Mulla on paha olla. Ollaan puhuttu tästä jo monta kertaa, mutta tänään se iski vasten kasvoja. Ongelma on siinä, että me ollaan vaan sivuttu niitä asioita, mitkä mua vaivaa, mutta en ole uskaltanut nostaa kissaa pöydälle, en niistä todellisista, mulle tärkeistä asioista. En epäile, että pettäisit minua, ei se ole se mun pelkoni. Enkä erityisesti pelkää sitäkään, että jättäisit mut; jos niin tekisit, niin sulla olisi siihen hyvä syy ja siksi olisikin parempi olla erillään kuin yhdessä. Mutta...
Neljä kuukautta yhdessä... Kun pari kuukautta sitten halusit siirtyä tapailusta seurusteluun, sanoit, että ero on siinä, että silloin elät täysillä tälle suhteelle. Sain tänään tietää, että kaksi viikkoa aiemmin sun pää oli hajota ikävästä exääsi kohtaan. Mun ei olis pitänyt saada tietää sitä, mutta nyt se ajatus riivaa minua. Mitä siinä kahdessa viikossa ehti tapahtua? Voiko tunteet muuttua niin voimakkaasti? Tää on sellainen asia, jolle itse en voi mitään, sun pitäisi tietää sun tunteet sekä exääsi että mua kohtaan. Mutta minusta mulla ois oikeus kuulla totuus.
Pelkään, että oot mun kanssa, vaikka sulla ei olisi todellisia tunteita mua kohtaan. Ei sellaisia, mitä sulla tuntui olevan sun exää kohtaan. Tulisiko niitä edes? Ehkä mua pelottaa se, että käytät mua päästäksesi yli exästä. Kehut kyllä aina miten ihana olen ja miten hyvä sun on olla mun kanssa ja minusta tuntuu usein, että meidät on luotu yhteen. Me ei kuitenkaan koskaan olla puhuttu rakkaudesta ja nyt tuntuu siltä, että sitä ei edes tule, ei sun puolelta. Itse taas en uskalla myöntää sulle todellisia tunteitani, koska koen olevani niiden kanssa yksin. Silloin kun olin rakastumassa sinuun, sinä vain ajattelit ja kaipailit exääsi, yritit palata yhteenkin. Nyt mulla on vielä ne tunteet, mutta olen varastoinut ne hyllylle. En uskalla puhua niistä, tuskin edes ajatella niitä, en anna itseni elää niitä. Tuntuu kuin tanssisin trapetsilla ja alla on pelkkä kivinen kallio. Välillä mietin, että pitäisikö paeta, antaa sinun kohdata yksin omat tunteesi. Kaipaisitko edes minua?
Neljä kuukautta yhdessä... Kun pari kuukautta sitten halusit siirtyä tapailusta seurusteluun, sanoit, että ero on siinä, että silloin elät täysillä tälle suhteelle. Sain tänään tietää, että kaksi viikkoa aiemmin sun pää oli hajota ikävästä exääsi kohtaan. Mun ei olis pitänyt saada tietää sitä, mutta nyt se ajatus riivaa minua. Mitä siinä kahdessa viikossa ehti tapahtua? Voiko tunteet muuttua niin voimakkaasti? Tää on sellainen asia, jolle itse en voi mitään, sun pitäisi tietää sun tunteet sekä exääsi että mua kohtaan. Mutta minusta mulla ois oikeus kuulla totuus.
Pelkään, että oot mun kanssa, vaikka sulla ei olisi todellisia tunteita mua kohtaan. Ei sellaisia, mitä sulla tuntui olevan sun exää kohtaan. Tulisiko niitä edes? Ehkä mua pelottaa se, että käytät mua päästäksesi yli exästä. Kehut kyllä aina miten ihana olen ja miten hyvä sun on olla mun kanssa ja minusta tuntuu usein, että meidät on luotu yhteen. Me ei kuitenkaan koskaan olla puhuttu rakkaudesta ja nyt tuntuu siltä, että sitä ei edes tule, ei sun puolelta. Itse taas en uskalla myöntää sulle todellisia tunteitani, koska koen olevani niiden kanssa yksin. Silloin kun olin rakastumassa sinuun, sinä vain ajattelit ja kaipailit exääsi, yritit palata yhteenkin. Nyt mulla on vielä ne tunteet, mutta olen varastoinut ne hyllylle. En uskalla puhua niistä, tuskin edes ajatella niitä, en anna itseni elää niitä. Tuntuu kuin tanssisin trapetsilla ja alla on pelkkä kivinen kallio. Välillä mietin, että pitäisikö paeta, antaa sinun kohdata yksin omat tunteesi. Kaipaisitko edes minua?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitäs jos laittaisit sen järjen kädestäsi päähäsi ja siirtyisit sivuun, jos kerran olet huomannut, että mies haikailee naisensa perään...