En oikein tiedä miten tän jutun selittäis, mutta yritän saada sen muotoiltua järkevästi:
Mulla ei ole oikeestaan yhtään ystävää, ainoastaan yksi kaveri jonka kanssa silloin tällöin pidetään yhteyttä. Tämä kaveri on myös aika yksinäinen, eli olen melkeinpä hänen ainoa kaverinsa. Olemme molemmat kotoisin todella huonoista perheistä, omat vanhempani ovat alkoholisteja ja hänen äitinsä mielisairas ja isänsä kuollut. Yläasteen jälkeen olemme tehneet erilaisia pätkätöitä, ns. hanttihommia, istuneet baareissa yms.
Nyt viimeaikoina olen alkanut miettimään elämääni, ja tajusin että tämä suunta johtaa "turmioon", joten aloitin aikuislukion ja aloin järkkäämään elämääni parempaan suuntaan. Olen tutustunut muutamaan uuteen ihmiseen ja olen nykyään paljon sosiaalisempi ja elämässäni on tavoitteita, joita en ennen jaksanut edes miettiä. Pointti on siis siinä että oma elämäni on menossa kovaa vauhtia parempaan suuntaan, mutta tämä kaverini on edelleen samassa tilanteessa, eikä ymmärrä puheitani lukiosta ja eteenpäin menemisestä.
Siis miten ihmeessä saisin hänet ajattelemaan tulevaisuuttaan ja opiskelua!? Hän tuntuu ajattelevan elämää päivä kerrallaan eikä mieti ollenkaan tulevia asioita. OLen puhunut hänelle siitä, miten hän joutuu painamaan hanttihommia koko ikänsä ja saattaa ajautua alkoholismiinkin, mutta hän pitää tulevaisuutta jotenkin niin etäisenä asiana ettei osaa suhteuttaa asioita, vaan on tyytyväinen siihen että on töissä jne...
Hän ei ole kuitenkaan mitenkään tyhmä tai saamaton ihminen, vaan tiedän omasta kokemuksesta tuon ajattelutavan johtuvan siitä ettei hän ole saanut vanhemmiltaa tukea tai kannustusta koulunkäyntiin.
En tiedä tajuaako tästä kukaan mitään, mutta jos tajusitte, antakaa jotain neuvoja tähän pliis..!
Mulla ei ole oikeestaan yhtään ystävää, ainoastaan yksi kaveri jonka kanssa silloin tällöin pidetään yhteyttä. Tämä kaveri on myös aika yksinäinen, eli olen melkeinpä hänen ainoa kaverinsa. Olemme molemmat kotoisin todella huonoista perheistä, omat vanhempani ovat alkoholisteja ja hänen äitinsä mielisairas ja isänsä kuollut. Yläasteen jälkeen olemme tehneet erilaisia pätkätöitä, ns. hanttihommia, istuneet baareissa yms.
Nyt viimeaikoina olen alkanut miettimään elämääni, ja tajusin että tämä suunta johtaa "turmioon", joten aloitin aikuislukion ja aloin järkkäämään elämääni parempaan suuntaan. Olen tutustunut muutamaan uuteen ihmiseen ja olen nykyään paljon sosiaalisempi ja elämässäni on tavoitteita, joita en ennen jaksanut edes miettiä. Pointti on siis siinä että oma elämäni on menossa kovaa vauhtia parempaan suuntaan, mutta tämä kaverini on edelleen samassa tilanteessa, eikä ymmärrä puheitani lukiosta ja eteenpäin menemisestä.
Siis miten ihmeessä saisin hänet ajattelemaan tulevaisuuttaan ja opiskelua!? Hän tuntuu ajattelevan elämää päivä kerrallaan eikä mieti ollenkaan tulevia asioita. OLen puhunut hänelle siitä, miten hän joutuu painamaan hanttihommia koko ikänsä ja saattaa ajautua alkoholismiinkin, mutta hän pitää tulevaisuutta jotenkin niin etäisenä asiana ettei osaa suhteuttaa asioita, vaan on tyytyväinen siihen että on töissä jne...
Hän ei ole kuitenkaan mitenkään tyhmä tai saamaton ihminen, vaan tiedän omasta kokemuksesta tuon ajattelutavan johtuvan siitä ettei hän ole saanut vanhemmiltaa tukea tai kannustusta koulunkäyntiin.
En tiedä tajuaako tästä kukaan mitään, mutta jos tajusitte, antakaa jotain neuvoja tähän pliis..!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja sitten mieti, mikä sai sinut tajuamaan, että et voi jatkaa niin loppuun saakka. Koita keksiä vaikka joku netistä revitty esimerkki, miten käy. Mutta älä sure. Aikuinen on vastuussa omista tekemisistään. :)
Joo niinhän se tietysti on että aikuinen on vastuussa itsestään, mutta en voi vaan ajatella noin koska hän tosiaan on ainoa varsinainen kaverini, ja ollaan tunnettu jo ties miten kauan...
Onhan se nyt sillä tavalla että jannun pitää itte alkaa ajattelemaan, viimestään siinä vaiheessa kun hommat menee aivan päin jotakin.