Onko nykysin pakko synnyttää ihan ns.perinteisesti, tehdäänkö keisarileikkauksia vaan ns. hätätapauksessa?
Itse ollaan miehen kanssa suunniteltu laspen hankkimista, mutta pelottaa se synnyttäminen ja kipu ym siinä ihan kauheasti! Enkä todellakaan haluaisi synnyttää alakautta..
Itse ollaan miehen kanssa suunniteltu laspen hankkimista, mutta pelottaa se synnyttäminen ja kipu ym siinä ihan kauheasti! Enkä todellakaan haluaisi synnyttää alakautta..
Vastaukset 23
Vanhimmat
raskaaksi kannattaa jutella neuvolassa synnytys pelostasi saat sieltä sitten enemmän neuvoja. rohkeasti vaan!! vauva kyllä korvaa kivun monin kertaisena. (eikä se synnytys itsellä ainakaan niin kauhea ollut) kun vaan ei suunnittele ja ei ajattele sitä jonain (tulevana) kauheana tapahtumana.
no mul on vähä sama tilanne et synnytys pelottaa.mut silti ollaan miehen kans yrittämässä esikoista.silti mieluummin synnytän alateitse ennemmin kuin se et tehtäis sektio..jotenki kauhistuttaa ne tikit..vaik kyl niitä voi joutua alapäähänki laittaan.mut kuulemma toipuu nopeemmin kun synnyttää normaalisti.
olen 18 vuotias ja toinen lapsi tulossa
syntyy joulukuussa. synnytys alateitse oli helppo kesti 5 tuntia.
epiduraali auttoi itseä kovien supistus kipujen aikana en loppu tunteina (viimesenä tuntina) tuntenut mitään. todella tehokas kivunlievitys. ompeleita tuli ja 3 asteen repeämä. mutta ei ollut kipeä kovin pitkään kävelin synnytys salista omin avuin lepohuoneeseen ja olo oli hieman väsynyt. pieni nyytti tuli sukkelaa ulos.mahtava kokemus.nykyaikana on niin hyvät kivunlievitykset ettei tarvitse murehtia synnytystä joillakin ihmisillä se tietysti on vaikeampaa mitä vanhempi sen raskaampaa oma äiti sanoi että ensimmäinen synnytys oli helppo kun oli vielä nuori 20w mutta kun muut lapset tuli oli yli 30 niin oli raskaampaa.....riippuu tietysti ihmisestä!!!
lääkäri antaa oman mielipiteensä kumpi keisarileikkaus vai ei. kannattaa kysyä synnyttämään tultaessa. itse hirvittää keisarinleikkaus kun nykyään vatsaan unohtuu leikkauksissa niin paljon intsrumentteja!
Jos lääkäri sanoo, ettei tee keisarileikkausta, niin silloinhan synnytät alakautta. Halusit sitä tai sitten et!!!
Paskat taas!!!Todellakin sen section saa jos niin haluaa!!!Eihän lääkäri voi pakottaa ketään synnyttämään,se ei todellakaan päätä yhtään kenenkään puolesta mitä kautti se laps tulee!!!Älä viitti jauhaa tollasta skeidaa!!!
Aikaisemmin ajattelin, että keisarileikkauksella pääsee vähemmällä, mutta nyt senkin kokeneena en suosittele!
Mulla oli ihan karmea olotila sen jälkeen. Haava oli tosi kipeä, sängystä ylösnousu oli tuskaa, puhumattakaan vauvan hoidosta. Hutera olo kesti ainakin sen viikon, alhainen hb, kohonneet tulehdusarvot antibiootit ja kipulääkitys heikottivat. Olin kyllä kateellinen äideille, jotka kävelivät itse synnytyssalista hymyillen ripsivärit poskella.
Kotonakaan ei saanut kuukauteen rehkiä mitään, eikä vauvaa painavampaa saanut nostella. Ja jäihän siitä komea arpikin..
Moi..
Mulla oli vähän sama ongelma, mietin että uskallanko koskaan tehdä lapsia, koska synnytys pelotti..
Sitten tulin raskaaksi ja yritin olla ajattelematta koko tulevaa synnytystä ettei alkaisi pelottaan...
Mutta nyt jälkeen päin voin kyllä sanoa että ihan turha sitä oli pelätä.. Toki kaikilla se on erinlainen, mutta itse en tarvinut mitään kivun lievitystä ja se kipu ei ollut lähellekkään niin hirveää mitä olin kuvittelut.. ja miltä se esim näyttää tv:ssä jne...
siellä meidän tarina otsikolla "Lapsi kuoli, halpaa yhteiskunnalle" Kaikkea voi siis vielä nykyäänkin sattua!
Sinulla ei ole synnytyspelkoa. On luonnollista, että kaikki ennen kokematon pelottaa. Itsekin pelkäsin, että akillesjänteeni katkeaa kesken sulkapallomatsin, kuten kävi yhdelle kaverilleni. tuska oli kuulemma sietämätön. Noh, niin hän vain sen sieti ja jäi henkiin..:) Miksi et todellakaan halua synnyttää alakautta? Se on lapselle paras mahdollinen syntymä, keisarinleikkaus on keinotekoinen "ulostuloväylä", jossa komplikaatioriskit ovat moninkertaiset. Itselläni on kolme lasta, ensimmäisen synnyttäminen oli ihan kauheaa, mitään kaunistelematta, lopuksi hänet kiskottiin imukupilla ulos. Kipua en kuitenkaan tuntenut, sain epiduraalipuudutuksen selkäydinkanavaan ja se toimi todella loistavasti. Saatuani kuulla olevani uudestaan raskaana, oli ensimmäinen ajatukseni "apua, taas pitää synnyttää!" Sain paracervikaalipuudutuksen ja toinen lapseni syntyi viidessä minuutissa. Kolmas syntyikin sitten jo vanhalla rutiinilla, puristin mieheni käden mustelmille ja huusinkin jonkun verran, tuloksena ihana toinen poikani. Nykyajan kivunlievitys on huippuluokkaa (ehkä liiankin), jos ja kun toivottavasti tulet raskaaksi, juttele äitiysnevolassa peloistasi. Kasvat kyllä 9 kuukauden kuluessa siihen ajatukseen, että vauvan on luonnollista tulla maailman alateitse. Mikä kumma siinä on, että mikään ei saisi tuntua miltään, ei kestetä kipua, kaikki pitäisi hoitua ilman minkäänlaista sotkua, mahd. siististi? En syyllistä sinua, pohdimpa vaan. Vauvoja pitäisi kai saada tilata postimyynnistä?
..koska vaihtoehtokin on keksitty??
Minulla on TODELLA paha pelko, ei, minulla on hysteerinen fobia. Lastenhankintaa on lykätty jo kohta 10 vuotta kauhuni takia. Kun päätämme yrittää, istun 4 päivää pöntöllä ripulilla paniikista, mitä tuleman pitää jos raskaaksi tulen. Kerran oksensin alapäätäni kaivelevan lääkärin päälle saatuani synnytys- paniikki kohtauksen tilanteessa, josta synnyttäminen tuli mieleeni. Itken lukiessani aiheesta, itken halutessani lasta. Ei mitenkään helppo tilanne. Liäksi olen käyttäytynyt väkivaltaisesti elämässäni näissä tilanteissa, joissa olen saanut paniikkikohtauksen. Käyn hammaslääkärissäkin nukutuksessa. En pelkää tikkejä, bakteereja yms, asiat mihin pelkoni kohdistuvat ovat lapsen tukehtuminen ja oman perseeni repeäminen, en voi kuvitella reaktiotani jos oma lihani repeää, se on niin kammottava ajatus, että en osaa ede kuvailla, mytkin on mentävä oksentamaan..
Mitenkäs sinä sitten kestät ajatuksen oman lihan ja sisälmysten leikkaamisesta veitsellä halki?
Parempi varmaankin teille olisi, että päätyisitte adoptiolapseen. Sen hankkiminen ei aiheuta mitään tuskallisia toimenpiteitä eikä kukaan koske sinuun misssään vaiheessa projektia. Sinun ei siis tarvitse saada mitään paniikkikohtauksia.
syytä hakeutua hoitoon, kun tuohon vaivaan on lääkkeet ja hoidot keksitty. Aggressiivisuus ei ole paha vain synnytyksessä vaan vaarallista jos esim. 1 vuotias kiukuttelee ja äiti käy aggressiiviseksi.
Ongelma ei siis mielestäni ole sektio tai alatiesynnytys vaan ädihin perussairaus joka olisi hoidettava synnyttipä sitten tai ei.Aggressivinen käytös ei ole koskaan hyvästä vaikka sitä voi puolustella sairaudella,lapsi ei sitä ymmärrä vaan pelkää ja kokee turvattomuutta suotta.
heippa kollega, tämä on kyllä ihan väärä paikka arvioida ihmisen pelon voimakkuutta tai vähätellä sen olemassaoloa. Alalla olevana varmasti tunnet synnytyspelosta tehtyjä Suomalaisia tutkimuksia, niiden mukaan äitiysneuvolahenkilökuntakaan ei tunnista tai ota vakavasti synnytyspelosta kärsiviä asiakkaitaan ja ymmärrä mitä tämä synnytyspelko (Horror Partus) äidille ja lapselle voi pahimmillaan aiheuttaa. Miten siis voit tässä arvioida kysyjän pelon voimakkuutta, olematta edes kasvotusten?
Toinen asia myös kummastuttaa, jos on hoitanut tuhansia synnytyksiä tietää, että jokaikinen synnytys on erilainen ja jokainen kokee kivun ja pelon hyvin subjektiivisesti. Tästä luulisi seuraavan, että ymmärtäisi yleistysten olevan mahdottomia. Itsekin olen synnyttänyt kolme lasta pelolla ja ilman, mutta en siitä huolimatta yleistäisi kaikkia synnytyksiä omieni kaltaisiksi tai olettaisi kaikkien kestävän koska itse olen kestänyt.
Ja kolmas asia, epiduraalipuudutus annetaan epiduraalitilaan ei KOSKAAN selkäydinkanavaan! (tämä oli yksi synnyttäjien peloista ja väärä tieto vielä lisää pelkoa!)
Minäkään en syyllistä ketään, ihmettelen vain, miksi tutkittu, näyttöönperustuva tieto ja asiakkaiden toiveet ovat niin hankalia toteuttaa käytännön syntymänhoitotyössä?
kun itsekkyys on vallalla eikä sairaala ole ihmemaa jossa kaikki ihmisen toiveet voisivat toteutua.Sellaista ihmemaata ei ole olemassa- edes raskaana oleveille, meistä muista sairaista puhumattakaan.
Vähän soisi olevan luottamusta yhteen maailman parhaista synnytysjärjestelmistä. Ja jos on jokin perussairaus tai jokapäiväistä elämää haittaava ahdistus tai pelkotila- niihin on hoitoja jä lääkkeitä olemassa. Niihin voidaan siis vaikuttaa ilman että tarvitsee "vetää kätilöä turpaan" kun AJOISSA haetaan apua -neuvolan kautta.
sitähän tämä alkuperäinen juuri halusi, selvittää mahdollisuudet apuun jo hyvissä ajoin :D
Lihan leikkaaminen ei jostain syystä tunnu yhtään niin kamalalta, on leikattu umpisuolikin "vanhaan malliin". Silloinkin pelkäsin mennessäni sekä tullessani vain ja ainoastaan, että tikit repeää. Toisekseen, leikkauspöydällähän on "kahlittuna" enkä voi vahingoittaa itseäni, lääkäreitä saati vauvaa.
Onko adoptioon päätyminen yleistä lääkäri- ja synnytyspelon takia? Minä luulen, että sillä perusteella emme edes pääsisi adoptiojonoon..
fiksu tyyppi.
Ei, vaan agressiivisuus ilmenee silloin kun olen lääkärissä. Muuten olen ihan tavallinen iloinen ihminen. Kärsin siis lääkäri fobiasta. En mitään puolustele, olen tottakai käynyt useamman kerran terapiassa asian takia. Ei apua. Ihmiset pelkäävät eri asioita, minä lääkäriä, sairaalaa ja eritoten synnyttämistä.
Uskon että sektiossa, jossa olen siis vangittuna pöytään kiinni kykenemättömänä mitään tekemään, olisi lapsen turvallisinta tulla maailmaan. Tietysti aina parempi jos voisin olla nukutettuna. Näin tuskin toimitaan.
Ensikisikin ketään ei sidota ja pidetä vangittuna etenkään sairaalassa. Siellä on meitä hulvattoman hauskoja hoitureita ja jokunen lekurin.
Tuossa tilanteessa jossa asioita mietit noin negatiivisen katutta saattaisi auttaa,jos hakisit lähetteen synnytyssairaan ja synnytyspelkopolin hoitajan/lääkärin kanssa kävisitte läpi kannaltasi oleelliset asiat ja mitä niille voisi tehdä. Esim. tutustuminen todellisiin tiloihin voisi auttaa?(tai sitten ei) Met olemme nykyään aika usein jo rennoissa tavallisissa vaatteissa ja meillä saattaa olla rengas nenässä, kuin kenellä tahansa tallaajalla. Ei olla murha aikeissa liikkeellä.
Tieto auttaa monasti jäsentelemään asioita uudella tavalla. Siellä voit saada uutta tietoja pohdittavaksi ja suunnitelman juuri sinun varallesi, sinulle vaikeisiin asiohin. On kaikkien etu jos h-hetkellä on ongelmat tiedossa toimintavaihtoehdot sovittuna sikäli kun se on ihmimillisesti katsoen mahdollista.Nuo lapset kun joskus yllättävät meidät kaikki.
Toivottavasti tästä oli apua.
Jos minulta kysyt, minusta normaalit vaatteet ja nenärenkaat hoitohenkilökunnalla vain pahentavat asiaa entisestään. En pysty menemään minkäänlaiseen lääkäriin tai sairaalaan ilman paniikkikohtausta tai vielä pahempaa, joten ei minua todennäköisesti kirveelläkään saa mihinkään "puhumaan" koska paniikkikohtauksessani en voi puhua. Sain kohtauksia terapiassakin, jossa oli tarkoitus nimenomaan purkaa tätä ongelmaa. Ei tullut mitään, kävin monen monta kertaa istunnossa vain olemassa hiljaa tai puhumassa vanhempieni lapsuudesta.
Kun ei voi ymmärtää todelliseta pelkoa, on helppo sanoa että "me ollaan ihan kivoja ihmisiä" eli vähätellä pelkoa ja saada pelkopotilas tuntemaan itsensä vähä- älyiseksi kohtelemalla häntä kuin lasta. Siihen ei ole tarvetta, kuten ei myöskään kaikenlaisiin lässytyksiin siitä miten "sillä hetkellä ne pelot unohtuu"tai "kannattaa tutustua sairaalaan". Olen minä sairaalassa ollut, kerran menin ystäväni synnytykseen mukaan torjuakseni oman pelkoni ja kävi juuri päinvastoin; oksensin, ulostin, itkin ja lopulta pyörryin. Synytyksen jälkeen masennuin moneksi viikoksi ja siitä toivuttuani en ole voinut edes lukea aihetta koskevia artikkeleita tuntematta tätä kauheaa tunnetta.
Olen kirjoittanut pelkoni historiikiksi, joka on 12- sivuinen. Sen olen päättänyt työntää käteen sille ensimmäiselle terveyden hoitoalan ammattilaiselle jonka aikanaan tapaan jos huomaan olevani raskaana. Toivottavasti hän osaa ottaa asian vakavasti, minä en pysty puhumaan siitä.
Pelkoni alkoi n. 1,5- vuotiaana kun tärykalvoni puhkaistiin Meikussa erittäin väkivaltaisesti kenenkään hetkeäkään ajattelematta, että juuri tälle lapselle voi kehittyä valokuvamuisti ja juuri tämä lapsi voi olla se yksi miljoonasta joka muistaa elämänsä tapahtumat ensimmäisestä elinvuodestaan saakka. Olen siis erittäin älykäs, luulenkin että tämä pahemman luokan paniikkihäiriö on luonnollinen kompensaatio sille (siis tietynlainen väärin kehittynyt tunne tätä asiaa kohtaan).
Lapsen tulolla perheeseen alkaa olla kiire, olen sen ikäinen, joten vaihtoehtoni on vähissä.
Onko muita todellisia pelkopotilaita, olisi mukava kuulla kuinka elämästä selviätte?
Toisekseen, luulisin (ja sydämestäni toivon) että leikkauspöydällä potilas on jotensakin hallinnassa ja "sidottu kiinni", itse nimittäin kohtauksen tullen voin kuvitella tiputtautuvani siitä pöydältä vaikka väkipakolla lattialle vaikka olisikin vatsa auki.. ei sitä sillä hetkellä pysty ajattelemaan, kun kohtaus "pakko päästä tästä"- tunne tulee.
Siis onko potilaalla todella mahdollisuus liikehtiä siinä pöydällä?
etten voinut auttaa. Tarkoitukseni ei ollut loukata vaan pohtia erilisia vaihtoehtoja tilenteeseesi.
Jaksamista.