Isäni kanssa tuli puhetta talon rakentamisesta ja että olemme suunnitelleet "tietenkin" talopakettia,kooltaan noin 130-140neliöö (5h k). Siinä sit kun kertoilin joitakin hintoja tuon kokoisista talopaketeista esim. Kastellilla ja Jukkatalolla,niin isäni jyrähti et "ei helevetti tuollaista summaa kannata maksaa kun omissakin metsisssä on puita..!"
Eli kun otetaan esimerkiksi Kastellin "sateelta suojaan-pystytys" niin kuinka monta viikkoa luulette menevän esim. 3mieheltä että n.140neliön okt saadaan samaan pisteeseen kappaletavarasta tehtynä.
Entä kustannukset,mikäli puutavara saadaan omasta metsästä?
talopaketti vs. kappaletavara
44
4238
Vastaukset
- niin pääset
rakentamaan puoli vuotta myöhemmin kuin Kastelin toimittamasta tavarasta. Ja mistä saat leimat niihin puihisi? Ja suunnitelmat?
Säästö omista puista 2000 - 3000 euroa mutta aikaa mennee puoli vuotta enemmän. - metritavarasta
oli neljä kokenutta kirvesmiestä ja aikaa kului siitä kun kaivuri tuli tontille, kolmeviikkoa aluskate vaiheeseen. eli käytännössä talopakettia vastaava asennus. itselleni tulossa talopaketti, olen lyönyt jo talopaketista kaupat kiinni ja hieman harmittaa kun kuulin naapurin kustannusarvion.
ps. ei ole mikään kirvesmiehen mainos.
eli kyllä isäsi on ihan oikeassa!- kustiksen takia ei
kannata itseään ampua. Säästöä ei se naapuri juurikaan saa, ja vähän huonot tekijät niin sekin säästö muuttuu reippaasti menopuolelle, lisäksi hommaa, valvontaa ja murehtimista helvatisti enemmän. Silti todennäköistä että jää vähän rimpulaksi se talo.
- höpö ukko !
kustiksen takia ei kirjoitti:
kannata itseään ampua. Säästöä ei se naapuri juurikaan saa, ja vähän huonot tekijät niin sekin säästö muuttuu reippaasti menopuolelle, lisäksi hommaa, valvontaa ja murehtimista helvatisti enemmän. Silti todennäköistä että jää vähän rimpulaksi se talo.
mä rakensin omasta puutavarasta,enkä uskalla edes laskea kertynyttä säästöä,jos olisin ostanu pelkät ulkopaneelit nii nykyhinnoilla olis rahaa palanu 3000 euroo,ja kaikki rakennuspuu runkotavarasta ruoteisiin ja sisäpanelin höyläyksineen maksamaan 2000 euroo,tämä ASIANTUNTIJA ei taida tietääkään puutavaran hintoja..ja siitä että tulis jotenkin rempula niin HAH !mitenhän se talopaketin puutavara muuten eroo itte kaadetusta kuin sillä ett se on varmasti kotimaista,talopakettien puutavara suurelta osin venäläistä..niin,talo ja talli tuli maksamaan reilut 80000 euroo,kokeilkaas pakettina samaa..
- pikku kaasussa
höpö ukko ! kirjoitti:

paskanjauhaminen ja oleminen edes hetken tosimies. No se suotakoon sinulle, aamulla se ei ole niinkään halpa, hieno ja helppo juttu. Säästökin on huvennut taivaan tuuliin kun heräät taas kissanpaskan maku suussa hirveessä kankkusessa. Mutta tsemppiä wannebee-metsänomistajalle.
- niin aina vaan halpenee..
pikku kaasussa kirjoitti:

Näitä oman sahan omistavia omasta metsästä taloja rakentavia tuntuu olevan Suomessa tosi paljon. Tai sitten se on vain tämä yksi hemmo joka tänne kirjoittelee, kun en ole alan miehenä monesta kuullut. Mutta unelmana ihan kiva...
- Puuta
pikku kaasussa kirjoitti:
paskanjauhaminen ja oleminen edes hetken tosimies. No se suotakoon sinulle, aamulla se ei ole niinkään halpa, hieno ja helppo juttu. Säästökin on huvennut taivaan tuuliin kun heräät taas kissanpaskan maku suussa hirveessä kankkusessa. Mutta tsemppiä wannebee-metsänomistajalle.
Mistä näitä skeptikkoja riittää?
Joka vuosi Suomessa rakennetaan yli 50 omakotitaloa tai mökkiä oman metsän puista. Miksi se on niin käsittämättömän vaikeata sulattaa sitä tosiasiaa, että kyllä siitä säästöä syntyy. Varmasti myöskin nämä metsänomistajat tietävät puun käsittelystä yhtä sun toista. Tokihan se on ymmärrettävää, että peri-suomalainen kateus nostaa päätään, mutta turhaa provosointia on lähteä nimittelemään ketään valehtelijaksi...
Eikö olisi parempi tapa ottaa selvää rakennusmateriaaleista ja käydä vaikkapa vaimon kanssa kesälomareissulla kadehtimassa ihan livenä paikan päällä?! - meiningin ja systeemit
Puuta kirjoitti:
Mistä näitä skeptikkoja riittää?
Joka vuosi Suomessa rakennetaan yli 50 omakotitaloa tai mökkiä oman metsän puista. Miksi se on niin käsittämättömän vaikeata sulattaa sitä tosiasiaa, että kyllä siitä säästöä syntyy. Varmasti myöskin nämä metsänomistajat tietävät puun käsittelystä yhtä sun toista. Tokihan se on ymmärrettävää, että peri-suomalainen kateus nostaa päätään, mutta turhaa provosointia on lähteä nimittelemään ketään valehtelijaksi...
Eikö olisi parempi tapa ottaa selvää rakennusmateriaaleista ja käydä vaikkapa vaimon kanssa kesälomareissulla kadehtimassa ihan livenä paikan päällä?!siksi on turha jauhaa nykypäivänä tuota säästöpaskaa omasta metsastä, varsinkin täällä wannabee-miesten ihannepaikassa. Niin se vaan on.
- Timberland
meiningin ja systeemit kirjoitti:
siksi on turha jauhaa nykypäivänä tuota säästöpaskaa omasta metsastä, varsinkin täällä wannabee-miesten ihannepaikassa. Niin se vaan on.
Miksi joku perkele vaivautuisi tekemään OMAN METSÄN OMISTA PUISTA itsellensä talon tai huvilan, jos se olisi niin saatanan vaikeeta ja kallista ja paskaa ja turhaa ja ylipäätään ihan mitä tahansa Ö-luokkaa???
I´m just a jealous guy... Get a life!!! - Ilmainen on ihanaa
Eipä ne puut metsästä ilmaiseksi tule vaikka olisi oma maatilakuormaaja ja traktori. Mutta niitä konekustannuksia ei tietenkään lasketa miksikään, ilmaistahan se traktorinpito on ja isä maksaa naftatkin.
Moottorisahakin on aivan ilmainen, samoin kuin siirtyminen sinne palstalle ja puiden kaato ja karsinta.
Sitten kun ne puut on saatu tontille, pitää ne kenttäsirkkelillä sahuuttaa. Kenttäsirkkelimies tuleekin aivan ilmaiseksi hommiin, ilmaisprojektissa kun ollaan, joopa joo. Jehovalaisten taloprojektilta kuulostaa, kun kaikki ovat talkoilla töissä!
Sitten pitää talkoilla ne puu taapeliin. Ilmasta ruokaa kun käy pelastusarmeijan soppajonossa syömässä, niin eipä se maksa se perse pitkällä siellä tapulikasalla mamman kanssa pyllistely mitään. Kaikki kun on ilimaista meidän rojektissa juu. No tähän kaikkeenonkin saatu yhden normaaliperheen koko vuoden kesälomat poltettua, joten ens vuonna jatkuu talon rakentaminen "ilmaisesta" pitkästä puutavarasta!
Seuraavana kesänä sitten singahdetaan perustuksia tekemään. Ilmaiseksi ison kaivinkoneen omistava setä meille kaivelee juu! Massat ja sepelit ajellaan meille ilmaiseksi ja rungon pystytän ilmaiseksi ihan itse. Naapurin tyhmä teini-ikäinen poika on mulle apumiehenä karkkipalkalla (ainoa mikä maksaa tässä projektissa jotain)
Rungon pystytys pitkästä yksin kun on vaikeaa tai jopa mahdotonta hommaa.
Ilmaiseksi sähkölaitos mulle muuten energiatkin rakennussirkkeelinkin toimittaa - tai enhän mä mitään sirkkeliä kun mulla on käsisaha. Mä syön sitä ilmaissoppaa, piereskelen ja sahailen. Naulat on ilmaisia näytenauloja K-raudasta.
Että kyllä se halvaksi tulee, rakentakaa ihmiset ihmeessä enemmän itse!
Ottaka vaikka töistä vapaata, jotta ehditte tekeen kaiken pitkän kaavan mukaan. Ilmaistahan se vapaan ottaminen on kuten muukin vapaa-aika. - Jahve
että naapurisi on nk. jehovalainen ja nuo timpurit talkoissa...
Nimittän 4 timpuria, 3 viikkoa tekee vähintään: 3x40hx3=480 tuntia työtä. Mikä on yli 30% kokonaistyömäärästä. Kyllä sillä pitää jo jotain raksalla tapahtuakin!
480 tuntia työtä on vähintään 15000 euron lasku - ehkä enemmänkin riippuen kuinka päteviä herroja on ollut töissä ja mikä on ollut työmuoto. - Enemmän harraste
Timberland kirjoitti:
Miksi joku perkele vaivautuisi tekemään OMAN METSÄN OMISTA PUISTA itsellensä talon tai huvilan, jos se olisi niin saatanan vaikeeta ja kallista ja paskaa ja turhaa ja ylipäätään ihan mitä tahansa Ö-luokkaa???
I´m just a jealous guy... Get a life!!!kuin mikään taloudellinen juttu. Mikäs siinä jos on aikaa puuhastella metsikössä. Rahassa sillä ei juurikaan voita. Vai olet ? Totta siltähän tuo tekstisi vaikuttakin, hanki tosiaan elämä itsellesi ettei tarvise palstalla uhota.
- Kehä III
Enemmän harraste kirjoitti:
kuin mikään taloudellinen juttu. Mikäs siinä jos on aikaa puuhastella metsikössä. Rahassa sillä ei juurikaan voita. Vai olet ? Totta siltähän tuo tekstisi vaikuttakin, hanki tosiaan elämä itsellesi ettei tarvise palstalla uhota.
Jos kerran tiedät raudanlujana ammattilaisena tämän päivän rakennuskustannukset, niin miksi verenpaineesi aina nousee hälyttäviin lukemiin kun joku uskaltaa mainita rakentamisen oman metsän puista? -Ollaan toki väärällä palstalla, mutta ei se varmaankaan riitä syyksi tuohon uhoamiseen?
Taidat vaan olla kateellinen skanskan hanslankari. - rakenna halvalla, miksi
Kehä III kirjoitti:
Jos kerran tiedät raudanlujana ammattilaisena tämän päivän rakennuskustannukset, niin miksi verenpaineesi aina nousee hälyttäviin lukemiin kun joku uskaltaa mainita rakentamisen oman metsän puista? -Ollaan toki väärällä palstalla, mutta ei se varmaankaan riitä syyksi tuohon uhoamiseen?
Taidat vaan olla kateellinen skanskan hanslankari.vääntää ja kääntää. Aivan vapautuneesti vain tosiaan höyläilet. Eikä todellakaan näiden säästöveikkojen toilailut nosta verenpainetta. Enhän minä niitä joudu maksamaan. Mutta tieto on ja taito.
- tosiaan
Kehä III kirjoitti:
Jos kerran tiedät raudanlujana ammattilaisena tämän päivän rakennuskustannukset, niin miksi verenpaineesi aina nousee hälyttäviin lukemiin kun joku uskaltaa mainita rakentamisen oman metsän puista? -Ollaan toki väärällä palstalla, mutta ei se varmaankaan riitä syyksi tuohon uhoamiseen?
Taidat vaan olla kateellinen skanskan hanslankari.tolla tyypillä,tosiaan on,aina kun mainitsee pitkän tavaran nii johan älähtää..liekköhän sillä lyhyttä tavaraa vaan itsellä..??mut pitkästä kannattaa rakentaa,se on taloudellisin vaihtoehto..ja halvaks tul irakentaa omalta kohdaltani,otti vain taapelista lankkua ja helppoa oli !!
- tuo halpa talopakettisi oli ?
tosiaan kirjoitti:
tolla tyypillä,tosiaan on,aina kun mainitsee pitkän tavaran nii johan älähtää..liekköhän sillä lyhyttä tavaraa vaan itsellä..??mut pitkästä kannattaa rakentaa,se on taloudellisin vaihtoehto..ja halvaks tul irakentaa omalta kohdaltani,otti vain taapelista lankkua ja helppoa oli !!
Sieltä taapelista pinoten ? tsemppiä vaan paskanjauhajille. Totta kai halpaa on. parempaa kuin kenelläkään muulla.
- Faktoja vaan ei ole
tuo halpa talopakettisi oli ? kirjoitti:
Sieltä taapelista pinoten ? tsemppiä vaan paskanjauhajille. Totta kai halpaa on. parempaa kuin kenelläkään muulla.
Kertomuksia ja tarinoita kuinka paljan käsin on omasta metsästä rakenettu talo halvalla. Suhteita on ollut, millon mihinkin ja kenen kanssa. Kivoja legendoja.
- jatkaen
Ilmainen on ihanaa kirjoitti:
Eipä ne puut metsästä ilmaiseksi tule vaikka olisi oma maatilakuormaaja ja traktori. Mutta niitä konekustannuksia ei tietenkään lasketa miksikään, ilmaistahan se traktorinpito on ja isä maksaa naftatkin.
Moottorisahakin on aivan ilmainen, samoin kuin siirtyminen sinne palstalle ja puiden kaato ja karsinta.
Sitten kun ne puut on saatu tontille, pitää ne kenttäsirkkelillä sahuuttaa. Kenttäsirkkelimies tuleekin aivan ilmaiseksi hommiin, ilmaisprojektissa kun ollaan, joopa joo. Jehovalaisten taloprojektilta kuulostaa, kun kaikki ovat talkoilla töissä!
Sitten pitää talkoilla ne puu taapeliin. Ilmasta ruokaa kun käy pelastusarmeijan soppajonossa syömässä, niin eipä se maksa se perse pitkällä siellä tapulikasalla mamman kanssa pyllistely mitään. Kaikki kun on ilimaista meidän rojektissa juu. No tähän kaikkeenonkin saatu yhden normaaliperheen koko vuoden kesälomat poltettua, joten ens vuonna jatkuu talon rakentaminen "ilmaisesta" pitkästä puutavarasta!
Seuraavana kesänä sitten singahdetaan perustuksia tekemään. Ilmaiseksi ison kaivinkoneen omistava setä meille kaivelee juu! Massat ja sepelit ajellaan meille ilmaiseksi ja rungon pystytän ilmaiseksi ihan itse. Naapurin tyhmä teini-ikäinen poika on mulle apumiehenä karkkipalkalla (ainoa mikä maksaa tässä projektissa jotain)
Rungon pystytys pitkästä yksin kun on vaikeaa tai jopa mahdotonta hommaa.
Ilmaiseksi sähkölaitos mulle muuten energiatkin rakennussirkkeelinkin toimittaa - tai enhän mä mitään sirkkeliä kun mulla on käsisaha. Mä syön sitä ilmaissoppaa, piereskelen ja sahailen. Naulat on ilmaisia näytenauloja K-raudasta.
Että kyllä se halvaksi tulee, rakentakaa ihmiset ihmeessä enemmän itse!
Ottaka vaikka töistä vapaata, jotta ehditte tekeen kaiken pitkän kaavan mukaan. Ilmaistahan se vapaan ottaminen on kuten muukin vapaa-aika.Ja kattopellit saa halvalla kun odottaa rautakaupan portilla miten jonkun ison tehdashallin pellit haetaan, siihen samaan könttään kun ostaa niin saa ison liikkeen alennukset ja paljous alennukset. Siitäkin voi vielä koittaa tinkiä niin eiköhän pojat anna jo säälistä ne pellit ilmaiseksi...kuljetuksen hoitaa naapurin autolla ja peräkärryllä tottakai.
- sivusta seurannut
Faktoja vaan ei ole kirjoitti:
Kertomuksia ja tarinoita kuinka paljan käsin on omasta metsästä rakenettu talo halvalla. Suhteita on ollut, millon mihinkin ja kenen kanssa. Kivoja legendoja.
Mun mielestä ei tälläistä keskustelua kannata edes täällä pitää, koska noi uusavuttomat eivät voi ymmärtää et ehkä maaseuduilla jotku elää oman metsän varassa ja omien sahojensa kanssa. Ja näille ihmisille se on samalla harrastus joku talon, tallin , mökin tai aitan rakennus. Ei kaikki ajattele ajallisesti asioitaan, jokainen tekee sen kiireen itselleen. Suomessa on vielä paljon ihmisiä jotka osaavat itse tehdä ja ei niiden tarvitse olla timpureita ammatiltaan. On vain ihmisiä joiden on ollut pakko opetella tekemään erillaisia töitä pystyäkseen elättämään itsensä ja hyvää työjälkeä tekevät...turha sanoa että vain ammattilaiset osaavat tehdä. Itselleenhän sitä yleensä kaikista tarkimmin hommat tekee.
- Valitettavasti
sivusta seurannut kirjoitti:

Mutta eikai sitä betoni-bunkkereissa kasvaneet osaa muuta tehdäkkään kun suutansa soittaa. Nykyajan nuoriso, maamme tulevaisuus?
- kiinni poronmunanpurijoista.
Valitettavasti kirjoitti:
Mutta eikai sitä betoni-bunkkereissa kasvaneet osaa muuta tehdäkkään kun suutansa soittaa. Nykyajan nuoriso, maamme tulevaisuus?
Saisi koko Suomen katkaista tuosta Oulun kohdalta ja jättää sinne oman metsän varaan nuo osaajat ja selviytyjät. Myös ilman tukiaisia joita uusavuttomat suurista veroistaan sinne osoittavat. Joutosakille joka voi sitten leikkiä selvityjää muiden rahoilla.
- ..vastaava..
toimitus, kertomasi mukaan perustusten tekokin sisältyi tuohon kolmeen viikkoon.
- vaadittiin
että käytetään leimattua puutavaraa, mites teet omasta puusta talonrunkoa?
Ja säästöä tulee kun lasketaan ostotavaralle rautakauppahinnat, mutta kun talopaketissa tulee kaikki muukin materiaali ja suunnitelmat 40000 euron hintaan, niin pieniksi ne oman metsän säästöt jää.- ja mutta kun
hahaa,ostakaa ja maksakaa pakettienne mukana tulevat puut halvalla..minä kysyin pakettitarjousta puutavara hinta-erittelyineen..oli aika kallista muuten se puutavaran osuus..mutta kun..mutta kun..noh minä taaolaan tyylilläni,taaplatka te omallanne,mutta seuraavankin talon rakennan omasta puusta !
- omistajalle
ja mutta kun kirjoitti:

meidän tontilla kasvaa pari pajupensasta, mites niistä mitään säästöä vois syntyä?
joo ja suvullakaan ei oo mettää, aika harvalla täällä ruuhkasuomessa taitaa olla.
ok, jos vaikkapa oman puun käytöllä säästäisi 20000 euroa niin sun talossasi lienee myös käytetty omantehtaan putkia,johtoja,tiiliä,ikknoita,keittiökalusteita ja ties mitä? vai pystytkö heittämään erittelyä miten tuo 80 keuron talo on hinnoiteltu, niinpä.... - kukaan++
ja mutta kun kirjoitti:
hahaa,ostakaa ja maksakaa pakettienne mukana tulevat puut halvalla..minä kysyin pakettitarjousta puutavara hinta-erittelyineen..oli aika kallista muuten se puutavaran osuus..mutta kun..mutta kun..noh minä taaolaan tyylilläni,taaplatka te omallanne,mutta seuraavankin talon rakennan omasta puusta !
talopakettimyyjä ei anna todellisia hintaerittelyjä paketeistaan.
Ja jos pyydät sen erittelyn silleen että jos kaikki muu jätetään pois kuin puutavara niin, totta kai puille tulee kova hinta kun talopakettitehtaan kaikki kiinteät kulut pitää saada katettua vain sillä myydylla puutavarapaketilla.
Säästö omista puita on suurin silloin kun myy ne puut, sen sijaan että itse yrittäisi niitä karvaisia ja kieroja lankkuja yrittää vääntää suoraksi puutavaraksi. Ja esim kastelin kaikki puutavara on höylättyä ja mittatarkkaa, sellaista ei omista puista kannata kenenkään haaveillakaan saavansa alle tehtaan ostohinnan. - niin,joopa joo
kukaan++ kirjoitti:
talopakettimyyjä ei anna todellisia hintaerittelyjä paketeistaan.
Ja jos pyydät sen erittelyn silleen että jos kaikki muu jätetään pois kuin puutavara niin, totta kai puille tulee kova hinta kun talopakettitehtaan kaikki kiinteät kulut pitää saada katettua vain sillä myydylla puutavarapaketilla.
Säästö omista puita on suurin silloin kun myy ne puut, sen sijaan että itse yrittäisi niitä karvaisia ja kieroja lankkuja yrittää vääntää suoraksi puutavaraksi. Ja esim kastelin kaikki puutavara on höylättyä ja mittatarkkaa, sellaista ei omista puista kannata kenenkään haaveillakaan saavansa alle tehtaan ostohinnan.on se kumma kun nykyään vaaditaan höylättyä ja mittatarkkaa puuta ennenku pystyy rakentamaan,onko nykyrakentajilla niin silkinpehmeät kädet ja hoidetut kynnet ett voivoi jos tikku tulee käteen..isi pipi..puhalletaan pikkusen,joko helpottaa..??kyllä kastellikin osaa puhua tosiaan sen höylätyn puolesta,mut eipä minun sahatavara ollut kieroa ku itse sahapuu valittiin ja kaikki puutavara siitä saatiin tehtyä,oikea päätös oli,hehee,ostakaahan pojat höyläpuuta nii ei tuu tikkuja kätösiin..
- sorge
omistajalle kirjoitti:
meidän tontilla kasvaa pari pajupensasta, mites niistä mitään säästöä vois syntyä?
joo ja suvullakaan ei oo mettää, aika harvalla täällä ruuhkasuomessa taitaa olla.
ok, jos vaikkapa oman puun käytöllä säästäisi 20000 euroa niin sun talossasi lienee myös käytetty omantehtaan putkia,johtoja,tiiliä,ikknoita,keittiökalusteita ja ties mitä? vai pystytkö heittämään erittelyä miten tuo 80 keuron talo on hinnoiteltu, niinpä....unohtui mainita ett rakensin siihen samaan rahasummaan myös ulkovaraston ja autotallin,lämpimänä tilana tietenkin koko alan..ja omasta puusta tietenkin,eikä tullut montaa tikkua kätöseen..jos sitä joku pelkää..mutta reilu säästö tuli ku viitti nähdä vähä vaivaa rakentamalla edullisesti..käyttämällä tukkua lvi ja sähkötarvikkeisiin,hyvät suhteet rautakauppaan sekä eräille arvokkaille tarvikkeille oma tarvikekanava jota kannatti käyttää..
- Timberland
niin,joopa joo kirjoitti:
on se kumma kun nykyään vaaditaan höylättyä ja mittatarkkaa puuta ennenku pystyy rakentamaan,onko nykyrakentajilla niin silkinpehmeät kädet ja hoidetut kynnet ett voivoi jos tikku tulee käteen..isi pipi..puhalletaan pikkusen,joko helpottaa..??kyllä kastellikin osaa puhua tosiaan sen höylätyn puolesta,mut eipä minun sahatavara ollut kieroa ku itse sahapuu valittiin ja kaikki puutavara siitä saatiin tehtyä,oikea päätös oli,hehee,ostakaahan pojat höyläpuuta nii ei tuu tikkuja kätösiin..
Se saakelin puutavara on ainakin OIKEIN PÄIN HÖYLÄTTYÄ!!!
Toisin kun näkee noissa "laatu" paketeissa. Eikä oo päässy höylä "haukkaamaan". - höylättyäpä hyvinniiiii
Timberland kirjoitti:
Se saakelin puutavara on ainakin OIKEIN PÄIN HÖYLÄTTYÄ!!!
Toisin kun näkee noissa "laatu" paketeissa. Eikä oo päässy höylä "haukkaamaan".parempaa on tiätty, ainakin matsku :D Voi helvetti tätä junttia. Höyläile ja katko niitä puskia, halvalla.
- KALLIS=LAADUKAS
höylättyäpä hyvinniiiii kirjoitti:
parempaa on tiätty, ainakin matsku :D Voi helvetti tätä junttia. Höyläile ja katko niitä puskia, halvalla.
onhan se ihanaa kun saa asustaa niin valtavan laadukkaassa ja täydellisessä ja virheettömässä ja omia-pikku-kätösiä-likaamatta nousseessa talossa tai kartanossa .onnea sinulle varakas joka velattomassa linnassasi päivät pitkät räit kattoon .
t niin kateellinen halvassa=huonossa tuvassa paleleva ukonkäppänä - halvasta metsmiehen unelmasta
KALLIS=LAADUKAS kirjoitti:
onhan se ihanaa kun saa asustaa niin valtavan laadukkaassa ja täydellisessä ja virheettömässä ja omia-pikku-kätösiä-likaamatta nousseessa talossa tai kartanossa .onnea sinulle varakas joka velattomassa linnassasi päivät pitkät räit kattoon .
t niin kateellinen halvassa=huonossa tuvassa paleleva ukonkäppänäja tule rakentamaan sellainen. Äläkä täällä uhoa ja kertoile hienoja tarinoita. Kerro edes missä tuo halpa talosi on, voidaan tulla kaikki ihastelemaan. Lisäksi viellä kun kerrot mistä saadaan ne muut tarvikkeet noin halvalla niin tehdään yhdessä tosibusinestä .... no taitaa tässä kohtaa alkaa metsämies kakitelemaan, noitahan saataisiin myytyä niin paljon ettei riittäisi perintömetsät Enossa. Ja rahhaa tulisi enemmän kuin poroisännille korvauksia yli-ajetuista poroista.
- käppänä
halvasta metsmiehen unelmasta kirjoitti:
ja tule rakentamaan sellainen. Äläkä täällä uhoa ja kertoile hienoja tarinoita. Kerro edes missä tuo halpa talosi on, voidaan tulla kaikki ihastelemaan. Lisäksi viellä kun kerrot mistä saadaan ne muut tarvikkeet noin halvalla niin tehdään yhdessä tosibusinestä .... no taitaa tässä kohtaa alkaa metsämies kakitelemaan, noitahan saataisiin myytyä niin paljon ettei riittäisi perintömetsät Enossa. Ja rahhaa tulisi enemmän kuin poroisännille korvauksia yli-ajetuista poroista.
en mie oo kirjottannunna muuta ku tuo etellisen viestin .minen tiijä mittään mistää uhhoomisesta .mie vuan kirijootin notta halavalla oli köyhän pakko talua alakaa tekhemään .mie mittään tarinoota kehtaa ruveta kertoon .kyllä ne on muut miähet jokka rossaa tuallaasilla asijoilla .hyvvee jatkoa vuan .
- pitkästä
Eihän talopakettifirmat ole hyväntekeväisyyslaitoksia. Totta kai niillä on katteet, jotka sinä maksat. Teetä piirrustukset jonkun esimerkin pohjalta ja palkkaa alusta lähtien kunnon ammattilaiset. Omilla puilla vielä säästöä 4-5 keuroa. Säästöt ovat suuria. Nykyään jostakin syystä kuvitellaan, että talopaketti tulee yhtä halvaksi. Syynä taitaa ollas se, ettei kukaan uskalla tunnustaa, että joku voisi saada halvemmalla.
- niiiiiiinpäääääää
Säästö on todellakin vähän suhteellinen käsite. Tietysti sitä voi puuhastella ja leikkiä niiden puiden kanssa, ja rakennella pikkuhiljaa jotain mökkiä enemmän tai vähemmän luvatta ja epävirallisesti. Kunhan joku maksaa sen harrastelun siltä ajalta kun on säästämässä.
- tekijämies
niiiiiiinpäääääää kirjoitti:
Säästö on todellakin vähän suhteellinen käsite. Tietysti sitä voi puuhastella ja leikkiä niiden puiden kanssa, ja rakennella pikkuhiljaa jotain mökkiä enemmän tai vähemmän luvatta ja epävirallisesti. Kunhan joku maksaa sen harrastelun siltä ajalta kun on säästämässä.
käsitys että talopakettitoimittajat antavat suurosto hyötynsä kuluttajalle
- metsääkään, eikä OKO;a
tekijämies kirjoitti:
käsitys että talopakettitoimittajat antavat suurosto hyötynsä kuluttajalle
auttamassa verojärjestelyissä.
- tekijämies
metsääkään, eikä OKO;a kirjoitti:
auttamassa verojärjestelyissä.
välttämättä kannatakkaan ottaa vaan joltain sahalta ostaa suoraa
- puuhastella.
tekijämies kirjoitti:
välttämättä kannatakkaan ottaa vaan joltain sahalta ostaa suoraa
Useimmat joutuvat kyllä tekemään kokopäivätyötä ainakin jossain muodossa, eikä sitten enää oikein riitä aikaa opetella ja leikkiä talonrakentajaa. Eikä sellainen harjoituskappale yleensä kovin hyvä ole, eikä tule edes halvaksi. Miksi siis leikkiä ?
- kuitenkin
puuhastella. kirjoitti:
Useimmat joutuvat kyllä tekemään kokopäivätyötä ainakin jossain muodossa, eikä sitten enää oikein riitä aikaa opetella ja leikkiä talonrakentajaa. Eikä sellainen harjoituskappale yleensä kovin hyvä ole, eikä tule edes halvaksi. Miksi siis leikkiä ?
tulee kuin älväristä.
Mutta paljon halvempi. - Ulkopuolisen silmin,
kuitenkin kirjoitti:
tulee kuin älväristä.
Mutta paljon halvempi.eivät niin kovinkaan onnistuneita ja hyviä.
- oikeassa
Ulkopuolisen silmin, kirjoitti:
eivät niin kovinkaan onnistuneita ja hyviä.
mutta tulee siitä silti parempi kuin älväri ;D
- siitä tulee parempi ?
oikeassa kirjoitti:
mutta tulee siitä silti parempi kuin älväri ;D
Eiköhän ole aika subjektiivista.
- tulee paljon
rautakauppatavaraa. Kattoristikoitakaan ei kannata tehdä omasta puusta kuitenkaan vaan ne pitää hankkia ristikonvalmistajalta. Ja onhan sille omallekin puulle vaihtoehtoiskustannus. Voitahan myydä sen määrän puuta ja käyttää sen rahan taloon. Vaihtoehto paketille on vaikkapa puutavaraliikkeistä hankittavat mitallistetut puutavarat ja ristikot joltain tuottajalta. Itsellä olisi ollut puuta metsässä, mutta en nähnyt järkeväksi ruveta niitä ensin kaatamaan, sahuuttamaan, höyläyttämään jne. Mutta jos on aikaa yllinkyllin, niin siitä vaan. Itse päädyin pre cuttiin ja kolmessa viikossa aloituksesta oli jo aluskate päällä ja vähän enemmänkin. Näin siis ammattimiehillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892638Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2031668- 1161600
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411461Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641222Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻761015- 56979
- 45867
- 64864
- 61835