen oma;)

    Onhan näistä kanssasi keskusteltu moneen otteeseen. Raamatunpaikkaa et vain tueksesi löydä, mutta jankutus jatkuu:(

    Tässäpä avaukseni lestadiolaisuupalstalla otsikolla
    Ajatussynnit ja himoitseminen:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000009907044

    Äänestä

  • Nehemia kirjoitti:

    Saati seksuaalisen himon tyydyttäminen muun kuin vihityn aviopuolison kanssa. Sellainen on aina syntiä!!! Joka muuta väittä sei ole kristitty, vaan synteihinsä kuollut suruton, jolle kuuluu lain saarna herätykseksi ja parannukseksi.

    Tämä teidän masturbaatiokeskustelunne on pieni murhe isojen rinnalla. Eiköhän se ole jokaisen oma asia mitä itselleen tekee. Ajatelkaapas tätä: Eräs tuntemani kiltti, ahkera, kunnollinen perheenisä oli käyttänyt omaa pientä tytärtään seksuaalisesti hyväksi, ollut siis sukupuoliyhteydessä oman lapsensa kanssa. ja lapsi oli ollut tekojen alkaessa vasta 3 vuotta!! TUO ON SYNTI!!! Mies joutui vankilaan 3 vuodeksi, vain 3 vuotta!! En millään saa tapahtunutta mielestäni, se niin järkyttävää!! On niin kauhean paha olo sen pienen tyttöraukan takia, miten hän pystyy enää elämään normaalia lapsen elämää.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...varsin pieni joukko, ketkä luet kristityiksi.

    Ja tosi asia on varmaan se, että masturboit itsekin, mutta mutta....joillekin asian tunnustaminen edes itselle voi olla ahdistavaa.

    Tuomaroida kyllä osaat, mutta rakkauden neuvoja kanssa taapertajaa kohtaan ei tahdo löytyä.

    "Ja tosi asia on varmaan se, että masturboit itsekin, mutta mutta....joillekin asian tunnustaminen edes itselle voi olla ahdistavaa."

    En tietenkään! Kiitos siitä Jumalalle!

    Mutta sinä osoitit olevasi synteihinsä kuollut suruton, koska et pidä syntiä syntinä. Tästä on kysymys.

    Emme siis enää keskustele hengellisistä asioista katumattoman vlm:n kanssa, ilman ankaraa lain saarnaa. Vasta laki herättää synnintunnon. Ei tietenkään silloin sekään, jos ei ole heräystä (uskoa sekin), jolla voisi ottaa lain saarnman vastaan.

    Kyllähän Kristus armahtaa katuvan syntisen, mutta ei iloista synnintekijää.

    Äänestä

  • ei uskova kirjoitti:

    Tämä teidän masturbaatiokeskustelunne on pieni murhe isojen rinnalla. Eiköhän se ole jokaisen oma asia mitä itselleen tekee. Ajatelkaapas tätä: Eräs tuntemani kiltti, ahkera, kunnollinen perheenisä oli käyttänyt omaa pientä tytärtään seksuaalisesti hyväksi, ollut siis sukupuoliyhteydessä oman lapsensa kanssa. ja lapsi oli ollut tekojen alkaessa vasta 3 vuotta!! TUO ON SYNTI!!! Mies joutui vankilaan 3 vuodeksi, vain 3 vuotta!! En millään saa tapahtunutta mielestäni, se niin järkyttävää!! On niin kauhean paha olo sen pienen tyttöraukan takia, miten hän pystyy enää elämään normaalia lapsen elämää.

    Mistä tietää, että vl-tyttö on neitsyt?
    - Hän juoksee isäänsä nopeammin!

    Äänestä

  • krisstitty kirjoitti:

    ESITÄpäs Raamatunkohta joka osoittaa masturbaation synniksi

    kitooss....

    miehen ruumiseen ja miehellä vaimon ruumiseen. Siinä se on. En muista kohtaa, mutta tuo on vastaus runkkareille.

    Äänestä

  • Joutsen kirjoitti:

    miehen ruumiseen ja miehellä vaimon ruumiseen. Siinä se on. En muista kohtaa, mutta tuo on vastaus runkkareille.

    Kuinka tuo mainitsemasi kohta sopii vanhanpiian tai -pojan elämään?

    Ennen vanhaan kieltoa perusteltiin Onanin synnillä, nykyisin ei enää, koska Onanin synti oli aivan muuta.

    Henkilökohtaisesti oman elämänkokemukseni perusteella olen sitä mieltä, että on parempi joskus auttaa itseään paineiden alentamiseksi. Ihmisillä on erilaiset seksuaaliset taipumukset, erilainen hormonitoiminta jne. Osa varmaan pärjää itsensä kanssa kohtuullisesti, toisilla voi olla todella vaikeaa, esim. minulla. Ja hormonien toiminta ei ole syntiä, se on meihin luotu ominaisuus.

    Äänestä

  • Nehemia kirjoitti:

    "Ja tosi asia on varmaan se, että masturboit itsekin, mutta mutta....joillekin asian tunnustaminen edes itselle voi olla ahdistavaa."

    En tietenkään! Kiitos siitä Jumalalle!

    Mutta sinä osoitit olevasi synteihinsä kuollut suruton, koska et pidä syntiä syntinä. Tästä on kysymys.

    Emme siis enää keskustele hengellisistä asioista katumattoman vlm:n kanssa, ilman ankaraa lain saarnaa. Vasta laki herättää synnintunnon. Ei tietenkään silloin sekään, jos ei ole heräystä (uskoa sekin), jolla voisi ottaa lain saarnman vastaan.

    Kyllähän Kristus armahtaa katuvan syntisen, mutta ei iloista synnintekijää.

    ...on lahja, josta on vapaus nauttia avioliitossa rajoittamatta ja toista loukkaamatta.

    Kuuleppa Nehemia(Nuin)! Sinä jos joku pyrit rajoittamaan toisten avioeläämääkin omalla rajoittuneella käsityksellä seksuaalisuudesta. Ei ole mitään väärää, eikä mitään syntiä, jos me nautimme seksistä kaikella tavalla, joka sisältää myös masturbointia, yhdessä tai erikseen. Se ei loukkaa meitä kumpaakaan ja niin ollen valta tosien ruumiiseen on ihan oikeasti niin kuin sen kuuluukin olla. Itsekyys ja omahyväisyys on taas väärin.

    Olen siis synteihin kuolut suruton, koska en kadu sitä lahjaa, jonka Jumala on antanut avioliittoon.

    Sinulle ystäväiseni riittää vain täydellinen katumus sinun ajatusmaailmasi pohjalta ja se jos mikä on täydellistä katolilaista Paavin oppia.

    Olet kyllä verraton kunnon "Lakimies" :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-Aikuinen Nainen- kirjoitti:

On syntiä tuottaa itselleen nautintoa. Pitää katua ja itkeä, kun on nauttinut oman kehonsa koskettelemisesta, saanut mielihyvää siitä ja "lauennut". Samalla muut tuhannet parisuhteessa elävät ikätoverit ja tuhannet itseä nuoremmatkin nauttivat täysin rinnoin, hyvällä omallatunnolla seksistä, joka on Jumalan siunaamaa avioliitossa, naisen ja miehen etuoikeus, ihana lahja, rakastamisen muoto.

Meitä sinkkuja ei kukaan muista. Meillä ei ole seksuaalisuutta. Emme tarvitse rakkautta ja seksiä. Niinkö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu