Minulla todettiin tänä kesänä sydänlihastulehdus johon annettiin hoidoksi paljon lepoa. Nyt tilanteen pitäisi olla normaali. Jälkitarkastuksessa ei kuulemma ole tarvetta käydä.
Kuitenkin minulla on nyt ongelmana lähinnä psyykkinen pelko ja ahdistus että saan yhtäkkiä sydänkohtauksen vaikkapa keskellä yötä. Yritän selittää itselleni järjellä ettei nuori 20v terve ihminen todennäköisesti saa mitään kohtausta nukkuessaan, eri asia jos lähtee maratonille 200 sykkeellä 40 asteen helteessä.
Silti minusta tuntuu joskus siltä että olen tuntevinani jotain outoa rinnassa. Yhtäkkiä vain säpsähdän hereille ja alan pelätä. Makaan pitkään ahdistuneena tuijotellen seiniä hengitellen hyvin varovaisesti ja kun en saa unta, nousen ylös ja alan tehdä jotain, mitä tahansa että saisi ajatukset muualle ja valvon niin kauan että käytännössä pökerryn väsymykseen.
Mitään kipuja ei ole mutta kuvittelen että tuntuu ahdistusta ja että sydän saattaa pettää millä hetkellä hyvänsä ja että tunnen aavistuksenomaista vihlomista. Luulen että tämä on puhtaasti psykosomaattista mutta vaikka sen järkeistää itselleen, pelko on silti ja aiheuttaa pahaa unettomuutta ja levottomuutta.
Asiaan varmaan auttaisi käynti lääkärissä ja EKG, jotta voisi varmistua oikein konkreettisesti siitä ettei vikaa ole. Se vain että tuppaan epäilemään jopa lääkäreiden arviointeja sillä kun tulehdus alunperin todettiin, eräskin lääkäri oli sitä mieltä ettei mitään vikaa ole ja sillä tiedolla olisin voinut kuolla.
Harrastan runsaahkosti liikuntaa. Juoksemista lähinnä ja siinä sydän on kuormittunut sairastamisen jälkeenkin (lepoloman, 1kk jälkeen) muutaman kerran enintään 20km lenkeillä. Luulisi että jos sydän on sen kestänyt niin se mitä todennäköisimmin ei petä missään levossa..
Mutta mutta. Eivät ne tiedot auta kun yhtäkkiä iskee selittämätön kuolemanpelko. Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Kuitenkin minulla on nyt ongelmana lähinnä psyykkinen pelko ja ahdistus että saan yhtäkkiä sydänkohtauksen vaikkapa keskellä yötä. Yritän selittää itselleni järjellä ettei nuori 20v terve ihminen todennäköisesti saa mitään kohtausta nukkuessaan, eri asia jos lähtee maratonille 200 sykkeellä 40 asteen helteessä.
Silti minusta tuntuu joskus siltä että olen tuntevinani jotain outoa rinnassa. Yhtäkkiä vain säpsähdän hereille ja alan pelätä. Makaan pitkään ahdistuneena tuijotellen seiniä hengitellen hyvin varovaisesti ja kun en saa unta, nousen ylös ja alan tehdä jotain, mitä tahansa että saisi ajatukset muualle ja valvon niin kauan että käytännössä pökerryn väsymykseen.
Mitään kipuja ei ole mutta kuvittelen että tuntuu ahdistusta ja että sydän saattaa pettää millä hetkellä hyvänsä ja että tunnen aavistuksenomaista vihlomista. Luulen että tämä on puhtaasti psykosomaattista mutta vaikka sen järkeistää itselleen, pelko on silti ja aiheuttaa pahaa unettomuutta ja levottomuutta.
Asiaan varmaan auttaisi käynti lääkärissä ja EKG, jotta voisi varmistua oikein konkreettisesti siitä ettei vikaa ole. Se vain että tuppaan epäilemään jopa lääkäreiden arviointeja sillä kun tulehdus alunperin todettiin, eräskin lääkäri oli sitä mieltä ettei mitään vikaa ole ja sillä tiedolla olisin voinut kuolla.
Harrastan runsaahkosti liikuntaa. Juoksemista lähinnä ja siinä sydän on kuormittunut sairastamisen jälkeenkin (lepoloman, 1kk jälkeen) muutaman kerran enintään 20km lenkeillä. Luulisi että jos sydän on sen kestänyt niin se mitä todennäköisimmin ei petä missään levossa..
Mutta mutta. Eivät ne tiedot auta kun yhtäkkiä iskee selittämätön kuolemanpelko. Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
tahtias miks sun pitää urheilla nii paljo ,joo mäki olin tollanen urheilu-ja työhullu mutta kun tuli haarakatkos oikeelle puolelle sydämeen,nii sit oli pakko lopettaa urheilu,joo ehkä mul on oikorata sydämmes joo en voi juosta enää yhtää se ois viimenen pyrähdys,joo sun sydämmes varoittaa ylirasituksesta kävele metsäs vaa hiljalleen ja lopeta hengelläs leikkiminen.okei pärjäile ja ota iisisti vaik se alus kauheeta onkin
Itellä on kanssa ollut nyt noin runsaan vuoden verran kaikenlaisia pelkoja ja ahdistuksia.
Yhteistä näille mun peloille on, että ne lähes kaikki liittävät terveyteen.
Mulla on somaattisia oireita runsaasti. Välillä on vaikea hengittää, kurkkua kuristaa, rintaan pistää, sydän muljahtelee, huimaa, heikotusta, jne. Psyykkisinä oireina mm. just ahdistus ja erilaiset pelot. Etenkin kuolemanpelkoa aiheuttavat itsellä just nää psyykkiset sydänoireet. Ainakin joskus, ei aina.
Mitään somaattista sairautta minulla ei ole. Ja ei ole myöskään lukuisten tutkimuksienkaan jälkeen löydetty.
Itse olen hakenut apua lukemalla runsaasti psykiatria ja psykologia aiheisia kirjoja. Niitten avulla itsetuntemukseni kehittyi ja aloin ajan kanssa ymmärtäämään erityisesti sen seikan, että kuinka paljon se mieli vaikuttaa toimintaan ja asioihin yleensä. WWW.tukiasema.net on käymisen arvoinen paikka.
En ole mennyt (ainakaan vielä) terapiaan lähinnä siitä syystä, että vanhempani (olen 19-vuotias) ovat melkoisen konservatiivisen epäluuloisia sitä kohtaan. Mielestäni käynti kuitenkin psykologin ja/tai psykiatrin juttusilla on hyvä vaihtoehto. Ei kannata itse jäädä makaamaan tuleen.
Ilmeisesti oireilusi alkoi tuon sydänlihastulehduksen takia? Mikäli näin, niin ehdottomasti suosittelisin koko tapahtuman psyykkisiä asioita purkamaan osiin ja miettiä niitä. Se voi olla aika vaikeaa, mutta samalla myöskin erittäin vapauttavaa. Jos et itse tähän kykene, niin lyhytkestoinen (kognitiivinen)psykoterapia on myös mielekäs vaihtoehto.
Älä nyt vaan missään nimessä jätä liikuntaa kokonaan pois elämästäsi. Sillä saat todellakkin sen sydämesi pysymään kunnossa. Kunhan liikut silloin, kun vointisi on hyvä. Kuumeisena se ei kannata. Myös ruokavalio kannattaa laittaa kuntoon!
Ei muuta kuin tsemppiä!
Kun sinua noin voimakkaasti asia askarruttaa ja mieltäsi painaa, niin suosittelen käyntiä paikkakunnallasi tiedossa olevan maineikkaan (hyvän) lääkärin vastaanotolla. Kerro tilanteesi ja ahdistuksesi sekä pelkosi ja PYYDÄ ottamaan sydänfilmi (taitaa ottaa pyytämättäkin). Tuntemukset (jos todellakin niitä tunnet) voivat johtua elimistön stressitilasta, joka on aiheutunut liian kovasta urheilusta (joko määrällinen tai laadullinen). Eli tilaa aika!
EKG ei tapauksessasi auta eteenpäin, koska käyrä on normaali.
Ongelmasi on, kuten itsekin kerroit, pelko.
Pelko on vain kohdattava - tiedät, ettet kuole.
Opettele uskomaan siihen, että olet terve!
Itselläni oli jo nuorena hitaasti paheneva synnynnäinen (parantumaton) sydänvika.
Minäkin säikyin samassa iässä, mutta opettelin ymmärtämään sen, etten kuole "kertalaakista".
Vanhemmiten ongelma hävisi.