hämmästyttävää

omistan e39 520i touringin. tänään töistä tullessa kotiin , ruuhka aikaan, ajauduin vahingossa liikenne valoihin punaisiin tullessa vasemmalle eli siihen "ohituskaistalle". No, oikealla kaistalla oli sen näköstä porukkaa että tuota ei lasketa oikealle kaistalle kun vasen kaista loppuu. Vihreät vaihtui ja kävi niinkuin arvelin että eipä löytyny tilaa tilaa kaistan loppuessa. Kaikki kiihdyttivät loppuun asti, eihän e39 touring elämäntapa farkulla kiihyttelyssä pärjää. Meinas tulla jo hätä kun eivät laskeneet oikealle kaistalle. Onko teille muille BMW kuljettajille ilkeilty liikenteessä ? Onko se BMW merkki jotenkin sellainen että toisten pitää ilkeillä ? Huvittavaa käyttäytymistä !!!!
101512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Päivittäin joku yrittää vastaavaa. On se kumma miten BMW ärsyttää kanssa-autoilijoita. Mutta merkkiä en ole vaihtamassa.

Äänestä
  • itse ajan bemarillani aina täysin liikennesääntöjen mukaan, ja noudatan säntillisesti nopeusrajoituksia.

    Teen tämän periaatteesta, ja toisaalta myös v_ttuilun vuoksi. Siellähän roikkuvat takapuskurissa ja vilkuttelevat valoja, teiden kuninkaat.

    Äänestä

  • vauhti pois kirjoitti:

    itse ajan bemarillani aina täysin liikennesääntöjen mukaan, ja noudatan säntillisesti nopeusrajoituksia.

    Teen tämän periaatteesta, ja toisaalta myös v_ttuilun vuoksi. Siellähän roikkuvat takapuskurissa ja vilkuttelevat valoja, teiden kuninkaat.

    Ja yritän vielä lisäksi ottaa muut huomioon parhaani mukaan. Jotkut saattavat jopa myhäillä ivallisesti, että taitaa olla joku vikasietotila päällä poloisen bemarissa, kun ei se kulje.. ;-)

    Äänestä

Voi sillä olla jotain merkitystä, mutta kuvaillun kaltaisessa tilanteessa en muista kyllä itse koskaan saaneeni tilaa "vapaaehtoisesti", riippumatta automerkistä, jolla on silloin sattunut ajamaan.

Yleinen liikennekulttuuri heijastelee muutenkin vallitsevan kvartaalikapitalismin ominaispiirteitä. Itsekkyys, aggressiivisyys ja piittaamattomuus aiheuttavat monia vähemmän miellyttäviä tilanteita tien päällä.

Äänestä

Kyllä enimmäkseen on saanut ajaa melko rauhassa, mutta välillä näkyy joitakin kuskeja joille BMW-merkkinen auto on joku ihme ärsyke tms. Tuossa yhtenä päivänä kävi niin, että joku VW Transporter -kuski oli ajanut aika lähelle minun autoni perää, olin siis tien viereen pysähtynyt edessä olevan pysäköityneen auton taakse. Lähdin siitä sitten veivaamaan pois ruudusta, jouduin peruuttamaan vielä toisen kerran, koska se VW Transporter -kuski oli ajanut liian lähelle minun autoa. Lisäksi se ääliö oli ajanut leveästi, että en nähnyt taakse. Okei lähdin siitä sitten pois ruudusta, mutta yhtäkkiä tämä pakettiautokuski päätti lähteä vaikka itse olin lähdössä ennen häntä. Luulenpa, että pelleili tahallaan.

Äänestä

En ole törmännyt kyseisiin tilanteisiin juuri koskaan, en myöskään nykyisellä 523i:lläkään. Olisit jättänyt kiihdyttelyn ja vaihtanut kaistaa rauhallisesti jonon keskivaiheilla tms. Kaduthan ovat täynnä erilaisia japseja... ja muitakin, jotka kiihtyvät reippaammin kuin meikäläisten bemarit. Kyllä bemarin ratissa tyyli on tärkeämpää kuin vauhti.

Äänestä

Tässä päivänä muutamana tapahtui seuraavaa:

Olin 530 da:llani ison asuntovaunun kanssa ekana punaisissa valoissa oikealla kaistalla. Valoja lähestyi joku sellainen VW kaupunkimaasturi, vaihtoi vasemmalle kaistalle rinnalleni odottamaan. Ajattelin kokeilla miten yhdistelmä kiihtyy 0....80km/h automaatin sporttiasennolla. Kyllähän tuo tuntui kiihtyvän, ehkä samaan tahtiin kuin normaali perheauto ilman vaunua.

Niin olisin tehnyt saman testin ilman sitä rinnalle tulijaakin, se nyt vain sattui hauskasti siihen osumaan.

Mutta mitä teki VW?

Ensin jäi viivalle unelmoimaan ja sen jälkeen varmaankin järkyttyi kun ohitettava "tientukko" katoaakin paikalta. VW kiihdytti varmaankin jonnekin 150 km/h tuntumaan, koska oli tehnyt ohituspäätöksen jo valoihin tullessaan. Niin sitä päätöstähän ei voi missään tapauksessa peruuttaa vaikka henki menisi, eihän(?) Johan siinä katu-uskottavuuskin kärsii!

Äänestä

Siellä tuntuu olevan kaikenlaisia sekopäitä, ja usein joutuu vaaratilanteisiin automerkistä riippumatta. Omalle kohdalle on BMW:llä kyllä sattunut enemmän tilanteita kuin muilla autoilla.

Äänestä

Täytyyhän sitä jotenkin pitää vireystasoa yllä liikenteessä, ettei rattiin nukahda. Yksi oiva keino on välillä ottaa pientä kisaa.

Äänestä

Aina näitä juttuja joissa muka bemariin suhtauduttaisiin eri tavalla, milloin muut autot, milloin poliisit. Autoja liikenne on täynnä eikä siellä suurin osa edes seuraa mitä autoja ympärillä menee. Itse en ole huomannut mitään eroa, ennen ajoin Golfilla ja nyt uudella bemarilla. Sakkojakaan ei tullut vaikka tuli tutkaan ajettua reilulla ylinopeudella.

Kaikkein eniten naurattaa jotkut 90-luvun rupukuntoisten bemarien kuskit, jotka valittaa "kateellisista" yms heti kun ovat joutuneet jonkun epäkohdan eteen. Heh heh.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jorde830 kirjoitti:

omistan e39 520i touringin. tänään töistä tullessa kotiin , ruuhka aikaan, ajauduin vahingossa liikenne valoihin punaisiin tullessa vasemmalle eli siihen "ohituskaistalle". No, oikealla kaistalla oli sen näköstä porukkaa että tuota ei lasketa oikealle kaistalle kun vasen kaista loppuu. Vihreät vaihtui ja kävi niinkuin arvelin että eipä löytyny tilaa tilaa kaistan loppuessa. Kaikki kiihdyttivät loppuun asti, eihän e39 touring elämäntapa farkulla kiihyttelyssä pärjää. Meinas tulla jo hätä kun eivät laskeneet oikealle kaistalle. Onko teille muille BMW kuljettajille ilkeilty liikenteessä ? Onko se BMW merkki jotenkin sellainen että toisten pitää ilkeillä ? Huvittavaa käyttäytymistä !!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu