Hengellisyys

On aivan turhaa yrittää selittää hengettömille ihmisille hengellisyydestä, jos he eivät halua kuulla siitä! Tämän olen saanut todeta elämässä, AA:ssa, sekä tällä palstalla lukemattomia kertoja.

AA:n toipumisohjelma on hengellinen. Ihminen, joka ei ole tehnyt tätä ohjelmaa on yleensä hengetön, varsinkin AA:n piirissä. Jos ei ole kokemusta siitä miten tehdään ohjelmaa (ison kirjan) esittämällä tavalla ei yksinkertaisesti voi ymmärtää sitä, koska ei ole kokemusta eli tietoisuutta eli hengellisyyttä!

Kun ei ole tietoisuutta omasta itsestä sitä vielä vähemmän on muista, tästä johtuu (nimettöminä alkoholisteina) ja (oikeana AA:na) itseään kutsuvan organisaation järjetön pauhaaminen ja oikeassa olemisen todistaminen. Ei ole mitään valtaa mistä taistella. Tai jäsenkuntaa jota tulisi laajentaa. On vain olemassa asioita jotka toimii tai ei toimi. Johdonmukaisuutta eli tietoisuutta, siinä kaikki on johdonmukaista, asioilla on ikäänkuin merkitys.

Jos ei ole ohjelmassa tai muuten löytänyt sisäistä lastaan, ei tiedä Rakkaudestakaan mitään, silloin elämää hallitsee pelko. Ihmistä jota hallitsee pelko on turha mennä häiritsemään Rakkauden sanomalla, joka löytyy AA:n toipumisohjelmasta!

Rakkaus, palvelu, toipuminen, yhtenäisyys antavat kaikille AA ryhmille VAPAUDEN olla juuri sellaisia kuin ovat ilman tuomarointia.

Pelko synnyttää hallitsemisen tarpeen, tuomaroinnin, sääntöjä, pakkoja yms.

Eikö tärkeintä ollut ihminen, alkoholisti, joka kärsii. Elää helvetissä ja viimeisillä voimilla pyytää apua. Kumpaa meillä on tarjottavana pelkoa vai rakkautta? Hengellisyyttä vai hengettömyyttä? Tietoisuutta vai epätietoisuutta? Neuvoja vai kokemuksia?

Tämänkin kirjoituksen ymmärtävät vain ne jotka haluavat kuulla totuuden, toisin sanoen ovat suostuneet kohtaamaan totuuden itsestään. Ne jotka eivät ymmärrä saivartelevat, koska heitä hallitsee Suunnaton pelko. Oman kokemukseni kautta olen tietoinen tästä pelosta.

En tuomitse ketään sillä jokainen tekee sen itse itselleen. En syytä ketään sillä me itse syyllistämme itsemme! Kun joku tuomitsee sanomiseni tai tämän tekstin tuomitsee hän itsensä. Ei minua! Vaikka (nukkumatit) yrittävät minut syyllistää niin minä en syyllisty, koska olen hereillä, tilassa joka on ihmiselle luonnollinen ;)

Tänään haluan elää Rakkaudessa. Silti minulla on pelkojakin jäljellä, enkä usko, että ne koskaan häviävät täysin elämästä, mutta tänään olen TIETOINEN niistä, ne eivät enää hallitse minua. Meistä ei tule pyhimyksiä.

En edes ihmettele enää miksi Rakkaus pelottaa ihmisiä enemmän kuin itse pelko :)
7572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"On aivan turhaa yrittää selittää hengettömille ihmisille hengellisyydestä": itsellesikö jotain yrität todistaa? Hengettömien kanssa on todellakin turha väitellä.

"Jos ei ole ohjelmassa tai muuten löytänyt sisäistä lastaan..." Nii.

"Tämänkin kirjoituksen ymmärtävät vain ne jotka haluavat kuulla totuuden" Älä muuta virka.

Just. He. Hehe. Heheee. Hyvä kun oot löytänyt toduuden. Hiukan juttusi kuitenkin haiskahtaa jos sitä tarvii täälläkin mainostaa... Ettei niinku sisäisestä rauhasta tietoakaan... Kun kolmen aikaan yöllä nuin mättää....

Äänestä

Olen palstaa seurannut mielessäni juova mieheni. Mikä neuvoksi? Saisiko AA:sta avun? En sitä saamani tiedon mukaan uskalla kuitenkaan edes ehdottaa. Mieheni on perusluterilainen ja AA näyttää uskonnolliselta olemukseltaan olevan jokin uskonlahko. Vieläpä ahdasmielinen sellainen. Muiden mielipiteitä on lupa vähätellä ja tuomita. "Vain minä olen oikeassa, muut eivät tiedä rakkaudestakaan mitään.

Minusta juttusi haiskahtaa jo Jumalanpilkalta. Kaikki ihmiset ovat Jumalan luomia ja Herra puhuttelee meitä lähimmäistemme kautta. "Rakastakaa lähimmäistä niinkuin itseänne."

Mitä muuta kirjanne kertoo sisäisestä lapsesta jonka sitä lukemalla voi löytyä? Minulle termi on uusi. Ei taida esiintyä kuin teidän ahdasmielisessä oppaassanne. Joissakin rahankeräykseen haiskahtavissa psygologisissa kirjoissa se myös taitaa esiintyä mutta en ole niihinkään tosissaan jaksanut perehtyä. Onko ne lainattu sinne teidän raamatustanne?

Äänestä
  • "perusluterilainen", eli en kuulu kirkkoon enkä suunnittele liittymistä, joten kovin uskonnollinen AA-ohjelma ei voi olla koskapa minäkin siinä olen pystynyt mukana olemaan.

    Muiden mielipiteiden vähättelyä en liioin sisällyttäisi AA-ohjelmaan. Sen sijaan tapana on puhua vain itsestä. Tämä voi tietysti jollekin antaa sen käsityksen että olemme "minä itte" -porukkaa, kun kaikki lauseet alkavat sanoilla "minä", "minun mielestäni", "minun kokemukseni on, että..." Mutta minullakaan ei ole mitään muuta annettavaa kuin omat kokemukseni ja omat tulkintani, joten pakko on käyttää minä-muotoa.

    Sisäisestä lapsesta perusteoksemme ei puhu yhtään mitään, kyseessä on ollut alkuperäisen kirjoittajan oma tulkinta.

    Äänestä

Olen seurannut lähinnä tipattomien ketjua. Ihan mielenkiintoinen juttu. Välillä tulee selattua tätä AA hömppääkin. Siitä en mitään koe saavani mutta jotakin kait olen oppinut. On mm. 12 askeleen ohjelma. Olen sitä lueskellut kirjastossakin. Ei minulla sinänsä sitä vastaan mitään ole. Mutta:

"Ihminen, joka ei ole tehnyt tätä ohjelmaa on yleensä hengetön" -kirjoitat. Eli siis minäkin olen hengetön - ja varmaan sitä ovat sitten kaikki muutkin ei alkoholistit sinun mielestäsi.

Miten sitä ohjelmaa "tehdään"? Jostakin suorittamisesta lienee kyse? Aslel kerrallaan. Ja kun kaikki on suoritettu ollan valmiita. Onko teillä jonkinlaisia rituaaliseremonioita vai testataanko suoritus kirjallisissa tenteissä tms? Syntyykö teille suoritusten perusteella jokin arvojärjestys tyyliin "usko häntä, hän on viidennen askeleen AA kapteeni, sinä et juoppona kersanttina voi tietää asiasta mitään."

Perustuuko käsityksenne uskonnosta lestadiolaisuuteen? Monien kirjoituksista, esim. sinun, paistaa läpi jokin uskonlahko ja ensimmäiseksi tulee minun mieleeni juuri se.

Äänestä

Alkoholi on sinulle ongelma niin kirjoittele
[email protected] Auttava käsi
on aina tarjolla.

Äänestä

Sinua jota ärsyttää älä huoli, pelko se vain on joka siellä kuikuilee. Sinä joka hymyilet jopa naurat sydämestäsi eli samaistut, se on Rakkaus joka meitä suojelee ;)

Äänestä
  • Manian diagnosointi ei yleensä ole vaikeaa. Maanikon mieliala on hilpeä ja railakas, mutta labiili. Hän nauraa, pilailee ja vitsailee. Itsetunto on kohonnut. Unen tarve on laskenut, vitaliteetti kohonnut, aggressiivisuus suuntautunut ulospäin ja tulevaisuus näyttää optimistiselta. Motorinen tempo on nopea, yliaktiivinen, huolimaton, eloisa ja levoton. Tarkkaavaisuus on nopea ja tarkka, ilmenee ajatuksen rientoa, huomio siirtyy herkästi asiasta toiseen. Ärtyisät maanikot saattavat olla diagnostisesti hankalia. Maaninen faasi kestää hoitamattomana useimmiten 2-4 kuukautta

    Alkoholi aiheuttaa muiden terveysriskien lisäksi huomattavasti psyykkistä sairastavuutta. Pitkäaikainen alkoholinkäyttö tyhjentää vähitellen aivojen välittäjäainevarastoja ja ilmeisesti sillä mekanismilla altistaa vaikean manian kehittymiselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Spirit82 kirjoitti:

On aivan turhaa yrittää selittää hengettömille ihmisille hengellisyydestä, jos he eivät halua kuulla siitä! Tämän olen saanut todeta elämässä, AA:ssa, sekä tällä palstalla lukemattomia kertoja.

AA:n toipumisohjelma on hengellinen. Ihminen, joka ei ole tehnyt tätä ohjelmaa on yleensä hengetön, varsinkin AA:n piirissä. Jos ei ole kokemusta siitä miten tehdään ohjelmaa (ison kirjan) esittämällä tavalla ei yksinkertaisesti voi ymmärtää sitä, koska ei ole kokemusta eli tietoisuutta eli hengellisyyttä!

Kun ei ole tietoisuutta omasta itsestä sitä vielä vähemmän on muista, tästä johtuu (nimettöminä alkoholisteina) ja (oikeana AA:na) itseään kutsuvan organisaation järjetön pauhaaminen ja oikeassa olemisen todistaminen. Ei ole mitään valtaa mistä taistella. Tai jäsenkuntaa jota tulisi laajentaa. On vain olemassa asioita jotka toimii tai ei toimi. Johdonmukaisuutta eli tietoisuutta, siinä kaikki on johdonmukaista, asioilla on ikäänkuin merkitys.

Jos ei ole ohjelmassa tai muuten löytänyt sisäistä lastaan, ei tiedä Rakkaudestakaan mitään, silloin elämää hallitsee pelko. Ihmistä jota hallitsee pelko on turha mennä häiritsemään Rakkauden sanomalla, joka löytyy AA:n toipumisohjelmasta!

Rakkaus, palvelu, toipuminen, yhtenäisyys antavat kaikille AA ryhmille VAPAUDEN olla juuri sellaisia kuin ovat ilman tuomarointia.

Pelko synnyttää hallitsemisen tarpeen, tuomaroinnin, sääntöjä, pakkoja yms.

Eikö tärkeintä ollut ihminen, alkoholisti, joka kärsii. Elää helvetissä ja viimeisillä voimilla pyytää apua. Kumpaa meillä on tarjottavana pelkoa vai rakkautta? Hengellisyyttä vai hengettömyyttä? Tietoisuutta vai epätietoisuutta? Neuvoja vai kokemuksia?

Tämänkin kirjoituksen ymmärtävät vain ne jotka haluavat kuulla totuuden, toisin sanoen ovat suostuneet kohtaamaan totuuden itsestään. Ne jotka eivät ymmärrä saivartelevat, koska heitä hallitsee Suunnaton pelko. Oman kokemukseni kautta olen tietoinen tästä pelosta.

En tuomitse ketään sillä jokainen tekee sen itse itselleen. En syytä ketään sillä me itse syyllistämme itsemme! Kun joku tuomitsee sanomiseni tai tämän tekstin tuomitsee hän itsensä. Ei minua! Vaikka (nukkumatit) yrittävät minut syyllistää niin minä en syyllisty, koska olen hereillä, tilassa joka on ihmiselle luonnollinen ;)

Tänään haluan elää Rakkaudessa. Silti minulla on pelkojakin jäljellä, enkä usko, että ne koskaan häviävät täysin elämästä, mutta tänään olen TIETOINEN niistä, ne eivät enää hallitse minua. Meistä ei tule pyhimyksiä.

En edes ihmettele enää miksi Rakkaus pelottaa ihmisiä enemmän kuin itse pelko :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu