Onko muilla sellasia oireita että on päässä jatkuva stressaava tunne ja tuntuu että on painetta nupissa?syön sepramilia 20mg 1tapletti päivässä mutta ei tunnu ainakaan siihen vaikuttavan..kellään samanlaisia oireita?
paine
m27
4808
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
joo on, koko ajan tuntuu kun joutuisi stressaamaan asioista, vaikka mitään ressin aihetta ei olekaan. nytkin en ole nukkumassa koska stressaan huomista kun kaverit tulee kylää toiselta paikkakunnalta !
niin juu ja syön itse paroxetiinia 20mg päivässä ..
Lopettakaa ihmeessä lääke tai vaihtakaa toiseen koska saatte ahdistusta siitä eli se vaan pahentaa tilannetta, lukekaa lisä tietoa esim serotoniili syndroomasta.
Hei,
mene kipin kapin tutkituttamaan verenpaineesi. Itse olen kärsinyt paniikkihäiriöstä 15 vuotta. Välillä ollut pitkiä kohtauksittomia kausia, kunnes viime keväänä alkoi kohtauksia tulemaan päivittäin ja hirvee paineen tunne tulemaan päähän. Menin lääkäriin niin verenpaine 180/117. Aloitettiin verenpainelääkitys niin paineen tunteet hävisi ja samoin sydämmen rytmihäiriöt.Paniikkikohtaukset jäivät lähes tulkoon kokonaan pois. Nyt verenpaine 120/70.