Usein kuulee puhuttavan ujoista ihmisistä ikään kuin negatiivisena asiana. Miksi kaikkien tulisi olla samanlaisia? Erilaisuus on rikkaus. Ujous on melkeinpä suurinta rohkeutta. Todellinen rohkeus asuu hiljaa sydämessä. Ujosta ihmisestä ei näe päällepäin millainen on esimerkiksi itsetunto. Ujollakin voi olla hyvä itsetunto. Olen kyllästynyt kuulemaan kitinää ujoista ihmisistä. Juuri tänään kuulin työpaikalla juoruttavan "se on ahkera työntekijä mutta hirvittävän ujo!" ihankuin se olisi jotenkin huono asia? Suorastaan huvittaa. Ihmiset olkaamme rohkeasti ujoja, ei välitetä mitä mieltä muut ovat!
Mikä ujous?
Ujoudentaistelija
6877
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen ujo ja ylpeä siitä! Ennen en ollut, mutta nyt kaksvitosena olen ymmärtänyt, ettei se ole ollenkaan huono luonteenpiirre vaan päinvastoin.
Täysin samaa mieltä sun ja Millan kans. Ujolla voi ja saa olla luonnetta siitäkin huolimatta, ettei ole jatkuvasti itseään esille tuomassa :o)
hyvä Me
Minulle on joskus ihmiset sanoneet hyväksi puoleksi sen etten ärsytä sillä etten ole jatkuvasti tuomassa itseäni esille ja niinkuin "ylpelis että on "jotain". Se on varmaan joidenkin mielestä hyvä juttu sitten ettei pyri aina näyttämään olevansa jotain ja kehumassa itseään. Sellaista itsekeskeisyyttä. Se helposti ärsyttää ihmisiä.
Mulle ujous on kirous. Ei todellakaan mitään mistä olla ylpeä.
En tiedä ikääsi mutta kun ikää tulee, se vähän helpottaa. Ei tosin kaikilla. Samoin ammattiauttajasta saattaa olla apua mikä taustalla joku mikä aiheuttanut. Esim koulukiusaaminen tai että ollut aina paljon yksin. Kun pakottautuu toisten seuraan niin seura tekee kaltaisekseen. Ei toimi kaikilla mut sopii kokeilla oma asenne vaikka vaikeeta onkin
minusta rohkeamman. Siis olen saanut itseluottamusta PYRKIMÄLLÄ minulle vaikeisiin tilanteisin, enkä ottamalla ensimmäisenä helpointa vaihtoehtoa käyttöön. Koulussa esitelmien pitäminen luokan edessä sai minut vapisemaan, änkyttämään ja puhumaan puutaheinää. Nykyisin yritän päästä esiintymään, jotta oppisin voittamaan itseni ja tulemaan siedettäväksi puhujaksi. Itseilmaisu on minulle edelleenkin tuskallsta suuremmassa ryhmässä. Pienemmässä tulen edes hiukan paremmin ymmärretyksi. Usko pois kyllä se siitä. Eihän meistä Kukaan ole täydellinen kuitenkaan. Virheet on sallittuja.