Hikoileminen

Hei kaikki!

Te joilla on todettu kilpirauhasen liika/ali toimintaa, onko teillä tai onko ollut selvästi runsasta hikoilemista?

Kertokaa pliis kokemuksistanne?
56155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kärsin vajaatoiminnasta ja hikoilen runsaasti, mutta en koko ajan vaan välillä en ollenkaan ja välillä sitten iskee "kohtaus" jossa hikoilen kuin saunassa olisin. Ehkä asialla ei ole mitään tekemistä vajaatoiminnan kanssa vaan muiden hormonaalisten häiriöiden ja toisen sairauden. Tiedä häntä.

Äänestä

Minulla on ollut vajaatoiminta kuusi vuotta ja hikoilen aivan mahdottomasti öisin ja päivällä palelen, ja yleensä vain päästä ja kasvoista. Hikoilu on joskus öisin niin hurjaa, että tyynykin on aivan märkä. Kannattaa käydä myös tuolla www.kilpirauhasinfo.fi, siellä keskustellaan myös tästä aiheesta.

Äänestä

Ihan mahdottomasti hikoilen. Se on ikään kuin kylmähikoilua. Olen vajis, lääkitys on ollut nyt 10 kuukautta. Hikoilu on vähentynyt, kun lääkitys on saatu oikealle kohdalle.

Äänestä

Minulla on ollut kipirauhasen vajaatoiminta ollut 4 vuotta.Struuma leikattu.Minä hikolen runsaasti, etenkin puolenyön aikaan alkaa hiki nousemaan.Vaikuttaa unen laatuun.Syön hyvin ja monipuolisesti,ja liikun kohtalaisen paljon.Krampit jaloissa melkein päivittäin,etenkin uidessa.Käytän vitamiineja.Möllerin Tupla 2 caps. D-vitamiinia 20 mikrog, c-vitam.-sikki 1 tb vahva seleeni tbl,mangnesium 350mg /pvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nöpö kirjoitti:

Hei kaikki!

Te joilla on todettu kilpirauhasen liika/ali toimintaa, onko teillä tai onko ollut selvästi runsasta hikoilemista?

Kertokaa pliis kokemuksistanne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu