Nyt pakahdun ellen pura ajatuksiani jonnekin, vastatkaa jos voitte jotenkin auttaa! Olen siis reilu parikymppinen mies enkä ole koskaan seurustellut (ihastunut monesti mutta vastapuoli ei). Nyt kuitenkin kävi niin että tuttavapiirissäni oleva ihana neitokainen ihastui minuun ja minäkin häneen, ainakin niin luulin aluksi. Emme olleet tunteneet kovinkaan hyvin toisiamme, vaihtaneet vain muutaman sanan toisinaan.
Kaikki eteni hurjan nopeasti kun sen ensimmäisen kerran pääsimme hiukan paremmin juttelemaan. Parin päivän päästä pidimme jo toisiamme kädestä ja suutelimme. Sitten nukuttiin jo öitä vierekkäin. Mitään ns. piiritysvaihetta ei edes ehtinyt olla kun jo olimme kuin vanha pari.
Sitten ahdistuin. Siitä että tyttö on aivan upea kaikin puolin ja minä EN TUNNE ENÄÄ YSTÄVYYTTÄ ENEMPÄÄ!! Sen kerran kun tapaan ihanan ihmisen joka on kaikin puolin sopivan tuntuinen arvoiltaan ja tunnen häneen fyysistä vetoa - kaikki tuntuu menevän pieleen. Olemmeko aloittaneet aivan liian nopeasti? Onko ongelma vielä korjattavissa? Olenko tunnevammainen? Vaikuttaa että tyttönikin ajattelee samoin vaikka en ole uskaltanut tästä vielä hänen kanssaan keskustella.
Onko joku löytänyt ihastuksensa uudelleen kun on sen hukannut? Sen tiedän että arki tulee vastaan jossain vaiheessa mutten voinut kuvitella että se voisi käydä jo parissa viikossa!
Tunteet heittelee
5
1266
Vastaukset
- meille
kävi täsmälleen samalla lailla. Nyt jos joku osais neuvoa todellisella kokemuksella.
- Apua!
Eipä tainnut olla kellään neuvoja tarjolla.. kai se on vaan otettava päivä kerrallaan eikä odotettava että mitään ihmeitä tapahtuu. Vähän takapakkia tässä on kumpainenkin ottanut, ehkä pieni tauko näkemisessä antaa perspektiiviä omiin ajatuksiin..
- tietoa
Itsellä nyt sama tilanne, osaako joku auttaa?
- Vaikea tilanne
itselle ei vastaavaa ole koskaan käynyt mutta ajattelisin että rehellisyydellä pääsee yleensä asioissa eteenpäin suuntaan tai toiseen, avoin keskustelu siis paikallaan, muista kuitenkin että asiat pitää tuoda hellästi ja kohteliaasti esille.
- Vähänsama..
Itselle kävi hieman samalla tavalla. Menimme yhteen hyvän ystäväni kanssa, olimme tykänneet toisistamme pitkään. Lopulta kerroimme tunteistamme ja kaikki tuntui täydelliseltä ja helpottavalta. Sitten kun suutelimme, alkoi tuntua oudolta ja ahdistavalta, aivan kuin tunteeni olisivat kadonneet :/ puhuin asiasta hänelle, ja välidraamojen kautta päätimme nyt ottaa ihan iisisti ja edetä todella hitaasti. En ole edelleenkään varma tunteistani, mutta välillä tuntuu että tykkään hänestä tosi paljon enkä todellakaan haluaisi menettää häntä, ja välillä taas ahdistaa ja tuntuu, että ehkä en olekaan ihastunut.. Päätimme, että olemme tavallaan veilä tässä vaiheessa nyt kavereita, mutta tavallaan vähän enemmän :D Ahdistaa epätasapainoisuus ja se, että luulen että hän haluaisi tältä jotain vähän enemmän, kun itse en ole yhtään varma mistään..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211688
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161372- 61980
Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329972- 65826
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen75798- 1760
- 46731
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta60653